Suuhusi Pasuuna


NUMERO 10 (1/2005)

Lehden etusivulle * lehti 1 lehti 2 lehti 3 lehti 4 lehti 5 lehti 6 lehti 7 lehti 8 lehti 9 lehti 10

Reino Marjakangas:

Ajanmerkkien tarkastelua ja tilannearviointeja

 

Nykyiseen kristilliseen elämään ja julistukseen on tullut piirteitä, joissa on etäännytty niin tyystin perinteisestä kristinuskon sanoman ymmärtämisestä, että voidaan jo puhua aivan uudesta kristillisyyden nimellä kulkevasta uskonnosta. Vanhat, tutut kristinuskon käsitteet ja sanonnat tosin on säilytetty, mutta niiden sisältö on tulkittu täysin uudella tavalla. Voidaan myös todeta niinkin päin, ettei sittenkään ole kysymys mistään uudesta, vaan arkaistinen, ikivanha uskonnollisuus on suorittanut komean comebackin. Lupasihan Kalevalasta tuttu vaka vanha Väinämöinen vanhan uskonnon edustajana kumartaessaan Jeesus-lapselle palata vielä takaisin!

Ikivanhat rituaalit uskomuksineen, haltija- ja demonioppeineen ovat saaneet äärikarismaattisen transsiuskonnon, New Age’in, muinaisen shamanismin ja Baalin palvonnan saattelemina suurta tuulta siipiensä alle. Tämä on onnistunut, koska Raamatun ilmoituksesta ja isien uskon perinnön ja kokemuksen seuraamisesta, mihin Heprealaiskirje vakaasti kehottaa (Hepr 13:7), on luovuttu. Kristillisyys on muuttunut ontoksi Troijan hevoseksi, jonka turvin ja nimissä on kristinuskon raameihin tuotteistettu uutta ilmoitusta, profetismia, sisältävä uskonnollisuus.

Tarkastelemme seuraavassa eri näkökulmista nykyistä kristillisyyden tilaa.

 

Kristinuskon painopiste maailmassa muuttunut!

“Maailmanlähetys elää nykyisin erästä historiansa suurinta murrosvaihetta  ...Tämän historiallisen muutoksen syvyyttä ei ole kunnolla oivallettu. Kysymys on ennen muuta siitä, että kristinuskon alueellis-väestöllinen painopiste on selvästi siirtynyt länsimaiden ulkopuolelle. Noin 60 % kaikista kristityistä elää nykyisin länsimaiden ulkopuolella Afrikassa, Aasiassa, Tyynen meren alueella ja Latinalaisessa Amerikassa. Länsimaiden kristittyinä olemme jääneet maailmassa vähemmistöön. Tulevaisuudessa kristittyjen väri tulee yhä useammin olemaan musta, keltainen ja eri tavoin tumma. Valkoiset kristityt edustavat merkittävää, mutta selvää vähemmistöä” (Dos. Risto A. Ahonen, Lähetys rajojen ylittäjänä ja yhteyden rakentajana).

 

Kristinuskon tilanne vuoden 2005 alkupuolella

Katolinen kirkko on viime vuosikymmeninä vahvistanut asemaansa merkittävimpänä kristillisenä yhteisönä. Nykyään siihen kuuluu noin 1,1 miljardia jäsentä, noin 60 % kaikista kristityistä. Euroopassa katolinen kirkko on kokonaisuutena säilyttänyt asemansa paremmin kuin protestanttiset kirkot. Lähetystyön ja väestönkasvun myötä katolisen kirkon painopiste on siirtymässä latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan. Yhdysvalloissa katolinen kirkko on kasvusuunnassa.

Protestanttisiin kirkkoihin kuuluu noin neljännes kaikista kristityistä. Protestanttisten kirkkojen vahvinta kannatusaluetta on Pohjois-Amerikka, jossa yli puolet väestöstä kuuluu niihin. Myös Australiassa, Ison valtameren alueella ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kannatus on voimakasta. Pohjoisessa Euroopassa on edelleen varsin selvä protestanttinen alue, vaikka protestanttiset kirkot eivät kaikkialla olekaan enää enemmistöasemassa.

Ortodoksisiin kirkkoihin kuuluu noin 10-15 % kristityistä. Niiden kannatusalueissa ei 1900-luvun kuluessa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

 

Painopisteen muutoksen vaikutuksia Suomessa

Kristinuskon kokonaisuudessa kolmannen maailman ääni kuuluu yhä voimakkaampana. Kolmannen maailman kirkoista lähtöisin olevat teologiset virikkeet vaikuttavat myös yhä enenevässä määrin kotoisen Suomemme kristilliseen kenttään. Tällainen vaikutus ei ole suinkaan ongelmatonta. Erittäin selkeästi tämä käy ilmi monissa vanhastaan koetelluissa opillisissa kysymyksissä, joita kolmannesta maailmasta tuotettujen karismaattisten johtajien julistuksen myötä kyseenalaistetaan tai ollaan luopumassa tai tykkänään luovuttu. Esimerkkinä karkeasta ja opillisesti suorastaan kardinaalivirheestä mainittakoon “yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas” -opin hylkääminen ja synnittömäksi julistautuminen. Sitä vain saa ihmetellä, että maassamme, jossa vuosisatoja on julistettu evankeliumia ja pitkän kokemuksen myötä eri herätysliikkeiden ja herätysten keskellä kyetty tällaiset epäraamatulliset harhautumat torjumaan, suuret kristittyjen joukot eri herätysliikkeiden ja kirkkojen piireistä ovat avanneet ovensa kritiikittömästi sepposen selälleen tällaisille loukuille! Kuuluuhan ääniä, todellisia ilon hihkaisuja nykyään Suomen Siionista sieltä ja täältä, kuinka “viimeinkin tuosta suomalaisesta syntikurjuuden käsitteestä” on päästy! Näin menestysteologian huumassa on saatu “suurempi voitelu”, auktoriteetti ja ylivalta synnin ja sairauksien ja jopa köyhyydenkin yli. Köyhyys on synti, rahaa, rikkautta ja onnea riittää, puute pysyy kristitystä kaukana poissa! Paholaista, demoneita ja kaikkia perkeleitä voidaan tasajalkaa hyppien tallata kuin maantien lokaa. Onhan nyt kaikin puolin koittanut todellinen “voimaevankelioinnin” aika!

Sanan kylvö ei enää tapahdukaan “heikkoudessa” (1 Kr 15:43), kylvösiementä ei enää viedä “itkien” (Ps 126:6), vaan tämä kylvövaihe huomaamattomasti sivuutetaan ja pannaan uusi elämä, pelastunut kristitty, “nousemaan voimassa”! Niinpä sitten saman tien uuden voitelun avulla synnytetty “tuore kristitty” jakelee ja siirtää “voitelua” eteenpäin pelkästään koskettelemalla toisia. Mihin ihmeeseen vanhanaikainen henkilökohtaisen parannuksen vaatimus eräänä perustavanlaatuisena siirtymisenä ja liittymisenä uuteen Kristus-elämään on ka­don­nut?

“Vanhasta Aatamista”, joka Raamatun mukaan ei peri ollenkaan Jumalan valtakuntaa, pyöräytetään “voimaevankelioinnin” avulla täysin salonkikelpoinen kristitty ilman parannusta ja vanhan ihmisen kuolemaa, ilman kilvoittelua, ristin ottamista ja itsensä kieltämistä!

Toki on myös paljon niitä, jotka eivät tällaista ole hyväksyneet, mutta ovat luisuneet toiseen äärimmäisyyteen. He ovat langenneet julistamaan kaiken liikehdinnän olevan paholaisen demonista vaikutusta ja perkeleen työtä. Mutta saman tien on katkaistu kommunikointi- ja puheyhteys julistamalla helppohintainen, mustavalkoinen tuomio sadoille ja tuhansille eksytetyille ihmisille, jotka omaan hengelliseen etsintäänsä ja nälkäänsä ovat ottaneet vastaan sitä, mitä herätyksen nimissä on ollut tarjolla. Kun puheyhteys on poikki, kuinka sellaisia voi enää eksymyksensä tieltä tavoittaa! Tuomion henki onkin tehokkain tapa hylätä kaikki “väärät” ja eksyneet lopullisesti omille teilleen!

Näyttää siltä, että ns. vanhoissa kristillisyyden rintamaissa ei ole opittu historiasta ja pitkästä kristillisyyden kokemuksesta yhtään mitään. Pitäisi esimerkiksi olla päivänselvää, että kautta kristinuskon historian siellä, missä herätyksen tuulet ovat kulloinkin puhaltaneet ja hyvä siemen on noussut oraalle, alkuvoimaisuudestaan huolimatta nousee aina myös versoja, jotka täytyy perata ja karsia pois. Siihen tehtävään tarvitaan ja on  aina tarvittu niitä, joiden usko ja Sanan tuntemus on koeteltu ja edennyt pitemmälle. Siellä, missä Raamatun ja “hengellisten isien” varoituksista ei ole haluttu ottaa vaarin, on kristillisyyden alun perin raikas ja tuore kylvö lahkoutunut ja epäraittiit piirteet ovat jääneet pysyviksi ja jopa lisääntyneet.

 

Hengen tuulet kyllä puhaltavat, — mutta vastuuseen herääminen viipyy!

On eittämätön tosiasia, että Jumalan Hengen tuulet puhaltavat nykyään kautta maailman herätellen ihmismassoja. Ei siis missään tapauksessa ole kysymys paholaisen työstä, jos näemme matkassa enemmän tai vähemmän epäraittiita piirteitä. Jumala on vuodattanut Henkeään kaiken ihmiskunnan päälle Joelin profetian mukaisesti (3:1-2). Mutta missä viipyy ns. vanhan maailman koetellun kristillisyyden vastuuseen herääminen ottamaan tämä oman sukupolvemme sato hoitoonsa? Väärä, hedelmätön ja voimaton tie on linnoittautua, niin kuin paljon on tapahtunut, oman oikeaoppisuutensa varjoon tuomitsemaan väärästä hengestä ja suorastaan perkeleestä lähtöisin olevaksi kaikki, missä epäraittiutta ilmenee tavalla tai toisella. Tällaisessa tuomion hengessä väärän opin mukana siivotaan saman tien Efeson seurakunnan enkelin tavoin (Ilm (2:2) — hänhän ei voinut “sietää pahoja ihmisi䔓ensi rakkauden puutteessa” eksyksissä olevat ihmisetkin pois, eli juuri ne, jotka ovat vasta heräämässä ja tarttumassa heille julistettuun evankeliumin toivoon.

Kolmannen maailman hengellisessä heräämisessä ja tämän vaikutuksen ja teologisten virikkeiden esiin marssissa on nähtävä toisaalta suurta Jumalan työtä ja alkuvoimaista Jumalan Hengen herättävää vaikutusta, mutta toisaalta suuria eksytyksen karikkoja ja vaaroja, kun evankeliumin ilosanoma tavoittaa ihmisiä ja ihmismassoja, joilla ei ole ennestään juuri minkäänlaista tietoa Raamatun opetuksista. Tällöin monet sivujuonteet korostuvat ja paisuvat pääasioiksi, joita sitten tässä alkuriemussa ryhdytään markkinoimaan “kaikkeen maailmaan”. Kun nämä korostukset saavuttavat ns. jälkikristillisen vanhan maailman, tehdään molemmin puolin väärät johtopäätökset. Täällä jälkijättöisen kristillisyyden keskellä otetaan riemuiten ja kritiikittömästi kaikki ylihurmaantunut karismaattisuus lopun ajan suurena herätyksenä vastaan, välittämättä ja kyselemättä, löytyykö läheskään kaikelle tämän liikehdinnän mukanaan tuomalle mitään Raamatun sanan mukaista perustusta. Toisaalta sitten latinalaisesta Amerikasta, Afrikasta, Kiinasta jne. saapuneet uuden herätyksen kokeneet, mutta Sanaan juurtumattomat julistajat, nähdessään länsimaiden väljähtyneen ja elottoman kristillisyyden, intoutuvat kritiikittömästi näkemään näkyjä ja mieltämään tehtäväkseen palauttaa todellinen elävä kristinuskon sanoma takaisin vanhaan maailmaan (esimerkkinä Veli “Taivaallisen”, Yunin, näky kokea tehtäväkseen palauttaa evankeliumi takaisin länteen aina Jerusalemiin asti!).

Jumalan sanojen ensimmäisetkin alkeet (Hepr 5:12), “sanan väärentämätön maito” (1 Pt 2:2), jonka kautta kasvetaan pelastukseen, näyttävät melkein tyystin puuttuvan nykyajan “voidelluilta” opettajilta. Kuulijat eivät pääse kasvamaan pelastukseen, kun julistajilta tyystin puuttuu “täysi-ikäisyys”, varttuneisuus Jumalan Sanan tuntemisessa.

 

Kuinka karismaattista liikehdintää tulisi kohdata?

Niiden, jotka näkevät ja tajuavat ne suuret vaarat, mihin maassamme kristillisessä kentässä on ajauduttu, tulisi herätä vastuuseen. Oikeaoppisuuden barrikadien takaa on hyödytöntä huudella toisilleen neuvoja ja varoituksia. Sellainen kommunikointi ei kerta kaikkiaan toimi! Nykyinen karismaattinen liikehdintä tulisi uskaltaa kohdata ja mieltää toisaalta viriävänä Jumalan Hengen työnä, mutta toisaalta hyvinkin vaarallisia sielullisia ja eksyttäviä piirteitä sisältävänä, sellaista, mikä ei ole Jumalasta, vaan turmeltuneesta “viheliäisestä ihmisestä” lähtöisin, jossa “paha riippuu (on läsnä!) kiinni”, kuten Paavali sen ilmaisi (Room 7:21,24).

Sen sijaan “Saatanan hengen vuodatuksesta” Raamattu ei puhu yhtään mitään, mutta kylläkin antikristuksista, jotka kaikki ovat laittomuuden ihmisiä ja lopullisesta sellaisesta vääryyden ihmisestä,  joka tulee “saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla” pettäen ne, “jotka joutuvat kadotukseen, sentähden, et­tei­vät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua” (2 Tss 2:9,10)!

Tätä karismaattista liikehdintää tulisi siis uskaltaa lähestyä ja kohdata, muttei silmät ummessa eikä taitamattomasti. Maamme herätysliikkeiden historiasta löydämme tästä hyviä esimerkkejä, joista tulisi ottaa oppia. Kuuluisan Telppäs-niityn hengenvuodatuksen (v. 1796) jälkeen virinneeseen liikehdintään liittyi melkein alusta pitäen joitakin pappeja, joilla oli tarpeellinen koulutus ja tieto ohjata virinnyttä hengellistä elämää raittiiseen suuntaan, mutta joilla ennen kaikkea oli riittävästi nöyryyttä mennä Paavo Ruotsalaisen pirttiin lutikoiden ja torakoiden seuraan kuuntelemaan, mitä tällä “petäjävapriikin akatemiassa”, suuressa, alituisessa köyhyydessä koulutetulla kansanmiehellä oli silloisesta hengellisyydestä sanottavaa. Kommunikointi sujui puolin ja toisin, “isät kääntyivät lasten puoleen ja lapset isien puoleen”. Niinpä herännäisyydestä kehkeytyi kansanliike, josta on riittänyt kansallemme siunauksia vuosisatojen päähän. Tämän herätyksen piiristä on noussut julistajia, sekä pappeja että maallikkoja omasta takaa, niin että nämä kykenisivät tänä päivänä, jos eläisivät, päihittämään nykyiset lähinnä ulkomailta tuotetut virtuaalisaarnaajat edestä ja takaa. He eivät kaataneet ketään eivätkä käännyttäneet, mutta heidän julistuksensa alla heräsi, kuten eräskin (W Malmivaara) totesi, että “täällä Pohjanmaalla herää ihmisiä, niin että nurkissa paukkuu”! Vastaavia esimerkkejä löytyy muidenkin herätysliikkeiden historiasta, sekä kirkollisten että vapaitten suuntien piireistä. Mainittakoon esimerkiksi Ruotsin helluntaiherätyksen piiristä Tukholman Filadelfian perustaja Lewi Peth­rus, pienikokoinen mies, joka seisoi hiljaa ja eleettömästi, tyynenä kuin viilipytty saarnansa aikana, mutta “kansassa kiehui”. Samoin tapahtui aikoinaan, kun “Pohjolan Pasuuna” Lars Leevi Laestadius saarnasi. Julistajien ei tarvinnut kikkoja ja konsteja käyttää, vaan sana sattui, ihmisiä heräsi ja tuhansien elämä muuttui kantaen pysyvää hedelmää. Voimakkaitakin karismaattisia ilmiöitä esiintyi siinä ohella, mutta Sanan alla turhat kiemurat ja sielulliset ilmiöt siivoontuivat pikku hiljaa pois ja raitis Sanan kylvö saavutti sille kuuluvan sijan seurakunnallisessa elämässä. Voidaan todeta, että silloisissa julistajissa julistetun sanan voima ajoi edelle julistajien omien henkilökohtaisten kykyjen ja taitojen, suggestiivisten vaikutusten ja ihmisten muun manipuloinnin sijaan! Nykyäänhän julistajien henkilökohtaisten kykyjen, “voitelun” kautta saadaan paljon käännynnäisiä ja ns. “sekakansaa” vedetyksi mukaan — ei siihen julistetun sanan voimaa juurikaan tarvita!

 

Karismaattisuuden suhde globaaliseen Hengen vuodatukseen

Jotta meidänkin aikanamme pääsisi todellinen kansanherätys, jos Herra vielä sen armon suo, tapahtumaan, on tarkattava joitakin lainalaisuuksia, jotka ilmenevät kaikkien ihmisten elämässä ja otettava huomioon ja opiksi Raamatun ilmoitukseen ja kristillisyyden historiaan liittyneistä virhekäsityksistä, vääristä tulkinnoista ja arvioinneista, joiden voidaan nähdä vaikuttaneen nykyiseen tilaan. Niitä ovat ihmisen alkusyntyinen taipumus ja kyky hurmoksellisuuteen ja siihen liittyvänä maailmanlaajuisen hengen vuodatuksen ja jumalallisen kaikkivaltiuden merkitys, muinainen Baalin palvonta, ns. profetismin esiintyminen vanhan Israelin historiassa ja nykyinen uuden ilmoituksen sitoutumat­to­muus varhaisemmin ilmoitettuun Raamatun sanaan.

Näihin asioihin voimme tässä yhteydessä paneutua vain lyhyesti ja jättää lukijain ja herätyksestä ja ihmisten pelastumisesta huolta kantavien oman aktiivisen ja perusteellisemman pohdinnan ja tutkimisen varaan asiat, joita esitämme.

 

Missä herätykset viipyvät — vai saadaanko niitä enää?

Maassamme on vuosikymmenien ajan odotettu, rukoiltu ja profetoitu “suurta herätystä”, mutta jostain syystä nämä toiveet ja odotukset eivät ole vielä saaneet täyttymystään. Epäilijät ovatkin huomauttaneet, että lopun ajoille ei Raamattu annakaan mitään suuren herätyksen lupausta. Tämä on totta, mutta yhtä hyvällä syyllä voidaan todeta, ettei taida liioin Raamatusta löytyä erityistä herätyksen lupausta muullekaan erikseen määritetylle ajalle. Sen sijaan Raamatun ilmoituksen mukaan on Jumalan tahto, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Kautta koko Raamatun, sen alkulehdiltä viimeiseen saakka kaikuu Jumalan kehotus ja kutsu kääntymykseen ja parannukseen, “heräämään synnin unesta”:

“Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle:”Missä olet?” (1 Ms 3:) — “Kääntykää minun tyköni (= “Sanan tykö”, Jonatan targum) ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki!” (Jes 45:22) — “Tehkää siis parannus ja kääntykää!” (Apt 3:19) — Jumala “vaatii (käskee, kehottaa) kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.” (Apt 17:30) — “Katso, nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä!” (2 Kr 6:2) — “Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.” (Ilm 22:17)­­

Jumalan sana tulee kohti kaikkina aikoina! Parannuksen vaatimus koskee kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina! Tämän pitäisi jo sinänsä riittää herätyksen syntymiseen. Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset useimmiten paaduttavat itsensä, sulkevat korvansa Jumalan ääneltä. Näin Jumalan pyhyyttä loukataan, varsinkin etsikon aikoina, jolloin Jumalan valtakunta erityisesti tulee lähelle kutsuen parannukseen. Silloin Hengen ääni saattaa vaieta niiden kohdalla, jotka Jumalan kutsun torjuvat, usein jopa vuosikymmeniksi — ja joskus kokonaan!

Jumalan etsivä rakkaus kyselee alati ihmisen perään. “Nyt on pelastuksen päivä!” Jos ihminen vastaa Jumalan kutsuun, hän herää. Erityisesti Jumala etsii etsikon aikoinaan, joita Hän antaa, yksityistä ihmistä, ihmisryhmiä, heimoja, kansoja. Tällaisina aikoina, jos milloin, voidaan todeta Jumalan valtakunnan tulleen lähelle. Silloin on kysymys erityisestä Hengen vuodatuksesta, Hengen sateista.

Edellytykset herätyksen saamiselle Jumalan puolelta ovat siis tänäkin päivänä olemassa, riippumatta siitä, missä ajassa tänään elämme! Ihmisten herääminen ja uskoon tulo ei ole kuitenkaan ihmisen puolelta tahdoton teko, automaatio, vaan kun ihminen Jumalan taholta herätetään “synnin unesta”, hänet herätetään samalla vastuuseen omalta osaltaan Jumalan työstä sekä itsessään että ympäristössään, sekä yhteisöissään että kirkoissaan. Jos tätä vastuuta ei oteta vastaan, Jumalan armontarjous laajemmassa mitassa jää toteutumatta ihmisten elämässä. Juuri tässä on perussyy siihen, että varsinainen hedelmää tuottava herätys jää tulematta ja Hengen vuodatuksen alla lahkoudutaan. Viriämässä ollut hengellinen elämä saa epäraittiita piirteitä ja tuhoutuu. Tätä on syytä tarkastella lähemmin Jumalan Kaikkivaltiuden näkökulmasta.

 

Hengen vuodatus ja herätys eivät ole sama asia!

Joelin ennustuksen mukaisesti Jumala vuodattaa Henkensä kaiken lihan päälle (Joel 3:1-5). Pietari tulkitsi tämän tapahtuneen ensimmäisenä helluntaina (Apt 2:16-21). Tässä on kysymys globaalisesta, maailmanlaajuisesta Jumalan valtakunnan, kuninkuuden ja herruuden lähestymisestä. Mutta tämä ei ole suinkaan sama kuin herätys!  Jos tätä tosiasiaa ei ymmärretä, tehdään kohtalokkaita erehdyksiä. Kun saadaan karismaattisia henkikokemuksia, nähdään näkyjä, profetoidaan ja ennustellaan, niin tästä sitten vedetään herkästi sellainen johtopäätös, että herätys on keskellämme. Onhan tuonpuoleinen ja taivas ilmi selvästi puuttuneet asiaan! On kuitenkin ymmärrettävä, että suuri Jumala kaikkivaltiudessaan vuodattaa Henkeänsä kaikkien ihmisten, jopa koko luomakunnan päälle vain ja ainoastaan siinä tarkoituksessa, että ihmiset huutaisivat Herran nimeä avukseen, jotta pelastuisivat (Joel 3:5), niin että “Jumalan lapset” pääsisivät lopullisesti ilmestymään ja koko luomakunta vapautuisi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen (Room 8:19-22).

Ihmisen ainoa vastaus tähän jumalalliseen lähestymiseen tulisi olla, että hän kiireesti antaa kunnian Jumalalle tunnustamalla turmeltuneisuutensa ja tekemällä parannuksen eikä vain kevytmielisesti ryhtymällä kääntymättömänä ilakoimaan Jumalan Hengen valossa, kuten Jeesus huomautti ihmisten tehneen Johannes Kastajan kohdalla (Jh 5:35)! Jumala, joka on Henki, on myös kuluttavainen tuli, jonka läsnäolossa ollaan Jumalan Pojan puimatantereella, missä vain jyvät, so. parannukseen taipuneet ihmiset korjataan talteen, mutta ruumenet, so. jumalattomat poltetaan sammumattomassa tulessa (Mt 3:12). Tämä tuli palaa niin kauan kuin poltettavaa riittää! Ainoastaan pelko pyhän Jumalan kasvojen edessä voi antaa viisautta tämän ymmärtämiseen!

Tätä asiaa vain ei yleensä ole tajuttu uskovien piireissä eikä siitä ole ymmärretty riittävästi varoittaa! Heprealaiskirjeen 6:7-8:ssa puhutaan ver­taus­ku­val­lisesti Hengen sateen alla olevista ihmisistä, joista toiset kantavat hedelmää ja toiset kirousta. Kumpikin ryhmä “särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen” - Pyhän Hengen siunauksen ja voiman, mutta vain toinen saa siunauksen Jumalalta, toinen kirouksen, “ja sen loppu on, että se poltetaan”. Tämä on aivan Sanan mukaista. Jooelin profetian mukaan Henki on vuodatettu lopun aikana “kaiken lihan päälle”, ei siis vain uskovien päälle, mutta vain ne, jotka ymmärtävät huutaa Hengen sateen alla avuksi Herran Nimeä, pelas­tu­vat. Sielulliset uskovat ilakoivat siunausten alla tehden väärän johtopäätöksen pitäessään Herran läsnäoloa ja siunausta merkkinä siitä, että heillä on kaikki hyvin. Jumalan valtakunta ei Pyhässä Hengessä lähesty ihmistä sen tähden, että hänellä on kaikki hyvin, vaan sen tähden, että hänellä kaikki tulisi hyvin, että hän tekisi parannuksen ja Herra saisi korjata hänen elämänsä oikeille raiteille.

Näyttää siltä, että kun nykyi­setkin Hengen sateet menevät ohitse, niin kuin ne aina menevät ajallaan, ihmisten ja erityisesti uskovien peltomaa paljastuu orjantappuroita ja ohdakkeita kasvavaksi, niin kuin ennenkin ja lopputuloksena on “polttaminen” ja tuho. On siis syytä erityisesti korostaa, että herätys ei ole vielä siinä, että Hengen sateet kohtaavat ihmistä, se on vasta kutsu, mutta herätys on silloin, kun ihmiset sateen alla tulevat synnin­tun­toon ja kääntyvät ja sitoutuvat Jeesukseen alkaen kantaa parannuksen soveliasta hedelmää. Tätä on syytä julistaa ja näyttää Raamatun Sanalla toteen niissä asioissa, missä isien perinnäis­sään­nöt ja luulot ovat tulleet elävän Jumalan tuntemisen sijalle.

 

Baalin papit ennen ja nykyään!

Muinainen Baalin palvonta ei ole suinkaan vain menneisyyden ilmiö, vaan sama viehtymys hallitsee nykyajan ihmistä saada jumalallinen näkyväksi ja konkreettisesti kumarrettavaan muotoon.

Baal (hepr., herra, omistaja, aviomies) on länsiseemiläisten kansojen (kanaanilaisten, foinikialaisten jne.) tavallinen kasvillisuuden ja hedelmällisyyden jumalan nimi. Kulttinäytelmässä hän on kuoleva ja ylösnouseva jumala, joka viimein viettää häitään. Hänen vertauskuvansa on härkä, puolisonsa tunnettu myös nimellä Astarte. Jokaisella paikalla saattoi olla oma Baalinsa, suojelusjumalansa. Raamatussa puhutaankin usein monikossa baaleista ja baalien palvonnasta.

Baalin palvontaan kuului myös ihmis­uhreja ja pyhäkköhaureutta. Palvonta osoittautui suureksi houkutukseksi israelilaisille sen jälkeen kun he olivat asettuneet asumaan Kanaanin maahan. VT:ssa on monia todisteita siitä, että Baal valtasi Herran paikan kansan uskonnollisessa elämässä, Tuom 2:3, 1 Kn 16:31, 2 Kn 17:16, Jer 2:8, Hoos 2:8 jne. Kaikkina aikoina oli kuitenkin niitäkin, jotka vastustivat Baalin palvontaa. Varsinkin myöhemmät profeetat saarnasivat epäjumalanpalvelua vastaan. Tunnettu on profeetta Elian taistelu Baalia vastaan, joka taistelu saavutti huippunsa dramaattisessa kohtauksessa Karmelin vuorella, 1 Kn 18:19-40. Baalin palvelu nosti kuitenkin jälleen pian päätään (Iso Raamatun Tietokirja, palsta 574).

Miksi Baalin palvonta muodostui muinaisille israelilaisille niin suureksi houkutukseksi, että se kerta toisensa jälkeen syrjäytti Jahven, Israelin Jumalan palvonnan? Onko tällainen houkutus ja vaara vaanimassa omankin aikamme Jumalan kansaa? Kysymyksiin saamme vastauksen, vertailemalla Jahven ja Baalin palvontaa toi­siinsa. Huomionarvoista on, että molemmissa palvontamuodoissa on runsaasti yhteisiä piirteitä.

Baal, kasvillisuuden ja hedelmällisyyden jumala, ymmärrettiin luonnon antaman esikuvan mukaisesti kuolevaksi ja ylösnousevaksi jumalaksi, jonka häitä puolisonsa Astarten kanssa sadonkorjuujuhlien merkeissä saatiin iloiten ja riehakkaasti viettää. Näihin juhliin liittyi uusi viini, laulu ja hurmostanssi, jossa sulauduttiin “jumaluuteen”, nähtiin uusia näkyjä, saatiin profetioita ja koettiin suurta yhteyttä ja vapautta jopa siinä määrin, että pyhäkköhaureus päästettiin valloilleen ja päädyttiin jopa ihmisuhreihin.

Onkin hätkähdyttävää huomata selvät analogiset yhtymäkohdat — Jeesuksen ristinkuolema, ylösnousemus ja helluntaina tapahtunut “uuden viinin”, Pyhän Hengen vuodatus, jonka kautta kootaan uusi sato Herralle ja sadonkorjuun loppuhuipentumana aikanaan suuret Karitsan häät — kristillisen sanoman kanssa! Baalin palvonnassa havaitsemme siis olevan melko pitkälti “raamatullisen” rungon! Tästä huolimatta Herra varoitti profeettojensa kautta, että jos israelilaiset veljeilevät ja liittoutuvat maan asukasten kanssa vastoin Herran käskyä, siitä muodostuu heille ansa ja heidän jumalansa tulevat heille loukuiksi (Tuom 2:3). Näin myös tapahtui. Yhä uudestaan israelilaiset profeettojen kautta annetuista vakavista varoituksista huolimatta kääntyivät Baalin puolelle aina tuhoisaan loppuun asti, jolloin sekä Israel että myöhemmin Juuda valtioina hävisivät olemasta! Kuningas Aahab avioitui Iisebelin kanssa, joka oli entisen Astarten papin ja sittemmin edeltäjänsä murhan kautta vallan anastaneen Siidonin kuninkaan Etbaalin tytär.

Jahve on Herra, taivaan ja maan Luoja, joka jo nimellään ilmaisee olevansa läsnä (Jahve = “Minä olen”, “Hän Aikaansaa Olemassaolon”). Tai paremminkin, Jahve ilmaisee olevansa salattu, ilmestyksen Jumala, joka saa aikaan läsnäolonsa luomakunnassaan, silloin kun Hän itse tahtoo, missä ja milloin tahansa. Hänen läsnäoloaan ei siis voi loihtia ihmisen toimesta millään tavoin. Mahdotonta on myöskään Häntä kiinnittää millekään paikalliselle tasolle, ei temppeleihin tai kirkkoihin, ei minkäänlaisiin kuviin tai patsaisiin. Kuitenkin tämä kaikkeuden Herra antaa löytää itsensä, jos Häntä etsitään totuudessa ja kaikesta sydämestään.

Baal oli myös, tosin paikkakuntarajoitteisena, “herra” ja “omistaja”, läsnäoleva jumala, joka oli aina “tavattavissa” tälle rakennetun jumalankuvan edessä. Siinä Baal palvojiensa uskomuksen ja myöskin kokemuksen mukaan “ilmestyi”. Tapahtuihan palvontamenoissa innoittumista miellyttävään hurmokseen ja samaistumiseen Baalin kanssa ja jopa transsiin saakka. Tässä yhteydessä esiintyi myös profetoimista, jolloin Baalin uskottiin puhuvan. Elian läsnä ollessakin Karmel-vuorella päästiin kyllä hurmoksiin, onnistuuhan tämä varsinkin joukossa “omankin sydämen voimasta” (Hes 13:2,17), mutta profetian lähde kuitenkin tyrehtyi (“ei ääntä, ei vastausta”, ei vaarinottoa”, 1 Kn 18:29). Tämä onkin hyvin mielenkiintoinen asia. Baalin profeetat toki kokivat saavansa vastauksia Baalilta, mutta tällä kertaa hurmoksestaan huolimatta “ilmestykset ja profetiat” eivät ottaneet onnistuakseen!

Kovin heppoiset ovat selitysperusteet, jos tällainen helppohintaisesti selitetään vain lähes tasaveroiseksi saatanan ja Jumalan Hengen väliseksi taisteluksi, jolloin tietenkin perkeleen henki vaikuttaa Baalin ja kaikkien epäjumalien palvojissa ja Herran Henki Hänen palvelijoissaan, niin että väliin on saatana, väliin Herra voitolla! Eli tässä tapauksessa Herran Henki Elian kautta pääsi ainakin tilapäisesti voitolle! Syyt ovat syvemmällä.

 

Ekstaasin henki — Jumalasta vai Saatanasta?

Tarkatkaamme, mitä profeetta Jesaja sanoo Juudan hengellisestä sokeudesta:

“He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomasta. Sillä Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen (ruuach tardeemaa) ja sulkenut teidän silmänne - profeettanne, ja peittänyt teidän päänne -näkijänne. Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat.. Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä, sentähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja — kummia ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.” (Jes 29:9-11,13-14).

Tämä Jesajan profeetallinen sana Juudan hengellisestä sokeu­desta sopii erittäin hyvin myös meidän aikaamme. Alkutekstin sa­n­­an tardeemaa Septuaginta on kääntänyt kreikaksi sanalla katá­nyyk­sis, uneliaisuus. Tämä on kuitenkin väärä käännös, sillä teks­­­tis­sä ei puhuta uneliaisuudesta, vaan hurmoksesta. Tardeemaa esiin­tyy myös 1Ms 2:21 (“raskaaseen uneen”) ja siinä Septuagintan kään­nös on ékstaasis, hurmos, ekstaasi. Sama sana esiintyy UT:n al­ku­teks­tissä Pietarin ja Paavalin joutuessa hurmoksiin pakana­lä­he­­tystä koskevien näkyjen edessä (Apt 10:10; 22:17).

Septuagintan vää­­rä käännös on tehnyt Jesajan tekstin vaike­a­selkoiseksi ymmärtää. Jesaja puhuu nimenomaan Herran vuo­­dat­tamasta “ekstaasin” Hengestä, jo­ka vaikuttaa uskonnollisissa, mutta sydämeltään kään­ty­­mättömissä ih­mi­sissä epätervettä hur­mok­­selli­suutta, sokaisee profeettojen ja hengellisten johtajien silmät ja sulkee Sanan, niin ettei se avaudu.

Tämä on nähtävissä erityisen selvästi ns. torontolaisuuden ympärillä käydystä keskustelusta. Yleensä nähdään vain kaksi vaihtoehtoa, ilmiö on joko Jumalasta tai saatanasta. Molemmat näkökulmat ovat vääriä! Ilmiötä selitettäessä painopiste tulee asettaa ihmiseen itseensä. Jumala (ei saatana!) on vuodattanut Henkensä koko ihmiskunnan päälle yhtä tarkoitusta varten: että ihmiset huutaisivat avuksi Herran Jeesuksen nimeä ja pelastuisivat. Ellei näin pääse tapahtumaan, vaan ihmiset hylkäävät Raamatun sanan ja haluavat pitää kiinni omista uskonnollisista käsityksistään ja seremonioistaan, sama Jumalan Henki, joka luo uudeksi, päinvastoin paaduttaa ja ihmisen oma sielullisuus kaikkine ilmiöineen eksyttää hänet omate­koisen jumalanpalveluksen äärelle. Kun Hengen taivaallisen sateen ai­ka menee ohi, maa, jonka olisi tullut tuottaa Hengen kasvua ja elä­mää, paljastuukin orjantappuroita kasvavaksi Baabelin sekoi­tukseksi, joka tuhotaan (Hebr 6:7s). Tämä suuri vaara olisi syytä tiedostaa nykyisen karismaattisen liikehdinnän piirissä, niin Nokian herätyksessä kuin muissakin äärikarismaattisissa liikehdinnöissä.

Tärkeää on tehdä oikeat johtopäätökset. Nykyisen hengellisen liikehdinnän raitistaminen epäterveistä ilmiöistä ei auta, ellei­vät uskovat halua sydämestään kääntyä Jeesuksen ristin vihollisuudesta Hänen seuraajikseen. Jos Herraa lähestytään vain suullaan ja kunnioitetaan (ylistetään!) vain huulillaan, mutta sydän, ihmisen sisin, on vetäytynyt Jumalan todellisesta tahdosta pois, niin että Herran pelko on vain näennäistä ja “opittujen ihmiskäskyjen noudattamista”, muuttuu tällainen pinnallinen jumalanpalvelus seurauksiltaan, kuten Jesaja profetoi, eksyttävän vaaralliseksi! Kun leikitellään pinnallisesti ilman Herran pelkoa Hänen Henkensä läsnäolossa ja tavoitellaan yliluonnollisia, niitä Herra itse,  kuten uudemmassa käännöksessä asia ilmaistaan, lupaakin tehdä “uudelleen tälle kansalle ihmeellisiä, hämmästyttäviä ihmetekoja”. Kun tavoitellaan ihmeitä ohi Herran järjestyksen, niitä myöskin saadaan! Mutta nämä ihmeet ja tunnusteot eivät viekään Jumalan tuntemista eteenpäin, vaan taannuttavat, niin että “sen viisaiden viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa”. Tämä Herran vuodattama “ekstaasin Henki” saakin aikaan sen, että profeettojen silmät suljetaan todelliselta Raamatun valon näkemiseltä ja näkijöitten päät peitetään, niin etteivät ne osaa suunnistaa eikä neuvoa kansaa oikeaan suuntaan!

On sanottava suoraan, että juuri tällaisessa tilassa monissa karismaattisissa “uuden viinin” ja “voitelun” seurakunnissa jo ollaan, sillä niin merkillisiä ja monia suorastaan uskomattomia uusia painotuksia ja Raamatun tulkintoja — todella uutta ilmoitusta näissä liikkeissä jo tarjoillaan “Herran sanana” ja Jumalan tahtona. Ei näytä auttavan teologian tohtorinhatut tai mitkään muutkaan oppiarvot, ei elämän kolhut, vastoinkäymiset, sairaudet, ei edes Raamatun tuntemus silloin, kun Jumalan itsensä antama eksytys sokaisee silmät ja paaduttaa omat tunnot — ja vain siitä syystä, että “rakkaus totuuteen” ei ole kelvannut silloin, kun sitä Jumalan pitkämielisyys on aikansa pitänyt tarjolla!

 

Kaikkivaltias vuodattaa Henkeään — Saatana ei siihen kykene!

On lähdettävä siitä, että Jumala on Kaikkivaltias ja Hänen rinnallaan saatana on pikkutekijä ja viime kädessä Jumalan renki, jonka toiminta on niissä rajoissa, missä sen sallitaan toimia! Saatana ei voi olla kaikkialla yhtä aikaa läsnä, kuten Jumala on. Hän kykenee vain kuljeksimaan “pitkin ja poikin maita mantereita”, kuten hän itsekin Herralle totesi (Job 1:7). Jumalan sallimuksesta ja tahdosta — näin tulee sanoa! — hän on käärmeen siemenen muodossa saanut ihmisessä jalansijaa ja vaikuttaa edelleen vääristämällä ja turmelemalla, jos mahdollista kaiken Jumalan työn. Ihmisen turmeltunut “liha”, so. turmeltuneet ihmiset, synnin orjat, toimivat siis aseina “hallituksille ja valloille” ja kaikille Jumalaa vastustaville, saatanallisille vaikutuksille, kuten Ef 2:15 toteaa. Nämä aseet eli siis saatanallisena kasvupohjana toimivan, käärmeen siemenen osallisuuteen ja synnin rengiksi joutuneen koko ihmiskunnan “lihan”, on Herra Jeesus riisunut ristin veren, siis kuolemansa kautta, voittamalla tosi ihmisenä itsessään Jumalan tahtoa vastaan sotivan vaikutuksen, suostumatta sen pyyteisiin ja kuolettamalla tämän. Tämän “aseistariisunnan” ja voiton Jumala on vahvistanut herättämällä Jeesuksen kuolleista ja korottanut Hänet herrojen Herraksi. On syytä vielä tässä yhteydessä korostaa, että viime kädessä, vaikkakin vastuullisena teoistaan, ihminen ei langennut saatanan houkutuksiin vahingossa, vaan jumalallisen viisauden sallimana ja tahtona. Saatana on Kaikkivaltiaan itsensä luoma olento, Korkeimman käskystä tullut (Val 3:38: “Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hy­vä?”) ja Korkeimman käskystä aikanaan heitetään tuliseen järveen ja tuhotaan (Ilm 20:10).

Edelleen on pidettävä kiinni siitä ajatuksesta, että vain Kaikkivaltias Jumala on vuodattanut ja vuodattaa Henkeään kaiken lihan, ihmiskunnan päälle. Tämä tapahtuu siis kaikkialla, sielläkin, missä palvellaan epäjumalia (Niinkuin nyt joku osa ihmiskuntaa olisi niistä vapaa! Sellaistahan ei löydy edes kristityn nimeä kantavista piireistä, jos rehellisiä ollaan!). On siis korkea aika nähdä Jumala paljon suurempana ja todellisena kaiken täyttävänä ja hallitsevana, jolla on kaikki langat käsissään luomakunnassaan! Alun perin tällaisesta Jumalasta, joka on Yksi, Hänen Hengestään ja Henkensä vaikutuksesta meidän tulee nähdä olevan lähtöisin kaikkinainen Hengen vaikutus, tapahtui se sitten Baalin tai muiden epäjumalain palvojissa, hinduismissa, buddhalaisuudessa, islamissa, — missä tahansa! Tämä toteamus kuitenkin vaatii selvennystä.

 

Maailman alkuvoimat ovat Jumalan Sanallaan luomia!

Paavali puhuu maailman alkuvoimista (stoikheion, Gal 4:3,9; Kol 2:8,20, vanhempi ja huonompi käännös alkeisvoimat), joita ihmiset ovat kautta aikain palvoneet epäjumalina.

Nämä alkuvoimat eivät ole mitään personoituneita, “ruumiittomia henkiä”, kuten eräskin, aika tunnettu saarnamies kuului syvällä rintaäänellä julistavan! Ne eivät ole enkeleitä tai jumalia, eivät sinänsä pahoja eikä hyviä, vaan yksinkertaisesti Jumalan sanallaan luomia voimia, jotka pitävät maailmaa koossa, tähdet radoillaan, alkuaineet kasassa ja ylipäänsä koko luonnon ja luomakunnan toiminnot ja elämän siinä järjestyksessä ja tehtävissään, mihin kaiken Luoja on ne alunperin asettanut.

Ihmiselle on annettu tehtäväksi näitä luonnossa olevia voimia tutkia, selittää ja rajojensa mukaan hallita. Tässä tehtävässään ihminen on oman turmeluksensa myötä usein surkeasti epäonnistunut ja harhautunut näitä voimia tarkemmin tuntematta niitä jumalallistamaan ja palvomaan. Näin luotu on vaihtunut Luojan sijaan palvonnan kohteeksi. Mutta tästä huolimatta, kokiessaan näiden voimien vaikutuksia ja uskoen niiden olevan omatekoisista jumalistaan lähtöisin, ovat he tietämättään silti olleet ainoan tosi Jumalan ja Hänen Henkensä vaikutuksen alla. Tätä selvennämme tarkemmin tuonnempana.

Paavali rinnastaa nämä alkuvoimat Siinailla annettuun lakiin. Juutalaiset ovat sortuneet lain orjuuteen aivan vastaavasti, kuin pakanat alkuvoimien orjuuteen. Tämä on kuitenkin ymmärrettävä oikein. Laki on edelleen “pyhä, vanhurskas ja hyvä”. Se on Jumalasta lähtöisin, Hänen “käyntikorttinsa”, esittelynsä, millainen Hän on, aivan samoin kuin alkuvoimat ovat Jumalan luomia.

Kristityille ja juutalaisille luomisusko on sama: Jumala on kaiken Luoja ja tekijä — niinpä kosmisille alkuvoimille ei tässä mielessä jää mitään tilaa! Jos näitä ryhdytään käyttämään pelastustienä Jumalan yhteyteen ja siinä mielessä jopa palvomaan jumalina, ollaan “älyttömien galatalaisten” tavoin käännytty tekojen tielle, “heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen”. Ne ovat heikkoja, kun eivät kykene vapauttamaan orjuudesta, köyhiä, todella “surkeita”, kuten uusi käännös ilmaisee, kun eivät pysty takaamaan lasten perintöä. Sellaisten palvojat ovat todellakin “ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa” (Ef 2:12).

Mutta vaikka nämä alkuvoimat osoittautuvatkin heikoiksi ja surkeiksi suhteessa synninorjuudesta vapautumiseen ja Jumalan lapseksi pääsemiseen, on niihin kätketty valtavia voimia. Ne ylläpitävät järjestystä ja elämää koko maailmassa, mutta toisaalta taitamattomasti käsiteltyinä ja irtipäästettyinä kykenevät saamaan suunnatonta tuhoa aikaan ja järkyttämään, jopa saattamaan tuhon partaalle ei vain maata, vaan koko maailmankaikkeuden.

Alkuvoimien piiriin sisältyvät kaikki, sekä mikrokosmos että makrokosmos, niiden koko elämä, mutta myös kuolema, mukaan luettuina elävät ja kuolleet, niin myös sekä ydinvoimat että esimerkiksi aivojen mikropiirit. Näitä voimia on ihminen kautta aikain kyennyt ja tulee kykeneväksi vielä enemmän käyttämään sekä hyvään että pahaan. Valitettavasti kuitenkin orjuutettuina näiden voimien alla tämä ei tapahdu vapaasti ja hallitusti, vaan ollen itsekin osa tätä samaa järjestelmää ihminen joutuu tavalla ja toisella näiden samojen voimien vietäväksi ja lopulta tuhoutuu, ellei pääse niistä ajoissa irti.

On aivan ymmärrettävää, että orjuutettu ihminen pyrkii heittämään orjan ikeet harteiltaan tavalla tai toisella. Luonnollisen ihmisen tie on aina ollut pyrkiä “sinuiksi”, kaveruuteen näiden orjuuttavien voimien kanssa siinä tarkoituksessa, että voisi niitä hallita. Ensin “luottovangiksi” toisten orjien yläpuolelle ja sitten yhä parempaan asemaan isännän rinnalle. Hengellisessä kielenkäytössä tätä kutsutaan itsevalituksi jumalanpalvelukseksi, alhaalta ylöspäin suuntautuvaksi ansiouskonnollisuudeksi. Tämä ei kuitenkaan orjan asemaa toiseksi muuta. Riippumatta avuistaan, kyvyistään, “armoituksestaan” ja “voitelustaan” hän on ja pysyy orjana, itsenäistä elämää hän ei sillä tiellä ole saavuttanut eikä voi saavuttaa.

Pyrkiessään näitä orjuuttavia alkeisvoimia hallitsemaan, ihminen astuu aina vaaralliselle tielle. Hänelle ei riitä se, minkä Herra on katsonut ja katsoo tulevaisuudessa tarpeelliseksi ilmoittaa, vaan haluaa astua alueelle, minkä Herra on salannut (5 Ms 29:28). Jumala sallii tällaisia askelia ottaa, jos ihminen välttämättä niin haluaa, mutta sanassaan Hän varoittaa seurauksista. Elämän puun tietä ovat vartioimassa kerubit sanan kaksiteräinen välkkyvä miekka käsissään (1 Ms 3:24). Raamatun sana varoittaa esimerkiksi olemasta yhteyk­sissä kuolleisiin, mihinkään tuon puoleisiin voimiin (noituus, okkultismi, manaukset, ennustelu jne.), enkeleihin tai henkiin. Poikkeustapauksissa Jumala on lähettänyt lähettiläänsä ihmisen luo, mutta ihminen itse ei saa niitä tavoitella, koska hän silloin astuu alueelle, jota hän ei tunne, ei osaa varoa niiden vaikutuksia, “säteilyjä” sun muita vaaroja, jotka vaikuttavat ihmisen hermostoon ja koko elämään tavalla tai toisella todellisuutta vääristävästi ja kuolettavasti, kunnes lopullinen kuolema häntä kohtaa viimeistään kerubin välkkyvän miekan alla! Tämä ei koske ainoastaan niin sanottuja “henkimaailman” asioita, vaan kaikkia luonnollisen elämän aloja.

On usein ihmetellen todettu, että esimerkiksi monet ihmiskunnan suuret keksinnöt ovat “ajan täyttyessä” olleet ikään kuin ilmassa riippumassa ja tarjolla jopa yhtä aikaa eri puolilla maailmaa, jotka sitten on voitu poimia keksijäin ja tiedemiesten kammioihin tutkittavaksi ja hyödynnettäväksi. Jumala siis avaa salaisuuksiensa verhoja silloin, kun tahtoo, mutta ihmisen ei pitäisi lähteä omaehtoisesti ja omine lupinensa ylittäen realistisesti todennettavan konkreettisen todellisuuden kurkkimaan rajan taakse.

Tämä pätee erityisesti hengellisen elämän eri kuvioissa. Viestit rajan takaa, Jumalan salatusta maailmasta tulevat joko “laillista tietä”, kun Jumala armossaan Poikansa kautta ottaa Pyhässä Hengessä yhteyttä, tai sitten, kun ihminen itse omissa sielullisissa tarpeissaan omaehtoisesti on ryhtynyt tavoittelemaan korkeampaa hengellistä tasoa ja saavuttanutkin yhtä ja toista “näytettävää”. Tähän monet sekä saarnamiehet että maallikot ovat langenneet.  Pitkien paastojen ja rukousten, joiden perustehtävänä olisi Jes 58 mukaan auttaa ennen kaikkea päästämään lähinnä oma elämä “vääryyden siteistä” ynnä muista kahleista, monenlaisten hengellisten harjoitusten, “psyykaamisten”, luostarielämään vetäytymisen ynnä muiden moninaisten eri menetelmien avulla ja jopa Jumalalle esitettyjen vaatimusten kera onkin saavutettu määrätty “uusi taso”, jossa mitä ihmeellisemmät ilmiöt, “voimavaikutukset”, enkeli-ilmestykset, tulipallot sun muut ilmestyvät ja saadaan suuria, maailmanvalloitukseen ja kosmisiin mittasuhteisin yltäviä sanomia. Näiden “uskonsankarien” omat kuvaukset ja elämäkerrat ovat tällaisia kertomuksia tulvillaan! Eikä suinkaan ole syytä sanoa, että kaikkien kohdalla tämä olisi tapahtunut aivan vääristä motiiveista. Kyllä paljon on niitä, jotka omaa vilpittömyyttään, tuntematta tältä osin Raamatun varoittavaa sanaa tarkemmin, ovat eksyneet tai antaneet eksyttää itsensä. Vilpittömästikin voidaan todella olla väärässä!

Kautta aikain on esiintynyt ja nykyään omassa ajassammekin esiintyy monia Jumalan lähettiläiksi ilmoittautuneita “voideltuja”, jotka kykenevät näyttäviin ja ylen ihmeellisiinkin suorituksiin eikä suinkaan kaikki ole välttämättä täysin humpuukia, mitä he tekevät. Paavalin aikana esimerkiksi Asklepionin temppeleissä parannettiin sairaita ja tehtiin ihmeitä, ei vain Paavalin käsien kautta niitä tapahtunut. Eikä pakanatemppeleissä tapahtuneet parantumiset suinkaan saatanan voimasta tapahtuneet. Kyllä käytössä olivat samat luonnossa ja tässä maailmassa olevat alkuvoimat, joita itse kukin taho käytti omista motiiveistaan käsin — joko omaksi tai jumaliensa kunniaksi, joko ihmisten auttamiseksi tai manipuloimiseksi omia tarkoitusperiään palvelemaan.

 Tällaisista saavutetuista “voiteluista” on todettava ykskantaan, että niissä operoidaan vielä täysin alkuvoimien orjuuttavilla ehdoilla, jotka eivät pysty pitämään edes tällaisten julistajien omaa elämää raiteillaan. Kerta toisensa jälkeen saamme kuulla ja nähdä, kuinka nämä “voittoisaa elämää” kaikkien sairauksien, köyhyyden ja demonisten voimien yli saarnaavat superjulistajat tuhoutuvat itse milloin huumeisiin, epäsiveellisyyteen, ahneuteen jne., ja poistuvat elämän näyttämöltä kuollen sairauteen tai kohtaavat loppunsa muutoin kaikkea muuta kuin  voittoisasti — vastoin omaa julistustaan! Jumala ei totisesti anna kunniaansa toisille eikä ylistystänsä epäjumalille (Jes 42:8)!

Tästä olisi kyllä paljonkin sanottavaa, mutta todettakoon vielä, ettei tämä “oirehtiminen”, alhaalta ylöspäin kurottavan hengellisyyden, viran, aseman ja henkilöiden korottaminen vetoamalla jumalalliseen ja korkeampaan asemaan ole ainoastaan karismaattisen liikehdinnän vaaroja ja syntejä, vaan kyllä sitä näkyy ilmenevän kaikissa hengellisen toiminnan alueilla kaikissa kristillisissä yhteisöissä, sekä seurakunnissa että kirkoissa.

Luterilaista pappia ei enää nähdä toimittamassa jumalanpalvelustaan ilman tavallisia, muista seurakuntalaisista erottuvia asujaan, vaan kirkolliset vaatteet, koltut, kauhtanat ja ristit, juhlallisista ristinmerkkien tekemisistä ja muista näyttävistä elkeistä puhumattakaan viestivät hänen kuuluvan korkeampaan hengelliseen säätyyn kuin tavallinen kirkkokansa. Kun televisiossa taannoin luterilaiset piispat marssivat häikäisevissä ja kallisarvoisissa, keskiaikaisen ja vanhemmankin muodin mukaisissa, näyttävissä kauhtanoissaan törppö päässä, Kuopion piispa oli ainoa, jolla näytti olevan tavallisen ihmisen reaalitaju vielä tallella, ainakin olemuksessaan — mutta hänhän onkin niin jumalattoman miehen maineessa, ettei­hän sellainen piispa kelpaa esimerkin antajaksi missään suhteessa! Taannoisen IKL:n aikoina hänet olisikin muiluutettu Siperiaan ensimmäisten joukossa!

Entä sitten paavin kumartelu, käsille suutelu ja polvistumiset hänen eteensä, eivätkö ne kieli korkealle korotetusta kirkollisen viran haltijasta, joka on ensimmäinen kirkon muiden jumalien joukossa! Kirkollisten asioiden ministeri polvistuessaan paavin eteen mustissa vaatteissaan ilmensi vain paljosta arvostelustaan huolimatta avoimemmin kuin kirkon johtajat kirkon omaa suhtautumistaan paavin jumalalliseen asemaan! Tällaisesta “avoimuudesta” eivät varmaan arvon ekumeenikot voineet olla sisimmässään muuta kuin mielissään! Sääli vain kulttuuriministeriä, joka kenties lapsellisuuttaan paljasti kirkon suunnan, minne sen johtajat, “tuntien suurta ikävää ja kaipuuta ykseyteen”, kuten edesmennyt paavi taisi tarkkasilmäisenä lausua julki katsellessaan näiden kirkonjohtajien kumartelua edessään, ovat kulkemassa vetäen kirkkokansaa perässään.

Myös vapaissa suunnissa saarnaajapastorit, seurakuntien johtajat ja vanhimmistojen jäsenet ovat ilmi selvästi korottaneet itsensä toisten yläpuolelle! Heitä ei saa ääneen arvostella, heitä pitää totella, heidän hengelliseen opetukseensa ja arvostelukykyynsä tulee luottaa kaikessa. Menepä heidän liikavarpaitaan polkemaan, niin lennät alta aikayksikön (tätä sanontaa ennen vanhaan käytettiin pellolla lannan levityksessä, kun tavara lähti talikosta “alta aikayksikön!) pellolle!

Jumalan valtakunnan piirissä ei vain, harmi kyllä sielullisen ihmisen näkökulmasta katsottuna, ole kahden kerroksen väkeä! Ihminen on kutsuttu kohtaamaan Jumalansa siinä ensimmäisessä kerroksessa, maan tasalla ja “arvaamaan siinä oma tilansa”, kuten vanha sananparsi neuvoo ja uskomaan Raamatun ilmoittama totuus itsestään: “Tomu sinä olet ja tomun puoleen sinun on käännyttävä” (1 Ms 3:19 sanatarkasti)! Tämän valinnan teki myös Herra Jeesus, ei suinkaan ennalta taivaassa ollessaan, kuten kristologiassa yleensä opetetaan, vaan täällä maan päällä, kun Hän todellisena ainosyntyisenä Jumalan Poikana, vaikka Hänellä oli kaikki maailman alkuvoimat käytettävissään, “ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan otti orjan muodon ja tuli ihmisen kaltaiseksi” (Fil 2:6-8). Tämä Hänen ratkaisunsa näkyy tiivistetyssä muodossa kertomuksessa 40 päivän paastosta ja saatanan kiusattavana olosta erämaassa. Jos kellä, niin Jumalan Pojalla oli Isänsä luomien alkuvoimien tuntemus ja käyttöönottomahdollisuus ja kyllä Hän myös niitä lihansa päivinä myös käytti, muttei koskaan omin päin ja omaehtoisesti, vaan kuten evankeliumit kertovat, ainoastaan silloin, kun Isä edeltä näytti Hänen tehtäväkseen annetut teot.

Sen sijaan monet nykyajankin saarnamiehet näyttävät langenneen saatanalliseen houkutukseen ottamaan “täyden auktoriteetin ja täydet valtuudet” ja esiintymään “niin kuin Jumala” ihmisten edessä. Onkin ilmeistä, että joku näistä jo nyt jumalina esiintyvistä julistautuukin kenties jo sukupolvemme aikana Jumalaksi ja kas; siinähän meillä sitten onkin ilmielävänä “valheen kaikella voimalla” ihmeitä tekevä antikristus! Näinhän se homma toimii!

Alkuvoimat, joiden varassa tavalla ja toisella tämä nykyinen maailmanaika pyörii ylläpitäen välillisesti sekä elämää että myös kuoleman valtoja hallussaan, on jumalallisesta viisaudesta sidottu vain löyhästi keskinäisiin suhteisiinsa ja lakeihinsa, niin että ne jossain vaiheessa tulevat hajoamaan ja tuhoutuvat. Jumala on nimittäin päättänyt, kuten 2 Pt: 3:ssa todetaan, että nämä alkuvoimat (stoikheia, j. 10) “sen saman sanan varassa”, jolla nämä luotiin, tulevat palamaan ja “alkuaineet kuumuudesta hajoavat” ja sijalle astuvat tulevan maailman ajan voimat, uudet  taivaat ja uusi maa (kreik.kainos merkitsee uutta, uudistettua ja laadultaan parempaa, neos tarkoittaisi sellaista uutta, mitä ennen ei olisi ollut olemassakaan!), jossa vanhurskaus asuu”. Parasta olisi siis sanoutua ajoissa irti omavaltaisesta jumalallisten alkuvoimien käytöstä ja oppia elämään, sen mukaan kuin armosta annetaan, uuden elämän voimien kanssa, johon tarjotaan mahdollisuus vain Jumalan Pojan yhteydessä.

 

Uudistetut taivaat ja maa

Tämä meille asuttavaksi annettu, Jumalan luoma “vanha maailma” siis tullaan tulen kautta uudistamaan! Tämä on tärkeää meidän ymmärtää, jotta voisimme jo nykyisenäkin maailman aikana täällä vaivojen keskellä iloiten juurtua meille asuttavaksi annettuun maahan, sen kauneuteen, luontoon, linnunlauluun ja kaikkeen suurenmoiseen ihanuuteen, mitä kaikilla aisteillamme näemme, kuulemme, koemme ja tunnemme. Vaikkakin nykyinen maailma on talletettu tulelle, on sillä jatkuvuus ja parempi tulevaisuus uuden maailman syntyessä, sillä se ei häviä olemasta, ei siis “katoa” (kreik. parerkhomai, mennä ohi, 2 Pt 3:10) tässä merkityksessä, vaan vaeltaa uudistuen tulen läpi ja nousee ennen näkemättömään kukoistukseensa, mikä vain suuren Luojan kädestä lähteneenä on mahdollista!

 

Turmeltunut liha — pahuuden henkiolentojen ja riivaajien vaikutuskanava!

Kun nämä alkuvoimat mukaan luettuna laki ovat Jumalan luomaa ja Hänestä lähtöisin, kuinka sitten näitä alkuvoimia palvellessaan ihminen joutuu pahuuden henkiolentojen ja riivaajien vaikutuksen alaiseksi ja jopa osallisiksi riivaajista, kuten Paavali opettaa (1 Kr 10:20)? Ja tähän liittyen, mistä ovat sitten kotoisin ne ihmeet, voimateot, parantumiset jne., joita, paitsi, että niitä evankeliumin julistustyön myötä silloin tällöin tapahtuu, myöskin antikristillinen maailma ja aikanaan itse antikristus “valheen kaikella voimalla” tekevät ja tulevat tekemään.

Vastaus on yksinkertainen! Alkuvoimat ovat, kuten edellä todettiin, itsessään neutraaleja Jumalan luomia voimia, mutta pahuuden saatanalliset, Jumalaa vastustavat voimat käyttävät ja saavat käyttää näitä samoja alkuvoimia omien, Jumalaa vastustavien tarkoitusperiensä toteuttamiseen. Valhe sisältyykin siihen, että “vanha käärme” esikuntineen esiintyy näitä voimia käyttäessään itse jumalana ja valehtelee muka käyttävänsä näitä ainoasta tosi Jumalasta lähtöisin olevia voimia omina, muka itseluominaan aikaansaannoksina! Tässä yhteydessä on siis syytä todeta myös sekin valheeksi, kun ihmiset on saatu uskomaan paholaisen omiin luoviin voimiin ja jopa, että se kykenisi henkeänsäkin vuodattamaan, kuten edellä aikaisemmin todettiin! Omia luovia voimia sillä ei valitettavasti ole, tyhjästä luomaan se ei kykene, vaan ne ovat Luojalta itseltään varastettua kamaa! Toki valheen ruhtinas rajoitetussa mielessä kykenee, niin kuin ihminenkin, luovaan toimintaan käyttämällä sitä materiaalia, mikä on Jumalan Sanan voimalla luotua. Tätä samaa luovuutta itse asiassa se lupasi ihmisellekin jo alussa: “Tulette, niin kuin Jumala, tietämään ( sanatarkasti tuntemaan, yhtymään!) hyvän ja pahan” (1 Ms 3:5). Nimenomaan tällaisesta rajoitetusta luomisvoimasta valheella höystettynä koko Aadamin suku pääsi lankeemuksen kautta käärmeen siemenen muodossa osalliseksi. Tässä on syy, miksi “paha riippuu (on läsnä) ihmisessä.

Tämän tosiasian valossa on ajateltava ja selitettävä pahuuden henkivoimien ilmeneminen ja vaikutus luomakunnassa ja ihmisessä. Ihminen itse on tullut näiden käyttövoimaksi ja peruslähteeksi! Ihmisen turmeltunut liha toimii, kuten edellä aikaisemmin on todettu, todella saatanallisena aseena “hallituksille ja valloille”. Kun ihminen siis etsiytyy omaehtoisesti alkuvoimien yhteyteen, mikä jo sinänsä on vaarallista, hän samalla joutuu kohtaamaan juuri tässä maastossa pahuuden voimat ja tuloksena tästä on enemmän tai vähemmän hallitsematon riivaustila. Mutta on todettava, ettei näiden alkuvoimien yhteyteen toki tarvitse edes etsiytyä, sillä ihminen turmeluksensa myötä on jo syntymästään saakka alistettu näiden voimien alle ja näin altistettu pahojen turmiovoimien vaikutuksille. Ne kuitenkin pysyvät pienen lapsen kohdalla Jumalan kontrollin alla ja vasta varttuneemmassa iässä, kun ymmärrystä tulee, ihminen joutuu suhteessa niihin myös omakohtaiseen vastuuseen.

Todettakoon tässä yhteydessä, että Kristuksen täydellinen voitto riittää vauvelin kohdalla takaamaan ilman erityisiä kasteriittejä täyden pelastuksen otollisuuden ja osallisuuden! Onhan hän syntynyt nimenomaan Kristuksen lunastamaan ihmissukuun — ei häntä siihen enää jollakin kasterituaalilla tarvitse erikseen siirtää. Toinen asia on, kun ihminen varttuneemmassa iässä joutuu sen tosiasian eteen, että hänen orjantilansa synnin alla on täysin toivoton ja ainoastaan suostumalla kuolemaan yhdessä Kristuksen kanssa on mahdollista päästä vanhasta aatustaan lopullisesti eroon, silloin on paikallaan ja aivan julkisestikin sanoutua tästä irti, tunnustaa Jeesus Herrakseen ja ainoaksi Vapahtajaksi ja tästä julkisena merkkinä liittymisestä kohtalonyhteyteen Hänen kanssaan, astua veteen ja antaa upottaa itsensä.

 Jottei tätä edellälausuttua käsitettäisi lainomaisesti toimitukseksi, on syytä todeta, että “suuressa valkopukuisessa joukossa” lienee jopa enemmistö niitä, joiden kohdalla on kasteltu päätä vain vauvana, mutta jotka ovat hengellisen prosessin seurauksena suostuneet ilman ulkonaista upottautumistakin kuolemaan vanhan ihmisensä suhteen Kristuksen kanssa ja kirkkaasti pelastuneet! Onneksi meidän Jumalamme ei ole niin nippelin tarkka näistä ulkonaisista muodoista! Tärkeintä on, että me suostumme vaelluksesamme ottamaan myös ristin eikä vain elämää!

 

Jumalan läsnäolo ja vaikutus ilmenee kaikessa ja kaikkialla, sekä hyvässä että pahassa!

Kaikkivaltiaan ja ainoan Jumalan Hengen etsivä vaikutus on siis kaikkien uskonnollisten ilmiöiden takana. Sen sijaan kaikki ne epäjumalanpalvelusmuodot, joissa tämä Jumalan Hengen vaikutus saa ilmiasunsa, eivät ole Jumalan aikaansaannoksia, vaan turmeltunut ja totuudelliseen kääntymykseen haluton ihminen saatanallisen eksyttävän vaikutuksen alaisena luo ja muovaa ne itse, usein vastoin parempaa tietoa ja ymmärtämättömyyttään, omia tarpeitaan vastaaviksi.

Kaikesta tästä huolimatta Herra suostuu jopa niiden etsittäväksi, jotka eivät osaa Häntä  kysellä ja niiden löydettäväksi, jotka eivät osaa Häntä edes etsiä (Jes 65:1)! Tähän Paavali viittasi puhuessaan kiihottuneille ja uhraamishaluisille lystralaisille: “Menneitten sukupolvien aikana Hän on sallinut kaikkien kansojen kulkea omia teitään, mutta silti Hän ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään. Hän on tehnyt teille hyvää, Hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, Hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla” (Apt 14:16-17).

Mielenkiintoista on havaita, miten ja missä menneille sukupolville Paavalin mukaan Jumala oli antanut todistuksen itsestään! Jumala oli sallinut heidän kulkea omilla teillään. Siitä huolimatta, eli siis epäjumalia palvellessaan Jumala antoi todistuksen hyvyydestään ja jopa täytti heidän sydämensä ilolla! Epäjumaliaanhan he palvelivat ja niille he kantoivat uhrinsa, niitä he rukoilivat ja niiltä he kokivat saavansa sateet, sadon ja ravinnon ajallaan ja niille luonnollisesti, kun eivät todellista Jumalaa osanneet kyselläkään, he antoivat kiitoksensa. Nyt Paavali vain lisäsi, että nämä epäjumalat ovat turhia palvonnan kohteita tässä välissä, sillä todellinen ja ainoa Jumala ruokkii jopa “korpin pojat, jotka huutavat nälissään” (Ps 147:9)!

Tämä jumalallinen läsnäolo kävi erityisen selvästi ilmi Kaukoidässä tapaninpäivänä 2004 sattuneen hyökyaalto-onnettomuuden aikana. Eläinkunta näytti osaavan ennustaa, “profetoida” ihmisiä monta vertaa paremmin ennakolta tulevan onnettomuuden, kun ne ajoissa, auttaen samalla monia ihmisiäkin mukanaan, tiesivät paeta sisämaahan ja vuorille. Samanaikaisesti suuret ihmismassat, sekä kristityn että jonkun epäjumalanpalvojan nimeä kantavat eivät päässeet tuhoa pakoon, vaan hukkuivat. Kerrotaanpa jopa joidenkin norsujen itkeneen ennen lähtöä! Tämähän todistaa siitä, mistä Paavali puhui sanoessaan “koko luomakunnan yhdessä huokaavan” (Room 8:22)!  Mitä se huokaa? “Odottaa Jumalan lasten ilmestymistä!”

Tässä näkyy myös perimmäinen motiivi, miksi Kaikkivaltias salli niin monien kuolla ja tuhansien menettää kaiken toimeentulonsa. Päällimmäinen syy ei ollut jokin rangaistus, vaan voimallinen muistutus siitä, että me ihmiskuntana olemme kaikki samassa veneessä: hukkumassa jumalattomuuteen ja itsekkyyteen ilman kääntymystä ja katumusta, käyttäessämme tätä Jumalan luomaa maapalloa itsekkäisiin tarkoituksiin, jossa unohdetaan, ei vain toisten ihmisten tarpeet, vaan koko luomakunnan ja luonnon huolenpito! Jumala ei ole poissa sieltä, missä onnettomuuksia ja pahaa tapahtuu! Hänellä todellakin on kaikki langat käsissään ja Hän on kaikesta huolta pitävänä läsnä sekä hyvässä että pahassa!

Jumalalle ei satu vahinkoja! Jos joku kuolee ennenaikaisesti tsunamin uhrina tai menettää kotinsa, tulee Hän suuressa vanhurskaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan sen jokaiselle aikanaan hyvittämään, se on varmaa! Mutta tämänkin onnettomuuden kautta Hän hyvin selkeästi viestitti erityisesti kristikunnalle siitä, että Jumalan edessä on ainoa tärkeä sydämen tila ja asennoituminen. Jumala tietää pakanoidenkin ja epäjumalien palvojien joukossa olevan niitä, jotka kristityn nimeä kantavia paremmin osaavat tarvittaessa unohtaa itsensä lähimmäisensä hädän edessä. Tämähän kävi hyvin kirkkaasti ilmi, kun paikalliset ihmiset, olivatpa sitten hinduja, muslimeja, tai muita epäjumalien palvojia, ottivat huostaansa ja hoitoonsa ihmisiä kysymättä, olivatko he kristittyjä tai keitä tahansa, majoittivat heitä temppeleihinsä ja jakoivat vähät ruokansa ja juomansa heidän kanssaan. Heidän todellinen uskonsa kävi ilmi heidän teoissaan eikä opissaan!

Tässäkin yhteydessä voidaan todeta Jumalan Hengen vuodatuksen globaalisuus. Sitä tapahtuu koko luomakunnan yllä, ei vain kristittyjen keskuudessa, vaan kaikissa uskonnoissa ja jopa eläinten käyttäytymisessäkin tämä näkyy! Tsunamin kohdatessa norsut ja muut eläimet profetoivat! Taisipa Bileamin aasikin aikoinaan tätä “kielillä puhumisen” ja “profetianvirkaa” hoidella!

Voidaan myös todeta, että  kääntymys ja katumus koskettaa eläimiäkin. Pinnallista on lähteä suoralta kädeltä irvailemaan Joonan kirjan kuvausta säkkipukuisten “lehmien” paastosta ja katumuksesta (Joon 3:7-8). Eläimillä näyttää usein olevan herkempi todellisuustaju asennoitua näissäkin suhteissa oikealla tavalla, kuin meillä paatuneilla ja kovilla ihmisillä!

Tähän globaaliseen Hengen vuodatukseen on koko luomakunnalla tarjottavana vain yksi ainoa oikea vastaus: katumuksessa kumartua suuren Luojan ja Majesteetin edessä, antaa kunnia Hänelle ja huutaa Häntä avukseen! Tällöin varjellutaan todellisen Pyhyyden Hengen kuluttavalta tulelta!

Kun Paavali piti Ateenassa Areiopagilla puheen, hän totesi:

“Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ‘Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.

“Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin — itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.

Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.

“Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ‘Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.”

“Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.” (Apt 17: 22-30)

Paavali huomautti ateenalaisille, että he tarkoin pitäessään huolta epäjumaliensa palvonnasta samalla palvovat tuntemattaan  sitä ainoaa elävää Jumalaa, joka on taivaan ja maan Herra. Tätä Jumalaa Paavali ilmoittaa, että Häntä ei ihmiskäsin palvella, eikä Hänen suosiotaan etsitä epäjumalien temppeleistä eikä kuvien edessä, ei paikallisesti mistään pyhistä paikoista. Häntä tulee etsiä ja pyrkiä hapuilemalla Hänet löytämään etsivää ihmistä lähellä olevana. “Hänessä me elämme, liikumme ja olemme”. Tämän löytämisen ehdoksi Paavali julistaa jumalallisen vaatimuksen ja ehdon: kaikkien ihmisten on luovuttava tietämättömyydessään tapahtuneesta epäjumalain palvonnasta ja tehtävä parannus.

Kaiken edellä sanotun huomioon ottaen pääsemme käsittämään sitä asetelmaa, mikä oli Karmel-vuorella Elian ja Baalin pappien välillä. Elialla oli “uskon sana suussaan” (5 Ms 30:11-14, Room 10:8) ja Jumalansa ilmestyneenä paikan päällä ja siksi hänen ei tarvinnut sitä hurmoksen kautta hankkia! Baalin pappien tuli kohota korkeammalle tasolle kohdatakseen oman Baal-jumalansa, eli heidän tarvitsisi ylittää Luojan sallimat rajat kurkottamalla näkymättömään saadakseen jumalansa suosion. Tällaista toimintaa kutsutaan myös spiritismiksi. Kun Jumalan reaalitodellisuus oli läsnä, tällä kertaa Eliaalle ilmestyneenä, alkuvoimat osoittautuivat todella heikoiksi ja surkeiksi ja niissä oleva informaatio mykistyi. Ne, jotka kääntyvät alkeisvoimien puoleen, eivätkä “etsi Herraa eivätkä häntä kysy ” niille kuuluu sana (Sef 1:6-7; Sak 2:13): “Vaiti Herran, Herran edessä!” “Vaiti Herran edessä, kaikki liha (ihmiset), kun Hän on liikkeellä!

Mielenkiintoista tässä on se, että tämä näyttää silloin tällöin toimivan nykyäänkin. Istuimme vaimoni kanssa eräässä nykyajan Baalin, “voidellun” kokouksessa pitäen silmät ja korvat auki ja varoen antautumasta hurmoksen vietäväksi, ja kuinka ollakaan! Näyt ja profetiat eivät ottaneet sujuakseen ja lopputulokseksi tuli puhujalta toteamus: “Täällä on noitia paikalla, koska Herran Henki ei pääse läpi!” Jäimme vain vaimoni kanssa ihmettelemään, että onpa “herran henki” heikko, kun ei noidille pärjää!

Monien kokemus onkin varsinkin ulkomaisten “voideltujen” ollessa vieraisilla, että heidän esikuntansa ja mukana tuodut “gorillat” taluttavat sinut ulos, jos arvostelet etkä suostu heidän manipuloitavakseen. Tämähän on tunnettua ja koettua monien kohdalla!

Kerron tässä toisenkin, suhteellisen tuoreen kokemuksen. Istuin kokouksessa, jossa liuta luterilaisia pappeja oli esiintymässä. Siinä oli menoa ja vauhtia ja eräs nuorempi pappi “Hengen voimassa” esiintyi ja rukoili voimallisesti ja makasi välillä rähmällään maassa ja saattoipa tehdä vaikutuksen mukana olleisiin helluntaiveljiinkin. Toki muutkin panivat parastaan palvelusvuorollaan. Kun sitten rukouspalvelun aika koitti, ilmoitettiin läsnä olevien joukossa olevan sairas, joka “diagnosoitiin” verraten tarkasti. Jostain syystä peräti kolme eri henkilöä tunnisti ilmoituksen tarkoittavan itseään nousemalla seisomaan. Kaikilla taisi olla samat vaivat, mikä tietenkin “tiedon sanoja” julkituonutta varmaan ilahdutti, toisaalta taas harmitti. Olihan hän puhunut vain yhdestä henkilöstä!

Todettakoon, että tällainen ilmoittelu kyllä pelaa aina, oli siinä perää tai ei, kunhan vain sopivan riittävästi yleisöä on paikalla. Tässä tilaisuudessa kävi kuitenkin niin, ettei tämän enempää seurakunnassa eloa syntynytkään tai ainakin profeetallinen innoitus näytti lopahtaneen. Hetken päästä vierailevat pastorit häipyivätkin kaikessa hiljaisuudessa kesken kokouksen pois, niin etteivät muistaneet edes paikalliselle helluntaipastorillekaan hyvästejä jättää. Minäkin lähdin vähän myöhemmin kesken pois, mutta kuulin jälkeen päin, että kaatumisia ja muita ihmeitä oli alkanut sen jälkeen tapahtumaan!

Rohkenin tähän väliin kertoa henkilökohtaisista kokemuksistani, sillä minulla on pitkä kokemus karismaattisesta toiminnasta ja osaan kyllä erottaa aidon, Jumalan Hengen vaikutuksesta tapahtuvan epäaidosta! Haluan silti sanoa, etten suinkaan kuulu niihin, jotka naama väärässä vain istuvat ja arvostelevat. Kun menen kokoukseen, istun siellä myönteisessä hengessä tilaisuuden kenties voimakkaastakin sielullisesta latauksesta huolimatta, kunnioittaen sitä tosiasiaa, että kaikesta huolimatta siellä halutaan olla vilpittömästi koolla Jeesuksen nimessä etsimässä Jumalan sanan murusia ja Hengen kosketusta omalle kohdalleen. Silti itse olen kuitenkin aikoja sitten joutunut sanoutumaan irti tämänkaltaisesta epäraittiista toiminnasta ja julistajien manipuloivista otteista, missä ihmisiä ohjataan kokemaan Hengen manifestaatioita täysin kritiikittömästi ja heidän tahtoelämäänsä alistaen ottamaan kaiken vastaan, mitä annetaan muka Jumalan nimissä!

Jos Jumalan Sanan julistettu voima ei riitä toteuttamaan Hänen omaa sanaansa, niin ettei “sana tyhjänä palaja”, niin minä en henkilökohtaisesti halua olla manipuloimassa ihmisiä “merkkejä” seuraamaan millään tavalla. Herra ja Hänen Hyvä Henkensä, joka toimii Jeesuksen kautta elävässä yhteydessä Isään, ottaa itse yhteyttä, kun Jeesuksen Nimessä ollaan koolla ja saarnataan Kristusta, — ja jos ei ota, tyydyn nöyrästi sillä kertaa “kuivaan kokoukseen” ilman sen enempiä hehkutuksia!

 

Ihmisen alkusyntyistä, Jumalan itsensä antamaa taipumusta ja kykyä hurmoksellisuuteen tulee vastuullisesti hallita!

Ja Herra sanoi Kainille: “Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!” (1 Ms 4:6-7)

Hurmos ei suinkaan ole vain kristinuskon piiriin kuuluva ilmiö. Sitä esiintyy ja on esiintynyt kaikissa uskonnoissa. Eikä vain uskonnoissa, vaan kaikkialla, missä yleensä ihmisiä on tai on ollut. Se on Jumalan itsensä antama taipumus ja kyky. Sitä on toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Sitä voidaan myöskin harjoituttaa ja ennen kaikkea: ihmisen itsensä tulee sitä pyrkiä itsessään vastuullisesti hallitsemaan. Näin on itse asiassa laita kaikkien ihmisen kykyjen, sekä hyvien että huonojen taipumusten, lihas- tai henkisten voimien, himojen, vihan ja rakkauden jne. suhteen. Perusihmisyyteen kuuluu, että näiden kaikkien käytössä ihminen on vastuussa Jumalan, ja toisten ihmisten edessä ja myös itsensä suhteen.

Niiden liiallisessa tai väärässä käytössä tai joskus niiden laiminlyönneissä väijyy synti (hepr. chattaat, päämäärän kadottaminen, eksyminen väärille raiteille) ovella suistaen ihmisen hallitsemattomaan tilaan. Kainia Jumala käski hallitsemaan (hepr. maashal, hallita sanalla) itseänsä. Se edellytti nimenomaan Jumalan sanan kuuntelemista omassatunnossaan ja kuuliaisuutta sille. Muuten synti ottaa miehessä hallintavallan ja vie turmioon.

Rakkaus, mukaan luettuna siihen kuuluva seksuaalisuus ja kyltymätön viha ovat selkeitä esimerkkejä siitä, ettei niitä valloilleen päästettyinä kukaan pysty hillitsemään ja sammuttamaan. Laulujen Laulu sanoo (8:6-7) rakkauden olevan “tulen hehkua ja Herran liekki, jota suuret vedet eivät voi sammuttaa eikä tulva viedä mukanaan”. Nykyisen seksikyllästeisen yhteiskunnan vastuullisten tulisi lukea tämä Raamatun kohta enempi vakavana varoituksena vastuuttomasti irtipäästetyn seksuaalisuuden suuresta, tulen liekin tavoin tuhoavasta voimasta, kuin vain romanttisena rakkauden ylistyksenä. Niin hillittömänä, jota tuskin enää kyetään taltuttamaan, on seksikulttuuri ajassamme päästetty valloilleen.

Melkeinpä samaa on todettava nykyisestä karismaattisesta käyttäytymisestä. Kun ihminen alkaa karjua kuin leijona, röhkiä kuin sika, kiekua kuin kukko, naukua kuin kissa, laskee housuihinsa kokouksessa tai oksentaa “piruja” ulos, ei tällainen tietenkään ole Jumalan Hengen aikaansaamaa. Mutta ei se ole välttämättä myöskään pahojen henkien ja demonien vaikutusta huolimatta siitä, että siinä näkyvät selvät riivattuna olemisen tuntomerkit! Kyllä siinä useimmiten ihmisen oma psyyke on pois raiteiltaan ja tuottaa yhtä ja toista tai sitten matkii sellaista, mitä jälkeenpäin saa hävetä.

Tässä tietenkin on mukana joukkosuggestiota, etsittyä ja tavoiteltua hurmosta ja transsia, jolloin ihmistä viedään minne vain tahdotaan, kuten Paavali asian ilmaisi (1 Kr 12:2). Tämä hurmaantuminen on aina yleensä hyvin miellyttävä, jopa huumaava kokemus ja käy dopingista, siinä missä huumeet ja päihdyttävät juomat. Jeesus kuitenkin varoitti tällaisesta päihtymyksestä (Lk 21:34) eikä Hän varmaankaan puhunut tässä yhteydessä ainoastaan alkoholista tai muista päihdyttävistä aineista!

Hurmoksen tiliin ei kuitenkaan voi lukea edellä kuvattua ihmisten outoa, jopa sairasta käyttäytymistä. Onhan suggestiivinen alttius Jumalan itsensä antama taipumus ja kyky, joka oikein hallittuna on elämän erilaisissa kanssakäymisissä ja ihmisen oman psyyken hallinnassa monessa mielessä hyödyllinen ja välttämätönkin avu. Eikä sen vaikutuspiirin ulkopuolelle voi kukaan ihminen asettua, sillä kaikessa ja kaikkialla se on vaikuttamassa, niin ihmisten puheissa, kanssakäymisissä toistensa kanssa, kulttuurin erilaisissa ilmentymisissä, puheiden, musiikin, eri taiteen lajien jne. seurannassa ja osallistumisessa sekä esittäjän että yleisön keskinäisessä kommunikoinnissa.

Sen sijaan vastuuttomassa väärinkäytössä ja ihmisten manipuloinnissa se johtaa aina mitä vakavimpiin seuraamuksiin. Kuinka paljon ovatkaan ihmiskunnan historiassa monet “karismaattiset” kansanjohtajat, hitlerit, poliitikot, puhujat, saarnaa­jat ja muut “voidellut” saaneet pahaa ja tuhoa aikaan johtaessaan kansaa omien tarkoitusperiensä ja mielihalujensa mukaan. Hengellisessä kentässä maassamme ja ulkomailla vaikuttaa monia tällaisia puhetaitureita, jotka osaavat ottaa kuulijat hallintaansa ja kietoa sormensa ympärille, miten vain haluavat. Valitettavasti monet näistä puhevirtuooseista käyttävätkin ihmisiä vastuuttomasti tekemällä löysillä lupauksilla käännynnäisiä, sitovat heitä itseensä, lypsävät heidän rahansa ja manipuloivat heitä mielensä mukaan. Tällaisten “voideltujen” auktoriteetin ja hallinnan alle ei tulisi kenenkään antaa johtaa itseään. Jo tieto siitä, että kysymys ei ole tai tarvitse olla mistään yliluonnollisesta “Hengen auktoriteetista”, vaan aivan luonnollisesta ihmisten alttiudesta joutua, jopa etsiytyä suggeroitavaksi, auttaa pitämään päänsä kylmänä ja aivot selkeinä. Jumalan todellisen Hengen kosketuksesta ja siunauksista ei silti tarvitse jäädä osattomaksi, — siihen löytyy vankka teologinen perustelu. Onhan kirjoitettu: “Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen” (Jes 57:15). Jumalan Henki kulkee “maajalassa” eikä korkeiden “voideltujen” käsien alla! Häntä tulee odottaa, eikä Hänen läsnäoloaan tule pyrkiä manipuloimaan esiin! Hän ilmaisee itsensä silloin, kun tahtoo ja siellä, missä tahtoo! “Odota Herraa, vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa!”

 

Elämme profetismin aikaa!

Karismaattiseen liikehdintään liittyvät oleellisena osana profetoiminen, ilmestykset, näyt ja määrätyntasoinen “tietäminen” ja selvänäköisyys. Nämä kaikki ovat esiintyneet kautta aikain kaikkialla eri kulttuureissa ja uskontojen piireissä. Ne eivät siis ole rajoittuneet vain kristinuskon vaikutuspiiriin. Ne mielletään yleensä viesteiksi tuonpuoleisesta ja erityisesti kristillisissä piireissä Hengen manifestaatioiksi, ilmennyksiksi, karismoiksi.

Voidaksemme ymmärtää oman aikamme erittäin voimakkaaksi virinnyttä karismaattisuutta ja varoa sen mukanaan tuomia karikoita, on tarpeen vielä edellä tuodun lisäksi luoda katsaus vanhan Israelin piirissä esiintyneeseen ns. profetismiin ja verrata sitä oman aikamme ilmiöihin.

Profetismi

Professori Aarre Lauha kirjoittaa kirjassaan Jumalan soihdun kantajia (Kirjapaja 1966) filistealaissorron pimeinä vuosikymmeninä (n. v. 1050 tienoilla eKr.) Israelissa esiintyvästä uskonnollisesta liikkeestä, joka tunnetaan profetismin nimellä:

“Useissa uskonnoissa erityisesti itämailla on esiintynyt niin voimakkaita uskonnollisia elämyksiä, että niiden alaiset henkilöt ovat menettäneet tavallisen tajuntansa ja joutuneet hurmoksiin. Myöskin Israelin uskonnon keskuuteen ilmestyy hurmoksellisia julistajia. Monet tällaiset profeetat jäivätkin niin sanoaksemme sielulliselle tasolle. Oudoksuen heitä katsottiin, kun he meluisina laumoina liikuskelivat (esim. 1 Sm 10:5-6, 10-11; 19:20-24). Mutta Israelin uskonnon merkillisimpiä ilmiöitä on, että tämä liike muuttuu siellä toisenlaiseksi ja joutuu kaikkein arvokkaimpaan käyttöön. On kuin ilmoituksen Jumala ymppäisi villiin runkoon sellaisen oksan, jonka on määrä tuottaa käyttöönsä kaikkein jaloimmat voimat. Israelin uskonnon kypsimpänä aikana muodostuu profetismista ilmoituksen varsinainen väline. Eräitä ulkonaisia, muodollisia piirteitä säilyy samantapaisina kuin alkuperäisessä profetisimissa (esim. hurmosilmiöt), mutta sisällys ja tehtävä on toinen. Tämä vakava profeettaliike kartuttaa moninkertaiseksi Mooseksen perinnön. Profeettain joukosta tulevat ne Jumalan miehet, joilla on sanottavana ajan myrskyjen keskellä iäisyyden sana.

Filistealaisaikana profetismi ei vielä ollut kohonnut tähän merkitykseen. Kuitenkin Israelissa eli jo silloin eräs suuri persoonallisuus, joka Jumalan miehenä ja “näkijänä” ikään kuin ennakoi suuria profeettoja ja jonka henki varmaan huomattavasti vaikutti siihen, että hurmosprofeetoista erkani vakavan ilmoitusprofetismin haarautuma. Tämä mies oli Samuel.

Samuel oli syntyisin Raamasta, joka oli pieni paikkakunta vähän matkaa Jerusalemista pohjoiseen. Unohtumaton on Raamatun kertomus Samuelin lapsuudesta Siilon pyhäkössä, jonne äiti oli antanut hänet kasvatettavaksi pienestä pitäen Herran palvelustehtäviin. Menneisyyden hurskas perintö pyhän paikan ja vanhan Eelin välittämänä ja omakohtainen Jumala-kokemus jäivät hallitsemaan koko Samuelin persoonallisuutta — jatkuvasti vielä senkin jälkeen, kun Eeli oli keskellä onnettomuutta kuollut ja pyhäkkö hävitetty. Samuel siirtyi takaisin kotiseudulleen ja toimi siellä Jumalan miehenä ja oikeuden jakajana neuvoen, varoittaen ja rohkaisten kansalaisiaan ja rukoillen heidän puolestaan. Hänen ohjelmansa oli selvä: “Jos te kaikesta sydämestänne käännytte Herran puoleen, niin poistakaa keskuudestanne vieraat jumalat ja astartet ja kiinnittäkää sydämenne Herraan ja palvelkaa ainoastaan häntä, niin hän pelastaa teidät filis­tealaisten käsistä” (1 Sm 7:3).

Kun vieraan valloittajan sorto pyrki sammuttamaan toivon, piti Samuel sydämissä yllä kansallista liekkiä korostamalla moosekselaisen uskonnon perintöön sisältyvää Israelin historiallista omalaatuisuutta, kansallista yhteyttä ja tulevaisuuden lupausta. Ja kun kanaanilainen pakanuus uhkasi sulattaa Israelin oman uskonnon itseensä, kirkasti Samuel kansalle, että tässä kysymyksessä on sekä uskonnolliselta että kansalliselta kannalta elämän tai kuoleman ratkaisu. Molemmat Samuelin toiminnan puolet punoutui siten erottamattomasti toisiinsa. Sitomalla kansan isien Jumalaan hän sai sillä säilymään sekä oikean uskon että isänmaan. Samuel korosti johdonmukaisesti sitä, että kaikki asiat oli arvioitava ja ratkaistava Herran tahdon näkökulmasta…

Samuelin työn salaisuus käy ilmi hänen sanoistaan: “Puhu, Herra, palvelijasi kuulee”. Pimeänä aikana voi Jumalan valon välittäjänä olla vain se, joka osaa kuunnella ja odottaa.”

Vanhan Israelin historiasta meillä 2000-vuotisluvun alkupuolella elävillä on todella paljon oppimista. Karismaattinen liikehdintä osoittautuu olevan hyvin vanhaa perua. Sitä on kautta aikain esiintynyt kaikissa uskonnoissa arkaistisia luonnonuskontoja myöten. Tämänhän totesimme jo aikaisemmin. Hurmaantumisen yhteydessä viestejä tuon puoleisesta on niin ikään aina välitetty. On langettu loveen ja nähty näkyjä. Profetiat ja näyt ja niiden tulkinnat ovat olleet tarkkoja tai vähemmän tarkkoja. Kun nykyisessä karismaattisessa liikehdinnässä tapahtuu aivan samoja asioita, on yksipuolista vetää tästä johtopäätöstä, että nämä sinänsä todistaisivat viimeisten aikojen voimallisesta Hengen vuodatuksesta ja lopun ajan sadonkorjuusta. Mainitut asiat ovat kyllä todellisuutta tänä aikana, mutta me mukana olevat ihmiset olemme sielullisia ja monin tavoin ei vain hyvään, vaan myös pahaan taipuvaisia ja turmeltuneisuutemme on kovinkin ilmeistä (Gal 5:19). Me emme tunne tarpeeksi tässä Jumalan luomassa maailmassa vaikuttavia alkuvoimia eikä niihin jo valmiina sisältyvää henkistä, hengellistä ja yleensä Jumalan luomista elämän laeista kumpuavaa informaatiota. Vielä lisäksi meidän tulee ottaa huomioon, että näitä samoja alkuvoimia valheellisesti ominaan käyttävät  myös moni-ilmeiset pahuuden voimat. Siksi on tarpeen oppia erottamaan Jumalan ääni kaiken sielullisuuden keskellä, kuuntelemaan sitä ja olemaan sille kuuliainen.

Tähän meitä auttaa vanhan Israelin kokemus. Filistealaissorron vuosikymmeninä, pyöreästi noin 1000 vuotta eKr, Samuelin esiintyessä Israelilla oli Mooseksen perintö, toora, Joosuan ja tuomareiden historia käytettävissään ohjeellisena Jumalan tahdon ilmaisuna, mutta esimerkiksi profeettain opetus heiltä puuttui tykkänään. Samuel toimi toisin kuin hänen aikanaan ja myöhemminkin esiintyneet hurmosliikkeet, profeettakoulut (2 Kn 2), toimivat ne sitten Jahven, Baalien, Astarten, filistealaisten monien jumalien, jne. edessä tai nimissä. Samuel sitoi kaiken uuden ilmoituksen, profetismin kansalliseen, isien Jumalalta saatuun aikaisempaan ilmoitukseen, silloin olemassa olevaan “Raamatun sanaan”. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että kenties suuressakin “Hengen innoituksessa” saatu uusi ilmoitus karsiutui vääjäämättömästi pois, jos se havaittiin olevan räikeässä ristiriidassa esimerkiksi Mooseksen välityksellä saadun opetuksen, tooran, kanssa. Näin hän viitoitti tietä myös tuleville Israelin profeetoille, jotka toimivat samoin. He sitoivat ilmoituksen ennen kirjoitettuun sanaan ja tältä pohjalta täydensivät sitä niin, että mekin Pohjolan myöhäiset asukkaat olemme päässeet osallisiksi Jumalan tutkimattomista salaisuuksista heidän välityksellään!

Samuelin taustakin profeettana, jolle “Herran sana tuli”, oli toinen kuin sen aikuisten “tusinaprofeettojen” kohdalla, jotka hurmostietä, itsensä nostaen tavalla tai toisella lähemmäs jumaluutta ja jopa pyrkien “sulautumaan jumaluuteen”, välittivät ilmestyksiä ja näkyjä, jotka saattoivat silloin tällöin sisältää jonkun totuuden jyvänkin, mutta jotka pääasiallisesti olivat sielullisia ja vääriä.

Samuelille tuli Herran sana jo poikasena sille tasolle, missä hän oli maatessaan kaislamatolla ilman hurmosta ja jumalallisen ilmestyksen tavoittelua. Isien, “kirkkauden Jumala” (Apt 7:2) otti häneen yhteyttä, tuli hänen vierellensä ja ilmestyi hänelle. Kun hänen kerrotaan myöhemmin esiintyneen hurmosprofeettojen keskellä, jopa johtaneen heitä (1 Sm 19:20), ei hän sinne ollut hakeutunut, saadakseen Jumalalta uutta ilmestystä, vaan pysäyttääkseen Jumalan Hengen vaikuttaman hurmoksen kautta Saulin ja hänen miehensä. Samalla varmaan oli hyvä tilaisuus ohjata näitä “hyppijöitä” lähestymään Jumalaa oikealla tavalla, Herran pelon alla, ettei “alastomuuden häpeä” paljastuisi, kuten kävi Saulin ja hänen miestensä kohdalla ja neuvoa etsimään ja kuuntelemaan oikein sitä Jumalaa, joka ottaa kyllä jokaiseen etsijäänsä yhteyttä, mutta omalla ajallaan ja sillä itse kunkin arkisen elämän omalla tasolla, — siellä missä ihminen itse liikkuu, tomun eikä hurmoksen tasolla! Kun tämä tie ei kansalle ja sen hengelliselle etsinnälle kelvannut, Samuel vetäytyi pieneen kotikyläänsä Raamaan, eikä profeettaa, josta on kirjoitettu, että Herra ei “antanut yhdenkään sanoistansa varista maahan” (1 Sm 3:19), sen jälkeen tarvittu yli kahteenkymmeneen vuoteen (1 Sm 7:2)! Israel pärjäsi sen ajan omien karismaattisten johtajiensa varassa! Filistealaiset eivät vain väistyneet heidän kimpustaan!

Kun sitten hätä pakotti kääntymään jälleen Samuelin puoleen, hänellä olikin viestitettävänä sana: “Jos te kaikesta sydämestänne käännytte Herran puoleen, niin poistakaa keskuudestanne vieraat jumalat ja astartet ja kiinnittäkää sydämenne Herraan ja palvelkaa ainoastaan häntä, niin hän pelastaa teidät filis­tealaisten käsistä” (1 Sm 7:3).

Viesti oli selvä! Jos kaikesta sydämestään halutaan kääntyä Herran, ainoan Jumalan, puoleen, siinä ei tarvita vieraita jumalia, baaleja ja astarteja, se on: minkäänlaisia välittäjäguruja, ei kotimaasta eikä ulkomailta eikä heidän profeettojaan. Riittää, kun kiinnitetään sydän Herraan ja palvellaan yksin Häntä, joka on jo menneitten sukupolvien aikoina isille ilmestynyt omaehtoisesti ja rakkaudessaan antanut apuaan muodossa ja toisessa.

Tästä todisteeksi, että Herra auttaa tästä eteenkin päin, Samuel todellisena profeettana uhrasi “imevän karitsan”, jolloin Jumala osoitti hyväksyvänsä tämän riittäväksi uhriksi voimallisella ukkosen jylinällä filistealaisia vastaan, niin että he joutuivat hämmennyksiin ja Israel voitti heidät (1 Sm 7:10). Muistutukseksi vielä, että Herra auttaa, Samuel nosti kiven merkiksi: “Tähän asti on Herra meitä auttanut!” (1 Sm 7:12)

Tämä sama uhri, joka kävi käytäntöön Golgatalla, kun todellinen Jumalan Karitsa siellä antoi uhrinsa, riittää meillekin tänäkin päivänä! Tämä on lihaksi, ihmiseksi tullut kertakaikkinen ja riittävä Jumalan Sana, — ei siihen uutta ilmoitusta tarvita lisukkeeksi tänäkään päivänä!

 

Nykyisen karismaattisen liikkeen arviointia

Nykyisen karismaattisen liikehdinnän suurena heikkoutena ja eksyttävänä piirteenä onkin Raamatun ilmoitukseen sitoutumaton profetismi! Jeesus Pyhästä Hengestä ja Hänen tehtävästään puhuessaan sanoi, että “Hän ottaa minun omastani ja julistaa teille”. Näin Hän sillä selvin sanoin ilmaisi, että Raamatun ilmoitus, joka Hänestä todistaa (Jh 5:39) ja Hän itse Sanana on riittävä ja ainoa ilmoituksen lähde. Hänen kauttaan ja Hänessä, Pojassaan, Jumala puhuu näinä viimeisinä aikoina (Hepr 1:2).

Kun siis karismaattisen lahjan kautta profetoidaan (parasta profetointia on Hengessä julistettu tai saarnattu sana!), tulisi se aina ehdottomasti alistaa Raamatun ilmoitetun sanan alle. Onko profetia yhtä pitävä Raamatun sanan kanssa? Mikä ei ole yhtä pitävää, se on hyljättävä! Sisältääkö profetia tai julistus uutta ilmoitusta, joka ylittää ennen kirjoitetun sanan? Jos ylittää, niin armotta sellainen on hylättävä! Profeettain uuden ilmoituksen tuomisen aika on ohi! Nyt Jumala puhuu vain Poikansa, Sanansa kautta! Tietenkin tässä on erotettava sellainen ilmoitus, jossa esimerkiksi ilmoitetaan ennalta tapahtuva asia. Tällainen ei ole uutta ilmoituksen sanaa, vaan tällaisissa tapauksissa voidaan jäädä rauhassa odottelemaan ja katsomaan, toteutuuko ennustus vai ei! Tällaista profeettaa tai ennustelijaa ja hänen ennustamiaan asioita ei missään tapauksessa tarvitse ruveta pelkäämään, vaan ottaa tyynesti, mitä tuleman pitää. Jumalan Henki ei puhu pelotellakseen ketään!

Julistetussa, Raamatussa ilmoitetussa, saarnatussa sanassaan Hän ilmestyy, kun sitä julistetaan profeetallisesti nimenomaan taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä. Silloin se koituu kuulijoille “rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi” (1 Kr 14:3). Sen sijaan Raamatun ulkopuolinen julistus vaikkapa enkelin suusta ei rakenna oikealle Kristus-perustukselle, ei kehota suuntaamaan katsetta “uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen” (Hepr 12:2) ja jättää ihmisen ilman toivoa, koska toivo saadaan nimenomaan “Raamatun lohdutuksen kautta” (Rm 15:4).

Edelleen: nykyisen karismaattisen liikehdinnän suurena heikkoutena ja eksyttävänä piirteenä näkyy olevan, että se viittaa kintaalla kaikkeen menneitten sukupolvien kokemuksiin ja hengelliseen perintöön. Menneitten sukupolvien julistajat, joita Jumala on aikoinaan käyttänyt voimallisesti evankeliumin julistustyössä, leimataan toinen toisensa perään suuriksi eksyttäjiksi vain sillä perusteella, että heidän toiminnastaan tai julistuksestaan löydetään yksi tai useampia vääriä painotuksia tai kohtia, jotka sitten riittävät todisteiksi leimaamaan koko heidän elämäntyönsä vääräksi. Ja kenestäpä ei löydy, kun oikein syynäämään ryhdytään, myöskin sellaista, mikä ei tarkempaa kritiikkiä kestä. Eipä sellaista henkilöä ole historian kuluessa vielä esiintynytkään! Eipä edes Jumalan Poikakaan ominut sellaista täydellisyyttä itselleen, koska Hän erästäkin nuhteli: “Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin” (Mk 10:18).

Karismaattinen liikehdintä ei ole suinkaan yhtenäinen liike. Siinä on erilaisia painotuksia, sekä oppia koskevia että käytännöllisiä. Nämä eri suuntaukset taistelevat verisesti myös toisiaan vastaan. Kaikki näyttävät kyllä olevan yhtä mieltä suhtautumisessa vanhoihin herätysliikkeisiin, perinteisiin kirkkoihin ja myös vapaalla sektorilla oleviin, liiaksi perinteistään kiinnipitäviin yhteisöihin ja liikkeisiin. Paitsi että näissä kirkkohistorian eri aikoina vaikuttaneet julistajat uskonpuhdistajia myöten saavat huutia, niin ovat kaikki nämä kirkot, yhteisöt ja laitokset näiden karismaatikkojen mukaan muodostumassa suureksi Baabeliksi, ja siksi niistä on henkensä kaupalla lähdettävä ulos! Kaikki kirkkojen ja organisaatioiden sisällä oleva opetus lapsikasteineen sun muineen on heidän mukaansa, kuten eräskin äskettäin yli 500-sivuisessa, faktaa ja fiktiota rinnakkain sisältävässä (satu)kir­jassaan, missä hän analysoi “kirkkolaitosinstituution peruspylväitä”, toteaa, on “kirkollista kusetusta” ja “pi­run­­paskaa”!

Silti samaan hengenvetoon kuitenkin viestitään, että liittykää meihin, ikään kuin näiden organisaatioiden ulkopuolella oleva uusi yhteisö olisi paremmin Baabelista turvassa! Näin nämä “urhoolliset soturit” käyvät suurta sotaansa näitä kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä vastaan, joissa kuitenkin Kristuksen nimi vielä tavalla tai toisella mainitaan, eivätkä huomaa, että he sotivat itse Kristuksen ruumista vastaan, joka tosin on “syöpäläisten” peitossa, mutta jossa vielä todellinenkin Hengen elämä kaiken kaman keskellä vielä sykkii!  Näiden silmissä, jotka ovat päättäneet lujasti vaikka “saappaat jalassa kaatua elopellollaan”, kirkot ovat paisuneet suuremmaksi uhaksi kuin synti, joka — hävyttömästi kyllä näyttää silti jylläävän yhtä hyvin uloslähtijöiden, kuin sisälle jäävienkin rinnassa. Eikä siitä todellisesta synnistä taida päästää muu kuin Kristuksen veri, kun itse kukin suostuu kuolemaan itselleen ja — oikeassa olemiselleen!

Tässä sinänsä raamatullisessa kutsussa “ulos Baabelista” ovat faktat ja fiktiot, tosiasiat ja kuvitellut unelmat näiden karismaattisten “uskonpuhdistajien” julistuksessa todella sekoittuneet ja asettuneet samanarvoisiksi perusteluiksi uloslähtöön!

Olen tätä aihetta käsitellyt aikaisemmissa Suuhusi Pasuuna -numeroissa hyvinkin voimakkaasti, mutten koskaan ole kehottanut ensisijaisesti eroamaan kirkoista ja yhteisöistä, vaikken sitäkään ratkaisua joidenkin kohdalla ole niin erityisen pahana eikä missään tapauksessa itse kunkin autuutta vaarantavana asiana pitänyt. Sen sijaan olen kehottanut kaikkia, kuuluivatpa mihin kirkkoon tai lahkoon tahansa tai sitten eivät kuulu mihinkään, yhtäläisesti sanoutumaan sisäisesti irti ns. “Baabelin synneistä”, sillä eihän “omankaan poppoon” tai “puolueen” kaikkia kannanottoja ja käytäntöjä tule kritiikittömästi hyväksyä! Jos taas Jeesuksen seuraajien keskuudessa ryhdytään vaatimaan vastoin yksilön omaatuntoa “ryhmä-äänestyspakkoa”, silloin on tietenkin tehtävä omat johtopäätökset. Oman­tunnon vapaus yleisesti ottaen on onneksi vielä Suomen kristillisissä kir­kois­sa ja yhteisöissä sen verran laajaa, että jokainen on suhteellisen vapaa Herransa edessä omakohtaisesti ratkaisemaan, haluaako olla jonkun yhteisön jäsen vaiko ei! Ei “leirien sisä- tai ulkopuolella”, eikä edes niin sanotun oikeaoppisen morsiusjoukon sisä- tai ulkopuolella jne. ole pelastusta, se on varmaa! Pelastus on yksin Jeesuksessa, oli Hän sitten missä tahansa, Hänen tykönsä meitä kaikkia kutsutaan: “Menkäämme siis Hänen tykönsä” (Hepr 13:13)! Tämän Raamatun paikan jatko “ulkopuolelle leirin Hänen pilkkaansa kantaen” ei tarkoita kirkkojen ja yhteisöjen ulkopuolelle siirtymistä, vaan sanoutumaan irti kaikesta sellaisesta, mikä on selvästi Jumalan sanaa vastaan ja silläkin uhalla, että joutuu häväistäväksi ja pilkattavaksi ja jopa erotetuksi. Ei toki “meil­lä ole täällä pysyväistä kaupunkia!” (jae 14) Tämä on hyvä muistaa!

Tämän linjauksen katson olevan yhteneväinen sen kehotuksen kanssa, minkä Samuel, kuten edellä totesimme, Israelin kansalle, silloisille “jumalanlapsille” lausui: Poistakaa väärät jumalat, väärät auktoriteetit Jumalan kasvojen edestä ja palvelkaa yksin Herraa!

Faktaa esimerkiksi luterilaisessa kirkossa, jos haluamme puhua kärjistetysti, on se, että siellä on “kahden kerroksen” väkeä, pappeja ja maallikoita. Virka on täysin väärällä tavalla korostettu, siihen on  nivottu valtaa, jota Kristuksen seuraajille, olivat he keitä tahansa, ei ole koskaan annettu. Neuvon, ettei kenenkään tarvitse tätä ihmistekoista baalinpappi-asetelmaa kumarrella eikä pelätä. Kun kirkollisessa käsikirjassa on jopa synninpäästö yhä tarkemmin kaavoitettu näiden valtaapitävien “jumalan palvelijoiden” oikeaoppisiin käsiin, muistutan jokaista, että Jeesuksen oman opetuksen mukaan syntisyyden päästö saadaan yksinomaan “uskomalla Minuun” (Apt 26:18) ja tätä uskomista ei onneksi ole Raamatussa kaavoitettu minkään määrätyn pelastusjärjestyksen varaan, väittivätpä sitten jotkut tahot mitä tahansa!

Vapaissa suunnissa näitä Baalin pappeja ja kahden kerroksen väkeä löytyy myöskin yltäkyllin. Saarnaajat, pastorit ja vanhimmistot vaativat itselleen arvonantoa ohi Kristuksen, jonka palvelijoita he sanovat olevansa. Niin sanottu “seurakuntatotuus” on nostettu kumarrettavaksi jumalankuvaksi. “Hengelliseen kotiin”, vaikka tätä käsitettä ei löydy koko Raamatusta, täytyy kristityn kuulua, muuten olet “irtolainen” ja uskosi kyseenalaistetaan. Luterilaisessa kirkossa, jossa sanotaan olevan “seinät matalalla ja katto korkealla” saa suojan sen siipien alla niin julkijumalaton kuin jumalankieltäjäkin, — kunhan vain kuulut kirkkoon tai vaikkapa Jehovan todistajiin! Jos taas et kuulu mihinkään, et ole minkään arvoinen, vaikka seurakuntalaiset toisaalla huutaisivat kuinka paljon tahansa hallelujaata, kun vahingossa eksyvät tällaisen “irtolaisen” julistusta kuuntelemaan!

Edellä vain pientä kuvausta kristillisyyden nurjista puolista! Mutta otetaanpa joitakin faktoja myös myönteisistä asioista.

Kirkollisissa ja vapaitten suuntienkin aarrekammioista löytyy pitkän kristillisen kokemuksen, kilvoittelun, Raamatun tuntemuksen, tiedon, teologisen tutkimuksen jne. alueilta faktaa, aineistoa, todellisia aarteita, jotka tosin eivät ole varsinaisesti kirkkojen yksityisomaisuutta, vaan koko kristillisyyden yhteisomaisuutta, mutta jotka ovat taltioidut näiden aarrekammioihin.

Suin päin kirkoista eroavat lähtevät myös näiden aarteiden luota ja joutuvat rakentamaan oman ja kuppikuntansa kristillisen kilvoituksen alusta. Tämä merkitsee kaikkien niiden erehdysten, virheiden ja eksymysten uusiutumista, mitä menneet sukupolvet ovat saaneet läpikäydä ja niistä jotakin oppineet. He lähtevät ajattelemattomasti liikkeelle omassa sielullisessa innossaan ilman “kysymistä menneiltä ajoilta” (Jer 6:16-17) ja ilman “kääntymistä isien puoleen”. Siinä helposti vain säikkymällä Resiniä ja Remaljan poikaa”, noita jumalattomia “kirkonjohtajia” ja “eksytyksen kavalia juonia”, nostetaan kytkintä, pitäen halpana Siiloan hiljaa virtaavia vesiä” (Jes 8:6), kun ne näyttävät vielä niin sameilta, vähävetisiltä ja mitättömiltä!

Pahinta on, että kun sielullisessa innossa tai yllytyksestä lähdetään “pelastautumaan Baabelista”, ilman että vielä ei ole tajua eikä kokemusta päästä edes “tämän maailman saastutuksia pakoon”, käännetään samalla vastuuttomasti selkä niille tuhansille uudestisyntyneille, vilpittömille uskoville, joita aivan varmasti sinne vielä syystä tai toisesta jää muutoinkin kuin pelkästä tottelemattomuudesta ja jätetään heidät oman onnensa nojaan: “Katsokoot itse eteensä!”

Meidän suomalaistenkin olisi syytä muistaa, että Siiloan hiljaisten vesien “ varsilla täällä Suomenniemellä, jonka Taivaallinen Isä on meille armossaan antanut, on vuosisatojen kuluessa itkien monta kylvösiementä viety, monissa kärsimysten kouluissa opittu tuntemaan isien Jumalan rakastavan käden kosketus ja huolenpito ja myös iloittu silloin tällöin saadusta hengellisestäkin sadosta.

Täällä Suomenniemellä on meillä Jumalalta saatu kansallinen kotimme riippumatta EU:hun kuulumisestamme ja täällä ovat myös meidän omat kotimme, joiden hengellisyydestä meidän tulisi herätä ensisijaisesti huolehtimaan eikä niinkään paimentamaan mustasukkaisesti uskovia itse valittuihin ja monta kertaa keinotekoisiin “hengellisiin koteihin”.

Täällä kansallisessa kodissamme kilvoitusten teillä saadusta hengellisten kokemusten rikkaudesta meidän tulisi alkaa kaivaa uudestaan esiin ne todelliset ja suurenmoiset aarteet, joiden hohdon rinnalla monet uusien tuulien tuomat virtaukset ja “karismaattisuuden uudet aallot” paljastuvat juurta vailla oleviksi tuulentuviksi. Näitä aarteita tarvitsee myös omien lastemme lisäksi ns. kolmas maailma silmävoiteeksi ja alastomuutensa peitteeksi voidakseen liittyä ja juurtua lujemmin Kristukseen. Hänen seurassaan tämän maailman alkuvoimat paljastuvat näennäisestä rikkaudestaan ja voimastaan huolimatta “heikoiksi ja köyhiksi”. Näitä alkuvoimia käyttävä uskonnollisuus ja karsimaattisuus, vaikkakin ne ovat välillisesti Jumalasta lähtöisin, eivät ilman Kristuksen sisällistä tuntemista pysty Jumalan lapsen perintöä meille varmistamaan! Käyvätpä jopa tarpeettomiksi ja roskaksi “tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla” (Fl 3:8).

Poistakaamme mekin, suomalaiset kristityt, vieraat jumalat, baalit ja astartet elämästämme ja palatkaamme koko sydämestämme ottamaan vaarin Raamatun ilmoituksesta! Hyödyntäkäämme isien uskonperintöä ja kokemuksia omassa uskonvaelluksessamme!

 

Kahden maan kansalaisina!

Lopuksi voimme vielä kysyä, mitä merkitystä on elävän uskon kilvoitukseen ja hengelliseen etsintään sotkea maallinen isänmaallisuus? Eikö meidän isänmaamme ole ylhäällä! Raamattu todella sanoo meidän olevan “taivaan kansalaisia”, mutta jatkaa, että sieltä “me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastetun ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken (Fl 3:20-21).” Raamattu myös todella puhuu “taivaallisesta” isänmaasta (Hepr 11:16), jota mm. Aabraham etsi.

Mutta mitä on sanottava tästä: “Taivas on Herran taivas, mutta maan Hän on antanut ihmisten lapsille” (Ps 115:16). Aabraham etsi Luvattua Maata täältä alhaalta, sillä jos hän olisi etsinyt sitä taivaasta, olisi hän varmaan etsintänsä täällä maan päällä lopettanut siihen paikkaan. Ajallisen elämänsä aikana hän kyllä pääsi sitä katselemaan, mutta jalan leveyttäkään hän ei siitä omistanut. Aivan varmasti Aabrahamkin uskoi psalmistan tavoin, että Jumala, joka uudistaa maan muodon, on maan “antanut ihmisten lapsille”! Tämä luvattu maa kuuluu hänellekin ja siitä merkiksi hän osti suvulleen ja samalla itselleenkin hautapaikan, josta aikanaan hänkin perheensä kanssa saisi herätä ylösnousemuksen aamuun. Ylösnousemuskin nimittäin tapahtuu täällä maan päällä eikä taivaassa! Silloin tämä maa puhdistettuna ja uudistettuna koko muun luomakunnan kanssa ottaa iloiten ikävöimänsä “Jumalan lapset” vastaan (Rm 8:18-23)!

Samuelin profeetallisen ohjelman mukaan israelilaistenkin maa vapautetaan “filis­tea­laisista”, kunhan vain kansa poistaa väärät jumalansa silmiensä edestä. Tämä on myös mahdollista tapahtua meille suomalaisille, jos suostumme vaihtamaan omat välittäjägurumme, baalimme, ainoaan todelliseen Välittäjään, Jumalan Karitsaan! Hänet voidaan kohdata täällä maan päällä aivan tavallisen ihmisen tasolla, eikä missään hengellisissä korkeuksissa. Onhan Jumala ainokaisen Poikansa antanut tänne meille Pelastajaksi ja Vapahtajaksi. Meidän tulee kiinnittää sydämemme yksin Häneen, kuunnella ja odottaa Häntä. Jos Hän viipyy, niin Hänen lopullinen saapumisensa tänne maan päälle on varmuudella tapahtuva, sillä siitä Jumala on antanut sanansa.

Siksi voimmekin jo — menettämättä silti tippaakaan hengellisyydestämme, yhtyä juutalaissyntyisen, kaikille suomalaisille tutun Sakari Topeliuksen kanssa hänen lauluunsa Kesäpäivä Kangasalla:

Oi taivahan pyhä Herra,

Isämme armias!

Ah, kuink` on sun maasi kaunis,

kuink` ihana taivahas!

järveimme säihkyellä

suo lempemme tulta vaan!

Oi Herra, intoa anna

ain` maatamme rakastamaan!

Parhaat eväät oman maan rakentamiseksi on kääntyä koko kansana isien Jumalan puoleen! Tätä mieltä on myös Kangasalan pitäjän Sahalahdella asuva, erään pohjalaisen rajasuutarin poika

Reino Marjakangas

 

“Suuret kokoukset eivät ole terveellisiä”

 

“Nuori hempiämielinen kansa vasta herännyt, se ej tahtos koskaan mualla olla kuin Jumalan sanan harjotus huoneesa, joka näyttäis yheltä osalta oikiaksi, vaan jos asia oikein kahtotaan niin se on niinpaljon vahinkollista kuin hyötyllistäkin, hempeemieliset ihmiset nautitsevat siellä huvitusta, ja sitten eivät tiejä yhtään erotusta mikä on henkellisten huvitusten ja sielun rauhan välillä.

Huikentelevainen kansa nautitsee huvitusta seuroista, joka Jumalan sanasta vuotaa, vaan ej ymmärrä sitä että sielun lepo pitää hankia siinä samassa Christuksesa, sentähden he tytyvät huvituksiin. Noh! minkätähden nämät ei ehi sielun lepoa Christuksesa? Sen syyn tähen että lepo Christuksesa pitä killvotella ristin alla, ja siittä syystä ej ole koskaan suuret kokoukset terveelliset, vaan se on paljo terveellisempi kuin Christus sanoo: »kussa kaksi eli kollme tulevat yhteen minun nimeen, siinä tahon minä olla teijän keskenänne.»”

“Ja jos nyt tahdotte vaaraa välttää, niin jättäkäät pois pikaisesti ne suuret kokoukset tällä vaarallisella ajalla. Siinä on kyllä kokousten siaan, jos menette likimmäisen lähimmäisen tykö itsekukin, joka on kiusattu. Ja jos silloin sattuisi useampiki tulemaan yhteen, niin ei se olisi niin vahingollinen. Jääkäät hyvästi tällä kertaa.”

Paavo Ruotsalainen

 

 

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA


© Copyright Lähetyspalvelu - Mission Service ry

i )