keskustelupalsta 2

*Alkuun
Teesejä ja opillisia tiivistelmiä ** Poimintoja ajan virrasta ** Lähetyskoti Ruskola ja Lp-seurakunta ** Suuhusi Pasuuna -lehti Keskustelupalsta: Kysymyksiä ja vastausia ** Posti

K e s k u s t e l u p a l s t a 2

Aihe: seksuaalisuus, monivaimoisuus ym. (Reino Marjakangas, nimimerkki MR, Keijo Lindeman, Harri Veijonen, Åke Söderlund, Pentti Heiska, Teija Harri)

-- Hälyyttäviä ajanmerkkejä v. 1995 (Suuhusi Pasuuna 2, v. 1995, ss. 8-11, Reino Marjakangas)
-- Vastauskirje eräälle sisarelle 7.10.1995
-- Rajankäyntiä v. 1996 (Suuhusi Pasuuna 3, v. 1996, ss. 11-13, Nimimerkki MR - Reino Marjakangas)
-- Kirje Lindemanille 16.8.1996
-- Lindemanin vastaus 27.8.1996
-- Lindemanin julkaisema alkuperäinen kirjoitus Veijosen nettisivuilla 29.1.1997
-- Rajankäyntiä v. 1998 (Suuhusi Pasuuna 4, v. 1998, ss. 15-23, Keijo Lindeman - Reino Marjakangas)
-- Veijosen vastaus RM:n yritykseen saada vastine julkaisemalleen Lindemanin kirjoitukselle
-- Tiedustelu "seurakunnallisesta vastineen" julkaisemisesta Lindemanille ja Veijoselle 3.4.1998
-- Veijosen tiedotus 7.4.1998
-- Lindemanin vastaus "seurakunnallisesta vastineen" julkaisemisesta 7.4.1998 (lisättynä kommentein (RM)
-- Lindemanin uusi versio "Yhden vaimon miehestä (lisäkommnetein edellisten lisäksi)
-- Vastaus lähetyssaarnaaja Åke Söderlundille hänen informaatiopyyntöönsä
-- Muistiinpanoja avioliittoaiheesta Pentti Heiskalle 30.3.1998
-- Kirje Reino Laakkoselle 3.4.1998
-- Kirje Teija Harrille 3.4.1998
-- Pasuunan ääniä Siionista v. 2000 (Suuhusi Pasuuna 6, v. 2000, ss. 18-21, Reino Marjakangas vastaa "parille helluntaiveljelle")

Hälyyttäviä ajanmerkkejä v. 1995

(Suuhusi Pasuuna 2, v. 1995, ss. 8-11, Reino Marjakangas)

Aikamme kristillisessä elämässä esiintyy hyvin huolestuttavia piirteitä.

Seksuaalisuuden väärä, Raamatun ilmoituksen vastainen vapautuneisuus alkaa olla jo jokapäiväistä leipää Jeesuksen omiksi tunnustautuvienkin keskuudessa. Hyvän ja pahan tiedon puun myötä saatua saatanallista luovuutta ei edes ymmärretä yleisinhimilliseksi kyvyksi, jonka avulla saadaan syntymään vaikka millaisia perverssi-ilmiöitä himojen ja halujen tyydyttämiseksi. Selkeinä esimerkkeinä tästä ovat pornolehdet ja moninaiset lehtien palstoilla tarjonnassa olevat seksipuhelinpalvelut, joissa mielikuvien avulla luodaan toimivia, monille todellisiksi muuttuneita fantasioita.

Ensimmäisessä Suuhusi Pasuuna - lehden numerossa (1/95) julkaisimme analyysin sosiaali- ja terveysministeriön yli kymmenen vuoden ajan jokaiselle 16-vuotiaalle lähettämästä kuvitetusta seksikirjeestä, jolla nykyinen alle kolmikymppinen suomalainen nuori sukupolvi on aivopesty noudattamaan kristinuskolle ja Raamatulle täysin vierasta arvomaailmaa seksuaalimoraalisessa käyttäytymisessään. Se on jo nyt vaikuttanut uskon sisältöön, kuten on käynyt kirkon historiassa usein ennenkin: ensin syntyy käytäntö ja kun se on yleisesti hyväksytty, muutetaan uskon tulkintaa uuden tradition mukaiseksi. Tällainen on mahdollista, kun etäännytään Raamatun arvomaailmasta eikä uskota sen ilmoitukseen. Otamme pari esimerkkiä, joista näemme, kuinka olemme etääntyneet kauas Raamatun alkuperäisestä ilmoituksesta. Lukija huomaa sen hyvin pian itsekin omista reaktioistaan lukiessaan tätä tekstiä eteenpäin. Emme kuitenkaan esitä tässä omia käsityksiämme, vaan harjoitamme yksinkertaista Raamatun "sisälukua" panemalla kulttuurimme asettamat silmälaput hetkeksi syrjään ja katsomalla, mitä uskomme ylin auktoriteetti Raamattu asiasta sanoo. Myöhemmin tulemme palaamaan aiheeseen laajemmin.

Vanha Testamentti on tunnetusti monivaimoisuuden hyväksyvä eikä liiton kansaa Jumalakaan tästä käytännöstä koskaan moittinut. Monivaimoisuus ei ollut eikä saanut olla vallattomuutta. Jokaisen miehen tuli olla uskollinen vaimoilleen, hänen tuli kohdella heitä tasavertaisesti eikä hän saanut heitä perusteettomasti hyljätä. Vaimojen, jopa sivuvaimojen eli omissa talouksissaan elävien, tuli olla ehdottoman uskollisia omille miehilleen. Aabrahamilla oli useita vaimoja (perimätiedon mukaan 6!), mutta silti hän kelpasi uskon isäksi, jonka lapsia kaikki Jeesukseen uskovat ovat. Koko Israelin kansa on syntynyt monivaimoisuudesta ja silti Jumala valitsi sen omaisuuskansakseen. Daavidia ei Herra nuhdellut monista vaimoista (perimätiedon mukaan noin 300!), vaan siitä, että hän teki synnin, josta Mooseksen kautta saatu laki määräsi molemmille osapuolille kuolemanrangaistuksen: hän koski toisen vaimoon ja rikkoi näin toisen avion, ei omaansa. Tästä Daavid teki perusteellisen parannuksen, niin ettei hän koskaan myöhemminkään siihen syntiin enää langennut. Uudessa liitossakaan pelisäännöt eivät ole muuttuneet. On ero synnin vakavuudessa, kosketaanko toisen vaimoon tai vastavuoroisesti, antautuuko vaimo miehensä eläessä toiselle miehelle ja taasen sen välillä, onko mies sukupuoliyhteydessä aviovapaan naisen kanssa.

Edellisessä tapauksessa uskova ei jumalallisen lain määräämästä kuolemanrangaistuksesta pääse irti vain anteeksiannon julistuksella, vaan hänen on tehtävä itsellensä selväksi, että tästä synnistä on tehtävä kertakaikkinen ero koko loppuelämäksi. Jo toisen kerran langettuaan hänellä on vaara menettää Pyhän Hengen osallisuus, elämän yhteys Herraan (Jh 8:11 "äläkä tästedes enää syntiä tee"), mitä Daavidkin omalla kohdallaan pelkäsi (Ps 51:13). Ei Jeesus antanut eettisesti liian korkeaa normia ja mahdotonta vaatimusta miehelle, kun Hän sanoi: "Jokainen, joka katsoo naista (alkutekstin mukaan toisen vaimoa) himoiten (tavoitellen) häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin (rikkonut avion) hänen kanssansa" (Mt 5:28).

Jäkimmäisessä tapauksessa olipa kysymyksessä neitsyt tai "käytetty", mies on yhtyessään häneen nostanut hänet vaimon asemaan ja on velvollinen julkisesti kantamaan sen mukaisen vastuun. Uskova mies ei siis tällaisessa tapauksessakaan pääse parannuksen teossa vain sillä, että hän esimerkiksi korvaripissä asian tunnustaa ja ottaa vastaan anteeksiannon vakuutuksen, mutta ei ota vastuuta toisesta, vaan hylkää hänet ja heittää menemään näin säilyttäen oman maineensa. Tällainen puolitieparannukseen saatettu synti rasittaa monen saarnamiehen ja papinkin elämää, eivätkä he ole Herran edessä puhtaat ja vastuusta vapaat. Katolisen kirkon piirissä tässä suhteessa ulkokultaisuus on viljelty huippuunsa. Selibaattilupauksen tehneistä papeista 7 10:stä elää tänä päivänä salaisen vaimon kanssa. Paavin perustama ja suojeluksessa oleva leski- ja orporahasto maksaa heidän ja syntyneiden lasten elatusmaksut sillä ehdolla, että vaimot eivät kerro julkisuudessa elävänsä katolisen "isän" kanssa! Ortodoksikirkossa lienee "taloudenhoitajajärjestelmä" hyväksi havaittu malli kielletyissä suhteissa (esimerkiksi leskipiispahan ei saa heidän oppinsa mukaan uudelleen avioitua!).

Vanhan Testamentin taustaa ei sovi unohtaa, jos halutaan Jeesuksen opetukset avioerosta ja laittomista suhteista ymmärtää oikealla tavalla. Hän ei tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan täyttämään ja antamaan niille oikean tulkinnan (5Ms 29:4 KR33). Ei hän myöskään luonut uutta yksiavioisuuden teologiaa, niinkuin esimerkiksi piispa Nikolainen väittää (Kohti uutta elämäntyyliä, 1968, ss. 64, 78). Hän ei puuttunut käytössä olevaan monivaimoisuuteen (huom! aivan eri asia kuin moniavioisuus), vaan siihen, että fariseukset olivat ottaneet Mooseksen salliman erokirjan kevytmielisesti käyttöönsä päästäkseen entisestä vaimosta irti. Jeesus kielsi heitä vakavasti hylkäämästä entistä vaimoaan uuden kustannuksella. Niinpä Hän selitti hylätyn vaimon olevan edelleen aviosuhteessa erokirjan antaneeseen mieheensä. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että erotettu vaimo mennessään toiselle miehelle rikkoi avion, mutta hänet hylännyt mies joutui vastaamaan myös siitä, että on saattanut hänet tekemään huorin (Mt 5:32) ja uusi mies ottaessaan hyljätyn rikkoo tälle erokirjan antaneen miehen avioliiton.

Hylkääminen on Raamatussa suuri synti. Sitä Jumala vihaa (Mal 2:16). Vaimon hylkääminen uuden tieltä on juuri sitä ihmisen toimesta tapahtuvaa erottamista, minkä Jeesus kielsi sanoessaan: "Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Mt 19:6). Mutta sitä on myöskin, jos vaimo hylkää miehensä sillä perusteella, että miehellä on toinen. Koska tässä vaiheessa ei välttämättä vielä ole kysymys miehen puolelta hylkäämisestä, tämä yksin ei (valitettavasti) tee vaimoa vapaaksi miehestään, jos koko Raamatun ja siihen liittyen Jeesuksen ja Paavalin opetuksista pidetään kiinni. Jo tämän tosiasian tiedostaminen olisi estänyt monta uskovien välistä avioliittoa rikkoontumasta.

On kuitenkin tehtävä selkeä ero hylkäämis- ja avioerokäsitteiden välillä. Hylkääminen kyllä johtaa avioeroon, mutta eivät kaikki avioerot lähestulkoonkaan johdu tästä kovasydämisyyssynnistä. Kovasydämisiä ja todella sydämettömiä ovat sensijaan ne ihmiset, joilla on valmius vain sen perusteella, että toista on kohdannut avioero-onnettomuus, lausua tuomio: Olet hylännyt vaimosi (miehesi)! On olemassa yllin kyllin muitakin syitä avioeroon kuin hylkääminen tai uskottomuus, eivätkä ne läheskään kaikki ole edes aviopuolisoiden itsensä aiheuttamia, vaan monista muista heistä riippumattomista ja hallitsemattomista syistä johtuneita. Sellaisissa tapauksissa Jumala eikä ihminen toimii erottajana. Vaikka tämä on sekä teologinen että terveillä järkisyillä perusteltavissa oleva totuus, sitä on kautta aikain ihmisten ollut kaiken elämän surkeuden keskellä vaikeaa tajuta ja itselleen myöntää. Jos tässä sallitaan tämän artikkelin kirjoittajan poiketa omaan henkilökohtaiseen kokemukseensa, minulta meni yli 30 vuotta, ennenkuin pystyin oman avioliittoni kohdalla tämän tosiasian oivaltamaan. Kun mitkään rukoukset, parannuksenteot jopa tekemättömistäkin synneistä, saatikka mitkään muutkaan asiat eivät vuosikymmenien saatossa tuoneet muutosta, vaan 34 vuotta kestänyt saarnamiehen avioliitto kariutui maineen perusteellisen mustaamisen myötä, päädyin vakaaseen näkemykseen: kun ihminen ei mahda asioille mitään eikä omallatunnolla ole syntiä, mistä pitäisi parannusta tehdä, on Jumala silloin asialla eikä ihminen. Se oli kohdallani kaikesta huolimatta Hänen käsittämätön, mutta hyvä tahtonsa. Joka tapauksessa tämän taistelun seurauksena minulla on yli 20 vuotta kestänyt tutkimus avioliitosta Raamatun valossa likipitäen valmiina ja aion julkaista sen, jos Herra suo, heti, kun saan siihen tarvittavat varat. Nyt olen onnellisesti uusissa naimisissa ja iloitsen, että Herra, sydänten tuntija, ei ole missään vaiheessa pistänyt työstään sivuun ihmisten tuomioista huolimatta ja edelleenkin saan jatkaa Hänen elopellollaan . Tämä olkoon rohkaisuksi niille monille, joiden elämä on raunioitunut rikkoontuneen avioliiton tai muun mahdottoman asian edessä. Jumalan ajatukset ovat erilaiset kuin ihmisten.

Jumala ei siis erota aviopuolisoita vain kuolemassa. Parantumaton sairaus, vakavat mielenterveydelliset häiriöt, luonnevikaisuus, väkivaltaisuus, perinnölliset rasitteet, vain muutamia tässä mainittuina, joihin ei rukoukset eivätkä mitkään keinot tuo muutosta, ovat Jumalan sallimia ja Hänen hyväksinäkemiään päätöksiä, ymmärsimme me niitä tai emme. Sellaiset, joskus kohtuuttomatkin kärsimykset on tulkittava Kaikkivaltiaan Jumalan erityisen rakkaiksi puhutteluiksi ja kutsuiksi kääntymykseen. Sellaisten läpikäymät uskonsa säilyttäneet ihmiset saavat olla syyllisyydestään Herran edessä tässä suhteessa täysin vapaita eikä heidän avioeronsa estä myös menemästä uusiin naimisiin, kunhan se tapahtuu Herrassa.

Tässä yhteydessä on syytä lopuksi todeta, että länsimaissa vallalla oleva yksiavioisuus on pakanallisen Kreikan ja Rooman lainsäädännön perua. Oliko heillä siis nykyisen, kristillisenä pidetyn käytännön mukaan korkeampi moraali kuin Jumalan omaisuuskansan jäsenillä? Vai onko totuus toisenlainen: kaksinaismoraali ja elostelu rehoittaa länsimaisessa kristikunnassa ainakin yhtä suuressa määrin kuin muinaisen Rooman valtakunnassa, joka tuhoutui omaan moraalittomuuteensa. Kun vielä näemme aikanamme homoseksualismin tulleen yhteiskunnallisestikin yleisesti hyväksytyksi, ei voi muuta kuin todeta: kristillisyys on jo nyt vajonnut Sodoman asteelle ja on kypsä tuhoon. Ja tuho tulee, ellei parannusta tahdota tehdä (Lk 13:3,5).

Vastauskirje eräälle sisarelle 7.10.1995

Oulu 07.10.1995
Vastauskirje eräälle sisarelle
Jumalan rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme
Kiitos haukkumakirjeestäsi, jonka lähetit 22.09.1995. En yleensä niihin vastaa, mutta koska kirjoitit omalla nimelläsi, mikä sinänsä tämänlaatuisten kirjeiden suhteen on harvinaista (vaikkakin uskovalle ainoa sopiva tapa esiintyä omalla nimellään, jos suinkin mahdollista) ja koska haluan oikaista eräitä väärinkäsityksiä ja suorastaan vääriä todistuksia, joita esitit. Samalla ymmärrän, että eräs sana tekstissäni on aiheellisesti Sinua haavoittanut, jonka haluan oikaista. Käsittelenkin sitä tässä heti alkuun.
Se sana oli “kyvyttömyys”, jonka poistin siitä, mutta painoon vietäessä se oli tietokonetekstiin jostain syystä pujahtanut takaisin, niinkuin jokainen toimitusasioissa mukana ollut joutuu usein toteamaan. Pahoittelen, että sana oli jäänyt tekstiin, sillä se ei riitä avioliiton purkamisen syyksi muuta kuin erityistapauksessa, esimerkiksi silloin, kun jo ennen avioliiton solmimista miehen kyvyttömyys on todettu ja vaimo ei ole tiennyt siitä mitään. Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoi, että sellainen avioliitto ei ole liitto eikä mikään, vaan se on pyrittävä yhteisestä sopimuksesta purkamaan, muuten se etsii laittomia teitä, sillä Lutherin tulkinnan mukaan “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää”, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme. Lainaankin tähän Lutherin tekstejä:

“Esitän seuraavan tapauksen. Nainen on vihitty avioliittoon kykenemättömän miehen puolisoksi, mutta hän ei ehkä voi eikä tahdo todistaa sitä niin monin todistuksin ja niin suurella kohulla kuin tuomioistuin vaatii, mutta tahtoo kuitenkin itselleen jälkeläisiä tai ei voi hillitä itseään. Minä olen neuvonut häntä vaatimaan eroa miehestään voidakseen mennä naimisiin toisen kanssa, jos hänen ja hänen miehensä omatunto ja kokemus riittävän tyydyttävästi todistavat miehen kykenemättömyyden. ... koska tämä ei ole todellinen aviomies vaan yksinomaan asuintoveri ... Voiko sellainen vaimo olla autuas ja pelastuksen tilassa? Vastaan: Voi kyllä. Sillä vaimon erehdys ja se, ettei hän ollut tietoinen miehensä kykenemättömyydestä, estää tässä avioliiton ... Vaimo on silloin jumalallisen lain perusteella vapaa eikä häntä voi pakottaa pidättyväisyyteen. Sen tähden miehen täytyy suostua hänen oikeutettuihin vaatimuksiinsa ja sallia hänen olla toisen vaimona, koska hän on hänen miehensä vain näennäisesti. Edelleen: Ellei mies kuitenkaan suostuisi tähän jakoon, niin mieluummin kuin sallisin vaimon kärsiä ja tehdä aviorikosta, neuvoisin häntä solmimaan toisen avioliiton ja pakenemaan sitten johonkin tuntemattomaan ja kaukaiseen seutuun. Sillä mitä muuta voisi neuvoa ihmislapselle, jolle hänen himonsa on alinomaisena vaarana?” (Luther, Valitut teokset II, s 468)

“Olkaa hedelmällliset ja lisääntykää” (1 Moos 1:28). Tämän sanan nojalla olemme varmat, että miehen ja naisen lisääntyäkseen tulee ja täytyykin olla yhdessä. ... Sen vuoksi: yhtä vähän kuin riippuu omasta tahdostani, etten ole vain miehen kuva, yhtä vähän on vallassani olla ilman vaimoa. Ja päinvastoin: yhtä vähän kuin riippuu sinun tahdostasi, ettet ole vain akkapaha, yhtä vähän on vallassasi olla ilman miestä. Sillä siinä ei ole kyseessä vapaa harkinta ja päätös, vaan välttämätön luonnollinen asia, että missä on mies, hänellä täytyy olla vaimo, ja missä nainen on, hänellä täytyy olla mies. Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää”, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme, vaan joka on yhtä välttämätön kuin se, että on olemassa mies, ja välttämättömämpi syömistä ja juomista, ruumiin puhtaana pitämistä, nukkumista ja valvomista. Se on (ihmiseen) istutettu luonto ja laatu niin kuin ne ruumiinjäsenetkin, jotka siihen kuuluvat. Sen vuoksi, aivan niin kuin Jumala ei käske ketään olemaan mies tai nainen, vaan Hän toimittaa niin, että heidän on oltava sellaisia, samoin Hän ei myöskään käske lisääntymään, vaan Hän toimittaa niin, että heidän täytyy lisääntyä. Ja milloin sitä yritetään estää, se ei ole sittenkään estettävissä, vaan toteutuu omaa laatuaan haureuden, aviorikoksen ja häpeällisten syntien teitä, sillä siinä ei ole kyseessä harkinta vaan luonto.” (Luther, Valitut teokset III, s. 198)

Näihin Lutherin sanoihin on syytä yhtyä, ei siksi, että Luther on niin sanonut, vaan sen vuoksi, että ne ovat Jumalan Sanan mukaisia, niinkuin myös yleinen kokemuskin osoittaa. Sen vuoksi on tekopyhää olla vaatimassa toisilta sitä, mihin ihminen itsekään ei pysty. Ilman erityistä lahjaa ei ihminen kykene pidättäytymään eikä, kuten Luther sanoi, “neitsyyttäkään pitämään, niinkuin vaatteita ja kenkiä”. Siksi avioliitto on lääke ja paras suojakeino syntiä vastaan. Avioero-onnettomuus ei osapuolille tätä erityislahjaa anna ja sen vuoksi on helppo yhtyä Lutheriin myös avioeroasiassa:

“Mutta kaikkein eniten ihmettelen sitä, että he pakottavat eronneen naimattomuuteen eivätkä salli hänen mennä avioliittoon toisen kanssa. Sillä koska Kristus salli avioeron huoruuden tähden eikä pakota ketään olemaan naimattomana ja koska Paavalin mielestä on parempi naida kuin palaa (1 Kor 7:9), niin näkyy siis olevan täysin luvallista ottaa toinen aviokumppani erotetun sijaan. Suokoon Jumala, että tämä asia pohdittaisiin ja päätettäisiin selvästi, jotta voitaisiin auttaa niitä heidän suurissa vaikeuksissaan, jotka nykyisin pakotetaan olemaan naimattomina ilman omaa syytään!” (Luther, Valitut teokset II, s 468)

Kun väitit, että yritän toisten syntejä tarkkailemalla puolustella omaa valintaani ja syntiä, halusit tahallasi sivuuttaa kirjoituksessani selvästi ilmaisemani asian, ettei kohdallani ollut kysymys valinnasta sen paremmin oikeasta kuin väärästäkään, vaan syistä, jotka eivät olleet ihmisen määrättävissä eikä hallittavissa. Ei oma alitajuinen syyllisyyteni, kuten väitit, ole pannut minua muovaamaan Jumalan Sanaa ja etsimään puolusteluja. Kannattaisi harkita, mitä kirjoittaa, ettei joutuisi niistä vastaamaan pyhän Jumalan edessä. En ole kirjoittanut mitään uutuuksia, en omia puolustelujani, vaan julistanut Jumalan Sanaa, niinkuin on kirjoitettu ja jos se ei meitä jossakin suhteessa miellytä, ei Sana siitä muuksi muutu. Minulla ei näissä asioissa eikä missään muussakaan asiassa ole huono, syyllisyyden ajama omatunto, vaan kiitän Herraa, että saan vaeltaa valossa ja puhtaalla omalla tunnolla. Muutenkin voin hyvällä omalla tunnolla todeta, ettei minulla ole seksiasioissa ongelmia, joita olisi pitänyt laittomia teitä hoidella.
Kirjoitit, että “synnin myötä tuli Mooseksen laki ja säädökset ja myös moniavioisuuden kirous”. Ei Mooseksen Herralta saama laki ole mikään kirous, käskysana on vanhurskas, pyhä ja hyvä, joita sanoja Paavali käyttää. Parasta on Sinunkin hyväksyä koko Raamattu ja sen myötä Mooseksenkin opetukset Jumalan Sanaksi kaikilta osiltaan. Lain kirouksesta, siitä, että emme pysty sitä täyttämään, pelastaa meidät yksin ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ansio ja veri meidän puolestamme, ei se, ettemme hyväksy, kuten kirjoitit, “kaikkia Mooseksen kirjojen säädöksiä”. Raamattu ei opeta moniavioisuutta, mutta kylläkin monivaimoisuutta, mikä on eri asia. Moniavioisuus on kaaosta, monivaimoisuus sensijaa edellyttää selvää avioliiton yllä- ja kunniassapitämistä. Uskon isä Aabraham, joka eli ennen Moosesta, oliko hänkin mielestäsi moniavioisuuden kirouksessa? Onko Jaakob ja koko Israelin kansa monivaimoisuuden vuoksi kirouksen alaista? Entä Samuel, profeetta, jonka sanoista mikään ei varissut maahan, oliko hänkin kirouksen alainen äpärälapsi ja laittomasta suhteesta syntynyt. Samoin Daavid, jota Herra kutsui oman sydämensä mukaiseksi mieheksi ja jolle Herra antoi monien vaimojensa lisäksi vieläpä Saulinkin vaimot syliinsä eikä koskaan nuhdellut häntä monivaimoisuudesta. Sensijaan Daavidiakin koski jumalallinen säädös, ettei hän, vaikka oli kuningas, saanut koskea toisen vaimoon eikä hyljätä omia vaimojaan. Tähän voisi luetella paljon muita Raamatun ja Jumalan ihmisiä, jotka luet samaan huorapukkien joukkoon. Kuka on siis vääristämässä Jumalan Sanaa, mietipä tätä!

Leimasit Lähetyspalvelun yhdeksi uudeksi villihenkien porukaksi, joita nykyään syntyy, kun riitaannutaan jostakin opinkohdasta ja lähdetään “ulos leirin vihreämmille vesille”. Jälleen sivuutit lehdessä kirjoittamani mielipiteen, ettei uusia seurakuntia tarvitse perustaa, vaikka lähdetäänkin Herran käskyn mukaan ulos Baabelista ja että Lähetyspalvelu on olemassa sitä varten, että voisin laillisissa puitteissa viedä eteenpäin sitä sanomaa, minkä Herra on käskenyt minun julistaa. Seurakunta on yksi ja sen perustaja on Jumala ja rakentaja Herra Jeesus. Senvuoksi uskovat voivat vapaasti kokoontua yhteen “ulkopuolella leirin” ja järjestää käytännön asiat, niinkuin näkevät oikeaksi. Nämä asiat olivat helluntaiherätyksen alkuaikoina hyvinkin selviä, jolloin kutsuttiin ihmisiä ulos Baabelista, mutta nykyään vain hurskastellaan, kuten kirjoitit, että “meidän täytyy itsekunkin valvoa omaa vaellustamme, niin meistä ei tule kenenkään auktoriteettien uhreja” ja hyväksytään samalla oman porukan kaikki Jumalan Sanan vastaiset asiat ja auktoriteetit väärällä tavalla. Jos meillä on mielipiteitä uskovina joistakin asioista, ei se riitä, kyllä johdonmukaisten tekojen tulee niitä myöskin seurata, muutenhan olemme tekopyhiä.
Kirjoitit, että minun tulisi pitää käsitykseni omina tietoinani, etten johtaisi toisia harhaan. Minä en puhu omia käsityksiäni, kuten ehkä edelläolevasta olet jo huomannut itse tekeväsi, vaan minun tehtäväni on julistaa Jumalan Sanaa, niinkuin on kirjoitettu. Herra on minut siihen kutsunut ja tätä sanomaa, jota vastaan olet ehkä suurimmaksi osaksi ymmärtämättömyydessäsi hyökännyt, Hän on käskenyt julistaa. Olen ollut uskossa yli 56 vuotta (tulin uskoon nelivuotiaana, kun Herra minulle erityisellä tavalla ilmestyi) ja sananjulistajana olen toiminut kohta 37 vuoden ajan, Sanan ja Hengen tuntemukseni olen saanut vuosikymmenien saatossa kovalla uurastuksella Raamatun ääressä, kärsimysten ja erämaan koulussa, joten tätä taustaa vasten rohkenin ilmaista Singheille, joista mainitsit, heille itselleen, ettei heidän työnsä ole kaikin puolin raitista, vaan siihen liittyi ihmisten manipulointia (ei evankeliumin julistus ole yhtä pirujen ajamista ja henkivaltojen kanssa melskaamista ja naisten tukasta kiskomista, niinkuin heistä kertova filmikin osoitti) ja raha-asioiden hoidossa oli huomauttamista. Mitä julkisuudessa heistä kirjoitin, pitää yhä paikkansa. Kannattaisi varmistaa myöskin muuta tietä kuin vain heidän omien kirjeittensä perusteella, miten asiat todella ovat. Haluan myöskin sanoa, ettei heitä tarvitse pelätä, niinkuin olen havainnut monien niin tekevän juuri heidän toimintansa vuoksi, missä kaikessa, mikä ei miellytä, nähdään joku henkivalta takana. Ei ole raitista etsiä kaikista asioista taustapiruja selitykseksi, ei Jumala nyt niin sekavaksi tätä maailmaa sentään ole luonut!

Toivotan kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta samalla kuitenkin kehoittaen oikaisemaan ne asiat, mitkä Herran Sanan valossa huomaat vääriksi kannanotoiksi ja tuomioiksi. Olen nähnyt monien jopa saarnaajien ja vanhemmistojen jäsenten, tuomarien ja pappien kaatuvan, kun ovat nouseet sellaisia asioita ja henkilöitä vastaan, joita Herran Henki ajaa eteenpäin. Lehteä en lähetä, kuten pyysit, ellet toisin ilmoita.
Herrassa tervehtien
Reino Marjakangas

Rajankäyntiä v. 1996

(Suuhusi Pasuuna 3, v. 1996, ss. 11-13, Nimimerkki MR - Reino Marjakangas)

Nimimerkille MR!
---
Sitten kirjoititte:

"Se Teidän monivaimoisuusihanteenne, mitä se puhuukaan miehen mielestä jne. - ja ne Teidän perimätietonne, nekin pitää ottaa tueksi ko. asiaan?? Mitä tämä tuo ilmi?? En vaivaannu enempään mutta jos Aabrahamilla oli 6 vaimoa miksi Saaran piti antaa hänelle Haagar?? 1 Tim 3:2 + Tiit 1:6 Aihetta enempää."

Ei minulla ole mitään monivaimoisuusihannetta eikä minulla näillä alueilla ole muutenkaan minkäänlaisia ongelmia, elämäni on kaikin puolin järjestyksessä. Monivaimoisuudesta puhuu Raamattu, en minä. Minun tehtäväni on julistaa, mitä Raamattu sanoo. Jos uskomme, että koko Raamattu on Jumalan Sanaa, meille tulee kelvata sen koko ilmoitus niiltäkin osin, mikä ei meitä miellytä. Olen kiitollinen Herralle siitä, ettei minun selkäni takana ole mitään kirkkokuntaa eikä järjestöä, ei tuomiokapitulia, johtokuntaa tai vanhemmistoa, ei paavia eikä piispaa, jotka sanelisivat, mitä saan julistaa ja mitä en. Olen Herran Jeesuksen oma ja Hän on minun lähettäjäni. Olen joutunut omalla korpitielläni Raamatun tuntemukseni kaivamaan syvältä, hankkimaan "kalliilla rahalla" kärsimysten, väärinymmärrysten ja hylkäämisten koulussa. En julista mitään uutuuksia, mm. Luther ja Melanchtonkin hyväksyivät monivaimoisuuden, vaikkakaan tästä ei kirkossa ääneen puhuta, niinkuin monia muitakin Raamatun totuuksia pidetään veran alla piilossa, etteivät ne järkyttäisi perinteisiä rakenteita. Monivaimoisuus löytyy Sanasta, se ei ole pakollinen, vaan yksivaimoisuuden rinnalla määrätyin edellytyksin sallittu ja Jumalan hyväksymä perhe-elämän sovellus. Mitä Sanasta löytyy, se saa kelvata meille eikä Raamatun opetuksia totisesti tarvitse pelätä. Olisi varmasti turvallisempaa myöskin naisten kannalta tänä seksuaalisen hillittömyyden aikana ojentautua tässäkin Raamatun Sanan mukaan. Olen varma siitä, että Sanan opetus panisi tässä nimenomaan miehet paremmin kuriin kuin muinaisen Rooman pakanallisesta kultturista, muttei Kirjan kansalta, juutalaisilta, peritty tekopyhä yksivaimoisuus, jossa hurskaista puheistaan huolimatta ei ole voimaa ehkäistä naisten hylkäämisiä ja miesten syrjähyppyjä. Jos opetuksemme on Raamatun mukaista, silloin siinä on myös voimaa Sanan mukaiseen, vanhurskaaseen elämään. Nykyiseen seksuaaliopetukseen liittyy niin paljon pakanallista sekoitusta, ettei ole ihme, että elämme nykyisin niin sekavaa ja erityisesti naisille turvattomuutta lietsovaa aikaa.

En tiedä, mitä tarkoitatte Aabrahamia ja Saaraa koskevassa kysymyksessänne, mutta se, että Saaran kanssa Aabraham sopi uudesta vaimosta, oli joka tapauksessa oikea tie, sillä ei mies mielivaltaisesti saa Raamatun opetuksen mukaan mennä ottamaan mielensä mukaan uutta vaimoa, kyllä siitä on sovittava toisen vaimon ja perheen kanssa. Raamatun opetus näissä asioissa on selvä, vaikkakin nykyajan ihmistä nimenomaan perinnäissäännöt estävät tätä näkemästä. Aabrahamin asuinsijoilla, pakanallisessa Kaldean Uurissa oli voimassa Hammurabin laki, joka oli periaatteessa yksiavioinen, mutta salli lapsettomuustapauksessa käytännön, mikä tapahtui Haagarin kohdalla. Myöhemmin paimentolaiselämää viettävänä Aabrahamilla oli vapaus ottaa muita vaimoja ja sivuvaimoja (omassa taloudessaan eläviä), joista Raamattu puhuu monikossa (1Ms 25:6). En viitannut juutalaiseen perimätietoon Aabrahamin kuudesta vaimosta (pidän tätä kyllä sinänsä luotettavana) täydentääkseni Raamatun Sanaa, sillä kyllä sen ilmoitus riittää. Kun miehet Jeesukselta kysyivät avioeroasiasta, Jeesus vastasi, ettei kukaan mies saa entistä erottaa ja hylätä uuden kustannuksella, vaan jos uuden ottaa, entistä ei saa hylätä eikä asettaa toisarvoiseen asemaan. Tästä käsin on Hänen Sanansa tulkittava, sillä Jeesus ei tullut lakia ja profeettoja kumoamaan eikä siis opettanut Vanhan Testamentin ilmoituksen vastaisesti. Hän antoi oikean tulkinnan toorasta, VT:n ilmoituksesta.

Lopussa kahden Raamatun paikan kautta varmaan tahdoitte viestittää minulle, että minun tulee sananjulistajana olla yhden vaimon mies eli siis eron jälkeen uudessa avioliitossa olevana en saisi opettaa Jumalan Sanaa. Sana "yhden vaimon mies" ei tarkoita tätä. Ensinnäkään se ei ole mitään lakia, vaan ohje. Toiseksi mitä Paavali lie omalle ajalleen viestittänytkään tuolla sanonnalla, yksi asia on varmaa: Hän neuvoo myös meille, että kaitsijan tulee olla naimisissa! Näin tämä kohta on käännettävä ja silloin siihen tulee järkeä. Naimattoman miehen perässä liihottaa naimahaluisia naisia niin, että hengellinen työ häiriintyy ja tulee suuria vaikeuksia toimia varsinkin naisten sielunhoitajana, siitä esimerkiksi roomalaiskatolisten pappien kohdalla löytyy yllinkyllin surkeita esimerkkejä. Tässä käännösratkaisussa siis yksi-sana jätetään vähempipainotteisena kääntämättä (vertaa esim. Joos 12:9ss vanha ja uusi käännös) ja "vaimon mies" tarkoittaa tietenkin naimisissa olevaa.

Kolmanneksi on tietenkin mahdollista, että Paavali, joka kirjanoppineena ja rabbitaustansa vuoksi tiesi Jumalan hyväksyvän, että miehellä voi olla myöskin useampia vaimoja, neuvoi pakanallisen ympäristön vuoksi valitsemaan seurakunnan kaitsijan ja seurakuntapalvelijan julkisiin tehtäviin miehiä, joilla oli vain yksi vaimo, etteivät rikkoisi pakanallisessa Rooman valtakunnassa olevaa yksivaimoisuuden määräävää lakia ja siten joutuisi lainrikkomisesta syytettyjen penkille. Roomalaisethan kyllä saivat mainitusta laista huolimatta jopa julkisesti pitää rakastajattaria ja elää niin monen naisen kanssa kuin halusivat, mutta kristityt monesti vainottuina elivät yhteiskunnallisesti tarkemman kontrollin alla ja toisaalta heitä sitoi Jumalan sana olla alamainen esivallalle, minkä vallan alla asuivat.Mutta jos tämä alamaisuus esivallalle oli Paavalin tarkoittama syy, silloin se ei koskenut eronneita, sillä Rooman lain mukaan tällaisetkin olivat uudelleen avioituessaan edelleen aina vain yhden vaimon miehiä!

Neljänneksi jokaiselle pitäisi olla täysin selvää, ettei Paavali antanut ohjetta saarnamiehille, etteivät toimensa aikana hellustelisi useampien naisten kanssa, sillä sellaisen elämäntavan omaksunut ihminenhän oli astunut Jeesuksen opetuslapseudenkin ulkopuolelle. Häntä ei saanut kutsua edes veljeksi, ellei tämä suostunut parannusta elämässään tekemään. Ei tällainen seissyt ehdokkaiden joukossa paimenta valittaessa!

Viidenneksi suorastaan naurettava on yleinen tulkinta yhden vaimon miehestä, ettei leskeksi jäänyt saisi mennä uudelleen avioon, ettei olisi "monen vaimon mies"! Kuolema kertakaikkiaan lopettaa avioliiton ja leskeksi jäänyt mennessään uudelleen naimisiin ei ole uudessakaan tilanteessa muuta kuin yhden vaimon mies. Taivaassa ei enää omistella vaimoja, ei entisiä eikä uusia! Näin tässäkin tapauksessa kirjoituksiin perustuvat, teologiset syyt eivät ainakaan olleet Paavalin ohjeen taustalla.

Kuudenneksi mitä eronneisiin tulee, heillä useimmiten periaatteessa on sama tilanne. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että jos avioliitto on rikkoontunut tai rikottu mistä syystä tahansa, - joko syntiä tehden tai ilman - ja tämä avioliitto on maallisen viranomaisen edessä laillisesti purettu, sitä liittoa ei kertakaikkiaan enää ole ja uusi - olipa sekin solmittu joko syntiä tehden tai ilman ja on maallisen viranomaisen, joka esteellisyydet tutkii, vahvistama, - on se liitto, mikä on voimassa sekä ihmisten että Jumalan edessä. Ns. avoliittoa, jos se on olemassa kahden vapaan ihmisen välillä (tarkoitan, että esimerkiksi vaimo ei ole jo ennestään purkamattoman avioliiton vuoksi tai sukulaisuussuhteisena toisen miehen vaimo, ks. Mk 6:18, 3Ms 18:16), voidaan nykyään pitää sitä koskevan lainsäädännön perusteella maallisen viranomaisen hyväksymänä ja siis avioliittoon verrattavana liittona, johon pätee samat säännöt kuin avioliittoonkin. Joka avoliitossa elää, elää avioliitossa myös Jumalan edessä, ja joka avoliitosta eroaa, eroaa avioliitosta! Avioliittoa ei Raamatun mukaan tee avioliitoksi papin vihkiminen eikä yleensä mitkään vihkimisseremoniat, vaan olemassa oleva kahden ihmisen keskinäinen sopimus ja siihen liittyvä maallisen viranomaisen edessä tapahtunut julkistaminen ja rekisteröinti. Onhan avoliittokin ainakin veroviranomaisen rekisteröimä!

Nämä väitteet saattavat vaikuttaa uskovan ihmisen korvissa liian vapaamielisiltä ja radikaaleilta, mutta haastan julkisesti jokaisen, joka väittää, ettei näihin löydy raamatullisia perusteita, näyttämään minulle Kirjoituksista toteen, että olen väärässä. Edellytän kuitenkin kahta asiaa, jotta keskustelusta tulisi hedelmällinen: Ensiksi, että omat ennakkoluulot, omaksutut opinkäsitykset ja ennakkoasenteet eivät saa ohjata raamatuntulkintaamme, vaan päinvastoin Raamatun oma Sana saa valaista suoraan ja tarvittaessa muuttaa omia käsityksiämme! Tätähän, että annamme Pyhän Hengen valaiseman Jumalan Sanan muuttaa omia käsityksiämme ja mieltämme, on vanhastaan kutsuttu parannuksen teoksi. Toiseksi, että sanoudumme irti siitä saatanan omasta pappiskaartista, joka on verhoutunut "vanhurskauden palvelijoiden" valepukuun (2Kr 11:14-15) ja siteeraa korkeamoraalisesti Raamattua ilman armon korostusta. Tällaisia lain opettajia liikkuu uskovien keskuudessa yllin kyllin. Heidän lyömäaseensa on Raamattu ja kukkarossaan on kahdenlaiset punnukset: toiset heitä itseään ja toiset, suuremmat lähimmäisiään varten (5Ms 25:13). Demoonisesti he lakaisevat kutsumatta naapurien pihoja, mutta heiltä puuttuu luuta oman porstuan lakaisemista varten. Eronnutta uskovaa, olipa hänen avioero-onnettomuutensa tapahtunut ennen tai jälkeen uskoontulon, he eivät päästä pannasta koskaan, vaan teettävät heillä parannusta lopun elämänsä ajan unohtaen tyystin, että itsekin ovat kerran puhdistuneet aikaisemmista synneistään (2Pt 1:9). Usein he onnistuvat vetämään koko Jumalan kansan mukaansa epäilemään Jeesuksen veren puhdistavaa ja Pyhän Hengen uudistavaa voimaa aviorikokseen langenneen kohdalla.

Seitsemänneksi ikäänkuin yhteenvetona kysymykseen yhden vaimon miehestä ja yleensä kristittyjen keskuudessa vallalla olevasta avioliitto- ja seksuaaliopetuksesta pätee sama, mitä Jeesus huomautti saddukeuksille, kun he kyselivät miehen velvollisuudesta, huolimatta siitä, oliko hän ennestään naimisissa, vai ei, ottaa veljensä lapseton leski vaimokseen: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa." (Mk 12:24) Vastauksessaan Jeesus ilmaisi itsekin pitäytyvänsä opetuksessaan Raamatun sanaan eikä sanonut opettavansa uutta ilmestystä yksivaimoisuudesta. Parasta meidänkin on pitäytyä ennemmin Hänen Sanoihinsa kuin omiin ja vallalla olevan kaksinaamaisen ja tekopyhän kulttuurimme perinteisiin, joissa ei ole osoittautunut olevan voimaa siveellisyyden ylläpitämiseen.

Lopuksi: Kristittyinä ei ole oikein kirjoittaa nimettömiä kirjeitä. Kulkekaamme täysin valossa eikä pimennetyin lyhdyin. Saakoon Herra siunata Teitä armollaan. Toivon, että annatte jotain kuulua itsestänne ja mielellään omalla nimellänne.
Herrassa tervehtien, Reino Marjakangas

Kirje Lindemanille 16.8.1996

Rovaniemi 16.08.96
Keijo Lindeman
ISRAEL-APU RY
Jahtimiehentie 1 C 12
36200 KANGASALA

Jumalan armoa ja rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme
Sain äskettäin lainaan kirjasi Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys. Olen sitä mielenkiinnolla lukenut. Asiat, joita käsittelet, olen itsekin vuosien saatossa joutunut kohtaamaan ja niistä muodostamaan mielipiteeni. Mainitset pari muutakin kirjaasi lähdeluettelossa. Joudun nyt käsillä olevan kirjasikin palauttamaan, mutta pyytäisin, jos vielä on kappaleita jälellä, lähettämään kutakin yhden kappaleen, tietenkin kohtuullista maksua vastaan. Samalla lähetän Suuhusi Pasuuna-lehden kolme ilmestynyttä numeroa tutustumista varten.

Tässä jokunen kommentti kirjastasi.
Jeesus-nimen alkuperäinen heprealainen muoto on Jeeshuua (korko toisella tavulla, pitkät vokaalit kirjoitettu “suomalaisittain”) ja se on lyhentymä alkuperäisestä muodosta Jehooshuua (Joosua, Jahve on pelastus). Heprean (kirjoitetaan nimenomaan kovalla p:llä!) kielessä tässä nimessä viimeinen kirjain ei ole a, vaan àjin, jota emme vähällä kummalla osaa edes lausua (jotkut sabrat kuulemma osaavat, tiedä häntä?). Tästä syystä henkilökohtaisesti pidän parhaimpana pitäytyä perinteiseen muotoon Jeesus, varsinkin kun nimi Raamatussa tarkoittaa henkilöä ja tällä nimellä tarkoitetaan juuri sitä Mariasta syntynyttä Jumalan ainosyntyistä Poikaa, joka on vapahtanut “kansansa heidän synneistänsä” (Mt 1:21), kotoisin Nasaretista. Hän ei ole vain Pelastaja (=Hoosea, Joosuan varhaisempi nimi, 4Ms 13:17), vaan nimenomaan Jahven antama (Jh 3:16) Pelastaja (=Joosua eli Jehooshuua, minkä Mooses profetoi seuraajalleen). Me saamme kukin oman kielemme ilmaisuin julistaa Herran ylistettäviä tekoja (Apt 2:11). Tähän Jeesus-nimeen, henkilöön, persoonaan tulee jokaisen uskoon tulleen antaa kastaa (upottaa) itsensä ja samalla siten sanoutua irti kaikista uskonnollisista seremonioista ja lisukkeista (myös ns. kolminaisuuskaavasta, Mt 28:19, mikä ei ole Jeesuksen sana, vaan spiritistinen lisäys Raamatun sanaan) ja isien perinnäissäännöistä sitoutuen riippumaan rakkaudessa, uskon varassa, yksin Hänessä kiinni pelastuaksensa (Ps 91:14). Myöskään vesikaste Jeesuksen nimeen ei riitä kenellekään, ellei ole myös elämässä Hänelle kuuliainen (Jh 3:36).Tämä on mahdollista vain Pyhässä Hengessä ja Pyhän Hengen avulla Herran Jeesuksen Nimeä avuksi huutaen. Mutta Pyhä Henki annetaan ja Hänen vaikutuksensa onkin vain niiden yllä jotka Jumalaa tottelevat (Apt 5:32).

Näyt antavan aika suuren painon hepreankieliselle Uuden Testamentin käännökselle. Minä en niin tekisi, sillä niin kauan kuin alkuperäisiä hepreankielisiä käsikirjoituksia ei ole löydetty, alkukieli on UT:n osalta kreikka. Kääntäjillä ei vielä näytä olleen kovinkaan paljon ilmestyksen Henkeä apunaan käännöstyössään ja toisaalta nykyheprean taito ei riitä, vaan tarvitaan lisäksi syvä perehtyneisyys Raamatun hepreaan, jotta hepreankielinen käännös olisi kaikilta osin luotettava. Sama linjaus on otettava messiaanisten juutalaisten sanantulkintaan, sillä näyttää siltä, ettei Herra ole vielä antanut kovin syvällistä, vuosituhantisesta kirkollisuudesta, kuin ei myöskään vuosituhantisesta juutalaisuudesta vapautunutta ilmestyksen Henkeään heille, vaikka epäilemättä se aikanaan tulee heidänkin kohdallaan tapahtumaan. Mielestäni myöskin Ben-Meirin ja Shulamin sananselitykset, vaikka niissä onkin paljon varteenotettavaa, ovat nyrjähtäneet liiaksi juutalaisten perinnäissääntöjen puolelle.

Kirjaasi olet kelpuuttanut jonkin verran epähistoriallista aineistoa, joiden pohjalta olet vetänyt teologisia johtopäätöksiä. Esimerkiksi kertomukset Semiraamuksesta löytyvät kyllä kreikkalaisesta kirjallisuudesta, mutta kyseenalaista on, missä määrin niissä on historiallista pohjaa. Toisaalta eivät kaikki esimerkiksi Babylonian kultit, epäjumalanpalvelustavat ja uskomukset ole orjallisesti vuosituhansien takaa siirtyneet meidän päiviimme, sillä aivan samoin kuin ihmiset kautta aikain ovat osoittaneet uskottomuutta elävälle Jumalalle, aivan samoin epäjumalain palvojatkin ovat olleet uskottomia omille jumalankuvilleen ja muodin ja oman aikansa eetoksen mukaan vaihtaneet palvontakohteitaan ja -tapojaan. Mutta sama perkele, joka silloin sotki kuvioita, on tänäänkin sekoittamassa uskonnollisessa maailmassa ehkä aktiivisemmin kuin ennen, ihmisten mieliä.

Kymmenysasian ymmärrän niin, että se ei ole vain osa vanhan liiton jumalanpalvelusta, vaan vanhempi asia, jumalallinen säätämys ja profeetallisessa julistuksessa muistutettu ja esiintuotu asia (Mal 3:6ss), joka kuuluu kääntymyksen, parannuksen teon hedelmänä (j. 7) jokaiselle uskovalle. Sitä ei ole uudessa liitossa missään kumottu. Jeesus käski antaa “Jumalalle, mikä Jumalan on” (Mt 22:21). Mutta tässä lieneekin suurin erehdys ja hämmennys kymmenysten suhteen. Ne eivät ole mitään uhreja, vaan suoraan Jumalalle kuuluva osa tuloistamme, jotka pitäisi kiireesti siirtää “Jumalan varastohuoneisiin” eli uudessa liitossa sinne, missä kulloinkin Jeesus-leivällä ruokitaan nälkäisiä sielujen pelastukseksi. Tämä siirtäminen on uskottu yksinomaan ja vain sille uskovalle, joka omista tuloistaan ne irrottaa ja ratkaisee rukoillen Hengessä, missä kulloinkin Jumalan lähin ja välittömimmässä tarpeessa oleva varastohuone sijaitsee. Kukaan Herran huoneen työntekijä tai heidän edustajansa ei saa “kolmihaarainen haarukka kädessänsä” (1Sm 2:13ss) olla kontrolloimassa ja parhaita paloja itselleen ottamassa. On tietenkin myös selvää, että uskova siirtäessään kymmenyksensä kuin myös muut lahjansa Herralle, Hänen varastohuoneeseensa, luopuu samalla hallintaoikeudestaan niihin. Monen uskovan kukkaroon unohtuneet Herralle kuuluvat kymmenykset ovat muodostuneet heille cheeremiksi (tuhon omaksi vihityksi, kiroukseksi), kun samalla Jumalan valtakunnan työ kärsii puutetta, kun riistetään Herralta. Mutta meidän tulee myöskin antaa, uhrata anteja (teruumaa, kohottaminen, lahja), vapaaehtoisia lahjoja Jumalalle, jotka ovat siis eri asia kuin kymmenykset. Uskova saa usein Hengen kehoituksen antaa ja jos silloin ei tottele, muodostuu sekin riistämiseksi Jumalalta, niinkuin sana opettaa. Näissä emme tietenkään ole lain, vaan armon alla, niinkuin kymmenen käskynkin suhteen uskova rakkaudesta Herraan tahtoo ne mahdollisimman hyvin täyttää.

Käsitykseni rekisteröityjen yhdistysten tai muiden organisaatioiden asemasta olen sanonut jotain SP-lehden 2. numeron pääkirjoituksessa ja teeseissä 1 ja 3. Maallisen järjestyksen ja esivallan antamien säädösten vuoksi ne ovat joskus tarpeellisia, kunhan niitä ei jumalallisteta, niinkuin melkein joka suunnalla näin on tapahtunut. Jos siis tarvitsen uuden takin tai polkupyorän, tai astun bussiin tai lentokoneeseen, en toki vielä niillä toimenpiteillä liittoudu tämän maailman kanssa. Olen vain ottanut ne tarpeelliseen käyttöön evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Meillä tulee olla jalat maassa, mutta sydän taivaassa!

Kirjassasi on paljon hyödyllistä ja selkeyttävääkin luettavaa monille tämän ajan kristityille. Näistä ja monista muista kysymyksistä olisi joskus mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia.
Toivotan kaikkea hyvää ja Jumalan runsasta siunausta Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme!

Herrassa tervehtien
Reino Marjakangas

Lindemanin vastaus 27.8.1996

Reino Marjakangas
Peskapolku 6
96460 Rovaniemi

SHALOM!
Kiitos kirjeestäsi, jonka sain vastaanottaa muutama päivä sitten. Olen iloinen, jos kirjastani Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys on ollut jotain hyötyä.
Vanhempien kirjojeni IHMISKUNNAN TUHON PÄIVÄ ILMESTYSKIRJAN MUKAAN ja SUPERVALTOJEN NOUSU JA TUHO DANIELIN KIRJAN MUKAAN painokset ovat olleet loppu jo noin 15 vuotta sitten, joten niitä en voi lähettää. Kirjat ovat profeetallisen sanan selitystä ja ajan kuluminen on antanut lisää ymmärrystä, joten kirjojen sanomaa tulisi jossain määrin ajankohtaistaa, jos niistä joskus tulee uusintapainos.

Kirjaani APOSTOLINEN SEURAKUNTA JA ANTIKRISTUKSEN EKSYTYS on saatavana vielä. Se maksaa yksitellen 60 mk/kpl + toimituskulut ja vähintään 10 kpl erissä tilattuna 40 mk/kpl + toimituskulut. Lähetän tässä siitä pyytämäsi yhden kappaleen.

Teen Jumalan valtakunnan työtä ja Israel-työtä normaalin maallisen leipätyön ohella, joten kiireitteni vuoksi minulla ei yleensä ole aikaa vastata pitkästi ihmisten lähettämiin kirjeisiin. Usein niistä vielä huokuu Paavalin mainitsema sanakiistojen kipeys (1.Tim.6:3-5) ja omien mielipiteiden esittämisen tärkeys ja joissakin tapauksissa "höyrähtäneisyys", joten en useinkaan halua aikapulani vuoksi vastata näihin monasti pitkiin "runoelmiin". Opinkiistoissa aikansa kuluttaminen ei myöskään ole kovin Jumalan valtakuntaa hyödyttävää puuhaa, joten tämänkään tähden en yleensä haaskaa aikaa tällaisiin kirjeisiin vastaamalla (Tiitus 3:8-11). Monilla tuntuu olevan sellainen "yhden hengen täydellisten seurakunta", jossa varmaan riitaantuvat itsensäkin kanssa. Tällä kaikella en tarkoita sinun kirjettäsi, haluan vain tuoda esille, minkälaisia kirjeitä saan liian usein vastaanottaa.

Lähettämässäsi kirjeessä ja materiaalissa oli asiallisia kommentteja ja muuta tietoa, joten otin itselleni aikaa ja koin tarpeelliseksi vastata niihin.

Ensinnäkin Vapahtajan nimestä Jeshua. On totta, että viimeinen kirjain on ajin, jonka lausumisessa israelilaisillakin on vaikeuksia, mutta tiedän että Jemenin juutalaiset yleensä osaavat lausua tuonkin äänteen, joka lähinnä kuitenkin vastaa suomenkielen a-kirjainta. Huolimatta tästä vaikeudesta, en katso sitä esteeksi käyttää alkuperäistä nimeä Jeshua. Kun israelilaiset messiaaniset kirjoittavat englanninkielisiä tekstejä, he käyttävät muotoa Yeshua, jonka suomalainen vastinen on juuri tuo Jeshua. Suomen kielessä ei ole puolentoista vokaalin mittaisia äänteitä ja muoto Jeeshuua ei näinollen vastaa yhtään paremmin alkuperäistä heprealaista muotoa. Jos lausumme sen Jeshua, israelilaisetkin sen ymmärtävät aivan oikein, kuten olen monet kerrat sen Isarelissakin todennut. Heprealaisessa Raamatussa nimi kyllä esiintyy mainitsemissasi muodoissa Jeshoshua eli Joosua, mutta myös muodossa Jeshua (esim. Neh.8:17, Jeshua Ben Nun). On myöskin huomattava, että Jeshua-nimi esiintyy suomalaisessakin Raamatussa muodossa Jeesua useita kertoja (esim. Esra.3:2, Neh. 12:10). Ei olisi paljon lisää vaadittu kääntäjiltä, että oltaisi kirjoitettu nimi loppuun saakka oikein, siis Jeshua. Nimi Jeesus ei mielestäni ole yhtään sen suomalaisempi kuin Jeshuakaan. Jos kääntäjät olisivat alunperin valinneet nimen Jeshua, se olisi yhtä suomalainen kuin Jeesus-nimi tänä päivänä, johon useimmat suomalaiset ovat tottuneet. En kuitenkaan ole kirjassani halunnut näitä heprean kielen koukeroita sen enempää pohtia, koska se ei ole pääasia ja ne, jotka osaavat hepreaa tai haluavat oppia sitä, hankkivat kyllä asiasta tarpeelliset tiedot. Olen kirjassani vain halunnut antaa lyhyen pääpiirteisen selvityksen Vapahtajamme nimen alkuperästä, jotta uskovilla olisi käsitys Jeshua nimestä ja sen merkityksestä (Pelastaja, Auttaja, Vapahtaja). En myöskään ole millään lailla asettanut kyseenalaiseksi niiden uskoa, jotka ovat tulleet uskoon ja kastetut Jeesuksen nimeen, eihän monilla ole edes mahdollisuutta tietää alkuperäisestä nimestä. Uskon jumalan hyväksyvän Jeesus nimen käytön, koska ihmiset kuitenkin uskovat Häneen Kaikkivaltiaan Jumalan ainosyntyisenä Poikana ja syntien sovittajana.

Mitä tulee hepreankieliseen UT:iin, niin annan sille todellakin suuren arvon. Kun aikoinaan keskustelin useampaankin otteeseen edesmenneen itämaisten kielten professorin Aapeli Saarisalon kanssa, hän sanoi, että UT:kin kirjoitustenkin täytyy olla alunperin hepreaksi, koska UT:in käyttämä kreikka on kankeaa kieltä, johtuen kääntäjien sanatarkkuudesta. Kun kreikankielinen teksti palautetaan takaisin hepreaksi, siitä tulee sujuvaa kieltä. Toivoa vain sopii, että jonakin päivänä käytössämme on hepreankielisiä UT:n alkutekstejä. Olen kyllä heprean kielen ohella huomioinut kirjassani myös kreikankielisen UT.

Mitä tulee mainitsemiisi Moshe Immanuel Ben Meiriin ja Joseph Shulamiin, ne mielestäni edustavat tämän päivän messiaanisen juutalaisuuden UT:in tulkinnan parhaimmistoa. He eivät ole kirkkosidonnaisia, vaan Moshen työn jatkaja Shulam pyrkii puutteistaan huolimatta kaikin tavoin kirkkokunnista riippumattomaan alkuseurakuntamalliin Jerusalemissa ja Israelissa. On myös huomattava, että kristinuskon juuret ovat Jerusalemissa ja juutalaisessa uskonnossa. Tämän tosiasian hylkääminen on vienyt ensimmäisen vuosisadan jälkeen ja vallankin Nikean kirkolliskokouksen (325) jälkeen pakanakristillisyyden kauas alkuperäisestä totuudesta. Apostolien ja vanhinten kokous Jerusalemissa ei myöskään irroittanut messiaanisia juutalaisuskovia Toorasta, ympärileikkauksesta eikä israelilaisten tapojen noudattamisesta (Ap.t. 15, 21:18-26, Mat.23:1-3). Kristikunta on liian kauan pyrkinyt vastoin Raamattua irroittamaan juutalaiset juuristaan ja pakkokäännyttämään heidän "joulukinkkujeesuksen" uskoon. Mielestäni pakanakansojen uskovien on aika lopettaa sellainen Raamatun vastainen toiminta ja päinvastoin kehoittaa uskovia juutalaisia palaamaan juurilleen. Tässä työssä Meir ja Shulam ovat mielestäni tehneet arvokasta työtä ja olisi syytä pakanakristittyjen tutkia näitä kristinuskon juutalaisia juuria, jotta paremmin ymmärtäisivät tulkita Raamattua oikealta perustalta käsin.

Raamattu myöskin varoittaa pakanauskovia (metsäöljypuun oksia) ylpeilemästä juutalaisuskovien (jalon öljypuun oksien) rinnalla (Room.11:17-27). Oikea suunta opetukselle vajavaisuudestaan huolimatta on Jerusalemista pakanakansoihin eikä päinvastoin (Jes.2:3, Room.3:1-2, Ps 147:19-20).

Mitä tulee kirjassani esiintyvään Baabelin uskontoon ja siinä esiintyvään Semiramis-Tammus-kulttiin, siitä löytyy mielestäni riittävästi lähdeaineistoa, jotta voidaan osoittaa täysin kiistattomasti nykyisen länsimaisen kristillisyyden pakanuuden juurien olevan juuri sieltä kotoisin (Ilm.17:5). En ole nähnyt tarpeelliseksi käydä kirjassani läpi yksityiskohtaisesti eri aikakausien ja kulttuurien vaiheissa esiintyviä pakanallisuuden ja epäjumalanpalvonnan muotoja, eikä sellaista kirjaa kovin moni tavallinen riviuskova jaksaisi edes lukea. Mielestäni riittää se, että uskovat heräävät tajuamaan ne vinoutumat ja pakanalliset juuret, joita perkele Baabelin uskonnosta lähtien on kylvänyt totuuden vääristämiseksi.

Kymmenysasiasta ja rekisteröidyistä yhdistyksistä käsitykseni lienee hyvin samankaltainen kuin sinullakin. Jotkut pitävät rekisteröityjä yhdistyksiä epäraamatullisina, mutta sitä ei kyllä mielestäni voi Raamatulla osoittaa, jos siitä ei tee seurakuntaa, kuten kirkkokunnissa on tapana, vaan käyttää niitä vain työkaluina.

Sain jo Esko Halkosaarelta toimittamasi lehden Suuhusi pasuuna N:o 3 ja sen perusteella jo ehdin tutustua joihinkin ajatuksiisi. Tuot siellä esille voimakkaasti Baabelista ulos lähtöä. Itsekin olen samaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti näen kuitenkin niin, että kristillisten kirkkokuntien sisällä on vielä paljon todellisia uskovia ja nämä uskovat yhdessä jo nyt kirkkokuntien ulkopuolella olevien uskovien kanssa tulevat lopulta yhtymään yhdeksi laumaksi. Eräänä päivänä, kun paavin johtama maailmankirkko saa lopullisen vallan, on kaikkien vilpittömien uskovien lähdettävä ulos muodostuvasta maailmankirkosta, jotteivät joudu Jumalan tuomion alle (Ilm.18:4). Nyt vielä emme ole näin pitkällä, vaikka monet jo nyt ovat irronneet Baabelista, jossa tärkein on sydämentilan muutos. Pelkkä ulkoinen uloslähtö ei autakaan, jos sydän ei muutu kivisydämestä Jumalalle taipuisaksi ja kuuliaiseksi lihasydämeksi. Valitettavasti kirkkokuntienkin ulkopuolella on liian paljon sellaisia "oikeaoppisia kiivailijoita", jotka kyllä ovat lähteneet ulos Baabelista, mutta ovat muilta hengellisiltä ominaisuuksiltaan niin hengen hedelmää tuottamattomia, että yhteys heidän kanssaan on käytännöllisesti mahdotonta.

Meidän on mielestäni tuotava tätä asiaa ja muitakin totuuden sektoreita esille rakkaudella ja lempeydellä, sillä pelkkä tieto vain paisuttaa hengelliseen pöhöttyneisyyteen (Snl.31:26, 2.Tim.2:24-26, Tiitus.3:1-2, 1.Kor.8:1-2). Tämä ei tarkoita totuudesta tinkimistä, vaan viisautta ja taidollisuutta totuuden esille tuomisessa (Snl.19:2). On hyvin helppoa repiä väärämielisellä oikeaoppisuudella maahan, mutta paljon vaikeampaa koota yhdeksi rakkaudessa ja kärsivällisyydessä yksi Messiaan lauma. Jos Jumala on meitä sietänyt vuosikausia ja jopa vuosikymmeniä kärsivällisyydessään, kasvattaessaan meitä, tulee meilläkin olla edes vähän kärsivällisyyttä uskonsisariamme ja veljiämme kohtaan pyrkiessämme neuvomaan heitä totuuteen rakkaudessa. Jos heti kättelyssä lyömme veljeltämme pois "hengellisen korvan" Sanan oikeaoppisuuden miekalla, voi olla, että hän ei enää sen jälkeen kykene meitä kuulemaan, ennenkuin Herra itse parantaa jälleen hengellisen korvan (Luuk.22:50-51). Itse ainakin pyrin omalla kohdallani siihen, että Herra antaisi minulle voimaa, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä, tuodakseni näitä asioita rakaudella ja lempeydellä uskovien tietoon, rakentaakseni eikä vain repiäkseni.

Eräästä tulkinnastasi olen eri mieltä. Se koskee yksiavioisuutta / moniavioisuutta. Väität Suuhusi pasuuna lehden numerossa 3, että moniavioisuus olisi edelleen Jumalan sallimus uudessakin liitossa. Tämän käsityksen ainakin minä ja toisetkin ovat saaneet. Tämän johdosta haluan omana käsityksenäni Sanaan pohjautuen tuoda esille seuraavat teesit:

1. Kun Jumala alussa loi Aadamin, Hän antoi tälle vain yhden vaimon, Eevan, eikä monta vaimoa. Paratiisin alkuperäinen tila ennen syntiinlankeemusta oli siis yksiavioinen (1.Moos.2-3).

2. Syntiinlankeemuksen jälkeen veljesmurhan tehneeseen Kainin sukuun syntyi Lemek, joka ensimmäisenä aloitti moniavioisuuden, ottaen itselleen kaksi vaimoa (1.Moos.4:17-19). Moniavioisuus ei siis alkanut Jumalan käskystä tai tahdosta, vaan langenneen ihmisen tahdosta, leviten melko yleiseksi käytännöksi Vanhan Testamentin päivinä.

3. Vanhan Testamentin päivinä Jumala sieti melko yleiseksi käynyttä moniavioisuutta, jopa Vanhan liiton pyhien keskuudessa. Herra antoi myös ohjeita moniavioisille, että avioelämä sujuisi paremmin ilman pahoja vaikeuksia, eikä loukattaisi eri osapuolia liian paljon (2.Moos.21:10-11).

4. Kuitenkin jo Vanhan Liiton päivinä Jahve kehoitti Israelin kuninkaita, etteivät he ottaisi monia vaimoja (5.Moos.17:17). Herran kehoituksesta huolimatta monet Israelin kuninkaat, jopa vanhurskasta Daavidia myöten, ottivat monia vaimoja ja Herra sieti sitä noina päivinä Vanhan Liiton seurakunnassa.

5. Kun Jeshua (Jeesus) käsitteli fariseusten kysymystä avioerosta, heidän vedotessaan sen ajan liberaalin hilleliläisen koulukunnan (selitetty kirjassani Apostolinen seurakunta s. 187) käsityksen mukaisesti Moosekseen, jonka mukaan miehen oli lupa hyljätä vaimonsa melkein mistä syystä tahansa (jos poltti ruoan pohjaan tai muuten vain ei vaimo miellyttänyt). Hän vastasi, ettei alusta ollut niin (Mat.19:8). Tällä Jeshua viittasi paratiisin alkuperäiseen tilaan, kun Jumala loi miehen ja yhden vaimon aviopariksi. Jeshua ei siis suinkaan ollut moniavioisuuden puolestapuhuja, niinkuin sinä olet tulkinnut oman mielesi mukaan, vaan Hän halusi palauttaa avioliiton täysin alkuperäiseen Jumalan luomisteon puhtauteen. Lisäksi Jeshua otti tuon ajan shammailaisen koulukunnan tulkinnan avioeroon, joka salli avioeron ja uudelleen avioitumisen vain silloin, kun vaimosta löytyi jotain häpeällistä eli aviorikos (5.Moos.24:1-4, Mal.2:13-16, Mat.19:3-9).

6. Yksiavioisuus käy Uudessa Liitossa ilmi myös siten, että siellä ei puhuta miehen monista vaimoista, vaan miehen vaimosta (siis yksikkömuodossa, esim. 1.Kor.7:1-2).

7. Erittäin voimakkaana vaatimus on seurakunnan paimenien eli kaitsijoiden eli vanhimpien kohdalla, joiden Paavalin molempien paimenkirjeiden mukaan tulee olla "yhden vaimon miehiä" eli naimisissa ja yksiavioisia (1.Tim.3:1-7, Tiitus.1:5-9). Teksti on tarkoin kreikankielisen alkutekstin ja myös hepreankielisen UT:in mukainen. Näitä hyvin yksiselitteisiä jakeita käsitellessäsi olet lähtenyt mielestäni hyvin arveluttavalle tielle, sillä kirjoitat mm. näin: "Kolmanneksi on tietenkin mahdollista, että Paavali, joka kirjanoppineena ja rabbitaustansa vuoksi tiesi Jumalan hyväksyvän, että miehellä voi olla myöskin useampia vaimoja, neuvoi pakanallisen ympäristön vuoksi valitsemaan seurakunnan kaitsijan ja seurakuntapalvelijan julkisiin tehtäviin miehiä, joilla oli vain yksi vaimo, etteivät rikkoisi pakanallisessa Rooman valtakunnassa *yksiavioisuuden määräävää lakia ja siten joutuisi lainrikkomisessa syytettyjen penkille". Myöskin sanot Paavalin opetusta ohjeeksi eikä laiksi eli tarkoitat sitä, että Paavalin ohje ei ole uskovia sitova, niin minä ainakin kirjoituksesi ymmärrän.

Ihmettelen miksi pitää ryhtyä näitä Paavalin opetuksia selittelemään sillä tavalla, etteivät ne ole seurakuntaa sitovia. Miksi ei opeteta tätäkin tekstiä juuri niin kuin se on kirjoitettu, eikä etsitä omia teitä (Srn.7:30, Ap.t.13:10). Eikö pikemminkin Paavalin teksti viittaa siihen, että hänkin Jeshuan lailla halusi uuden liiton seurakunnan palaavan Jumalan alkuperäisen luomisjärjestyksen tielle, jossa miehellä on vain yksi "Eeva". Paavali sanoo kirotuksi sitä, joka julistaa toisenlaista evankeliumia kuin hän on julistanut ja Pietarin mukaan on lisäksi hyvin vaarallista mennä vääntämään kieroon ja vesittämään Paavalin kirjoituksia (Gal.1:8, 2.Piet.3:15-16).

8. Tämä mielestäni virheellinen tulkintasi on myöskin aiheuttanut sen, että monet karttavat tämänkaltaista opetusta ja se on ollut loukkaukseksi. Meidän ei tulisi olla pahennukseksi juutalaisille, kreikkalaisille eikä Jumalan seurakunnalle (1.Kor.10:31-33). Kehoitankin sinua tässä kohden tarkistamaan kantaasi, jotta voisit olla hyödyllinen työkalu Jumalan käytössä seurakunnan ennalleenasettamistyössä lopun ajassa, eikä virheellinen tulkintasi muodostuisi ylitsepääsemättömäksi esteeksi työyhteydelle apostolisen linjan toisten uskovien kanssa yhteisen Messiaan ruumiin rakentamisessa (Efes.4:11-16, 5:25-27)

Ymmärrän tekstiesi perusteella, etä olet suuntautunut Baabelin ulkopuolelle muodostuvan lopun ajan seurakunnan työhön ja toivon, että Herra käyttää sinua niinkuin muitakin tämän tien kulkijoita tässä työssä. Meillä voi olla yksityiskohdista jonkinmoisia erimielisyyksiä tai eri näkemyksiä, eivätkä ne saa tulla työyhteyden esteeksi, olemmehan kaikki vielä tiellä, eikä täydellisyydessä, kunhan vain päälinja on yhteinen (Fil.3:12-16). Tämän moniavioisuusasian näen kuitenkin (en ole ainoa) niin suurena esteenä, että se kaipaa kurssin tarkistusta kohdallasi.

Toivon kaikkea hyvää ja menestystä työllesi ja Israelin Pyhän siunausta elämääsi Jeshuan Messiaan nimessä !

Kangasalla 27.8.1996

Keijo Lindeman
Israel-Apu Ry
Jahtimiehentie 1 C 12
36200 Kangasala
Puh./ Fax. 3774037

*Tässäkin Lindeman on korjannut alkuperäistä tekstiäni siten, että tekstissäni sanojen "olevaa yksivaimoisuuden.." tilalle hän on kirjoittanut yksiavioisuuden. Kun hän lisäksi puhuu kirjeessään ja myöhemmin julkaisemassaan (katso alla!) kirjoituksessaan Yhden vaimon mies johdonmukaisesti moniavioisuudesta silloin, kun itse olen puhunut monivaimoisuudesta, ja muuntaa jopa minulta lainaamaansa tekstiäkin mieleisekseen, ei tunnu kovin uskottavalta, että kysymyksessä olisi "kömmähdys", kuten hän itse myöhemmin väittää. Olinhan tämän käyttämäni sosiologisesta kirjallisuudesta ottamani termin monivaimoisuus (polygynia) teksteissäni selvästi sisällöllisesti määritellyt ja erottanut käsitteestä moniavioisuus, joka ei ole hyväksyttävää. Kun Lindeman myöhemmin arvostelussaan määrittelee Otavan tietosanakirjan avulla nämä käsitteet toisin ja tulkitsee kirjoitustani niiden mukaan, hän tahallaan johtaa lukijoitaan harhaan. En nimittäin mitenkään jaksa uskoa, että varttuneella saarnamiehellä ja hengellisellä kirjailijalla vielä olisi vaikeuksia luetun ymmärtämisen ja siitä tehtävien johtopäätösten suhteen!

Lindemanin julkaisema alkuperäinen kirjoitus Veijosen nettisivuilla 29.1.1997

From: Keijo Lindeman
YHDEN VAIMON MIES 29.1.1997
Rovaniemeläisen Reino Marjakankaan toimittamassa Suuhusi Pasuuna lehden numerossa 3 (1/1996) on käsitelty moniavioisuutta Raamatun valossa. Lehden sivulla 11 on mainittu seuraavaa (Huom! – lehdessä on kyllä paljon hyvääkin asiaa):
”Moniavioisuus löytyy Sanasta, se ei ole pakollinen, vaan yksiavioisuuden rinnalla määrätyin edellytyksin sallittu ja Jumalan hyväksymä perhe-elämän sovellus”.
Lisäksi lehden sivuilta 12-13 käy ilmi, että Paavalin mainitsema yhden vaimon miehen vaatimus seurakunnan kaitsijoilta eli paimenilta eli vanhemmilta ei olisi aivan kirjaimellinen Herran käsky, vaan ohjeen luontoinen. Kirjoittajan mukaan Paavali antoi tämän kehoituksen sen vuoksi, etteivät uskovaiset olisi loukanneet Rooman valtakunnan alueella ollutta pakanallista yksivaimoisuuden käytäntöä ja näin joutuneet lainrikkomisesta syytettyjen penkille oikeuteen. Lehdestä voi vetää myös sen johtopäätöksen, että moniavioisuus (tai monivaimoisuus) olisi uuden liitonkin puolella Jumalan edelleen sallima käytäntö ja että Jeshua (Jeesus) olisi tukenut tätä käytäntöä.
Raamatun opetukseen pohjautuen haluan tämän väitteen johdosta ottaa esille seuraavat asiaa koskevat teesit (väittämät).
1. Kun Jumala alussa loi Aadamin, Hän antoi tälle vain yhden vaimon, Eevan, eikä monta vaimoa. Paratiisin alkuperäinen tila ennen syntiinlankeemusta oli siis yksiavioinen (1.Moos.2-3).
2. Syntiinlankeemuksen jälkeen veljesmurhan tehneeseen Kainin sukuun syntyi Lemek, joka ensimmäisenä aloitti moniavioisuuden, ottaen itselleen kaksi vaimoa (1Ms 4:17-19). Moniavioisuus ei siis alkanut Jumalan käskystä tai tahdosta, vaan langenneen ihmisen tahdosta, leviten melko yleiseksi käytännöksi Vanhan Testamentin päivinä.
3. Vanhan testamentin päivinä Jumala sieti melko yleiseksi käynyttä moniavioisuutta, jopa vanhan liiton pyhien keskuudessa. Herra antoi myös ohjeita moniavioisille, että avioelämä sujuisi paremmin ilman pahoja vaikeuksia, eikä loukattaisi eri osapuolia liian paljon (2Ms 21:10-11).
4. Kuitenkin jo vanhan liiton päivinä Jahve kehoitti Israelin kuninkaita, etteivät he ottaisi monia vaimoja (5Ms 17:17). Herran kehoituksesta huolimatta monet Israelin kuninkaat, jopa vanhurskasta Daavidia myöten, ottivat monia vaimoja ja Herra sieti sitä noina päivinä vanhan liiton seurakunnassa. Uudessa liitossa kaikki uskovat ovat hengellisesti Jumalan ja Messiaan (Kristuksen) kuninkaallista papistoa, joten Jahven kehoitus yksiavioisuudesta (yksivaimoisuudesta) koskee myös uuden liiton uskovia.
5. Kun Jeshua (Jeesus) käsitteli fariseusten kysymystä avioerosta, heidän vedotessaan sen ajan liberaalin hilleliläisen koulukunnan (selitetty kirjassani Apostolinen Seurakunta ja Antikristuksen Eksytys s.187) käsityksen mukaisesti Moosekseen, jonka mukaan miehen oli lupa hyljätä vaimonsa melkein mistä syystä tahansa (jos poltti ruoan pohjaan tai muuten vain ei vaimo miellyttänyt), Hän vastasi, ettei alusta ollut niin (Mt 19:8). Tällä Jeshua (Jeesus) viittasi paratiisin alkuperäiseen tilaan, kun Jumala loi miehen ja yhden vaimon aviopariksi. Jeshua ei siis suinkaan ollut moniavioisuuden puolestapuhuja, vaan Hän halusi palauttaa avioliiton täysin alkuperäiseen Jumalan luomisteon puhtauteen. Lisäksi Jeshua otti tuon ajan shammailaisen koulukunnan tulkinnan avioeroon, joka salli avioeron ja uudelleen avioitumisen vain silloin, kun vaimosta löytyi jotain häpeällistä eli aviorikos (5Ms 24:1-4, Mal 2:13-16, Mt 19:3-9).
6. Yksiavioisuus käy uudessa liitossa ilmi myös siten, että siellä ei puhuta miehen monista vaimoista, vaan miehen vaimosta (siis yksikkömuodossa, esim. 1Kr 7:1-2).
7. Erittäin voimakkaana vaatimus on seurakunnan paimenien eli kaitsijoiden eli vanhimpien kohdalla, joiden Paavalin molempien paimenkirjeiden mukaan tulee olla ”yhden vaimon miehiä” eli naimisissa ja yksiavioisia (1Tm 3:1-7, Tt 1:5-9). Teksti on tarkoin kreikankielisen alkutekstin ja myös hepreankielisen UT:in mukainen.
Ihmettelen miksi pitää ryhtyä näitä Paavalin opetuksia selittelemään sillä tavalla, etteivät ne ole seurakuntaa sitovia. Miksi ei oteta tätäkin tekstiä juuri niin kuin se on kirjoitettu, eikä etsitä omia teitä (Srn 7:30, Apt 13:10). Eikö pikemminkin Paavalin teksti viittaa siihen, että hänkin Jeshuan lailla halusi uuden liiton seurakunnan palaavan Jumalan alkuperäisen luomisjärjestyksen tielle, jossa miehellä on vain yksi ”Eeva”. Paavali sanoo kirotuksi sitä, joka julistaa toisenlaista evankeliumia kuin hän on julistanut ja Pietarin mukaan on lisäksi hyvin vaarallista mennä vääntämään kieroon ja vesittämään Paavalin kirjoituksia (Gal 1:8; 2Pt.3:15-16).
8. Tämänkaltainen tulkinta on myöskin hyvin monia uskovia ja jopa uskosta osattomia loukkaava. Raamatun mukaan meidän ei tulisi olla pahennukseksi juutalaiselle, kreikkalaiselle eikä Jumalan seurakunnalle (1Kr 10:31-33).
9. Samaa mieltä olen Pasuuna lehden toimittajan kanssa siitä, että Raamatun sallimissa puitteissa eronneet ja uudelleen avioituneet (Aviorikoksen syytön osapuoli ja jos uskosta osaton osapuoli vaatii väkisin eroa uskovaisesta; Mt 19; 1Kr 7) ovat edelleen “yhden vaimon” miehiä ja ovat kelvollisia vanhimman eli paimenen eli kaitsijan tehtävään.
Kaiken edellä olevan valossa on mielestäni täysin selvää, ettei moniavioisuus (monivaimoisuus) ole Jumalan alkuperäinen tahto, eikä ole sallittu uuden liiton uskoville.
Keijo Lindeman

Rajankäyntiä v. 1998

(Suuhusi Pasuuna 4, v. 1998, ss. 15-23, Reino Marjakangas - Keijo Lindeman)

Kirjoitin elokuussa 1996 Keijo Lindemanille joitakin kommentteja hänen kirjoittamansa kirjan Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys – johdosta. Hän vastasi 27.8.96 kommentoiden Suuhusi Pasuuna – lehden kirjoituksiani ja erityisesti aihepiiriä "yhden vaimon mies". Vastauksessaan Lindeman selosti ja tulkitsi kirjoitustani oman ennakkoasenteensa valossa. Hän ohitti perusteluni ja pani suuhuni sanoja ja ajatuksia, joita en ole lausunut, lainasi tekstiäni vääristellyssä muodossa ja antoi samalla ymmärtää, että minä väärennän Jumalan Sanaa ja vääristelen Herran suoria teitä. Hän rinnasti jopa minut merkitsemistään raamatunpaikoista päätellen Simon-noidan tavoin "perkeleen sikiöksi". Soitin hänelle ja sävyisästi pyysin, että hän tarkistaisi, mitä todella olen sanonut ja mitä en. Huomasin puhuvani tuuleen! Saarnamies oli paisuttanut itsensä jo niin korkealle, ettei hänen tarvinnut "pyhässä oikeaoppisuudessaan" ja kiivaudessaan "harhaoppista" kohtaan edes omia virheitään oikaista.

Tätä piittaamatonta asennetta todistaa Lindemanin kirjoitus puolta vuotta myöhemmin (29.1.97), jonka yllätyksekseni löysin Internetistä 12.2.98 siellä elämäni ensimmäistä kertaa surfaillessani. Tätä Lindemanin kirjoittamaa kirjoitusta Yhden vaimon mies, jossa hän arvioi aihetta käsittelevää kirjoitustani, en ole koskaan aikaisemmin nähnyt enkä tiennyt sen olemassaolosta, vaikka se jo yli vuoden ajan on ollut yleisessä jakelussa ja muiden nähtävillä.

Jo toki kirjoituksiani saa ja tuleekin arvostella. Mainitussa kirjoituksessani annoin julkisen haasteen jokaiselle, joka väittää, etten käsityksiini löydä raamatullisia perusteita, näyttämään Kirjoituksista toteen, jos olen väärässä. Edellytin kuitenkin, jotta keskustelusta tulisi hedelmällinen, että Sana saa olla omien käsitystemmekin yläpuolella ja muuttaa niitä tarvittaessa ja lisäksi, että sanoudumme irti saatanan omasta pappiskaartista, joka verhoutuu vanhurskauden palvelijoiden valepukuun (2Kr 11:14s). Tällaiset käyttävät Raamattua lyömäaseena siteeraten sitä korkeamoraalisesti ilman armon korostusta. He julistavat pannaan jokaisen, joka on eri mieltä. He pitävät kukkarossaan kahdenlaisia punnuksia, pienemmät itseä ja suuremmat lähimmäisiä varten ja demoonisesti lakaisevat toisten pihoja oman porstuan jäädessä siivoamatta.

Tällainen Lindemanin menettely, missä vastapuolta ei informoida edes kopiolla mahdollisen vastineen antamista varten, mihin jokaisella on oikeus, vaan lähetetään julkisuuteen kirjoitus, missä saarnamiehen auktoriteetilla asianomainen jyrätään maan rakoon, ei ole kristillistä eikä edes rehellistä. En ole päässyt kirjoittamaan vastinetta, vaikka kirjoitus sisältää väärennettyä lainausta ja selostaa harhauttavasti kirjoitustani, jossa vastasin eräälle nimimerkille SP-lehden nro 2:ssa olleen kirjoituksen johdosta heränneisiin kysymyksiin. Tästä syystä joudun teroittamaan kynän tavallista terävämmäksi.

Jo antiikin maailmassa oli ns. "jumalallisia ihmisiä", jotka vetosivat arvovaltaansa ja kykyihinsä asettuen toisten yläpuolelle. Kristinuskon edustajat sensijaan toimivat toisin. He ilmoittivat olevansa vain palvelijoita ja Jeesuksen todistajia. Niinpä Pietari ei sallinut itseään kumarrella (Apt 10:25s) ja Paavali ja Barnabas asettivat mieluummin henkensä kämmenelleen syöksymällä villiintyneen ihmisjoukon keskelle repien vaatteensa kuin jäivät ottamaan vastaan jumalalliset suosionosoitukset uhrien muodossa (Apt 14:14s). Kunnianosoitukset vaihtuivat sillä kertaa kivisateeseen. Erimielisyyksien sattuessa Paavali ei vedonnut auktoriteettiinsa, vaan oli aina tarvittaessa valmis perustelemaan väitteensä, sanoen julistavansa vain ja yksin sitä, mitä Mooses ja profeetat olivat puhuneet (Apt 26:22). Siksi hän menettikin oman ulkonaisen auktoriteettinsa, niin että kuulijat eivät pitäneet hänen puheitaan minkään arvoisina (2Kr 10:10) ja kertoi kerrankin, että kaikki aasialaiset ovat kääntyneet hänestä pois(2Kr 1:15). Näitä mainittuja "jumalallisia ihmisiä" alkaa nykyaikanakin olla jo joka lähtöön. Heitä löytyy seurakuntien vanhemmistoista, saarnaajista ja papeista ja monista julistaja-virtuooseista, joilla on otsaa kieltää jopa saarnajonossa apua etsivän rukoilemasta itse (tämä on hyvinkin yleistä!), jotta "jumalallinen" arvovalta saarnaajan käsien kautta pääsisi paremmin vaikuttamaan.

Jos saan sen verran tässä yhteydessä sanoa itsestäni, niin täytän tulevana kesänä 63 vuotta ja olen ollut monenlaisessa myllytyksessä elämäni aikana ja joutunut monenlaisen vallankäytön uhriksi. Tieni on tukittu ja minut on manipuloitu milloin minkin syyn vuoksi paitsioon. Niinpä minua ei enää hetkauta kukaan, joka vaatii kumartelemaan ja osoittamaan jumalallista kunnioitusta, olkoon sitten minkälaiset kaluunat tahansa kaulassaan tai arvoltaan piispa, pappi, kuningas tai kerjäläinen. Minulla ei kertakaikkiaan ole varaa jättää sitä Herran sanaa, jonka Hän on minulle uskonut, julistamatta. Siitähän joudun luonnonlakienkin mukaan suhteellisen pian Hänen edessään tuomiolle. Ei siitäkään huolimatta, että saisin "koko Suomen Siionin" vastaani, kuten Lindeman minua puhelimessa pelotteli. Ihmisten suosiotako minun tulisi julistuksellani tavoitella?

En ole lähtenyt "soitellen sotaan", vaan tiedän, mitä puhun ja kirjoitan. Olen yli 40 vuoden ajan aktiivisesti Herran kanssa seurustellen ja Häntä avuksi huutaen Pyhässä Hengessä Raamattua tutkinut ja opiskellut (myöskin alkukielillä) ja lukenut laajasti teologista ja hengellistä kirjallisuutta. Siksi edellytän, että olkoon sitten korkeasti oppinut teologi, saarnamies tai kuka profeetta tahansa, perehtyköön ensin asiaan ja tulkoon sitten näyttämään Kirjoituksista toteen ja mahdollisilla järkisyillä perustelemaan että olen väärässä. Siinä tapauksessa olen valmis välittömästi tekemään parannusta. Omiin luuloihinsa ja omaan auktoriteettiinsa nojaten ei kannata tulla yrittämään. Tietenkin aina sellaisia "kamariherttuoita" riittää, jotka antavat omassa lähipiirissään lausuntoja auktoriteettiinsa nojaten, mutteivat koskaan uskalla tulla esiin koloistaan julkisesti mielipiteitään perustelemaan. Arvoisat lukijani varokoot tällaisia ja vaatikoot ainakin selkeät perustelut näille paavillisille ex cathedra – ilmoituksille, ennenkuin tekevät omat johtopäätöksensä. Sanottakoon, että tähän mennessä, vaikka lehteäni on lähetetty tuomiokapituleita ja vapaitten suuntien eräitä napahenkilöitä myöten, ei kukaan ole vastannut haasteeseeni ja tullut raamatullisin perustein todistamaan minulle, että olen väärässä. Eivät Lindemaninkaan perustelut selkäni takana toimiessaan ole vakuuttavia, vaan kuvastavat demagogisen vääristelyn lisäksi syvällisempää perehtymättömyyttä, asiantuntemattomuutta ja suorastaan tietämättömyyttä, mitä ei odottaisi laajaa kirjallista ja julistajan tehtävää suorittaneelta saarnamieheltä.

Kaiken tämän sanottuani haluan todeta, etten missään tapauksessa luule itse olevani aina oikeassa, mutta silloin kun huomaan puhuneeni tai tehneeni väärin, minulla on aina ollut varaa vielä vanhoilla päivillänikin saarnamiehenä ja julistajana nöyrästi ja tarvittaessa jopa julkisestikin tunnustaa ja pyytää anteeksi. Ei riitä, että joskus kerran olemme tehneet parannusta, vaan meidän tulee pysyä mielenmuutoksessa ja parannuksessa joka hetki Herran ilmestymiseen saakka. Siksi en ymmärrä Lindemaninkaan kohdalla niin lukkoonlyötyä varmuutta, kuten hän sanoi, ettei tule koskaan muuttamaan käsityksiään puheenaolevassa asiassa. Todella surullista ja valitettavaa, jos kokenut saarnamies on päässyt niin pitkälle, ettei enää tarvitse käsityksiään Raamatun valossa tarkistaa eikä varsinkaan tarvittaessa mieltänsä muuttaa!

Lindemanin kirjaa "Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys" näyttävät monet kristityt pitävän kristillisen vaelluksen ja tiedon ja erityisesti messiaanisten juutalaisten uskonkäsityksiin ohjaavana käsikirjana. Kirja sisältää raamatullisen aineiston lisäksi hyvin paljon eriarvoista lähdeaineistoa, muinaisitämaisista ja kreikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyvistä epähistoriallisista uskomuksista ja jumalaistaruistavedettyjä johtopäätöksiä, gnostisista taruista, jotka kristikunta jo alkuvaiheessaan on hylännyt epäaitoina ja väärinä ja jättänyt ne Raamatun kaanonin ulkopuolelle. Lisäksi kirja sisältää ja kirjan tekijä on omaksunut paljon juutalaiskristittyjen eli ns. messiaanisten juutalaisten keskuudessa esiintyviä käsityksiä, jotka saavat voimansa, ei suinkaan suoraan Raamatusta, vaan Vanhan ja Uuden Testamentin väliin sijoittuvasta juutalaisuudesta ja erityisesti farisealaisuudesta, jota ei missään mainita VT:ssa, mutta jota Jeesus piti vääränä oppina taistellen sitä vastaan VT:n sanalla. On paljon tällaisia, Talmudin järjestymättömästä "suuresta merestä" kritiikittömästi ongittuja juutalaisia juuria, jotka eivät missään tapauksessa kelpaa Jumalan seurakunnan ohjeiksi ja esikuviksi.

Kun tällainen eriarvoinen aineisto asetetaan jopa usein historiallisen totuuden nimissä kritiikittömästi samalle lähtöviivalle Raamatun aineiston kanssa, ei ole ihme, että esimerkiksi jouluaiheesta Lindemanin kirjassa on syntynyt sellainen "kartanokeitos", todellinen "joulusatu", ettei sitä mitenkään voi ottaa vakavasti. Kun hän kaiken kukkuraksi epäsuorasti väittää kristikunnassa opetetun jotain "joulukinkkujeesuksen" uskoa, johon juutalaisia on pakkokäännytetty, on tällainen kielenkäyttö äärimmäisen epähienoa ja väärän todistuksen antavaa. Suureksi häpeäksi juutalaisia on kyllä pakkokäännytetty historian aikana, mutta tokko kaikkein maallistuneintakaan kristinuskon sisältöä voi silti luonnehtia "joulukinkkujeesuksen" uskoksi! En ole kuullut, että kristikunnan lahkoutuneimmissakaan piireissä olisi koskaan sikauhreja toimitettu saatikka sikaa millään tavalla palvottu ja uskottu liittyneenä Jeesuksen uskoon. En toisaalta halua asettaa kirjoittajan vilpittömyyttä kyseenalaiseksi, mutta monet johtopäätökset, joihin hän on kirjassaan päätynyt, vievät ohi Raamatun ilmoituksen itsevalitun jumalanpalveluksen tielle.

Kritiikittömästä lähdeaineistokäsittelystä mainittakoon esimerkkinä kertomus Semiramiksesta, jonka kanssa, kuten kirjassa väitetään "historiallisten tietojen mukaan" Nooan poika Kuus meni naimisiin. Heille syntyi poika Nimrod (1Ms 10:8), "joka aikuistuttuaan meni naimisiin äitinsä Semiramiksen kanssa". Kirjoittajan "historiallisten tietojen mukaan" tarina saa yhä ihmeellisimpiä muotoja. Tosiasiallisesti nämä eivät ole historiallisia tietoja, vaan peräisin kreikkalaisen kirjallisuuden ja todennäköisesti siltä pohjalta syntyneen amerikkalaisen tusinauskonnollisuuden tosiasioina markkinoimia sepitelmiä. Tarujen historiallinen esikuva lienee Assyrian kuningatar Sammuramat, joka hallitsi pari-kolmetuhatta vuotta Nimrodia myöhemmin (vv. 810-806 eKr), joihin aikoihin esimerkiksi profeetta Elisa esiintyi.

Teologisia näkemyksiä ja johtopäätöksiä perustellessaan ja esittäessään Lindeman eksyy mielivaltaiseen Raamatun selitykseen. Raamattu-uskollisuus edellyttää, ettei tekstistä lueta sellaista, mitä siinä ei ole selvästi sanottu eikä kristillisyyden sisältöön lisätä sellaista, mistä Raamattu ei ensinkään puhu. Vanhoja tekstejä ei esimerkiksi saa selittää siltä pohjalta, miten ne on myöhemmin tulkittu, vaan selitysperusteiksi kelpaavat vain vanhemmat ja samanaikaiset tekstit. Esimerkiksi paratiisin alkuperäistä tilaa (1Ms 2-3) ei voida, kuten Lindeman tekee, myöhempien tulkintojen perusteella todistella yksiavioiseksi sen enempää kuin moniavioiseksikaan, sillä eihän siinä sellaiseen oteta minkäänlaista kantaa. Raamatun äärellä ei ratkaise se, mitä perinteinen tulkinta asianomaisesta kohdasta sanoo tai miten joku uskonnollinen ryhmä sen selittää, vaan kysyttävä, mitä tarkoittivat ne, jotka sen ensi kerran sanoivat tai kirjoittivat ja miten ymmärsivät ne, jotka silloin kuulivat tai lukivat (Lauha, Ilmoitus ja inspiraatio 1967).

Lindemanin huolimaton (tai osaamaton?) vanhojen tekstien käsittely joutuu suorastaan traagiseen valoon hänen perustellessaan allekirjoittaneenkin mielestä sinänsä oikeaa näkemystä Jeesuksen nimeen suoritettavasta kasteesta (s. 48). Hän on lukenut kirkkohistorioitsija Eusebiuksen esinikealaisen tekstiversion varsin huolimattomasti eli niin, että siinä käskettäisiin kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen sijasta Jeesuksen nimeen. Näinhän ei asia ole. Eusebiuksen ennen Nikean kokousta (v. 325) siteeraama tekstivariantti (Mt 28:19s) ei sisällä kastekäskyä lainkaan! Eusebius siteeraa tätä raamatunkohtaa peräti 21 kertaa muodossa, missä sanojen "kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (eis tò onoma)" paikalla on yksinkertaisesti en too onómatí muu "minun nimessäni" (ei "minun nimeeni", kuten Lindeman). Monet tutkijat pitävätkin tätä tekstivaihtoehtoa alkuperäisenä. Siinä Jeesus kehoittaa mennen (pass., siis Pyhän Hengen johtamina!) tekemään opetuslapsia kaikista kansoista omassa nimessään ja opettamaan heitä noudattamaan kaikkea, mitä Hän on käskenyt. Alkuperäinen teksti on sujuvaa kreikkaa ja rytmillisesti eheä kokonaisuus, jossa edellinen säe antaa käskyn ja jälkimmäinen selvittää lähemmin tehtävän sisällön. Nikean kirkolliskokouksessa valtion kustannuksella köörätyt riitaisat kirkkoherrat (piispoiksi kutsutut) muotoilivat kolminaisuusopin ja mm. päättivät pappien selibaatista (ah, millaisia päätöksiä!), tekivät myös päätöksen ja toteuttivat sen polttamalla suuren määrän tehtyjen päätöksien kanssa ristiriitaisia (käsi)kirjoituksia ja hyvin todennäköisesti tehden viralliseen Matteuksen tekstilaitokseen lisäyksen kolminaisuuskaavasta, joka on UT:ssa ainoa laatuaan. Muualla UT:ssa tapahtuukin kaste selkeästi Herran Jeesuksen nimeen.

On hyvä, että Lindeman on tästä asiasta kirjoittanut, mutta kannattaisi olla tarkkana, ettei hyvä asia menettäisi vakuuttavuuttaan näinkin suuren asiavirheen takia. Tulen kirjoittamaan kasteesta myöhemmin enemmän, mutta tässä yhteydessä lähettäisin terveisiä niille, jotka ovat antaneet kastaa itsensä Jeesuksen nimeen, mutta eivät ole tulleet kasteensa kanssa julkisuuteen. Sellaisia löytyy sekä vapaitten suuntien että kirkon, jopa sen pappien piiristä, jotka ovat käyneet varkain Israelissa kasteella, mutta jatkavat silti entisessä virassaan. Rovaniemellä jyväskyläläinen Juhani Starczewskikin on käynyt näitä kasteita suorittamassa, eikä siinä sinänsä mitään pahaa, mutta miksei hän neuvo samalla opetuslapsiaan, sillä huomioitteni mukaan eivät heistä jotkut edes julkisesti kysyttäessä ole uskaltaneet sitä tunnustaa. Piilossa tehtynä ja siihen julkisesti tunnustautumattomana sellaisella kasteella, toimitettiin se mihin nimeen tahansa, ei ole mitään hengellistä merkitystä, vaan jää maagiseksi sakramentaaliseksi toimitukseksi muiden sekä kristikunnan että pakanoiden vastaavien rituaalien joukkoon. Kaste Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen merkitsee kaiken muun merkityksensä lisäksi julkista irtisanoutumista entisestä vaelluksesta ja uskonnollisuudesta ja sitoutumista Jeesukseen ei vain uudessa elämässä, vaan myöskin suostumista julkiseen häpeään, pilkkaan ja kuolemaan. Tämä on tietenkin se viheliäisempi puoli Jeesuksen seuraamisessa, eikä se kaikkia miellytä. (Lisäys jälkikäteen (RM): Erityisesti meidänkin aikamme juutalaisille se on edelleen joskus jopa ylipääsemätöntäkin pahennusta herättävä asia, kas, kun hekin joutuvat luopumaan Jeesuksen ristin tähden entisestä uskonnollisuudestaan ja isiltä peritystä vaelluksestaan, voidakseen pelastua. Mutta tässähän meillä Lindemanin kanssa meneekin näkemykset kovasti ristiin, sillä hänen edustamastaan judaismista sanoudun yhtä jyrkästi irti kuin Paavali aikoinaan esimerkiksi Galatalaiskirjeessään teki. Tästä aiheesta otamme kantaa kuitenkin myöhemmin.)

Yhteenvetona totean Lindemanin kirjassa olevan paljon hyvääkin ja hyödyllistä luettavaa, mutta kun se on sekoittuneena edellä selostetun tapaiseen kyseenalaiseen materiaaliin ja sen arveluttavaan käsittelyyn, pidän teosta eksyttävänä enkä voi sitä suositella varsinkaan tiensä alkupäässä kilvoittelevien uskovien käsiin.

Sitten tarkemmin Lindemanin kirjoitukseen, josta lähdimme liikkeelle. Hän esittää siinä 8 väitettä, joilla pyrkii kumoamaan väitteeni, jota hän lainaa seuraavasti (SP nro 3, sivu 11):"Moniavioisuus löytyy Sanasta, se ei ole pakollinen, vaan yksiavioisuuden rinnalla määrätyin edellytyksin sallittu ja Jumalan hyväksymä perhe-elämän sovellus". Kursiivilla merkityt sanat eivät ole minun kirjoittamaani tekstiä, vaan Lindemanin omavaltaista tekstin muuntelua. Niiden paikalla olen puhunut monivaimoisuudesta, minkä sanan merkityksen olen määritellyt jo Suuhusi Pasuuna – lehden nro 2 olevassa kirjoituksessani, jonka herättämään erään nimimerkin kysymykseen tällä palstalla sitten olin seuraavassa numerossa vastaamassa. Miksi Lindeman väärentää tekstiäni antamalla siten harhauttavan ja väärän todistuksen. Käsite moniavioisuus (polygamia) pitää sisällään niin laajan skaalan, että kaikkinainen vapaa seurustelu miesten ja naisten kesken on sallittua. Sellaista jumalattomuutta en ole väittänyt Jumalan hyväksymäksi eikä sellainen ole edes mitään perhe-elämän sovellusta. Jumalatonta on myöskin joissakin kulttuureissa (jos lie jo Suomessakin!) esiintynyt monimiehisyys (polyandria), jossa yksi nainen asuu perheenomaisissa olosuhteissa monen miehen kanssa. Olen puhunut yksi- ja monivaimoisuudesta (monogamia, polygynia), mikä tarkoittaa avioliittoa, jossa mies elää sitoutunutta yhdyselämää joko yhden tai useamman vaimon kanssa. Vaimoilla ei voi olla kuin yksi mies aivan kuin hengellisessä mielessä jokaisella uskovalla ei saa olla kuin yksi ylkä, Herra Jeesus Kristus. Raamatussa mainitulla sivuvaimolla on sama asema muuten, paitsi että hän asuu omassa taloudessaan. Mutta hänenkin on oltava silti ehdottoman uskollinen omalle miehelleen! Miehen sitoutuneisuus merkitsee puolestaan sitä, että hänenkin on oltava uskollinen vaimo(i)lleen. Miehenkään ei ole lupa olla seksuaalisissa kanssakäymisissä ulkopuolisten kanssa. Toisen vaimoon koskemisesta laki määräsi kuolemanrangaistuksen myös miehelle. Vapaaseen naiseen koskeminen taas toi yleensä velvotteen ottaa tämä vaimokseen entisten lisäksi, mutta samalla miehen oli kohdattava muut vaimonsa heidän oikeutettuine ja sosiaalisine vaatimuksineen. Avioliitto esiintyy jo Raamatun lehdillä sosiaalisena perusyhteisönä, missä kaikista asioista neuvotellaan ja sovitaan demokraattisesti ja yhteisesti. Sukupuolisen yhdyselämän aloittamisoikeus on Raamatussa sosiaalinen asia eikä siis mikään yksityinen oikeus. Miehenkin tilapäissuhteet Raamattu tuomitsee haureudeksi.

Todettakoon vielä, että raamatullinen avioliittokäsitys pitää myös sisällään miehen ja vaimon tai vaimojen täyden keskinäisen tasa-arvovaatimuksen. Monivaimoisuuskaan ei siis ole oikein ymmärrettynä mikään turvallisuus- eikä hylätyksitulemisen uhka naisille ja vaimoille ja epäilemättä parempi ratkaisu kuin avioero.

Tutkitusti Suomessa nuoret naimattomat naiset ovat kaikkein ahdistuneinta ja itsensä turvattomimmaksi kokevaa joukkoa. On aihetta kysyä, mistä syystä. Heiltä on viety nykyisen vapaan seksuaalivalistuksen ja siitä seurauksena olevan sosiaalisen paineen myötä oman intimiteettinsä suoma turva seksuaalisuutensa suhteen. Herätyskristillinenkään avioliitto-opetus ei ole kyennyt eikä kykene panemaan minkäänlaisia sulkuja nykykehitykselle pitäessään jyrkästi kiinni joustamattomasta avioliittokäsityksestä ja suostumatta avaamaan silmiään koko Raamatun edustamalle armon siveysopille, vaikka heidän kiinnipitämänsä moralistisen julma oppirakenteensa on jo aikoja sitten särkynyt kuin muovilelu pirstaleiksi. Jeesuksen aikainen hilleliläinen vapaamielisyys ja schammailainen rigoristisuus (ankaruus, jyrkkäsävyisyys) taistelevat tänäkin päivänä keskenään, mutta kumpaankaan ei Jeesus (päinvastoin kuin mitä Lindeman väittää) eikä Paavali suostuneet. He julistivat Jumalan alkuperäistä tahtoa, mutta heidän sovelluksensa eri tilanteisiin oli heikon ja kaikenlaisiin synteihin niin helposti sortuvan ihmisen huomioonottavaa armon siveysoppia, joka pystyi kulloisessakin tilanteessa ihmisen elämän korjaamaan ja nostamaan tielle takaisin. Suosittelen aikamme hurskasteleville ja tekopyhille kiivailijoille silmien avaamista näkemään, missä helvetillisessä sotkussa ihmiset tänä päivänä seksuaalisuutensa kanssa elävät ja tekemään kysymyksen itselleen kukin: Olenko todella käsittämässä ja julistamassa oikein Jumalan tahtoa vai omia isien perinnäissääntöjä, niin ettei Jumalan armahtava voima pääse ilmestymään ja pysäyttämään nykyistä kehitystä.

Edellä pääpiirteittäin joskaan en tyhjentävästi selostamani yksi- ja monivaimoisuuden käsite löytyy Raamatusta. Tässä käsityksessä en suinkaan ole yksin. Lainaan tähän tekstiä tunnetun sosiologin Edward Westermarkin kirjoittamasta Avioliiton historiasta (ss. 207ss., korostukset allekirjoittaneen):

"Talmudissa sanotaan, että "viisaat miehet ovat antaneet sen hyvän neuvon, ettei miehellä sovi olla enemmän kuin neljä vaimoa". Euroopan juutalaisilla esiintyi polygyniaa vielä keskiaikana ja muhamettilaisten maiden juutalaisilla vielä meidän päivinämme...

Muinaisessa Skandinaviassa elivät kuninkaat monivaimoisuudessa ja sitä paitsi muutkin; mies sai pitää, paitsi mielensä mukaan jalkavaimoja, myöskin useita vaimoja...

Ateenassa esiintyi konkubinaattia (jalkavaimoisuutta) kaikkina aikoina ja yleinen mielipide sitä tuskin tuomitsi, mutta kuitenkaan se ei ollut missään tekemisissä todellisen avioliiton kanssa; jalkavaimolla ei ollut mitään oikeuksia ja lapset olivat aviottomia. Roomalainen avioliitto oli jyrkästi monogaaminen. Jos nainut henkilö solmi samaan aikaan toisenkin avioliiton, oli se lain kannalta mitätön... Tasavallan viimeisinä aikoina olivat naineiden miesten ja rakastajattarien suhteet tavallisia...

Kun kerran Kreikassa ja Roomassa monogamia oli ainoa laillinen avioliittomuoto, niin ei voida väittää, että kristinusko on länsimaihin tuonut obligatorisen yksiavioisuuden. Ja vaikkakin Uusi Testamentti pitää monogamiaa normaalisena tai ihanteellisena avioliitomuotona, se ei nimenomaan kiellä polygyniaa, paitsi piispalta ja diakonilta. On huomautettu, että ensimmäisten kristillisten opettajien oli tarpeetonta tuomita polygynia, kun kerran yksivaimoisuus oli ainoa avioliittomuoto niillä kansoilla, joiden parissa he saarnasivat; mutta tämä ei pidä paikkaansa juutalaisiin nähden, jotka kristillisen ajan alussa sekä sallivat että harjoittivat polygyniaa. Eräät kirkkoisät syyttivät juutalaisia rabbiineja lihallisuudesta, mutta siitä huolimatta ei missään kirkolliskokouksessa ensimmäisinä vuosisatoina vastustettu polygyniaa, eikä kuninkaiden monivaimoisuudelle asetettu esteitä missään sellaisessa maassa, jossa sitä jo pakanuuden aikana oli esiintynyt. Puolivälissä 500-lukua oli Irlannin kuninkaalla Diarmaitilla kaksi vaimoa ja kaksi jalkavaimoa. Merovingilaiset kuninkaat olivat monesti polygynisteja. Kaarle Suurella oli kaksi vaimoa ja monta jalkavaimoa; ja eräs hänen lakinsa näkyy edellyttävän, ettei polygynia ollut tuntematon edes pappien keskuudessa. Myöhempinä aikoina Hessenin Filip ja Preussin Fredrik Vilhelm II luterilaisen papiston suostumuksella ottivat itselleen toisenkin vaimon. Itse Luther hyväksyi, samoin kuin Melanchtonkin, kuningas Filipin kaksivaimoisuuden. Useissa kohdin Luther merkittävän suvaitsevasti puhuu polygyniasta. Jumala ei ole kieltänyt tätä tapaa; ja Aabrahamilla, joka oli täydellinen kristitty, oli kaksi vaimoa... Epäilemättä monivaimoisuus on parempi kuin avioero. Heti Westfalenin rauhan jälkeen, kun asukasluku oli kovasti vähentynyt 30-vuotisen sodan johdosta, päättivät Frankenin maapäivät Nurnbergissä 1650, että siitä lähtien joka mies sai pitää kaksi vaimoa...

Mitä ehdottomaan yksiavioisuuteen kristityillä kansoilla tulee, on meidän muistettava... että monogamia oli ainoa tunnustettu avioliittomuoto niissä eurooppalaisissa yhteiskunnissa, joissa kristinusko ensiksi sai jalansijaa..."

Vanha Testamentti esittelee polygynian (käytetään nyt tätä sanaa kaiken varalta, ettei Lindemanin tapaan muillekin tule mahdollisia sisälukuvaikeuksia) selkeästi Jumalan hyväksymänä avioliittomuotona. VT ei käske ketään ottamaan monta vaimoa, muttei myöskään sitä kiellä. Ns. sivuvaimoillakin, mistä Raamattu puhuu, oli juridisesti turvattu asema vastoin muinaista Ateenan ja Rooman käytäntöä, jossa jalkavaimolla lapsineen ei ollut mitään oikeuksia. Meillä avoliitossa on usein samanlainen tilanne, vaikkakin sitä lainsäädännöllä on koetettu jonkin verran korjata.

Sitten Lindemanin yksityiskohtaisiin väittämiin.

"1. Kun Jumala alussa loi Aadamin, Hän antoi tälle vain yhden vaimon, Eevan, eikä monta vaimoa. Paratiisin alkuperäinen tila ennen syntiinlankeemusta oli siis yksiavioinen (1.Moos.2-3)."

Tämän väitteen olen jo edellä torjunut mielivaltaisena Raamatun tulkintana. Lisättäköön sen verran, että saman logiikan mukaan paratiisin alkuperäinen tila oli myös yksimiehinen ja miehellä vain yksi kylkiluu!

"2. Syntiinlankeemuksen jälkeen veljesmurhan tehneeseen Kainin sukuun syntyi Lemek, joka ensimmäisenä aloitti moniavioisuuden, ottaen itselleen kaksi vaimoa (1Ms 4:17-19). Moniavioisuus ei siis alkanut Jumalan käskystä tai tahdosta, vaan langenneen ihmisen tahdosta, leviten melko yleiseksi käytännöksi Vanhan Testamentin päivinä."

Teksti ei kerro, että Lemek ensimmäisenä aloitti monivaimoisuuden, vielä vähemmän, että hän olisi elänyt moniavioisuudessa! Ei se myöskään kerro, oliko Lemekillä lupa menettelyynsä vai ei. Koko ihmissuku Aadamista lähtien oli langennut, ei sitä ollut vain Kainin sukuhaara. Ei Jumala toki meitä lajittele isiltä saamamme geeniperimän mukaan joko perkeleen lapsiksi tai Jumalan lapsiksi – onneksi!

"3. Vanhan testamentin päivinä Jumala sieti melko yleiseksi käynyttä moniavioisuutta, jopa vanhan liiton pyhien keskuudessa. Herra antoi myös ohjeita moniavioisille, että avioelämä sujuisi paremmin ilman pahoja vaikeuksia, eikä loukattaisi eri osapuolia liian paljon (2Ms 21:10-11)."

Tulkinta, että Jumala Vanhan Testamentin päivinä muka "sieti" moniavioisuutta, on perusteetonta, hurskastelevasta mielikuvituksesta temmattua pötypuhetta tai olisiko kenties monen teologin kohdalla mustasukkaisen kumppanin toimesta sänkykamarista käsin ohjelmoitua teologiaa. Onhan vaimon äänen kuuleminen (1Ms 3:17) jo Aadamista lähtien saanut monen saarnamiehen unohtamaan, mitä Jumala on alunperin sanonut. Vaimon äänellä tarkoitan seurakuntien ja ihmisten perinnäissääntöjä, joita pidetään usein tärkeämpänä kuin Jumalan varsinaista sanaa – no, tietenkin joskus voi olla julistajan kohdalla konkreettinenkin teologinen opisto tiedon- ja mielipiteiden ammennuspaikkana vierellään.

Batseban asiassa ei Jumalalla ollut mitään huomauttamista Daavidin muiden vaimojen suhteen. Päinvastoin Herra sanoi (2Sm 12:8): "Minä olen antanut sinulle... herrasi vaimot sinun syliisi... Ja jos tämä olisi vähän, niin minä antaisin sinulle vielä sekä sitä että tätä." Herra ei tässä ole "sietämässä", vaan avokätisesti antamassa. Vaikeus onkin usein siinä, että jos uskovat ovat jonkin näkemyksen omaksuneet, ei heidän päätään saa käännetyksi, vaikka itse Herra Sanassaan sanoisi mitä tahansa. Semmoisissa tapauksissa he ovat oikeassa viimeiseen saakka ja – Herra väärässä! Daavidin synti oli siinä, että hän piti halpana Herran sanan koskemalla toisen miehen vaimoon ja tapattamalla hänen miehensä. Tämä oli hänen syntinsä eikä monet laillisesti otetut vaimot.

"4. Kuitenkin jo vanhan liiton päivinä Jahve kehoitti Israelin kuninkaita, etteivät he ottaisi monia vaimoja (5Ms 17:17). Herran kehoituksesta huolimatta monet Israelin kuninkaat, jopa vanhurskasta Daavidia myöten, ottivat monia vaimoja ja Herra sieti sitä noina päivinä vanhan liiton seurakunnassa. Uudessa liitossa kaikki uskovat ovat hengellisesti Jumalan ja Messiaan (Kristuksen) kuninkaallista papistoa, joten Jahven kehoitus yksiavioisuudesta (yksivaimoisuudesta) koskee myös uuden liiton uskovia."

Missä olikaan Jahven kehoitus yksivaimoisuudesta? Ei missään eikä ainakaan mainitussa kohdassa 5Ms 17:17! Hepreankielinen ilmaus kuuluu: Loo jarbe-loo naashiim – älköön hänellä olko lukuisia vaimoja. Edellisessä jakeessa (16) on täsmälleen sama ilmaus, paitsi että naashiim (vaimoja)-sanan paikalla on suusiim (hevosia): Loo jarbe-loo suusiim – älköön hänellä olko lukuisia hevosia! Uskooko Lindemankaan tosissaan, että Jumala käski kuningasta pitämään vain yhden hevosen ja yhden vaimon. Uudempi käännös tällä kertaa antaakin selkeämmin ymmärtää, että sekä hevosia että vaimoja ei saisi olla "suurin määrin". Perustelut lukekoon itse kukin Raamatustaan.

"5. Kun Jeshua (Jeesus) käsitteli fariseusten kysymystä avioerosta, heidän vedotessaan sen ajan liberaalin hilleliläisen koulukunnan (selitetty kirjassani Apostolinen Seurakunta ja Antikristuksen Eksytys s.187) käsityksen mukaisesti Moosekseen, jonka mukaan miehen oli lupa hyljätä vaimonsa melkein mistä syystä tahansa (jos poltti ruoan pohjaan tai muuten vain ei vaimo miellyttänyt), Hän vastasi, ettei alusta ollut niin (Mt 19:8). Tällä Jeshua (Jeesus) viittasi paratiisin alkuperäiseen tilaan, kun Jumala loi miehen ja yhden vaimon aviopariksi. Jeshua ei siis suinkaan ollut moniavioisuuden puolestapuhuja, vaan Hän halusi palauttaa avioliiton täysin alkuperäiseen Jumalan luomisteon puhtauteen. Lisäksi Jeshua otti tuon ajan shammailaisen koulukunnan tulkinnan avioeroon, joka salli avioeron ja uudelleen avioitumisen vain silloin, kun vaimosta löytyi jotain häpeällistä eli aviorikos (5Ms 24:1-4, Mal 2:13-16, Mt 19:3-9)."

Jeesuksen aikana kaksi rabbiinikoulua kiisteli siitä, miten 5Ms 24:1 ervat daavaar "jotakin häpeällistä" olisi tulkittava. Rabbi Shammain koulukunta korosti sanaa "häpeällistä" ja piti uskottomuutta ainoana riittävänä syynä, sitä vastoi rabbi Hillelin koulukunta korosti sanaa "jotakin" ja mahdutti näihin eron ehtoja kuvaaviin sanoihin mitä vain. Shammain koulukunta piti tätä kantaa kevytmielisenä. 5Ms 23:14:ssa on sama ilmaus "jotakin sopimatonta" ja tämä ei viittaa mihinkään siveettömyyteen, vaan ulosteisiin, joita ei saanut jättää peittämättömänä leiriin! Uusi käännös onkin korvannut häpeällinen sanan "jotakin epämieluista"-ilmauksella. Tämä onkin parempi käännöstulkinta, sillä Schammain koulukunta sen paremmin kuin Lindemankaan ei huomannut, että se ei voi tarkoittaa aviorikosta, koska siinä tapauksessa ei tarvittu eropapereita, vaan kiviä kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa varten, kuten laki määräsi (5Ms 22:22ss).

Jeesus ei asettunut kiistassa kummankaan puolelle. Fariseukset ovat huonoja raamatunlukijoita (sama kysymys Mt 12:3,5). Se mikä on vanhempaa, syrjäyttää sen, mikä on myöhemmin tullut (Jh 1:30; Gl 3:17). Tänä päivänä olisi syytä myös huomata, että Jeesuksen sanaan Mt 19:5:ssä on lisätty vapaamielistä Septuaginnan kreikkalaista käännöstulkintaa mukaillen sanat "ne kaksi" (hoi dyo). Tässäkin vanhempi (1Ms 2:24) syrjäyttää myöhemmän tulkinnan. Jeesuksella on "kolmas tie" asiaan. Avioliiton yhdistäjä ja purkaja on Jumala itse. Ihmisen itse on etsittävä kaikessa Jumalan alkuperäistä tahtoa. Jos hänellä on ylipääsemätön hätä, Jumala kyllä puuttuu tavalla tai toisella asiaan ja myöskin tarvittaessa erottaa. Jeesus ei puhunut kuolemasta ainoana Jumalan käyttämänä erottamistapana. Tämä on myöhempien raamatunselittäjien suuri erehdys ja lisäys Jeesuksen sanojen sisältöön. Jeesus ei kumoa missään vaiheessa Mooseksen antamia säädöksiä. Hänhän itse sanoi, ettei ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan. Siihen olisivat asialla olevat fariseukset heti tarttuneet. Hänen vastustajansa eivät päässeet Häntä tästä syyttämään. Jos Jeesus olisi kiusaamaan tulleille fariseuksille viestittänyt viitatessaan alkuun, että miehellä ei saa olla muuta kuin yksi vaimo, he olisivat heti syyttäneet, että Jeesus korottaa itsensä lainsäätäjänä Mooseksen yläpuolelle, tuomitsee uskon isä Aabrahamin, kuningas Daavidin ja esimerkiksi suuren profeetan, Samuelin, jonka yksikään sana ei varissut maahan, äpärälapseksi. Itse Mooses otti erämaassa toisen vaimon Sipporan lisäksi (4Ms 12:1ss). Tämän toisen vaimon vuoksi pappi ja profetissa (Aaron ja Mirjam) kyseenalaistivat Mooseksen profeetallisen toiminnan ja ryhtyivät parjaamaan tämän vaimon tähden häntä (huom! ei vaimoa, vaan Moosesta!) tunnetuin seurauksin: Herra löi Mirjamia spitalilla. Rangaistus oli ankara ja samalla varoittava esimerkki meidänkin ajallemme. On suorastaan vaarallista nousta hengellisellä rintamalla ennen tarkempaa perehtymistä asiaan sellaisia kannanottoja vastaan, jotka näyttävät oikopäältään rikkovan vanhoja perinteisiä käsityksiä, mutta joiden takana ja toimeksiantajana saattaa olla itse elävä Jumala. Itse koen – tulkoon tämä sanotuksi – kirjoittavani ja puhuvani Jumalan tahdosta näistä asioista. Arvoisalle lukijalle ja kuulijalle Herra on antanut mitä parhaimman kompassin ja tarkistusaseman, Raamatun sanan, jonka avulla voi itsekukin tarkistaa ja arvostella kaikki allekirjoittaneenkin kannanotot ja profetiat. Mutta valitettavasti tällainen tutkiminen ei ole jokamiehen asia, vaan edellyttää ennakkoluulotonta asennetta, syvää perehtyneisyyttä ja elävää uskoa.

Siis lyhyesti Lindemanin väitteeseen: Jeesus ei tässä kohdassa eikä koskaan muulloinkaan ottanut suoranaista kantaa yksi- tai monivaimoisuuteen, mutta kylläkin hyväksyi sen, mitä Mooses ja profeetat olivat siitä opettaneet. Sensijaan Hän opetti Raamatun tekstien oikeaa tulkintaa ja suorastaan sen tervettä sisälukua ja samalla ajattelutavan ja mielen muutosta sen äärellä.

"6. Yksiavioisuus käy uudessa liitossa ilmi myös siten, että siellä ei puhuta miehen monista vaimoista, vaan miehen vaimosta (siis yksikkömuodossa, esim. 1Kr 7:1-2)."

Tämähän ei pidä paikkaansa! Tietenkin on, miten itsekukin haluaa minkin paikan lukea. Yksikkömuoto mainitussa kohdassa ei todista ollenkaan sitä, mitä Lindeman väittää! Siinähän sanotaan (1Kr 7:1s.): "hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä (haptestai "kajota seksuaalisesti"); mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä" (ekhetoo "omistakoon", siis: "yhtyköön" kukin omaan vaimoonsa ja omaan mieheensä). Olipa Paavalilla sitten myönteinen tai kielteinen kanta polygyniaan, ei tässä monikkomuotoa voi mitenkään käyttää, jos haluaa tulla ymmärretyksi. Mutta mitä muualla monikkomuodon esiintymiseen tulee, katsotaanpa esimerkiksi saman luvun jaetta 29: "olkoot tästedes nekin, joilla on vaimot (ekhontes gynaikas "omistavat vaimoja"), niinkuin heillä ei niitä olisikaan". Selvempiä faktoja, hyvä Lindeman väitteisiisi!

"7. Erittäin voimakkaana vaatimus on seurakunnan paimenien eli kaitsijoiden eli vanhimpien kohdalla, joiden Paavalin molempien paimenkirjeiden mukaan tulee olla "yhden vaimon miehiä" eli naimisissa ja yksiavioisia (1Tm 3:1-7, Tiit 1:5-9). Teksti on tarkoin kreikankielisen alkutekstin ja myös hepreankielisen UT:in mukainen.
Ihmettelen miksi pitää ryhtyä näitä Paavalin opetuksia selittelemään sillä tavalla, etteivät ne ole seurakuntaa sitovia. Miksi ei oteta tätäkin tekstiä juuri niin kuin se on kirjoitettu, eikä etsitä omia teitä (Srn.7:30, Ap.t.13:10). Eikö pikemminkin Paavalin teksti viittaa siihen, että hänkin Jeshuan lailla halusi uuden liiton seurakunnan palaavan Jumalan alkuperäisen luomisjärjestyksen tielle, jossa miehellä on vain yksi "Eeva". Paavali sanoo kirotuksi sitä, joka julistaa toisenlaista evankeliumia kuin hän on julistanut ja Pietarin mukaan on lisäksi hyvin vaarallista mennä vääntämään kieroon ja vesittämään Paavalin kirjoituksia (Gl :8, 2Pt 3:15-16)."

Pohtiessani aihetta "yhden vaimon mies" SP-lehden nro 3:ssa esitin 7 eri näkökulmaa aiheesta sen lisäksi, mitä olin kirjoittanut siitä edellisessä SP:n numerossa 2. Minulle koko Raamattu on Jumalan Sanaa ja ainoa auktoriteetti, ohje ja ojennusnuora. Tältä pohjalta nimenomaan kirjoitin, että Paavalin sana "yhden vaimon mies" ei ole mitään lakia, vaan ohje. En tällä kuitenkaan sanonut, kuten Lindeman väärin väittää minun sanoneen, etteivät ne ole seurakuntaa sitovia. UT ei anna uutta lakia, ei Jeesus eikä Paavalikaan, mutta kylläkin tarjoaa meille uutta liittoa, mistä jo profeetat ennustivat. Siksi en minäkään osaa lukea UT:a lakikirjana, vaikka sen joka sanan totena ja ohjeena pidänkin. Me emme vain saa kaikkia Raamatun kohtia mielin määrin luetella peräkkäin, vaan pyrkiä tutkimaan tarkkaan, mitä niissä kulloinkin on sanottu. Se ei suinkaan aina ole helppoa. Ei tällainen Sanan tutkiminen ja pohdinta ole Paavalin kirjoitusten kieroon vääntämistä ja vesittämistä eikä missään tapauksessa "toisenlaisen evankeliumin" julistamista. Toisenlaista evankeliumia, josta seuraa kirous, julistavat Paavalin mukaan ne, jotka julistavat lailla sekoitettua evankeliumia. Tämä ei ole mikään Paavalin kirous, vaan lain kirous, joka kohtaa niitä, jotka perustautuvat lain tekoihin (Gl 3:10).

Käsite "yhden vaimon mies" on Raamattua auktoriteettinaankin pitävien kesken aiheuttanut monia eri suuntiin poikkeavia tulkintoja ilman, etteivätkö osapuolet olisi silti pyrkineet ottamaan tekstiä, kuten Lindeman kirjoittaa, "juuri niin kuin se on kirjoitettu eikä etsitä omia teitä" (Tässä Lindeman viittaa Apt 13:10:een, missä sanotaan, että "olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö... etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?" Kovat on paukut "papilla" pussissa! Etteivät vain kääntyisi itseään vastaan!).

Avioliittoetiikassaan Paavali ei mistään suosituksestaan tehnyt "autuuden ehtoa", vaan hän soveltaa neuvojaan eri tilanteissa eri tavalla. Sellainen selittäjä, joka ei ole tätä huomannut, joutuu lainatessaan raamatunlauseita sanatarkasti peräkkäin "niinkuin on kirjoitettu", samanlaiseen oppiin kuin klassinen raamatunlukija: Juudas meni ja hirtti itsensä – mene sinä ja tee samoin! En minäkään ole niin tyhmä, ettenkö ole sanoutunut tällaisesta Lindemanin suosittelemasta biblistiseurasta irti jo aikoja sitten. Lainattakoon tähän professori Aimo Nikolaisen kirjasta Uuden Testamentin tulkinta ja tutkimus (s. 147) seuraavaa:

"Paavali soveltaa joustavasti, olosuhteet huomioon ottaen, kristillistä eetosta avio- ja seksuaalielämän kiperiin kysymyksiin. Hän ei esitä ehdottomia, aina samalla tavalla noudatettavia käskyjä. Ennen muuta hän ei ole mistään suosituksestaan tehnyt ‘autuuden ehtoa’, hänen avioliittoetiikkansa ei ole moralismia, vaan armon siveysoppia... Paavali antoi neuvoja ja suosituksia, mutta ei pannut ‘kytkyttä’ kenenkään kaulaan (1Kr 7:35)."

Raamatussa meitä kehoitetaan kerta toisensa jälkeen tutkimaan, suorittamaan tutkimusta (darash = etsiä, kysyä, kysellä, tutkia). "Kysykää (darash) Herraa ja Hänen voimaansa, etsikää alati Hänen kasvojansa"(1 Ak 16:11). Tämä Herran etsiminen tarkoittaa rukouksessa ja Sanan äärellä pohtimista, kyselemistä, etsintää ja usein vaivalloista tutkimista. Siinä joutuu usein yksin itkujen alhossa korpitietä ja erämaata taivaltamaan skorpionien ja käärmeitten seassa, kuten Mooses. Mutta sillä tiellä ilmestyy Herra ja antaa "eläviä sanoja" (Apt 7:38) muillekin jaettavaksi. Tämä tie on jokaisen raamatuntutkijan ja sananjulistajan luontoisetuihin kuuluva armo ja etuoikeus. Sillä tiellä ei pääse paisumaan, sillä Herran ilmestyksen tuli ei valitettavasti polta meissä olevaa "orjantappurapehkoa" poroksi. Joka luulee nykyisen tietotekniikan ja "nettisurffailun" avulla hankkimansa suurenkin tiedon varassa selviävänsä ilman näitä jo Aadamille luettuja peliehtoja (1Ms 3:17-19) ja syövänsä ilman "otsan hikeä" taivaallista leipää, jää vain pinnallisen "raamattuteknikon" asteelle.

"8. Tämänkaltainen tulkinta on myöskin hyvin monia uskovia ja jopa uskosta osattomia loukkaava. Raamatun mukaan meidän ei tulisi olla pahennukseksi juutalaiselle, kreikkalaiselle eikä Jumalan seurakunnalle (1Kr 10:31-33)."

Mainittua raamatunkohtaa Lindeman jälleen soveltaa aivan väärään paikkaan. Siinähän Paavali neuvoo kaikessa vaelluksessa ottamaan toisen omatunto huomioon ja toimimaan kaikessa Jumalan kunniaksi, ei katsomaan omaa, vaan toisten hyötyä, että he pelastuisivat. Siis minun käyttäytymiseni ei saisi tulla kenellekään esteeksi heidän pelastumiselleen. Tässä meillä totisesti on jokaisella kilvoittelun aihetta. Mutta eihän tätä käyttäytymismallia saa soveltaa niin, että vesitämme Jumalan sanan ja poistamme ristinpahennuksen, jotta kelpaisimme kaikille, emmekä olisi kellekään pahennukseksi! Herran sana kyllä haavoittaa, pahentaa ja monet siihen loukkaantuvat, mutta se myös parantaa. Julistamassani asiassa en voi tehdä omaatuntoani vastaan, en vaieta, vaikka kaikki kääntyisivät minua vastaan. Ainoastaan totuus voi tehdä ihmisen vapaaksi. Totuus on majesteetti, sen edessä on kummarruttava, tuli se miltä suunnalta tahansa. Ja Hän tulee, tuo suvereeni Hallitsija! Mutta ah, liian usein Hän kävelee vastaamme "oikeaoppineisuutemme leirien" ulkopuolelta, liian vaatimattoman ja köyhän pukuun verhoutuneena, että Hänet tuntisimme. Hän puhuu kyllä tutunomaista kieltä, mutta sellaisella "kielimurteella", jota emme ole vaivautuneet opettelemaan. Sitten toistuu uudelleen ja uudelleen se, että Totuus heitetään lokaan, eristetään leiriemme ulkopuolelle ja tuomioittemme tuli polttaa Hänestä viimeisetkin rippeet.

Minulla ei ole mitään menetettävää, Jumalan valtakunnan työn vuoksi olen menettänyt omaisuuteni takausvastuiden vuoksi ja päässyt velkasaneerauksessa olevien jalostavaan seuraan, niin että monet läheisenikin ovat joutuneet siitä kärsimään. Mutta täällä pohjoisessa, kaikkien leirien ulkopuolella on hyvä olla: Keritin purossa on vielä vähän vettä ja onpa joku Jumalan korppikin aina silloin tällöin liihotellut tuore leipäpala suussaan, niin että olen voinut ja jaksanut tätä Herralta saamaani työtä jatkaa. Minä ja perheeni emme siis tarvitse mitään (Jumalan peltotyö kylläkin – tervetuloa mukaan!), mutta surkuttelen teitä, te monet arvon saarnamiehet ja seurakuntien johtajat! Teidän leipänne on useimmiten kiinni siitä, että kykenette korvasyyhyyn puhuen (tai vaikenemalla) pitämään laumanne tavalla tai toisella koossa, jotta hampaissanne riittäisi purtavaa ja maine säilyisi. Onneksi meille kaikille on varattu vielä vähän aikaa mielenmuutokseen, ennenkuin Tuomari saapuu pilvien päällä. Käyttäkäämme tämä aika hyväksemme!
Reino Marjakangas

Veijosen vastaus RM:n yritykseen saada vastine julkaisemalleen Lindemanin kirjoitukselle

27. 3. ROVANIEMELÄINEN MARJAKANGAS kirjoittaa uusimmassa lehdessään
vastineen Keijo Lindemanin artikkeliin yhden vaimon mies, ja kirjeessään
Veijoselle pyytää sitä julkaistavaksi täällä. Lindemanin kirjoitus oli
tänne pyydetty sen jälkeen kun Veijonenkin oli saanut Marjakankaalta
monivaimoisuutta puoltavat kirjoituksensa. Se oli siis seurakunnallinen
vastine Marjakankaan opetukseen. PISTE.

Tiedustelu "seurakunnallisesta vastineen" julkaisemisesta Lindemanille ja Veijoselle 3.4.1998

Rovaniemi 03.04.1998
Keijo Lindeman,

Tiedoksi Harri Veijonen

Jumalan rauhaa!
Harri Veijosen Internet-sivuilta törmäsin seuraavaan tekstiin:
“ 27. 3. ROVANIEMELÄINEN MARJAKANGAS kirjoittaa uusimmassa lehdessään vastineen Keijo Lindemanin artikkeliin yhden vaimon mies, ja kirjeessään Veijoselle pyytää sitä julkaistavaksi täällä. Lindemanin kirjoitus oli tänne pyydetty sen jälkeen kun Veijonenkin oli saanut Marjakankaalta monivaimoisuutta puoltavat kirjoituksensa. Se oli siis seurakunnallinen vastine Marjakankaan opetukseen. PISTE.”
Mitä tämä on? Oletko Veijosta pyytänyt tai hänen kanssaan muuten sopinut, ettei vastinettani kirjoitukseesi julkaista hänen sivuillaan? En ole Veijosta varsinaisesti pyytänyt julkaisemaan mitään, vaan jätin hänen omantuntonsa varaan aloitteen pyytämällä kirjelappusessa, samalla kun lähetin SP-lehdet 24.3.98, että jos hänellä tulee ajatusta julkaista vastine, niin ottaisi yhteyttä minuun. Veijonen siis valehtelee kuin myös siinä, että väittää minulta saaneen monivaimoisuutta puoltavan kirjoituksen ennen 29.1.1997 kirjoittamaasi kirjoitusta. En ole ikinä lähettänyt aikaisemmin Veijoselle mitään enkä ole tiennyt tällaisen herran olemassaolostakaan mitään aina näihin päiviin saakka. Ja tämäkö oli Sinun “seurakunnallinen” vastinesi, vai Veijosenko “seurakunnallinen” vastine, vai mitä tämä tarkoittaa? Veijonen kyllä näyttää esiintyvän kaikkien leirien ulkopuolisten uskovien nimissä ja useaan otteeseen mainostaa Sinunkin kuuluvan heikäläisiin. Herää vain kysymys, että onko leirien ulkopuolella olevien kristittyjenkin joukossa kirkkoherroja ja piispoja, jotka pitävät omaa komentoaan jopa tiukemmin, kuin monien kirkkojen vastaavat toimihenkilöt. Ja valheet ja epävanhurskausko ovat herrojen aseet ollessaan “Sanaa tottelevaa morsiusjoukkoa” edustamassa ja asialla?
En olisi kirjoittanut vastinettani ainakaan niin terävään muotoon, jos olisit ollut halukas suostumaan pyyntööni oikaista väärin siteeraamasi teksti, mutta siinähän et edes nähnyt mitään väärin menetelleesi. Olet kuitenkin Suomen lainsäädännön alainen, jota rikkoen olet loukannut minun oikeuksiani antamalla väärää informaatiota ja todistusta julkisuuteen jopa epärehdillä tavalla. Pitääkö todella saarnamiehen kohdalla vedota maalliseen oikeusistuimeen, kun omatuntosi ei Jumalan edessä sano enää mitään? Jeesus sanoi totuutta halajavansa salatuimpaan saakka ja totesi myös, että joka vähässä on väärä, on paljossakin väärä! Jos tällainen on mielestäsi sallittua, eikö ole todella hurskastelevaa tekopyhyyttä kirjoittaa veljessovusta kurituksen kautta saadusta nöyryydestä ja sanaa tottelevasta morsiamesta, joka ei ole missään vaarassa (vaikka vääryydessä ja valheessa elääkin, sitäkö tarkoitat?).
Olisikohan, hyvä Veli, aihetta parannukseen niin Sinulla kuin Veijosellakin, joka näyttää käsittävän, että voi julkaista ja kirjoitella mitä tahansa sivuillaan ilman vastuuta. Toivottavasti, veljet, ymmärtävät ottaa kirjoittamani asiat vakavasti ja tehdä oikeat johtopäätökset! Samalla pyydän vakavasti harkitsemaan, ennekuin lähdette mitään julkisuudessa kirjoittelemaan. Itse en, ellei minua siihen pakoteta, halua tästä paisuvan sen isompaa riitaa! En kuitenkaan satu olemaan joku kumilelu, jota voi viskellä seurauksitta pitkin seiniä! Asialliseen sovintoon on minulla aina varaa.
Tätä ainakin toivon ja jään kohtuulliseksi ajaksi odottamaan yhteydenottoanne!
Herrassa tervehtien,
Reino Marjakangas

Tiedoksi Veijoselle

Tämä ns. "seurakunnallinen vastine", joka sisälsi, kuten edellä on käynyt ilmi, alkuperäisen kirjoitukseni vääristelyä, oli ollut julkaistuna Veijosen sivuilla tietämättäni jo pitkälti toista vuotta. Kun nyt ilmaisin Veijoselle valmiuteni saada lähettää julkaistavaksi oman vastineeni, sitä ei vastoin lakia ja hyvää tapaa sallittu. Kun lisäksi alla olevan vastauksensa mukaan Keijo Lindemankin hyväksyi Veijosen menettelyn "seurakunnallisen vastineen" julkaisemiskäytännöstä, päädyin julkaisemaan kritiikkini Suuhusi Pasuuna -lehdessä julkisesti. Tällaisesta "seurakunnallisuudesta" (tarkoittaa Veijosen mukaan ainoaa, oikeaa Jumalan Seurakuntaa, jonka itsevalittu johtaja, tiedottaja, puolestapuhuja ja profeetta oman ilmoituksensa mukaan on Veijonen itse!) sanoudun kertakaikkisesti irti enkä halua olla missään tekemisissä. Todettakoon tässä lisäksi, että Keijo Lindemankin kuuluu Veijosen nettilehden Seurakuntalainen toimituskuntaan, kuten suorasta lainauksesta lehden otsikkosivulta on ollut jo pitempään luettavissa:

Seurakunnan Tiedotuskeskuksen valtakunnallinen uutislehti. Toimituskunta: Harri Veijonen, vastaava päätoimittaja. Toimittajat: Ruusmari, Anne, kolmas nainen, Antero Hiltunen, Keijo Lindeman ja Osmo Pöysti.

Tokkopa toimituskunnan nimet jo pitkään sivuilla ja teksteissäkin tiedotettuina siellä ilman ao. lupia ja mukanaoloa esiintyvät! Antero Hiltunen (Moshe Zew) on äskettäin sanoutunut tästä touhusta irti eikä hänen nimeänsä siellä enää ole näkyvissä. Reino Marjakangas

Veijosen tiedotus 7.4.1998

7. 4. KEIJO LINDEMAN tehnyt jonkun korjauksen yhden vaimon mies
kirjoitukseensa rovaniemeläisen Reino Marjakankaan huomautuksen
johdosta. Näiden internetsivujen vastaavana hoitajana Veijonen voi ottaa
tänne Marjakankaankin kirjoituksia, muttei sellaisia, missä haukutaan
Lindemania, Veijosta, Halkosaarta, tai muita tai esitetään "yhden vaimon
mies" ohjetta jotenkin kaikille veljille sopimattomana.

Veijosen mukaan kaikki arvostelu heidän suhteensa on kiellettyä, niin myös Raamatulla perusteltukin Sanan selitys, jos se ei ole heidän linjansa mukaista. Sen sijaan Veijosella ja kumppaneilla on oikeus puhua sopimattomia ja "haukkua" muita niin paljon kuin haluaa. Tästä vakuuttuu hyvin äkkiä silmäillessä hänen nettisivujaan. Sanottakoon tässä myös suoraan, että Veijonen on väärä profeetta niin kauan kuin hän ei suostu tekemään parannusta julkisesti paikkansapitämättömistä ennustuksistaan, joita on suoltanut vuosikymmenestä toiseen. Niin kauan kuin niistä ei tarvitse parannusta tehdä, ei sellaista "profeettaa" tarvitse kenenkään pelätä eikä uskoa. RM

Lindemanin vastaus "seurakunnallisen vastineen" julkaisemisesta 7.4.1998 lisättynä kommentein (RM)

REINO MARJAKANGAS ROVANIEMI

Hyvä Reino Marjakangas. Sain vastaanottaa lähettämäsi pasuuna lehden 1/1998 ja sähköpostiviestin 3.4.98. Niiden perusteella haluan tässä vastata. Ensinnäkin kyselet, olemmeko sopineet Veijosen kanssa, että hän ei julkaise vastinettasi monivaimoisuudesta. Emme ole sopineet emmekä olleet asian johdosta missään yhteydessä. Yleensäkin olemme yhteydessä hyvin harvoin. Veijonen toimii omalla tahollaan ja minä omalla tahollani. Internet-sivut, jotka ovat Veijosella, ovat hänen hallinnassaan ja hän itse päättää täysin itsenäisesti, keneltä hän haluaa ottaa artikkeleita. Joten tässä asiassa sinun on käännyttävä pelkästään Veijosen puoleen.
Mitä tulee Veijoselle lähettämäni artikkelin ”yhden vaimon mies” ”otsikointiin”, että se on ”seurakunnallinen vastine”, sekin on Veijosen itsensä otsikoimaa, en ole otsikon kanssa ollut missään tekemisissä. Toki en siitä ole loukkaantunut, jos Veijonen on käyttänyt artikkelistani sitä nimitystä ilman minulta kysymättä. Minun osuuteni on tässä asiassa vain se, että Veijonen on pyytänyt minulta kirjoituksia Internet-sivuilleen ja olen niitä lähettänyt hänelle kaksi tähän mennessä. Muuta neuvonpitoa tai ”salaliittoa” meillä ei ole.

Lindemankin siis hyväksyy "seurakunnallisena vastineena" Veijosen menettelyn, ettei hän antanut edes 1v 4 kk:nkaan päästä palstatilaa varsinaiselle asianomistajalle puolustautua väärin lainattuja ja reposteltuja tekstejä vastaan.

Mitä tulee väitteeseesi, että olen kieltäytynyt oikaisemasta tapahtunutta lainausvirhettä Pasuuna lehden 1/96 numerosta, koskien yhtä virheellistä sanaa, se ei pidä paikkaansa. Tässä asiassa olet laittanut suuhuni sanoja, joita en ole lausunut. Kyse oli vain siitä, että kun soitit minulle puhelimella, painoit päälle niin voimaperäisesti omaa asiaasi, että muulle ei tuntunut tilaa olevan ja kun tiukasti kieltäydyin yhtymästä sinun tulkintaasi monivaimoisuudesta, aloit sättiä minua ja Esko Halkosaarta, että olemme jotakin omaa puljua rakentamassa. Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta ajatus oli tämä. Totesin silloin sinulle puhelimessa, että tämä keskustelu ei ole rakentavaa ja lopetin puhelun, koska minulla ei ole mitään syytä tai halua jatkaa siinä hengessä tapahtuvaa keskustelua.

Soitin Lindemanille muistiinpanojeni mukaan 19.2.1998. Aikaa oli ehtinyt kulua noin puolitoista vuotta lähettämänsä kirjeen jälkeen, joten en ollut toki kovin kärkkäästi puhelimen varteen tarttunut. Minulla oli kaksi asiaa.
1) Pyysin Lindemania oikaisemaan jo toista vuotta tietämättäni Internetissä olleen kirjoituksensa, missä hän saattoi minut väärään valoon lainatessaan muunneltuna tekstiäni. Lindeman ei puhelimessa katsonut olevan itsellään siihen mitään tarvetta, niin hänen asenteensa puhelimessa ymmärsin.
2) Arvostelin häntä asenteesta, joka kuulsi hänen kirjeestään, esiintyä valtaakäyttävänä johtajana ja koordinoijana ratkaisemassa, ketkä saavat olla "Jumalan käytössä seurakunnan ennalleenasettamistyössä lopun ajassa". Mielestäni tällaisia nokkamiehiä ja johtoporrasta ei kertakaikkiaan tarvita. Sellainen asetelma johtaa - ja on jo monessa tapauksessa johtanutkin! - uuden ja uusien porukoiden ja kirkkokuntien perustamiseen entisten lisäksi. Voimme tehdä itsenäisesti kukin oman näkymme mukaan Herran työtä ja voimme sitä tehdä myöskin yhdessä kunnioittaen toinen toistamme ilman minkäänlaisia "nokkimisjärjestyksiä". Tämä onnistuu varmasti, jos annamme Ylipäällikkömme, Herran Jeesuksen tehdä ja johtaa varsinaisen rakennustyönsä. Onhan Hän sanonut: "Minä rakennan!" (Mt 16:18) Meidän tulee olla vain uskollisia sille henkilökohtaiselle ilmestysnäylle,so. Isän henkilökohtaisesti kohtikäyneelle Sanalle (Mt 16:17), jonka kallion päälle Jeesus itse rakentaa! Tämän näkemyksen pohjalta arvostelin myöskin Esko Halkosaarta, joka on itsekin pyytänyt toistuvasti arvostelemaan puheitansa ja toimintaansa, siitä, etten ymmärrä hänen lehti-ilmoitteluaan, jonka kautta hän etsi ja kyseli, missä ovat apostolit ja profeetat. Kyllä Herra kutsumansa tietää ja löytää ja myöskin johtaa työmailleen, sitä organisointia ei ole koskaan annettu kenenkään ihmisen tehtäväksi. Ei myöskään heidän nimeämistään jonkin maantieteellisen alueen, esimerkiksi Heinolan tai Turun apostoliksi tai muuksi "päälliköksi". Tällaiset profetiat ovat sielullisia ja ihmistuotetta. Tällaista "ilmoitusta" näyttää tällä haavaa vilisevän koko eteläinen Suomi, eikä toki Eskoa tämä puoli koske välttämättä ollenkaan. Enpä usko, että veljemme Esko on itseensä kohdistuneesta arvioinnista kovinkaan pahakseen ottanut ja siinä mielessä lienee ajanut monen "korkeamman" nokkamiehen ohi asenteellaan!
Jos tällaisen arvostelun Lindeman katsoo "sättimiseksi", niin esittäköön tämän syytöksensä korkeammalle taholle, Hänelle, joka käski minua henkilökohtaisesti puhaltamaan pasuunaan ja käymään "korppikotkan" tavoin Herran huonetta, seurakuntaa, ja erityisesti tarvittaissa nimeltä mainiten sen saarnaajia ja paimenia vastaan, koska he ovat hylänneet tekijänsä, tuon Elävän veden lähteen ja Hänen Sanansa ja keskittyneet herroina hallitsemaan lampaitaan, rakentelemaan vain kirkkojaan ja paikkailemaan haljenneita säiliöitään. Tästä seurauksena Jeesuksen lampaat ovat hajaantuneet vuorille ja eksyneet, mikä minnekin. Jos ketä kuppikuntaa, saarnaajaa tai paimenta tämä sanoma koskettaakin, on sillä vain yksi tarkoitus: Palatkoot takaisin Raamattuun ja uudistakoot liittosuhteensa Herraan! Tämä ei valitettavasti tapahdu muuta kuin julkisella parannuksenteolla ja meidän Jumalamme, joka on suuri armossaan ja laupeudessaan, ottaa kyllä joka nupin takaisin armoihinsa, se on aivan varmaa!
En ole vaatinut Lindemania enkä ketään muutakaan yhtymään tulkintaani monivaimoisuudesta. Se on vastoin minun tapojani. Ajatteluni tällä alueella ja suhtautumiseni toisin ajatteleviin käy kyllä hyvin selville kirjoituksistani, ken vain haluaa niihin perehtyä. En pyri manipuloimaan toisia. Minulle riittää, että julistajana teen sen asian tiettäväksi, mikä kulloinkin puhuttavaksi annetaan. Jätän Jumalan tehtäväksi käännyttää ihmiset tahtonsa tielle. Hän ei katso henkilöön ja vie kyllä asiansa päätökseen! RM

Haluankin tässä yhteydessä oikaista vielä kerran vääriä näkemyksiäsi tästä työstä ja Esko Halkosaaren osuudesta. Esko halkosaaren osuus on vain se, että hänen kauttaan sain alunperin kuulla sinusta ja myös monivaimoisuustulkinnastasi. Tapaan Esko Halkosaarta hyvin harvoin tai olen muutenkaan häneen yhteydessä. Hän tekee työtään tahollaan ja minä omallani. Yhteistä meillä on lähinnä se, että hän haluaa rakentaa yhtä Messiaan (Kristuksen) ruumista eli seurakuntaa ja olla omalta osaltaan palauttamassa seurakuntaa alkuseurakunnan yhteyteen ja totuuteen. Tämä on meille yhteistä. Emme myöskään ole rakentamassa mitään uutta kirkkokuntaa tai Baabelia, vaan koemme, että kaikkien vilpittömien uskovien eri piireissä ja myös piirien ulkopuolella tulee palata alkuseurakunnan käytäntöön ja ykseyteen. Mitään uutta kirkkokuntaa tai Baabelia (jota Rooma rakentaa käsitykseni mukaan) siinä ei tarvita, tarvitaan vain sydänten muutos. On siis aivan tarpeetonta sättiä Esko Halkosaarta tämän asian yhteydessä ja sotkea häntä tähän.
Mitä tulee itse Pasuuna lehden lainauksessa tapahtuneeseen virheeseen yhden sanan kohdalla, sen oikaisemiseen sinulla on toki täysi oikeus. Tosin näen itse asian olevan lähinnä pilkun halkomista, kuten sinulle jo puhelimessa sanoin, mutta itse lainauksen oikaisuun sinulla on täysi oikeus. Olenkin sen tehnyt tässä uudessa versiossani, jonka lähetän tässä oheisena tiedoksi (olen lähettänyt sen Harri Veijoselle). Pahoittelen tapahtunutta lainauskömmähdystä. Lainauksen oikaisu ja uudistetun artikkelin kirjoitus on valitettavasti viivästynyt syistä, joita en tässä käy erittelemään. Itse asia ei minun näkökulmastani katsoen siitä kuitenkaan miksikään muutu, sillä en näe perusteita sinun monivaimoisuustulkinnallesi uuden liiton aikakaudessa. Asiasta jäikin minulle se maku, että hyttysiä siivilöidessä yhden sanan kohdalla taitaa tulla kameli nieltyä (Mat.23:24).

Ei ole "pilkun halkomista", "hyttysten siivilöimistä", "ylhäältä päin tapahtuvaa koulumestarimaista räksytystä eikä liioin "joka suuntaan miekalla hutkimista", jos turvaan lailliseen oikeuteeni vaatia oikaisua asiassa, joka antaa minusta sananjulistajana kertakaikkisesti väärän todistuksen ja leimaa minut valheellisesti moniavioisuuden puolestapuhujaksi julistaessani Raamatun totuutta, niinkuin olen sen sieltä ymmärtänyt. Ei ole Lindeman eikä kukaan muukaan tähän mennessä kyennyt Raamatun sanalla näyttämään toteen, että olen väärässä. Omaan auktoriteettiinsa vetoamalla ei kannata yrittääkään, sillä minulle on yhdentekevää, kuka kulloinkin on asialla, "isoinen" apostoli tai pienempi kiho, Jumala ei katso henkilöön! Muuten - veli Lindemanin kielenkäytön jätän lukijain itsensä arvioitavaksi!

Mitä tulee muihin kirjoituksiisi Pasuuna lehdessä ja myös minua koskien numerossa 1/98, en kommentoi niitä sen enempää. Asiaa kuvaa parhaiten erään veljen minulle lähettämä kirje (hän on ilmeisesti saanut ko. lehden), jossa hän kirjoittaa: ”Luin jostakin sinusta, pienestä vihkosesta nimeltä Suuhusi Pasuuna. Jääköön omaan arvoonsa ne kirjoitukset”. Raamatussa kehotetaan välttämään taitamattomia riitakysymyksiä, jotka eivät millään tavalla rakenna Messiaan ruumista (2.Tim.2:23-26, Tiitus.3:9). Minulla ei sellaiseen ole ainakaan mitään halua, eikä minulla ole myöskään mitään polttavaa tarvetta ”olla oikeassa”, joten en halua jatkaa missään muodossa tässä hengessä tapahtuvaa keskustelua. Minulla ei siihen ole oman leipätyöni ohella myöskään aikaa eikä voimia. Sen vähäisen ajan, joka työn ohella jää, haluan käyttää evankeliumin levittämiseen, Sanan opettamiseen ja messiaanisen Israel-työn tukemiseen. Sellainen keskustelu, joka ei rakenna, vaan on enemmänkin ylhäältäpäin tapahtuvaa koulumestarimaista ”räksytystä”, ei minua millään lailla kiinnosta. Jos on joka suuntaan ”miekalla hutkimassa”, saattaa käydä niin, että hyväkään asia ei mene perille ja silloin työmme hedelmät valuvat hukkaan. Toivon hartaasti, että Herra minua sellaiselta varjelee.
Kangasalla 7.4.98
Kunnioittavasti Keijo Lindeman

Lindemanin uusi versio "Yhden vaimon miehestä (lisäkommentein edellisten lisäksi)

YHDEN VAIMON MIES
Rovaniemeläisen Reino Marjakankaan toimittamassa Suuhusi Pasuuna lehden numerossa 3 ( 1 / 1996 ) on käsitelty monivaimoisuutta mm. seuraavasti sivulla 11: ”Monivaimoisuus löytyy Sanasta, se ei ole pakollinen, vaan yksivaimoisuuden rinnalla määrätyin edellytyksin sallittu ja Jumalan hyväksymä perhe-elämän sovellus”. Tämä Pasuuna-lehden artikkeli on antanut aiheen tähän kirjoitukseen.
Ensiksikin haluan ottaa esille käsitteet moniavioisuus / monivaimoisuus. Raamatusta en ole löytänyt suoraan sanoja monivaimoisuus tai moniavioisuus. Otavan Iso Tietosanakirja (1962), osa 1 s. 934, käsittelee avioliittoa koskevassa kohdassa näitä asioita seuraavasti: ”Avioliitto, lain mukaan tapahtuva miehen ja naisen yhdistyminen keskinäiseen ja täydelliseen yhteiselämään elinajaksi...A:n eri muotoja ovat monogamia, yksiavioisuus, ja polygamia, moniavioisuus. Jo varsin alhaisella kulttuuriasteella olevilla kansoilla tavataan molemmat muodot. Polygamia on tavallisesti polygynia, so. yhden miehen ja useiden naisten välinen a., mikä muoto on tavallinen luonnonkansoilla ja vielä yleinen muhamettilaisilla. Kuitenkin tavataan harvinaisena myös polyandria, so. yhden naisen ja useiden miesten välinen a. (esim. Intian dravidakansoilla ja Tiibetissä; miehet ovat usein veljeksiä) sekä vielä harvinaisempaa, ryhmä-a., jolloin useat miehet ja useat naiset ovat keskenään pysyvässä a:ssa.”
Kun siis puhutaan moniavioisuudesta (polygamia), käsite normaalisti tarkoittaa monivaimoisuutta (polygynia), joten tietosanakirjan määritelmien mukaan monivaimoisuus (polygynia) on samalla myös moniavioisuutta (polygamia). Väärinkäsitysten välttämiseksi käytän kuitenkin termiä monivaimoisuus (polygynia), ettei asia tulisi ymmärrettyä väärin. Raamattu ei myöskään anna esimerkkejä tai opetusta monimiehisistä (polyandria) avioliitoista, joten tarkastelemamme aihe liittyy tässäkin suhteessa ennenkaikkea monivaimoisuuteen (polygynia).
Käytin aiemmassa asiaa koskevassa kirjoituksessani Marjakankaan tekstiä lainatessani sanaa ”moniavioisuus” alkuperäisen sanan ”monivaimoisuus” tilalla. Reino Marjakangas on tästä virheestä johtuen vaatinut oikaistavaksi asiaa. Vaikka mielestäni asia ei olekaan vaikuttanut lukijoiden asian ymmärtämiseen, on Marjakankaalla kuitenkin täysi oikeus vaatia tapahtunutta virhettä oikaistavaksi ja se onkin korjattu tähän uuteen asiaa käsittelevään versioon. Pahoittelen tapahtunutta lainauskömmähdystä. Itse asia ei tästä tietenkään muuksi muutu, sillä alla olevien perustelujen mukaan en näe Jumalan Sanan sallivan uuden liiton uskovalle miehelle monta vaimoa.

Kuten edellä olen huomauttanut, olin määritellyt käsitteen monivaimoisuus (polygynia), mitä sillä tarkoitan. Kun Lindeman määrittelee käsitteen Otavan tietosanakirjan mukaan, hän tulkitsee tekstiäni harhauttavasti väärin. "Lainauskömmähdyksensäkin" jälkeen hän väittää minun kannattavan moniavioisuutta, polygamiaa, vaikka olen sanoutunut siitä Raamatun vastaisena ja jumalattomuutena selkeästi irti. Kun hän sanoo tekstieni (useamman kuin yhden sanan kohdalla) tapahtunutta muunteluaan vähättelevästi vain kömmähdykseksi väittäen, että "itse asia ei tästä tietenkään muuksi muutu", minun on pakko tässä kysyä vakavasti veljen rehellisyyden perään!

Tämän alkutarkastelun jälkeen haluan ottaa esille Raamatun valossa seuraavat teesit (väittämät) koskien monivaimoisuusasiaa (samalla myös moniavioisuusasiaa):
1. Kun Jumala alussa loi Adamin, Hän antoi tälle vain yhden vaimon, Eevan, eikä monta vaimoa. Paratiisin alkuperäinen tila ennen syntiinlankeemusta oli siis yksivaimoinen, (ja myös yksiavioinen monogamia, sillä Eevallakaan ei ollut monta miestä). (1.Moos.2-3).
2. Syntiinlankeemuksen jälkeen veljesmurhan tehneeseen Kainin sukuun syntyi Lemek, jonka yhteydessä mainitaan ensimmäisen kerran monivaimoisuus. Hän otti itselleen kaksi vaimoa (1.Moos.4:17-19). Luonnollisesti koko Adamista alkanut ihmissuku oli langennut, eikä ainoastaan Kainin sukuhaara (emmekä pelastu lihallisen sukuhaaramme perusteella, vaan uskon kautta kaikilla on mahdollisuus; Mark.16:16), mutta Kainin sukuhaaraan kuuluneessa Lemekissä turmelus näkyi myös hänen väkivaltaisessa puheessaan. Raamatusta voimme lukea: ”Ja Lemek lausui vaimoillensa: 'Aada ja Silla, kuulkaa puhettani, te Lemekin emännät, ottakaa sanani korviinne: minä surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani. Niin Kain kostetaan seitsenkertaisesti, mutta Lemek seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.”. Lemekissä vaikutti aivan toinen henki kuin meidän Herrassamme, joka opetti antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän (Mat.18:21-22). Monivaimoisuus ei siis alkanut (eikä moniavioisuuskaan) Jumalan käskystä tai tahdosta, vaan langenneen ihmisen tahdosta, leviten melko yleiseksi käytännöksi Vanhan Testamentin päivinä.
3. Vanhan testamentin päivinä Jumala ”sieti” melko yleiseksi käynyttä monivaimoisuutta, jopa vanhan liiton pyhien keskuudessa. Herra antoi myös ohjeita monivaimoisille, että avioelämä sujuisi paremmin ilman pahoja vaikeuksia, eikä loukattaisi eri osapuolia liian paljon (2.Moos.21:10-11).
4. Kuitenkin jo vanhan liiton päivinä Jahve kehoitti Israelin kuninkaita, etteivät he ottaisi monia vaimoja (eikä myös monia hevosia): ”Mutta älköön hän hankkiko itselleen paljon hevosia (hepr. VT: loo jarbe loo susim = älköön hänellä olko monia hevosia tai älköön hankkiko monia hevosia) älköönkä viekö kansaa takaisin Egyptiin hankkiakseen paljon hevosia, sillä Herra on teille sanonut: 'Älkää palatko enää tätä tietä'. Älköönkä hän ottako itsellensä monta vaimoa (hepr. VT: loo jarbee loo nashim = älköön hänellä olko monia vaimoja tai älköön hankkiko monia vaimoja), ettei hänen sydämensä luopuisi pois; älköönkä hän kootko itsellensä ylen paljon hopeata ja kultaa” (5.Moos.17:16-17). Israelin Jumala ei halunnut omaisuuskansansa kuninkaiden hankkivan itselleen monia hevosia. Tässä yhteydessä viitataan Egyptiin. Herra varoittaakin muuallakin Sanassaan Israelia turvautumaan Egyptiin ja sen hevosiin ja sotavaunuihin eikä Herraan (Jes.30:1-3; 31:1-3, Ps.20:8-9). Herra halusi olla kansansa apu ja turva ja siksi kuninkaat eivät saaneet hankkia monia hevosia turvakseen eikä turvata myöskään muuhun rikkauteen. Sama kielto koski myös monien vaimojen ottamista etteivät kuninkaiden sydämet luopuisi Herrasta, kuten kävi esim. kuningas Salomon kohdalla, joka hankki paljon hevosia, sotavaunuja, kultaa ja hopeaa ja vieläpä rikkoi Herran käskyä muukalaisten vaimojen hankkimisella (1.Kun.10:26 - 11:9). Herran kehoituksesta huolimatta monet muutkin Israelin kuninkaat, jopa vanhurskasta Daavidia myöten, ottivat monia vaimoja ja Herra ”sieti” sitä noina päivinä vanhan liiton seurakunnassa. Uudessa liitossa kaikki uskovat ovat hengellisesti Jumalan ja Messiaan ( Kristuksen ) kuninkaallista papistoa, joten Jahven kielto monien vaimojen ottamisesta koskee myös uuden liiton uskovia (1.Piet.2:9, Ilm.1:4-6).

Kun näytin vastineessani toteen, että 5Ms 17:17:ssä ei ole kuninkaille määräystä vain yhden vaimon pitämiseen sen enempää kuin että he saisivat omistaa vain yhden hevosen, puhuu Lindemankin varsin asiantuntevan oloisesti ja laveasti monista hevosista hävittäen samalla jäljet keskustelukumppaninsa väitteisiin, joihin hänen pitäisi olla vastausta antamassa. Kun hänen tekstinsä "Yhden vaimon miehestä" myöhemmin esiintyessään netissä muuallakin kuin Veijosen sivuilla on täysin irroitettu liittymisestä alunperin allekirjoittaneen kirjoituksiin, on aivan selvää, että tällaisesta keskustelusta ei voi tulla asiallista. Itse asiassa se ei ole ajatusten vaihtoa ja keskustelua ollenkaan, vaan epäkunnioittavaa ja ylimielistä toisen mielipiteiden sivuuttamista. Tässä on perimmäinen syy, miksi olen ryhtynyt julkiseen keskusteluun ja katson oikeutetuksi julkaista koko tämän keskustelun netissä. Lukijat, joita en aliarvioi, ovat vapaat julkaistujen tekstien perusteella tekemään omat arvionsa. Totuudellisuuteen pyrkiminen mielestäni liittyy luovuttamattomana periaatteena menestykselliseen Jumalan valtakunnan työhön.

5. Kun Jeshua (Jeesus) käsitteli fariseusten kysymystä avioerosta, heidän vedotessaan sen ajan liberaalin hilleliläisen koulukunnan (selitetty tarkemmin kirjassani Apostolinen Seurakunta ja Antikristuksen Eksytys s.187) käsitykseen 5.Moos.24:1 tulkinnasta, jonka mukaan miehen oli lupa hyljätä vaimonsa melkein mistä syystä tahansa (Mat.19:3; jos poltti ruoan pohjaan tai muuten vain ei vaimo miellyttänyt), Hän vastasi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi', ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä Jumala on siis yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako'? He sanoivat hänelle: 'Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet ?' Hän sanoi heille: 'Teidän sydämenne kovuuden tähden, mutta alusta ei niin ollut” (Mat.19:4-8). ”Alusta ei niin ollut” sanoillaan Jeshua ( Jeesus ) viittasi paratiisin alkuperäiseen tilaan, kun Jumala loi yhden miehen (Adamin) ja yhden vaimon (Eevan) aviopariksi. Jeshua ei siis suinkaan ollut monivaimoisuuden tai moniavioisuuden puolestapuhuja, vaan Hän halusi palauttaa avioliiton täysin alkuperäiseen Jumalan luomisteon puhtauteen, jossa ”kaksi”, eli yksi mies ja yksi nainen tulevat avioliiton kautta yhdeksi lihaksi (katso myös Paavalin yhtäpitävä opetus: Efes.5:31). Lisäksi Jeshua otti tuon ajan shammailaisen koulukunnan tulkinnan avioeroon, joka salli avioeron ja uudelleen avioitumisen vain silloin, kun vaimosta löytyi jotain häpeällistä (hepr. ervat davar) eli haureus tai aviorikos (5.Moos.24:1-4 hepr. ilmaus ervat davar = säädytön teko, säädytön asia. Yksinään tässä käytetty sana ervah merkitsee = sukupuolielimet, alastomuuden häpeä, säädyttömyys, epäsiveys. Esim. Hes.16:36: ”Näin sanoo Herra, Herra: Koska olet antanut riettautesi vuotaa ja olet paljastanut häpysi (ervah) haureudessasi kaikille rakastajillesi...;) (Mal.2:13-16, Mat.19:3-9). Tässä yhteydessä ei voida myöskään vedota siihen, että Jeshua (Jeesus) ei tullut kumoamaan lakia tai profeettoja ja näinollen ei voinut kumota vanhan liiton monivaimoisuuttakaan, sillä Jumala ei ole antanut mitään käskyä monivaimoisuudesta tai moniavioisuudesta missään muodossa (Jumala vain salli tämän ihmisten ottaman käytännön VT:n päivinä), joten Jeshua (Jeesus) ei kumonnut mitään Jumalan lain käskyä tässä asiassa (Mat.5:17-19). Hän vain palautti avioliiton langenneen ihmisten tekemästä monivaimoisuudesta (moniavioisuudesta) paratiisin alkuperäiseen Jumalan luomaan yksiavioisuuteen, jossa ”kaksi” eli yksi mies ja yksi vaimo tulevat avioliiton kautta yhdeksi lihaksi. Monivaimoisuusasia ei ole ainoa avioliittoa koskeva asia VT:n päivinä, jota Jumala ”sieti” ihmisten tekemänä käytäntönä vain määrätyn ajan sen ajan kulttuuritavan mukaan. Tuon ajan maailmassa oli myös sisarusavioliittoja. Erityisesti monet Egyptin faaraot avioituivat sisartensa kanssa. Myös uskomme isä Aabraham oli aviossa sisarpuolensa Saaran kanssa, eikä Herra häntä nuhdellut siitä sen enempää kuin Daavidiakaan hänen monista vaimoistaan (1.Moos.12:10-20; 20:1-12). Myöhemmin Herra kuitenkin kielsi aviosuhteet sisarusten ja muidenkin lähiomaisten kesken (3.Moos.18:1-18). Kielto lähisukulaisten avioliitoista on tullut myös ns. kristillisten maiden lainsäädäntöihin.
6. Yksivaimoisuus käy uudessa liitossa ilmi myös siten, että siellä ei puhuta miehen monista vaimoista, vaan miehen vaimosta (siis yksikkömuodossa, esim. 1.Kor.7:1-2). Jos on kyse monista aviomiehistä, niissä kohdissa luonnollisesti puhutaan monikkomuodossa heidän vaimoistaan (esim.1.Kor.7:29).
7. Erittäin voimakkaana vaatimus on seurakunnan paimenien eli kaitsijoiden eli vanhimpien kohdalla, joiden tulee olla Paavalin molempien paimenkirjeiden mukaan ”yhden vaimon miehiä” eli naimisissa ja yksivaimoisia (1.Tim.3:1-7, Tiitus.1:5-9). Teksti on tarkoin kreikankielisen alkutekstin ja myös hepreankielisen UT:in mukainen. Näitä kohtia usein pyritään selittelemään sillä, että Paavalin kirjoitukset eivät tässä kohden ole muuta kuin suosituksia (Paavali kyllä suosittelee 1.Kor.7. luvussa naimattomuutta neitsyille ja yleensäkin, mutta paimenkirjeiden vaatimukset seurakunnan kaitsijoille eivät ole suosituksia, vaan selkeitä ohjeita, kuten jokainen lukija voi itse havaita tekstistä) tai että Paavalin ajatukset eivät kuulu enää meidän ajallemme. Usein myös vedotaan erilaisiin uskonnollisiin auktoriteetteihin ja heidän tulkintoihinsa näiden Paavalin tekstien suhteen. Tällä tiellä onkin sitten menty siihen, että seurakuntiin otetaan naisia vanhimmistoon eli seurakunnan kaitsijoiksi eli paimeniksi. Ja jos tällä tiellä jatketaan, niinkuin suuressa osassa langennutta kristikuntaa näyttää, voidaan vesittää mikä kohta tahansa Raamatusta, joka ei miellytä, ettei sitä pidä ottaa kirjaimellisesti tai että se ei enää kuulu meidän ajallemme (2.Tim.4:3). Raamattu kuitenkin varoittaa kirouksen ja jopa kadotustuomion uhalla vääntämästä kieroon kirjoituksia ja se koskee myös pakanain apostolin Paavalin kirjoituksia (Gal.1:8, 2.Piet.3:15-16). On paras vain kulkea suoraa tietä ja ottaa nämä kohdat niinkuin ne on kirjoitettu, ilman ”omia mutkia” (Srn.7:30, Ilm.22:18-19).
8. Tämänkaltainen tulkinta on myöskin hyvin monia uskovia ja jopa uskosta osattomia loukkaava. Raamatun mukaan meidän ei tulisi olla pahennukseksi juutalaiselle, kreikkalaiselle eikä Jumalan seurakunnalle (1.Kor.10:31-33). On tietenkin selvää, että jos meihin loukkaannutaan evankeliumin totuuden tähden, jos olemme sitä rakkaudessa julistaneet, niin silloin meidän ei tule välttää ristin pahennusta (1.Kor.1:17-25). Tässä monivaimoisuusasiassa ei kuitenkaan ole kysymys siitä, vaan tulkinnasta, joka ei mielestäni ole Raamatun kokonaisvaltaisen tulkinnan ja UT:n opetuksen mukainen. Monet ihmiset, vaikka eivät ole uskossakaan, ymmärtävät tämän perusasian itsessään, vaikka eivät tunnekaan Raamatun opetusta sen syvällisemmin ja tällainen erikoinen monivaimoisuuden puolustaminen saattaa olla esteenä evankeliumin vastaanottamiseen.
9. Monivaimoisuutta vastaan on myös Jumalan luomakunnan tasapainon todistus. Jumala on luonut niin, että maailmaan syntyy suunnilleen saman verran miehiä ja naisia. Tämäkin mielestäni todistaa, että Jumalan alkuperäinen tarkoitus on ollut yksi mies ja yksi nainen avioliitossa keskenään. Silloin tasapaino säilyy.

Mikä "tasapainon todistus"? Monien tilastojen mukaan kautta aikain on tiettävästi tyttöjen syntyvyys ollut prosentuaalisesti suurempaa kuin poikien. Vai onko minulla tykkänään väärä tieto asiasta?

10. Raamatun mukaan tulee olla alamainen Jumalan säätämälle esivallalle, ettei joutuisi rangaistukseen (Room.13:1-8). Tämä koskee myös yhteiskunnan säätämiä lakeja, joiden mukaan Suomessakaan ei monivaimoisuus sen enempää kuin moniavioisuuskaan ole sallittua. Tietenkin on niin, että jos esivalta käskee tekemään jotakin, joka on selkeässä ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa, uskova ei voi silloin totella esivaltaa, vaan tulee totella Jumalaa enemmän (esim. kielto julistaa evankeliumia; Ap.t.5:28-29). Monivaimoisuusasiassa ei kuitenkaan ole kyse Jumalan käskyjen noudattamisesta, jonka perusteella meidän pitäisi sallia uuden liiton uskoville monivaimoisuus vastoin yhteiskunnan lakia. Jumala ei ole mitään käskyä antanut monivaimoisuudesta, joten yhteiskunnan lait tässä suhteessa eivät ole mielestäni missään ristiriidassa Raamatun uuden liiton opetuksen kanssa ja uskovankin tulee silloin totella yksiavioisuuslakia (ja myös yksivaimoisuuslakia).

En ole suositellut uskoville monivaimoisuutta enkä nousemista yhteiskunnan lakeja vastaan. Huolellinen perehtyminen teksteihini todistavat tämän kyllä puolestaan. Miksi pitää keskusteluissa irtautua jatkuvasti totuudellisuudesta ja leimata siten toinen?
Missä on Jumalan varsinainen käsky yksivaimoisuudesta? Sitä ei löydy Raamatusta, mutta kylläkin "luulojen kirjasta"!

11. Mitä eronneisiin ja uudelleen avioituneisiin tulee, olen sitä mieltä , että Raamatun sallimissa puitteissa eronneet ja uudelleen avioituneet (Aviorikoksen syytön osapuoli ja jos uskosta osaton osapuoli vaatii väkisin eroa uskovaisesta; Mat.19; 1.Kor.7) ovat edelleen ”yhden vaimon” miehiä ja ovat kelvollisia vanhimman eli paimenen eli kaitsijan tehtävään, jos he täyttävät muut Sanan asettamat vaatimukset. On myöskin huomioitava, että jos on syyllistynyt syntiin avioliiton alueilla, Jumala kyllä antaa anteeksi (kuten antoi Daavidillekin) jos teemme vilpittömästi parannuksen asiasta, eikä muilla ole oikeutta osoitella sormella parannuksen tehnyttä (1.Kor.6:9-11).
Kaiken edellä olevan valossa on mielestäni täysin selvää, ettei monivaimoisuus (moniavioisuus) ole Jumalan alkuperäinen tahto, eikä ole sallittu uuden liiton uskoville.
Keijo Lindeman E-mail: Keijo.Lindeman@kaol.kangasala.fi

Vastaus lähetyssaarnaaja Åke Söderlundille hänen informaatiopyyntöönsä 21.3.1998

Rovaniemi 21.03.1998
Lähetyssaarnaaja
Åke Söderlund

Veljeni, Åke, Jumalan rauhaa!
Ilahduin kovasti yhteydenotostasi, josta sydämellinen kiitos! Suuhusi Pasuuna – lehteä ei ole ilmestynyt kuin 4 numeroa ja tämä viimeinen ilmestyi yli vuoden viiveellä. Polygyniasta (monivaimoisuudesta) minulla on paljon muistiinpanoja ja laaja tutkimus, joka toistaiseksi odottaa julkaisemistaan, mutta varsinaista tiivistettyä tietopakettia minulla ei ole valmiiksi koottuna. Liitän oheen tekstit, jotka olen kirjoittanut edellisissä SP-numeroissa. Ehdotan, että jos haluat, voit laatia suoria kysymyksiä, joita varmasti nousee ihmisten kesken asiasta keskusteltaessa. Yritän sitten vastauksiin kerätä niitä tietoja, mitä minulla on. Erityisesti uskon, että Uuden Testamentin ja Jeesuksen kanta askarruttavat monia varsinkin ajan eetosta myötäilevien käännöstulkintojen vuoksi.
Olen vakuuttunut siitä, että esimerkiksi Afrikassa ei olisi islamilaisuus levinnyt moskeijoineen jopa pienille kylille, kuten itsekin sain siellä havaita, jos lähetyssaarna olisi lähestynyt afrikkalaisia heidän omista kulttuurilähtökohdistaan käsin eikä sidottuna länsimaiseen, mutta ei välttämättä aina raamatulliseen näkemykseen avioliitosta. On se muuten merkillistä, että pakanallisella Roomalla ja Kreikalla oli mukamas vanhurskaampi ja “kristillisempi” avioliittonäkemys kuin Liiton kansalla juutalaisilla!
Pistäy kahavilla, jos liikut täällä päin,
veljesi “Keritin purolta”, Reino (Marjakangas)

Muistiinpanoja avioliittoaiheesta Pentti Heiskalle 30.3.1998

Rovaniemi 30.03.1998
Pentti Heiska
Lehmäjoentie 5
61440 UNTAMALA

Sydämellinen kiitos yhteydenotostasi. Ohessa lupaamiani lehden numeroita ja samalla joitakin muistiinpanojani avioliittoaiheesta.

BOVET, AVIOLIITTO:
s 106: ...avioliiton perustamiseen tarvitaan enemmänkin kuin avioliittosopimus ja kaunis juhla, että siihen tarvitaan myös molempien osapuolten aivan henkilökohtainen päätös, joka tapahtuu aidon ja koetellun rakkauden perusteella. Tässä hengessä kirjoittaa myös Karl Barth: “Hirvittävä vanha harhaoppi katsoo avioliiton merkitsevän samaa kuin naimisiin meneminen, naimisiin meneminen samaa kuin avioliitto. Kaksi ihmistä voivat olla naimisissa elämättä silti liitossa, jota voisi vakavassa mielessä nimittää avioliitoksi. Jos on mahdollista, että kaksi ihmistä eivät ole avioliitossa ja omalla, tässä tapauksessa epäilemättä hyvin uhanalaisella tavallaan elävät kuitenkin avioliiton lain alaisina. Naimisiin meneminen on ainoastaan avioliiton asiaankuuluva toteaminen, vahvistaminen ja laillistaminen ympärillä elävien ihmisten edessä ja ainoastaan sitä. Se ei tee avioliittoa.” (Barth, Kirchliche Dogmatik, III, 4, s. 253)
(Aikamme tarvitsee ennen kaikkea sitä, että avoliitto selvitetään avioliitoksi kaikkine siihen liittyvine velvoitteineen! RM)
(Avioliitosta) Tätä ainutkertaista aktia oli juhlittava ja se oli suoritettava “pyhänä toimituksena”. Oli myös selvää, ettei avioliiton perustaksi riittänyt pelkkä yhdessä eläminen eikä varsinkaan sukupuoliyhdyntä, vaan nimenomainen päätös, molemminpuolinen lupaus. Näin ilmaisi asian jo roomalainen oikeus ja sen mukaan kirkko-oikeus: Non concubitus, sed consensus facit nuptias (häitä ei tee sukupuoliyhteys, vaan sopimus).
s 108: “Avioliittoa haluavan on kunnioitettava myös tätä instituutiota, haluttava myös sen järjestystä ja suojaa: avioliiton julistamista - ei sen perustamista -, joka tapahtuu avioitumisessa” (Karl Barth). Saattaa siis tapahtua, että avioliitto alkaa tosiasiallisesti ennen aivoitumisseremoniaa ja vihkiminen on vain jo tehdyn päätöksen vahvistamista ja ilmoittamista. Tällöinkin pysyy kuitenkin voimassa se, ettei avioliittoa perusta sukupuoliyhdyntä (concubitus), vaan molemminpuolinen lupaus (consensus), silloinkin kun se alkaa toistaiseksi kahden kesken hiljaisessa huoneessa.

Sihvo, NÄKÖKULMA SUOMALAISEEN MORAALIIN (WSOY)
s 62-63: Lutherin omat kokemukset hänen raamatuntutkistelujensa ohessa tekivät hänet vakuuttuneeksi siitä, että Jumala oli säätänyt avioliiton ei vain suvun jatkamista varten, vaan myös siksi, että ihmiset voisivat elää siveellisesti puhdasta elämää. Sukupuolivietti oli niin mahtava voima ihmisessä, ettei se ollut taltutettavissa millään kielloilla tai pakkotoimenpiteillä. Elinikäisten koskemattomuuslupausten ottaminen nuorilta ihmisiltä oli hänen mielestään väärin, koska ne saattoivat ihmiset vakaviin omantunnon ristiriitoihin ja syyllisyyksiin. Katolisuudessa pidettiin neitseellistä puhtautta kaikkein korkeimpana sukupuolisiveellisyyden muotona. Lutherin mukaan siinä ei ollut mitään muuta ylistämisen aihetta kuin se, että naimaton perhehuolista vapaana voi kokonaisemmin tehdä Jumalan valtakunnan työtä kuin naimisissa oleva. Avioliitossa ihminen eli myös sukupuolisesti puhdasta elämää, kun hän rakasti puolisoaan ja eli hänen kanssaan aviollisessa yhteydessä. Luther ei kieltänyt naimattomuuden ja samalla puhtaan elämän mahdollisuutta, mutta hänen mukaansa se oli Jumalan erityinen lahja (donum castitatis), vapautta luonnon säätelemästä elämänjärjestyksestä, armoa “luonnon yläpuolella”. (Lähteenmäki 1955, 35-39)
...Lutherin avioliiton olemuksen määrittelyyn ei siis sisälly keskinäinen rakkaus, vaan elämän eräät muut päämäärät ja tehtävät. Niitä hän mainitsee kolme, ensiksi avioliiton avulla vältetään huoruuden synti, toiseksi siinä synnytetään lapsia ja kolmanneksi aviopari kasvattaa lapsensa aikuisiksi. Luther näkee sukupuolivietin voiman niin suurena, että sen takia jokaisella tulee olla oma puolisonsa. Muuten ihminen tulee rikkomaan Jumalan tahtoa vastaan. Avioliitto varjelee ihmistä siveellisiltä kiusauksilta ja lankeemuksista. Se on lääke ja suoja ihmisen mielihaluja vastaan, jotka niin helposti johtavat hänet syntiin.
s 64-66: Uuden sukupolven synnyttäminen ja kasvattaminen olivat Lutherin mielestä toinen keskeinen avioliiton perusta. Koska tämä tehtävä vaati vanhemmilta pitkäjänteistä yhdessä elämistä, heidän suhdettaan tuli määrätä uskollisuuden. Uuden sukupolven synnyttäminen ja kasvattaminen oli Luojan työtoveruutta ja siksi sukupuolielämällä oli aivan erityinen arvonsa. Ihminen kaikkine vietteineen ja tarpeineen oli Jumalan kätten työtä, joka oli pyhitettävä hänen Henkensä temppeliksi.
Avioliiton solmimisen yhteydessä tulee esille Lutherin käsitys avioliiton luonteesta. Vanhastaan avioliittoon vihkimisessä oli kaksi osaa, joista toinen tapahtui julkisesti paikallisten tapojen ja käytännön mukaan paikallisen viranomaisen edessä. Tämä merkitsi avioliiton varsinaista solmimista. Se tapahtui usein kirkon ulkopuolella, sen oven edessä. Tällaisena avioliitto oli maallinen järjestys. Avioliiton loi varsinaisesti miehen ja naisen toisilleen antama lupaus, consensus facit nuptias. Katolisessa kirkossa tämä lupaus voitiin antaa myös tulevaisuutta koskevana (sponsalia de futuro). Luther hyväksyi sitovana vain käsillä olevaa tilaisuutta koskevan lupauksen (sponsalia de praesenti). Siitä oli olemassa vain yksi poikkeus. Jos tulevaisuutta koskevaan aviolupaukseen liittyi copula carnalis (ruumiillinen yhtyminen), jonka seurauksena saatettiin odottaa lapsen syntymistä, lupaus oli otettava sitovana, jotta nainen säästyisi aviottoman lapsen tuomalta häpeältä. Rakkaus vaati tässä poikkeamaan yleisestä periaatteesta. Avioliittoa konstituoiva tekijä oli näin miehen ja naisen toisilleen antama lupaus, eivätkä varsinaisesti viranomaisen toimenpiteet. Luther saattoi sanoa, etä kihlauksessaan vihittävä pari oli jo solminut avioliittonsa. Myöhemmin evankelinen kirkko piti kihlausta kuitenkin vain valmentumisena vihkimiseen. Luther edellytti kihlauksen olleen todistajien läsnäollessa tapahtunut lupauksen antaminen. Mikään salakihlaus ei merkinnyt avioliiton solmimista. Tässä hän poikkesi kanonisesta oikeudesta, joka piti tulevaisuutta koskevaakin lupausta (sponsalia de futuro) pätevänä, vaikka se tapahtui ilman todistajia. Tämä johti, ei vain salakihlauksiin, vaan myös salaisiin avioliittoihin. Niitä vastaan Luther nousi määrätietoisesti taistelemaan, sillä ne aiheuttivat paljon hämmennystä ihmisen elämässä. Sielunhoitajana ja rippi-isänä hän oli joutunut sen kokemaan. Avioliittoa ei pitänyt rakentaa tulevaisuutta koskevien lupausten varaan. Ne olivat petollisia inhimillisiä lupauksia ja aviorikoksen alku. (Lähteenmäki 1955, 100-103)
Avioliittoon vihkimisessä toisen osan muodosti avioliittoon siunaaminen, joka perinteisesti tapahtui kirkossa varsinaisen maallis-oikeudellisen vihkimisen jälkeen. Sen toimitti pappi, joka Lutherin mukaan voi toimia myös oikeudellisena vihkijäviranomaisena. Alttarin edessä tapahtuneessa siunaustoimituksessa ei itse avioliittoon tuotu mitään asiallisesti uutta. Siinä puolisot tulivat osallisiksi siunauksesta ja esirukouksesta, joka pohjautui alttarilta puhuttuun ja julistettuun Jumalan sanaan. Vaikka Luther pitikin oikeudellista vihkimisaktia pätevänä, hän vaati että seurakunta rukoili vihiparille Jumalan siunausta. - - -
Maallisesta luonteestaan huolimatta avioliiton varsinaisena solmijana Luther piti aina Jumalaa. Hän oli alunalkaen johtanut molemmat osapuolet yhteen niin, että he voivat keskenään sopia avioliitosta. Tämä kahdenkeskisesti tapahtunut kihlautuminen oli sitten vain vahvistettava julkisesti vihkimisessä, jossa vihkijä viittaa Jumalaan avioliiton solmijana ja kehotti puolisoita vaeltamaan Jumalan tahdon mukaan. Se merkitsi muun muassa pitäytymistä siihen liittoon, jonka Jumala oli näin yhdistänyt. Se pohjautui Jumalan luovan sanaan eikä kirkossa tai oikeussalissa tapahtuneeseen yhdistämiseen. Vain Jumalan sanaan tukeutuen vihkijä voi esivallan edustajana julistaa puolisot toisiinsa sidotuiksi ruumiillisesti ja henkisesti. Näin ymmärrettynä avioliitto oli erottamaton. Se joka tämän liiton purki, ei noussut vain yhteiskunnallista lakia vastaan, vaan hän rikkoi Jumalan majesteettia vastaan. Vihkimisessä vihkijä ei yhdistä morsiusparia, vaan hän julista heidät aviopuolisoiksi. Hänen tehtävänsä ei siis ole yhdistävä vaan julistava. Tämän käsityksen pohjana on keskiaikainen latinalainen kaava: Ego pronuntio vos coniuges (Julistan teidät aviopuolisoiksi). Se ei siis kuulu: Ego vos coniungo (Yhdistän teidät aviopuolisoiksi). Julistamisen perusteena on parin yhdistyminen aviopuolisoiksi jo keskinäisen lupauksensa pohjalta. Avioliiton loi mutuus consensus, keskinäinen sopimus, jolle Jumala alun alkaen on antanut avioliittoa konstituoivan voiman. (Lähteenmäki 1955, 107-109)

Luther, VALITUT TEOKSET III
s 198: “Olkaa hedelmällliset ja lisääntykää” (1 Moos 1:28). Tämän sanan nojalla olemme varmat, että miehen ja naisen lisääntyäkseen tulee ja täytyykin olla yhdessä. ...
Sen vuoksi: yhtä vähän kuin riippuu omasta tahdostani, etten ole vain miehen kuva, yhtä vähän on vallassani olla ilman vaimoa. Ja päinvastoin: yhtä vähän kuin riippuu sinun tahdostasi, ettet ole vain akkapaha, yhtä vähän on vallassasi olla ilman miestä. Sillä siinä ei ole kyseessä vapaa harkinta ja päätös, vaan välttämätön luonnollinen asia, että missä on mies, hänellä täytyy olla vaimo, ja missä nainen on, hänellä täytyy olla mies. Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää”, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme, vaan joka on yhtä välttämätön kuin se, että on olemassa mies, ja välttämättömämpi syömistä ja juomista, ruumiin puhtaana pitämistä, nukkumista ja valvomista. Se on (ihmiseen) istutettu luonto ja laatu niin kuin ne ruumiinjäsenetkin, jotka siihen kuuluvat. Sen vuoksi, aivan niin kuin Jumala ei käske ketään olemaan mies tai nainen, vaan Hän toimittaa niin, että heidän on oltava sellaisia, samoin Hän ei myöskään käske lisääntymään, vaan Hän toimittaa niin, että heidän täytyy lisääntyä. Ja milloin sitä yritetään estää, se ei ole sittenkään estettävissä, vaan toteutuu omaa laatuaan haureuden, aviorikoksen ja häpeällisten syntien teitä, sillä siinä ei ole kyseessä harkinta vaan luonto.
Kolmanneksi. Tästä luomistyöstä Hän itse on erottanut kolmenlaiset ihmiset (Matt 19:12) sanoessaan: “On niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi.” Näiden ryhmien ulkopuolelta älköön kukaan ihminen rohjetko olla ilman aviokumppania. Jos joku ei kuulu tähän kolmilukuun, hän ajatelkoon vain avioelämää, sillä siitä ei ole muuta seurauksena kuin ettet pysy nuhteettomana, koska se ei ole mahdollista. Vaan Jumalan sana, joka sinut loi ja on sanonut: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää”, pysyy voimassaan ja hallitsee sinua, etkä voi sitä ollenkaan välttää lakkaamatta joutumatta harjoittamaan hirvittävää syntiä.
s 200: Tällä neljännellä tavalla estetään luontoa hedelmöitymästä ja lisääntymästä vastoin Jumalan istuttamaa luomistekoa ja laatua, aivan kuin olisi omissa käsissämme ja omassa vallassamme pitää neitsyyttä niin kuin vaatteita ja kenkiä.
Vaikkemme kaikista edelläolevasta olisikaan täsmälleen samaa mieltä, ovat nämä hyödyllistä tietoa keskusteltaessa aiheesta. Kristinuskon alkuaikoina avioliiton solmiminen katsottiin yhteiskunnalliseksi eli maalliseksi eikä kirkolliseksi eli uskonnolliseksi toimeksi. Vasta paljon myöhemmin kirkko saramentti- ym. opeillaan vähitellen omi yhteiskunnalta tämänkin tehtävän.
Tervetuloa pistäytymään täällä Lapinkin perukoilla!
Herrassa tervehtien, Reino Marjakangas

Kirje Reino Laakkoselle 3.4.1998

Rovaniemi 03.04.1998

Jumalan rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme!
Olen kanssasi samaa mieltä, että yhä lisääntyvät “selitykset ja selitysten selitykset yhä suuremmassa määrin hämmentävät enemmän kuin selkeyttävät”. Seisomme kuin laajan “Internetin” rannalla, josta samalla hakusanalla voimme kutsua jopa tuhansia vastauksia, joissa aidot ja oikeat tulevat esiin rinta rinnan samalle lähtöviivalle kaiken maailman soopankeittäjien selitysten kanssa. Rupea niistä sitten valitsemaan oikeaa tavaraa ja kohta huomaat olevasi täysin hukassa – tai sitten, kuten mainitsit, useimmat meistä ratkaisemme ja teemme johtopäätökset valikoivasti omien ennakkoasenteittemme mukaan.
On kuitenkin toinen tie. Sitä tarkoitin kun kirjoitin, että meidän tulee antaa Raamatun ohjata ja muuttaa käsityksiämme jatkuvasti eikä niin, että me valikoimme ja tuemme omia ennakkokäsityksiämme Raamatun sanalla tai muiden selityksillä. Tämä tietenkin edellyttää nöyrtymistä ja särkymistä Herran käsiin ja Hänen muovattavakseen. Tällainen tosin merkitsee monelle saarnamiehelle ylipääsemätöntä estettä. Sehän väistämättä edellyttää monta kertaa jopa julkisestikin luopumaan ja tarkistamaan omia käsityksiään. Laajakaan asiantuntemus ei itse asiassa auta mitään ilman Jumalan Henkeä. Herra ei taas anna Henkeään muille kuin niille, jotka Häntä tottelevat (Apt 5:32). Itsessään jumalaton ja syntinen, joita me kaikki olemme, ei kykene Häntä tottelemaan muuta kuin särkymisen kautta. Särjettyjen sydämet Hän tekee eläviksi (Jes 57:15)! Tämä tapahtuu useimmiten korpiteillä, itkujen alhoissa, missä joutuu Herran puhutteluun oman jumalattomuutensa kanssa kamppaillessaan. Ajattelen suurta asiantuntijaa ja kirjanoppinutta Paavalia, joka joutui lähtemään ensimmäiselle apostoliselle lähetysmatkalleen vasussa, kodittomana ja ilmeisesti samassa vasussa koko omaisuutensa mukanaan. Etelää kohti matkatessaan hänen oli käännyttävä vasempaan, Arabiaan, mistä tuli hänelle kolmen vuoden korpitie ja eristäytyminen kaikista kristityistä, jotta aikanaan pääsisi mahdollisimman lähelle heitä. Sillä tiellä hänen tietämisensä ja asiantuntemuksensa perustus ja painopiste siirtyi opetetusta Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseen ilmoitukseen (Gl 1:12). Paavali tarvitsi tähän kolme vuotta, mutta tämän päivän saarnamies uskoo lukaisemalla muutaman viisaan teoksen päivässä parissa olevansa valmis jo muitakin opettamaan. Lainaan tähän Niilo Tuomenoksaa (Paavali, vanki ja vapaa s. 52s):

“Kykymme käsittää Jumalan puhetta ei koskaan täällä ajassa ole täydellistä. Tyhmyys ja ylpeys voi väittää muuta. Paavali tarvitsi kolme vuotta sen ilmoituksen vastaanottamiseen, jonka me lukaisemme päivässä. Miten käsitämme lukemamme, on toinen asia. Tuskin voimme mennä Paavalin edelle. On järkyttävää todeta, että se, minkä Paavali Arabiasta kristikunnalle toi, usein pysyy tärkeimmiltä kohdiltaan aukeamattomana niidenkin käsissä, jotka ammatikseen Pyhiä kirjoituksia tutkivat. Kun ei käsitetä asiaa, perustotuuksista voidaan löytää ja tuoda käytäntöönkin perusvalheita. Väärinkäsitetystä totuudesta muodostuu voimanlähde jatkuvalle väärään menolle, tai se linnoittaa ihmisen liikkumattomuuteen, jossa kaikki todellinen hengellinen eteneminen käy mahdottomaksi. Noin linnoittautuneita on kaikkialla, myös sanan selittäjien joukossa. Kristus ei lähettänyt Paavalia epäselvyyksien kanssa maailmalle. ...Selvyyden saavuttaminen on entisestä irtautumista ja avautumista uudelle, tulossa olevalle. Kumpikin voi olla kipeä asia. Edellinen merkitsee koko elämän irroittamista siitä, mihin ihminen on kasvanut ja mikä on alkanut merkitä kaikkea...”

Mainitsit Hiltusen, Lindemanin, Mellerin, Räisäsen ja Riekkisen. Heistä kenenkään kohdalle ei mielestäni kannata kovin pitkään pysähtyä. Hyvä on varsinkin sananjulistajalle tuntea pääpiirteet esimerkiksi Hiltusen, Lindemanin ja Mellerin julistuksesta, jotka kuitenkin voittopuolisesti perkeleen töistä kertoessaan kuohuttavat enempi sielullisen ihmisen tunteita kuin ruokkivat hengellistä ihmistä, joka rakentuu paremmin armosta kuin ruuista. Julistuksemme tulee olla Kristus-keskeistä eikä paholaiskeskeistä. Minä en usko mihinkään saatanalliseen suksessioon (sen enempää kuin apostoliseenkaan suksessioon!), mihin esimerkiksi Hiltunen, Lindeman ja Meller tuntuvat uskovan, kun näkevät kaikissa nykyisenkin ajan pahan ilmenemismuodoissa ja uskonnollisessa elämässä salaperäistä Baabelin (tai katolisen kirkon) vaikutusta ja sieltä tai varhemminkin periytyviä juuria. Turmeltunut ihminen on kyennyt ja kykenee kyllä tänä päivänäkin keksimään ja luomaan ilman “juuriensa” tuntemusta ja opiskeluakin jumalattomuutta ja pahuutta aivan yllin kyllin. Niin myös taivaalliset siunaukset vuotavat jokaisen sukupolven yksilöihmisen ylle suoraan taivaasta uskon kautta Kristuksen välitystyön ja Hänen eläväksi tekevän Sanansa julistuksen kautta ilman minkäänlaista pippien ja pappien välittävää armeijaa. Mitä taas Räisäseen ja Riekkiseen tulee, ovat he tiedemiehinä kurinalaisempia ja siinä mielessä luotettavampia lähteittensä kriittisen käsittelyn suhteen, vaikkakin kääntymättöminä, joskaan ei uskonnollisuudesta vapaina heidän tieteelliset johtopäätöksensä ilman Jumalan Henkeä ovatkin kaikkea muuta kuin luotettavia.

Puhut Suuhusi Pasuuna – lehdestä “ääneni kannattajana”. Sitä se ei ole, vaan se on luomani ja ainakin toistaiseksi suurimmalta osaltaan omasta ja perheeni ruokavaroista kustannettu väline sen “huutavan äänen” esille tuomiseen, minkä uskon Herralta saaneeni ja jonka julistamiseen ei ole vuosikausiin ollut sijaa seurakuntien keskellä. Ei Kellonkartanossakaan, jonka kesäohjelmasta vuosia sitten, kuten Sinulle kerroin, poistettiin ennakkoon sovittu Lähetyspalvelun syvemmän rukouselämän päivät ilman että siitä olisi kanssani uudestaan sovittu tai edes tiedotettu. Pidän sitä edelleen epärehtinä ja oikaisemattomana tekona, josta ei varmaankaan kartanon toiminnalle ole siunausta koitunut. Itse en kanna siitä kaunaa, mutta teidän toiminnassa vastuussa olevien olisi syytä nähdä tällainenkin epävanhurskaus esteeksi siunaukselliselle työlle. Jumalattomuutta ei toki torjuta oikealla opilla vaan parannuksen teolla.
Lehteni välityksellä kutsun uskovia tosi Jeesuksen seuraamiseen. Kun kutsun “uskovia”, tunnustan sillä samalla jokaisen Jeesukseen uskovan, kuului hän sitten mihin tahansa tai oli kuulumatta, veljekseni ja sisarekseni Kristuksessa, riippumatta siitä, millaista perinnäissääntöjen tai oppien ja rituaalien painolastia hän perässään uskomisensa ohessa raahaakaan. Mutta samaan hengenvetoon muistutan Jeesuksen kehoituksesta valvomiseen ja varoittavasta äänestä monista kutsutuista, joista ei kuitenkaan tule välttämättä valittuja. Kehoitus “tehkää parannus” on alkukielessä jatkuvassa aikamuodossa eikä kertaheitolla aikaansaatu tapahtuma ihmisen elämässä. Se edellyttää ihmiseltä jatkuvaa mielen ja ajattelutavan muutosta ja ojentautumista Herran sanan mukaan. Eli kuten virressä sanotaan: “niin kaidaksi tietä ei arvatakaan, että synti on pantava pois kokonaan” ja niin myös: “jos kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella”. Tosi Jeesuksen seuraamisella tarkoitan siis aitoa, totuudellista ja kaikessa Herran sanan ja Jumalan tahdon mukaan ojentautuvaa ja jatkuvassa parannuksessa tapahtuvaa vaellusta. Toisaalta uudessa käännöksessä, mikä ainakin pitäisi olla nykykielen mukainen, käytetään tätä samanlaista sanavalintaa (Jh 15:1; 1 Jh:2:8; Ilm 3:7; 6:10; 19:9) Jeesusta kuvaavina määreinä. Kun lisäksi otetaan huomioon Paavalin toteamus, että voidaan myös julistaa “toista Jeesusta” (2 Kr 11:4), ei varmaan isoa vahinkoa tapahdu, jos lukija saman tien tarkistaa, seuraako Hän tosi viinipuuta seuraamisensa laadun lisäksi. Oli hyvä, että kysyit tarkennusta asiaan, kiitos siitä!

Sanoit, ettet oikein ymmärrä kantaani Raamatun avioliittokäsityksestä. Sille en tietenkään voi mitään, vaikka se on sama kuin Lutherin kanta. Vaikka hän esimerkiksi juutalaiskäsityksestään teki ennen kuolemaansa parannusta, avioliittonäkemyksiään hän ei peruuttanut koskaan. Ei silloinkaan, kun hän rukouksessa “vuodatti koko syntisäkkinsä Herran eteen”, kuten hän itse siitä kirjoitti myöhemmin, kuolemaisillaan olevan työtoverinsa Melanchthonin puolesta, nosti hänet sängyn pohjalta puki vaatteet hänen päällensä ja – Philippus parani siihen paikkaan. Rukouksen perustelut olivat, että Jeesus on ennenkin tehnyt ihmisiä terveiksi ja herättänyt kuolleista päinvastoin kuin paavin kätyrit ruuvipenkeissään tekevät terveitä sairaiksi ja että heidän raamatunkäännöstyönsä on kesken eikä kreikkaa hyvin taitava Philippus jouda vielä kuolemaan. Herra kuuli rukouksen, vaikka Melanchthon oli tullut kuoleman sairaaksi siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei kestänyt sitä valtavaa painostusta, mikä oli syntynyt, kun he yhdessä Lutherin kanssa olivat hyväksyneet vaaliruhtinas Filipin kaksivaimoisuuden. Siihenkin aikaan tällaiset kuohuttivat ihmisten mieliä niinkuin nykyäänkin, niin että uskovat ihmiset hyväksyvät mieluummin raa’an rigoristisen näkemyksen avioliittonäkemyksissään (nimenomaan toisten kohdalla ja varsinkin niinkauan kuin omassa elämässä ei tätä onnettomuutta ole näköpiirissä!), vaikka se on aikoja sitten osoittautunut voimattomaksi käytännön elämässä. Melanchthon kirjoitti tästä tapahtumasta virren Mä sulle enkeleistäs Tuon, Herra, kiitoksen (vanha virsikirja 123). Tämä enkeli oli hänen mielestään Luther!

Olen (ja olin) samaa mieltä kanssasi 1 Kr 7:29 kieliopin suhteen. Tällaisia monikkomuotoja on UT:ssa paljon muitakin, mutta niillä ei voida todistaa monivaimoisuutta vastaan tai puolesta. Halusin juuri tästä syystä taittaa kärjen Lindemanin väitteeltä todisteena yksivaimoisuudesta. Tämän kyllä näkee tekstistäni, vaikka myönnän, että selvemminkin asian olisi voinut esittää! Mainitsemaasi päättelyä on todella syytä ja lupa käyttää Raamatun tutkimusmuotona, vaikkakin on hämmästyttävää törmätä siihen tosiasiaan, että monet ihmiset, jotka kykenevät hyvinkin järkevästi hoitamaan ja järjestelemään käytännön elämänsä raha-asioita myöten, kieltäytyvät hengellisistä asioista puhuttaessa käyttämään loogista päättelykykyään ja tervettä järkeään, vaan heittäytyvät täysin pässinpäiksi näillä alueilla. Johtuneeko tämä siitä, että uskonnon asiat mielletään vain tunteita ja perinteitä liikuttaviksi asioiksi. Uskon, että varsinkin monien miesten kohdalla heidän puuttuminen hengellisistä riennoista johtuu juuri tästä.
Mitä lahjoihini tulee, jos sellaisia on, en niitä ole itse hankkinut enkä omista, vaan kaikki on lahjaksi saatua ja tarkoitettu toisia palvelemaan. Siihen olen pyrkinyt sen mukaan kuin olen parhaiten osannut. Olen saanut olla uskossa noin 59 vuotta (tulin uskoon nelivuotiaana, kun Herra minulle erityisellä tavalla ilmestyi) ja sananjulistajana olen toiminut kohta 40 vuoden ajan, Sanan ja Hengen tuntemukseni olen saanut vuosikymmenien saatossa kovalla uurastuksella Raamatun ääressä, kärsimysten ja erämaan koulussa. Paljon on silti minulla vielä oppimista sekä taidossa että ymmärtämisessä.
Toivotan, Sinulle, kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta,
veljesi vaivassa ja valtakunnassa
Reino Marjakangas

Kirje Teija Harrille 3.4.1998

Rovaniemi 03.04.1998
Teija Harri
Läntinen Rantakatu 65 c 31
20100 TURKU

Jumalan armoa ja rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa!
Sydämellinen kiitos rohkaisevasta kirjeestäsi. Monen ahdistuksen kautta meidän on todella mentävä sisälle Jumalan valtakuntaan. Tärkeintä on, että meidät havaitaan uskollisiksi siinä työssä, minkä Herra on meille itsekullekin antanut (1 Kr 4:1-5). Herra kyllä pitää meistä huolen kaikessa.
Arvostan myös esirukouksia. Niin on Herra senkin järjestänyt hyvin, että voimme palvella toisiamme esirukouksin. Se onkin todellista Herran palvelusta yli kaiken muun!
Loukkaantumisten ja katkeroitumisen suhteen on todella oltava varuillaan ja valvomassa. Katkeruus on sama kuin saatana. Se on myrkyttänyt monen Herran työntekijän mielen niin, että työ on lamaantunut ja voima mennyt. Sillä alueella tarvitaan todella Herran avuksihuutamista, että saa jatkuvasti voiman antaa anteeksi kaikille. On helpompaa nöyrtyä huulilla pyytämään anteeksi kuin sydämestään antamaan anteeksi. Omassa voimassa siihen ei kukaan kykene. Mutta Herra antaa rakkautta, kun sitä Häneltä pyydämme. Itse olen vuosikymmeniä pyrkinyt tällä alueella siihen, että olen voinut illalla ennen nukkumaan menoa sanoa Herralleni: Jos ja kun Sinä kutsut vaikka tänä yönä luoksesi, en aio ilmestyä kasvojesi eteen niin, että minulla olisi syytöstä ketään ihmistä kohtaan! Tämän olen kokenut hyvin tärkeäksi omassa kilvoittelussani.
Lindemanin suhteen en ole kuitenkaan loukkaantunut, en edes tunne enkä koskaan ole tavannutkaan häntä. Hätkähdin vain, kuten siitä myös kirjoitin, ettei hänellä väärentäessään kirjoitustani ollut tarvetta asiaa mitenkään oikaista tai edes pahoitella asiaa, vaan tylysti lopetti puhelun. Onhan vakava asia, mitä Jeesus sanoi, että joka vähässä on väärä, on paljossakin väärä.Kun saarnamiehestä on kysymys, ajattelin, että on hyödyllistä kirjoittaa asiasta hiukan terävämmin, jotta jos mahdollista, se saisi aikaan pysähtymistä ja mielenmuutosta. Nuhtelihan Paavalikin Pietaria ulkokultaisuudesta vasten kasvoja, eikä siitä heidän keskinäiset välinsä rikki menneet. Puhuuhan Pietari myöhemmin “rakkaasta veljestämme Paavalista”. Olen vapaa rukoilemaan Lindemanin puolesta ja sitä teenkin, että hän pääsisi raitistumaan asioissa, joissa ainakin hänen kirjoituksistaan päätellen on aihetta.
On tärkeää, että Raamatun sana saa olla auktoriteettimme jopa profetioittemmekin yläpuolella. Profetoimisessa muuten olen havainnut nykyään monissa piireissä sellaisen epäraittiin piirteen, että etsitään usein niistä vastauksia sellaisiinkin asioihin, joista Herra on selvään Sanassaan puhunut ja antanut ohjeet. Sellaisten suhteen tulisi totella eikä etsiä uusia teitä. Näillä alueilla vilpittömätkin Herran omat ovat usein joutuneet hakoteille. Itsekin olen ne tiet kulkenut ja siksi tiedän, mitä puhun. Kun Herra väkevästi täytti minut vuonna 1961 Hengellään, aukeni profetian lähde voimallisesti, mutta kun ei ollut kukaan neuvomassa, jouduin kantapään kautta vuosien mittaan oppimaan sen, minkä vanhemmat uskovat olisivat, jos niitä olisi ollut, voineet neuvoa parilla sanalla. Tuli aika, jolloin ihmettelin, miksi olin mennyt vikaan, vaikka vilpittömästi olin halunnut ja – niin uskon, myös seurannut Herraa. Tänä päivänä ymmärrän toki nämä asiat, jotka aikanaan olivat monen taistelun ja itkun takana.
Miksi edellä olevan kirjoitin? Olen lukenut Veijo Lindroosin lähettämiä seurakuntanne esitteitä, joissa olen ilolla havainnut raitista pyrkimystä raittiiseen ja oikeaan hengelliseen elämään. En tiedä, olenko erehtynyt, mutta joissakin asioissa olen ollut huomaavinani edellä kirjoittamastani asiasta, että kenties etsitte rukouksessa ja profetioiden kuin myös muiden armolahjojen kautta sellaisiinkin asioihin vastauksia, joihin Herra on jo Sanassaan vastauksen antanut. Voin olla väärässä, jolloin pyydän tämän asian ohittamaan. Onhan profetoimisemme vajavaista ja erehtyväistäkin.
Kokosydämisiä Jumalan lapsia on todella vähän ja kaikki me olemme heikkoja ja erehtyväisiä. Mutta jos todella riipumme Herrassa kiinni, niinkuin viestittämäsi Ps 91:14-15 sanoo, niin Herra totisesti meidät pelastaa, eikä vain meidät, vaan saamme viedä mukanamme monta muuta lyhdettä taivaan aittoihin. Tuo riippua kiinni tässä psalmin kohdassa ei merkitse alkukielen mukaan mitään tavallista kiinniriippumista, omin voimin roikkumista, vaan se on verbi, jota käytetään, kun puhutaan vaimon rakkaudesta riippuvan kiinni aviomiehestään. Sama ajatus on Room 1:17 Vanhurskas on elävä uskostansa = kiinniriipumisesta rakkaudessa Herrastaan ja Hänen Sanastaan.

Jumalan armon varaan veljesi Kristuksessa,
Reino Marjakangas

Pasuunan ääniä Siionista v. 2000

(Suuhusi Pasuuna 6, v. 2000, ss. 18-21, Reino Marjakangas vastaa "parille helluntaiveljelle")

On yllättävää havaita, kuinka rajusti jotkut uskovat reagoivat, kun heidän oppiperustaansa jollakin tavalla järkytetään tai kyseenalaistetaan. Jokin aika sitten sain sähköpostiviestin, jossa minut tuomittiin alimpaan helvettiin ja uhattiin “omin käsin tappaa”, ellen suostu peruuttamaan joitakin kirjoituksiani.

Vastausta parille helluntaiveljelle:
---
Mikä on “nuoruuden vaimo”?
Toinen asia, johon vielä tässä puutun, koskee käsityksiänne avioliitosta. Vihjaatte sanoillanne ja raamatunpaikoillanne, että eronnut ja uudelleen avioitunut elää huoruudessa. Se on vakava syytös ja koskettaa tänä aikana monia perheitä ja heidän lapsiaan. Se on myös vakava syytös minua vastaan sananjulistajana, niin myös perhettäni ja lapsiani kohtaan, sillä olenhan minäkin avioitunut uudelleen ja teemme perheeni kanssa onnellisessa perheyhteydessä omalla sarallamme Jumalan valtakunnan työtä.
Edelläsanotusta huolimatta nyt olette molemmat osoittelemassa minulle paluuta “nuoruuden vaimon” luo ja itse asiassa erottamassa nykyistä, olemassaolevaa liittoa, joka – siitä saatte olla varma – on Jumalan yhdistämä! Tätähän Jeesus nimenomaan kielsi tekemästä (Mt 19:6). Avioliittojen hajoittajia näyttää löytyvän tätä nykyä enempi ulkopuolisten keskuudesta kuin avioliiton sisältä! Kuka teidät on valtuuttanut tuomareiksi tässä asiassa? Tuomarilla täytyy olla selvät ja varmat faktat asian eri puolista, ennenkuin tuomionsa julistaa. Millaisiin tosiasioihin perustatte luulonne? Tästä kaikesta tietenkin kannatte Jumalan edessä myös seuraukset, sillä Hän ei totisesti katso henkilöön (Rm 2:1; 1 Kr 4:1-5, lue myös luvun päällekirjoitus KR38:sta!).
Mikä sitten on “nuoruuden vaimo”, jota Malakian kirjasta niin mielellään siteerataan, kuten tekin teette? Taustalla on Esran kirjassa kerrottu seka-avioliittojen purku. Tämä ei tapahtunut suinkaan “Herran neuvon mukaan”, kuten Esra 10:3 on virheellisesti käännetty, vaan Esran ja vanhinten neuvon mukaan (Herra ei tässä tarkoita Jumalaa vaan sillä tarkoitetaan Esraa). Pakanavaimojen ja heidän lastensa hylkääminen oli kiihkouskonnollinen, suorastaan julma ratkaisu synnin seurauksiin, kun israelilaiset olivat vastoin Herran varoitusta kevytmielisesti sekaantuneet naapurikansoihin. Juutalainen “siemen” ei Herran edessä ole yhtään sen pyhempää kuin minkään muunkaan kansan siemen, huolimatta siitä, että monet juutalaiset jo Esran ajoista lähtien ja aikaisemminkin ovat niin uskoneet ja se näyttää olevan valtaosiltaan tänä päivänä kristittyjenkin käsitys. Paavali oli kuitenkin sitä mieltä, että ulkonaisesti, siis lihan mukaan syntynyt ei ole vielä oikea juutalainen ollenkaan (Rm 2:28-29). Kaikki ovat samaa “lihaa”, mutta liittyessään avioliiton sitein pakanoihin koko Juuda joutui kansana alttiiksi heidän pakanallisille tavoilleen ja epäjumalanpalvontaan. Näin koko Juudan kansa ikäänkuin avioitui, otti vaimokseen samalla vieraan epäjumalan tyttären ( Mal 2:11, huom! ei monikollisesti tyttäriä, kuten KR38 kääntää) ja loukkasi näin Herran pyhyyttä (ei pyhäkköä, kuten käännös).
Synnin seurauksista ei kuitenkaan päästä yrittämällä eliminoida menneisyydessä tapahtunut virhe. Ei ihminen voi koskaan kääntää ajan pyörää ja muuttaa menneisyyttään. Tähän olivat israelilaiset ennenkin syyllistyneet tuhoisin seurauksin (5Ms 1:40-46; 4Ms 14:39-45). Parannusta voi tehdä vain nykyhetkessä, ei menneisyydessä (“Tänä päivänä, jos te kuulette Hänen äänensä”, Hepr 4:7). Pakanallisista tavoista ja epäjumalanpalveluksesta eivät israelilaiset päässeet irti passittamalla sinänsä laillisesti otetut pakanalliset vaimot lapsineen tiehensä. Tässä Jumalan nimissä rikottiin ihmisyyttä vastaan karkealla tavalla. Ei uutta syntiä tekemällä päästä aikaisemmin tehdyistä irti.
Niinpä Herra herätti profeetan (Malakia) juuri tähän aikaan varoittamaan: “Te teette pahaa myös toisella tavalla” (Mal 2:13-16 KR92, KR38). He ovat “saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä, itkulla ja huokauksilla”! Ja minkätähden? “Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton (kohdellut väärin), vaikka hän on sinun puolisosi (ei puoliso, vaan chavertechaa, toverisi, ystävättäresi), sinun aviovaimosi (ei aviovaimo, vaan eeshet beriitechaa, vaimo, joka kuuluu liiton kansaan kanssasi)” Herra ei siis muistuttanut Israelin miehiä siitä, että olivat lähettäneet pois vaimonsa ja lapsensa, sen he tiesivät muutoinkin. Pätevästä syystä (jotain häpeällistä, 5 Ms 24:1) heillä oli oikeus lähettää vaimonsa pois luotaan, kunhan eivät olleet niin kovasydämisiä, että jättivät antamatta hänelle erokirjan, mikä palautti naisen sosiaaliset oikeudet olla vapaa miehestään ja päättää itse omasta elämästään. Määräämällä erokirjan annettavaksi Mooses nimenomaan halusi suojella naisen sosiaalista asemaa miesten kovasydämisyydeltä ja mielivallalta. Pätevä syy erottamiseen juutalaisen opetuksen mukaan saattoi olla esimerkiksi Siirakin kirjassa (Siir 25:25-26) mainittu asia: “Älä päästä vettä valloillensa äläkä pahaa vaimoa valtaan. Ellei hän seuraa sinun kätesi johtoa, leikkaa hänet irti ruumiistasi.” Sensijaan avionrikkojanaisen kohdalla ei tarvittu erokirjaa, vaan sellainen oli määrätty kivitettäväksi! Esran aikana ja varmaan usein muulloinkin tapahtui, että potkaistiin pois monta sellaista nuoruuden vaimoa, jotka olivat kumppaneita, ystävättäriä samassa Jumalan liitossa kuin he. Tällaiset eivät olleet tuoneet pakanallisia tapoja ja epäjumalanpalvelusta mukanaan, vaan olivat sanoutuneet niistä irti ja liittyneet Israelin kansaan. He eivät kapinoineet miestänsä ja hänen edustamaansa Israelin uskontoa vastaan. He olivat laillisesti otettuja vaimoja, mutta samalla yhteistä iestä kantavia uskonsisaria. Tämä näkyi siinäkin, että tällaiset perusteettomasti hylätyt (shalach lähettää matkoihinsa) itkivät Herran alttarilla eikä epäjumalan alttarilla suruaan. Tällaista perusteetonta poispotkimista, hylkäämistä Herra sanoi vihaavansa. Siitä myös Jeesus varoitti (Mt 19:6). Siinä uskonyhteisö, kiihkouskonnolliset ihmiset painostivat erottamaan, jolloin vain harva uskalsi päätöstä vastustaa (Esra 10:15). Eikö vain tällaista tapahdu tänäkin päivänä monissa hengellisissä liikkeissä Suomen Siionissa!

Ruutin kirjan protesti
Esran ja Nehemian aikoihin saatettiin Tuomarien ajoilta periytyneestä suullisesta perimätiedosta kirjalliseen asuun Ruutin kirja, jota tutkijat yleisesti pitävät kirjoitetun protestiksi juuri pakanavaimojen erottamista vastaan. Siinähän Ruut on mooabilainen, joista Herra oli sanonut, että “älkööt heidän jälkeläisensä edes kymmenennessä polvessa koskaan pääskö Herran seurakuntaan” (5 Ms 23:4). Mutta Ruut sanoutui irti suvustaan ja tavoistaan ja kokosydämisesti liittyi Herran sukukuntaan ja niin hänestä tuli Daavidin isoäiti ja samalla Jeesuksen esiäiti kuten pakanallisesta portto Raahabistakin. Kautta aikain on juutalaiseen yhteisöön otettu juuri tällaisia käännynnäisiä, jotka luopuvat pakanuudesta ja sitoutuvat seuraamaan Israelin Jumalaa.
Näin olen perusteellisesti ja pitkään Raamatun äärellä, Herraa avuksi huutaen nämä asiat käsittänyt ja “luulen, että minullakin on Jumalan Henki” (1Kr 7:40).
Nykyaikaan sovellettuna perustavan tärkeää on Jumalan ilmoituksen sanan pohjalta havainto, että olipa ihmisellä menneisyydessä millaisia asioita tai avioeroja takanaan, sitä asemaa, mikä hänellä laillisissa puitteissa nykyhetkellä on, oli sitten kysymys seurustelusta, avio- tai avoliitosta, on pidettävä Jumalan yhdistämänä eikä siihen ole sivullisilla varsinkaan lupa puuttua. On syytä myös muistaa, että eronneellakin on meidän yhteiskunnassamme laillinen oikeus avioitua uudelleen ja sitä oikeutta Jumalakin kunnioittaa, koska esivalta on Hänen asettamansa (Rm 13:1). Toisaalta jos mies oli hylännyt vaimonsa eikä ollut laillistanut eroa antamalla erokirjan, oli tämä edelleen miehen vaimon asemassa ja rikkoi tämän liiton samoin kuin teki myös hänen uusi miehensä avioiduttuaan toisen miehen vaimon kanssa. Mutta jos vaimo oli saanut laillisen eron mieheltään tai kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa, jossa myös vaimolla oli oikeus erota miehestään, vaimo sopi miehensä kanssa (1Kr 7:11) laillistaen näin eronsa, aviorikosta ei uudelleen avioituessa tapahtunut. Jos vaimo ei ollut laillisesti hankkinut tai saanut eroa miehestään, hänen tuli pysyä naimattomana, koska hänen asemansa aviovaimona entiseen mieheensä ei ollut muuttunut, eli avioliitto oli vielä virallisesti voimassa. Pitäisi kaikille olla selvää, että avioliittoa voi rikkoa vain siellä, missä se on, ei siellä, missä sitä ei ole. Näinkin voi Paavalin ohjeen sopimisesta miehen kanssa tulkita! Vai antoiko Paavali tässä vaimolle vaihtoehtoisen tavan mököttää erossa miehestään vihan ja katkeruuden vallassa tai sitten toisena vaihtoehtona sopia ja palata miehensä luo, vieläpä monessa tapauksessa miehen ehdoilla, vaikka puntarit heiluisivat! Kas, kun riidoistakin sopimiseen tarvitaan aina kaksi osapuolta, ei se vaimon puolelta sopiminen yksin riitä.
Mainittakoon tähän liittyvänä eräästä juutalaisesta kirjoituksesta rekonstruoitu ns. Shem-Tobin hepreankielinen Matteuksen evankeliumin teksti, joka todennäköisesti perustuu vanhaan juutalaiskristilliseen traditioon (ks. Teol. Aikakauskirja 4/1999 s. 345). Siinä Jeesus opettaa avioerosta, että sen, joka jättää vaimonsa, täytyy antaa hänelle erokirja (Mt 5:31-32), mikä vastaa täysin juutalaista käytäntöä. Tämäkin tukee voimakkaasti edellä esittämääni tulkintaa lainvoiman saavuttaneen avioeroprosessin jälkeistä vapautta avioitua hyvällä omallatunnolla myöskin Jumalan edessä uudelleen toisen kanssa.

Presidentinvaalien protesti
Kun ajattelee nykyistä avioliittotilannetta Suomessa, kuinka paljon hätää ja tuskaa rikkoutuneitten suhteitten ja uusien avioitumisien vuoksi on olemassa, ei tätä ahdistusta saisi olla lisäämässä elämän raadollisuuden ja reaalitodellisuuden kieltävällä fundamentalistisella ja väärällä, armahtavan laupeuden ohittavalla tulkinnalla ja julistuksella. Äskettäisissä presidentin vaaleissa en näe naisten ja nuorten aktiivista liikkeelläoloa ja Tarja Halosen nousua avoliittotilanteestaan huolimatta presidentiksi niinkään jonakin aviollisen piittaamattomuuden ja jumalattomuuden esiinmarssina, vaan pikemminkin radikaalina hätähuutona kansan ja erityisesti naisten ja nuorten syvistä riveistä: meillä ei mene hyvin, monet elämän arvot ovat pirstaleina, koemme turvattomuutta ja olemme väsyneet erityisesti kristillisistä piireistä huokuvaan, elämän arkitodellisuutta ymmärtämättömään, tekopyhään ja tuomitsevaan asennoitumiseen, jossa ihanteelliset elämiseen liittyvät vaatimukset eivät vastaa todellisuutta. Niinpä Tarja Halonen nähtiin olevan lähempänä tätä arkitodellisuutta ja siksi häneen oli paljon luontevampaa liittyä, kuin esimerkiksi Esko Ahon ainakin kulisseissa hyvältä näyttävään ja pahemmilta elämän kolhuilta säästyneeseen, amerikkalaistyylisesti kiillotettuun perhekuvaan. Tässä kansa oli ja on aivan oikeassa.
Olisikohan meidän kristityn nimeä kantavien aiheellista tipauttaa itsemme mielissämme väikkyvältä ihannetasolta arkitodellisuuden keskelle, laskeutumaan kärsivien, rikkinäisten ja jopa mielestämme monella tapaa jumalattomina elävien ihmisten tasolle, liittyä heidän rinnalleen todella syntisten pariin tunnustaen Danielin tavoin (Dan 9:20) yhdessä heidän kanssaan syntimme ja kuuntelemaan ja kantamaan heidän taakkojaan ja pohtimaan, miten tästä eteenpäin selvitään. Tämä ei merkitse Jumalan sanan ilmoituksen vesittämistä, vaan kylläkin leipävartaan, kuten on kauniisti sanottu, laskemista niin alas, että syntinen ja heikkovoimaisinkin siihen ylettyy.
On aivan selvää, että avoliitto ei ole normaalitilanne, mutta Jumalan edessä se on avioliittoon verrattava ja siitä eroaminen merkitsee aivan samaa kuin virallisen avioliitonkin purkaminen. Miksei kristillinen julistus ole luopunut moralisoivasta ja elämää ymmärtämättömästä asenteestaan ja riittävän selvästä korostanut asian tätä puolta. Sensijaan pelkästään tuomitsevana se on ruokkinut enenevässä määrin protestina syntyneen avoliittokäytännön lisääntymistä.
Yhtä hyvin pitäisi olla myöskin selvää, että avioliitto ja avo- kuin muutkin parisuhteet eivät ole yksityisasioita, vaan niillä on aina sosiaalinen ja yhteiskunnallinen aspekti. Siksi herätti kovasti ihmetystä, kun presidenttiehdokkaat Aho ja Halonen molemmat korostivat vaalikeskusteluissaan kaikenlaisten parisuhteiden olevan yksityisasioita, eikä kukaan esimerkiksi ns. avioliittoasiantuntijain leiristä kannanottoon puuttunut. Kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus on yksityisasia ja toivottavasti presidentti Halonen säilyttää statuksensa tässä asiassa eikä lähde piispojen ja pappien talutettavaksi. Mutta avioliitot ja siihen verrattavat muut suhteet ja perheasiat ovat myös ja nimenomaan yhteiskunnallinen ja sosiaalinen asia, kuten Martti Lutherkin tätä asiaa korosti. Eihän koko avioliittolaitosta ihmiskunnan historiassa olisi tarvittu ollenkaan, jos asia olisi vain yksityistä laatua. Eikä avioliittolaitos ole vain uskonnollisten ihmisten instituutio, vaan ihmisten alunpitäen ymmärtämä tarpeellinen ja suorastaan välttämätön järjestelmä jonkinkaanlaisten yhteisten pelisääntöjen ylläpitämiseksi. Yhteiselämän suhteen kukaan ihminen ei saa unohtaa, että hänen elämällään, oli se sitten kuinka “itsellistä” tahansa, on vaikutuksensa, joka koskettaa muita lähimmäisiä monella tapaa. Yksistään korkean ja näkyvän yhteiskunnallisen asemansakin vuoksi luulisi ja odottaisi presidentti Tarja Halosenkin “kansakunnan äitinä” näyttävän esimerkkiä ja korjaavan tämän elämässään rempallaan olevan asian. Tokkopa siihen kirkkohäitä tarvitaan, mutta reilu myöntäminen ja tiennäyttö erityisesti nuorille, että tähän suuntaan voimme yksilöinä pyrkiä korjaamaan tätäkin asiaa, olisi varmaan paikallaan. Joka tapauksessa haluamme sanoutua kaikesta moralisoivasta asenteesta irti ja asettua uuden presidenttimme rinnalle tukemaan häntä työssään uuden ja paremman huomisen luomiseksi rakkaalle isänmaallemme ja erityisesti sille kansanosalle, jolla ei tänä päivänä mene hyvin, mutta jonka jokaisella jäsenellä on sama, tasa-arvoinen oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Menneisyyteen ei ole mahdollista palata, se kuuluu Jumalalle, mutta siellä tehdyt synnit voidaan tuoda päivänvaloon, tehdä parannus ja saada anteeksi. Nykyhetken tilannne on kuitenkin se, josta lähdetään eteenpäin ja etsitään Jumalan tahtoa ja ojentautumista uskovien kohdalla niin, etteivät kulje monin tavoin rääkkääntyneiden ihmisten ohi, eivätkä toisaalta ole pahennukseksi ihmisille eikä Jumalan seurakunnalle. Reino Marjakangas

Ota kantaa!

Takaisin ylös