Suuhusi Pasuuna


NUMERO 2
(2/1995)

Lehden etusivulle ** lehti 1 lehti 2 lehti 3 lehti 4 lehti 5 lehti 6 lehti 7 lehti 8 lehti 9 lehti 10



Kotkan tavoin

Herra käski profeetta Hooseaa pasuunaa puhaltaen käymään "niinkuin korppikotka Herran (Jahven) huonetta vastaan, koska he ovat rikkoneet liittoni ja luopuneet opetuksestani (toora tässä opetus, "Raamatun sana", Hoos 8:1). Suuhusi Pasuuna - lehti noudattaa tätä linjaa. Onnettomuuden uhka leijuu tänä päivänä Herran huoneen, Jeesuksen verellään lunastaman seurakunnan yllä ja sen vuoksi ei auta enää muu, kuin syöksyä korppikotkan tavoin rajusti ja voimakkaasti sen kimppuun ravistelemaan sen nukkuvia ja ajan virrassa ajelehtivia jäseniä kääntymään takaisin Raamattuun ja uudistamaan liittosuhteensa Herraan. "Israel on unhottanut tekijänsä ja rakentanut palatseja ( heichaloot pyhäkköjä, vanha käännös kirkkoja, Hoos 8:14)". Hyvin on Hoosea osannut kuvata meidänkin aikaamme!

Koemme saaneemme Herralta tämän tehtävän. Siksi emme voi mielistellä ketään, jolloin on ymmärrettävää, että jokainen lukija helposti kompastuu johonkin tässä lehdessä esiintyvään asiaan. Toivomme kuitenkin, ettet heti viskaa lehteä menemään, vaan pohdiskelet sitä ja palaat sen sanomaan uudestaan, kun tunteet ovat ehtineet tasaantua. Emme puhu mitä tahansa. Pitkä Raamatun tutkimus aina alkukieliä myöten ja luottamus sen sanaan ovat taustalla. Emme ole kulkeneet myöskään teologisen tutkimuksen ohi. Esimerkiksi tämän numeron kirjoitusten väitteet löytyvät kyllä myös todistettuina tosiasioina kotoisen teologisen tutkimuksemme tallelokeroista, joihin ne yleensä kansantajuisiksi kääntämättöminä versioina unohtuvat pölyttymään. Kaiken edellä kirjoitetun haluamme kuitenkin sanoa nöyrästi myöntäen, että kaikki "profetoimisemme on vajavaista".

Haluamme korostaa täyttä vapautta ja sitoutumattomuutta mihinkään hengelliseen suuntaan, järjestöön, yhteisöön tai kirkkoon samoinkuin sitoutumattomuutta mihinkään maallisen sektorinkaan alueeseen. Taustallamme oleva yhdistys, Lähetyspalvelu-Mission Service ry on vain renki ja palvelija, jotta laillisesti yhteiskunnan lakeja noudattaen voimme sanomaamme eteenpäin viedä. Yhdistyksen hyväksi emme tee työtä, sen ei tarvitse laajentua, vaan se palvelkoon, niinkuin auto tai polkupyörä, täällä liikkuessamme Herramme asioilla! Tämä linja on siis päivastainen kuin nykyisillä kirkoilla ja hengellisillä yhteisöillä, suurilla ja pienillä, ne on tehty jumalallisiksi instituutioiksi, järjestelmiksi ja jumalankuviksi peittämään uskovilta ihmisiltä heidän Herransa Kasvot.

Herätystä ei tule, ellemme ole valmiita kääntymään, muuttumaan ja luopumaan omista piintyneistä käsityksistämme. Siunatkoon Herra Hengellään kaikkia lukijoitamme ja meitä kaikkia näissä asioissa.
Reino Marjakangas

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA




Hälyyttäviä ajanmerkkejä

Aikamme kristillisessä elämässä esiintyy hyvin huolestuttavia piirteitä.

Luottamus Raamatun uskottavuuteen on romahtanut jopa ns. uskovien piireissä. Esimerkiksi radion aamu- tai iltahartauksissa teologit, papit tai muut seurakuntien työntekijät eivät edes kehtaa puheissaan vedota Raamattuun Jumalan Sanana: näin sanoo Herra, ettei vain kukaan erehtyisi luulemaan, että he myös lapsellisuudessaan uskovatkin siihen. Jonkinlaisena kaunokirjallisuuden lajina Raamattu vielä kelpaa siteerattavaksi. Hartauksien sisällön täyttävät keksityt tarinat, jopa sadut, joiden avulla kuvataan jokin hellyttävä tai kaunis ajatus ravinnoksi alkavalle päivälle tai herkistämään mieltä illan päätteeksi.

Herran Sana on käynyt todella harvinaiseksi ja puheet hengettömiksi eikä ihme: Ilman Sanaa Pyhän Hengen tuuli ei puhalla. Tämä ei koske vain aamu- ja iltahartauksia, vaan sama ilmiö on todettavissa sekä suurten kirkkokuntien että vapaitten suuntien eri tilaisuuksissa ja julistuksessa. Raamattua ja siinä olevaa Jumalan ilmoitusta ei oteta todesta eikä siihen uskota. Joissakin piireissä näin kyllä vielä väitetään, mutta käytäntö puhuu toista. Mistä tämä johtuu?

Raamatun ennustama suuri luopumuksen henki on alkanut voimallisesti ja salakavalasti vaikuttaa kaikkialla, jopa niissäkin herätyskristillisissä piireissä, missä perinteisesti on totuttu pitämään Raamatun luotettavuudesta kiinni. Tämä on niin vakava ajan merkki, että jos uskovat kaikkialla riippumatta taustoistaan eivät herää tätä tiedostamaan ja tekemään oikeita johtopäätöksiä, he pian huomaavat olevansa irtipääsemättömissä valhekristillisestä Baabelista. Kun "lampun valo" (= Kristus) siellä lopullisesti sammuu, heidät heitetään kadotukseen yhdessä muitten kanssa niinkuin myllynkivi heitetään mereen (Ilm 18:21, 23). Tähän suuntaan on ajan virta voimallisesti uskovien venhettä viemässä.

Luottamuksen puute Raamattuun on yksi luopumuksen hengen valtaan pääsyn perussyy. Seuraavassa tarkastelemme muitakin asioita, jotka ovat saattaneet Herran verellään lunastaman seurakunnan todelliseen kuoleman vaaraan.

Uskontojen sekoittuminen hyväksytään jonkinlaisen yhteisen solidaarisuuden varjolla. Kohta ilmeisesti puhutaan "sovitetusta erilaisuudesta" pakanauskontojen ja kristinuskon välillä! Ja sehän tietenkin onnistuu, kun jätetään risti lopullisesti teologisesta keskustelusta pois! Ristin kauttahan tapahtui sovitus Jumalan ja ihmisen välillä, mutta pakanajumalia ei sovinto koskenut! Niistä Jumala on antanut määryksen: "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani" (2Ms 20:3).

Uskontojen sekoittumisessa on kysymys todellisesta Baabelista. Muinaisen Babylonian suurkaupungilla, Baabelilla, on kolminainen merkitys: jumalien portti (bab-ilani), sekoittuminen eli sekasotku (hepr. baalal sekoittaa) ja hajoitus. "Jumalien portti" Baabel tavoitteli todellista "Herran huoneen ihanuutta" ihanine eri jumalien nimiä kantavine vaskiportteineen ja riippuvine puutarhoineen, mutta todellisuudessa siitä tuli "sekasotku" ja viimein ainoan tosi Jumalan, Herran Sebaotin toimesta "hajoitus". Raamatun ennustusten mukaan historia tulee toistamaan itseään. Ymmärtäväisen, Hengellä valistetun Jeesuksen seuraajan tulisi huomata sen tapahtuvan parhaillaan omien silmiemme edessä.

Maagiset sakramentaaliset toimitukset peittävät sanan. Kasteesta ja ehtoollisesta on tehty elävän uskonkilvoituksen korvike ja valheellinen, parannusta vaatimaton oikotie Jumalan yhteyteen. Papin suorittama kastetoimitus opetetaan olevan sama kuin uudestisyntyminen ja siinä uskosta vanhurskaudutaan. Kellojen soiton myötäilemänä ja ilmoittamana tapahtuu katolisessa kirkossa uusplatonilainen (lue: pakanallinen) leivän ja viinin olemuksellinen muutos Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Luterilainen ns. reaalipreesens: leivässä ja viinissä, "niissä ja niiden alla" on Kristus läsnä, on likipitäen sama kuin katolisen opin mukainen muuttuminen. Tähän on sanottava, että Kristus on läsnä jokaisessa uskovassa, mikäli hän elää Hänen yhteydessään, ei siihen mitään erityisiä maagisia lisätoimituksia tarvita. Ainoastaan usko riittää! Ja erityisesti Jeesus sanoo olevansa siellä, missä kokoonnutaan Hänen Nimessään: "Sillä missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" (Mt 18:20). Tässä ei sanota, että Jeesus kokoonnuttaessa tulee heidän luokseen, Hän on siellä heidän tullessaan! Ns. "pyhillä toimituksilla" Jeesuksen läsnäoloa ei saada aikaan, niillä ei synnytä uudesti eikä syömällä ja juomalla tulla autuaaksi.

Suomalaisten pappien suuresti arvostama, kunnioittama ja "uskoma" opettaja, professori Seppo Teinonen, joka eläkkeelle päästyään siirtyi katoliseen kirkkoon, näytti kastetodistustaan, kun hänen ovellaan joku kehtasi tiedustella, onko arvon professori uudestisyntynyt. Lomilta palattuaan hän huudahti oppilailleen nähneensä papin kädessä Kristuksen. Tällaisessa sakramentaalisessa naivismissa eläminen on surkeaa henkistä ja hengellistä alamittaisuutta, suoranaista lapsellista harhaa, mistä ei näy säästyvän oppineetkaan ihmiset. Mutta vallankäytön välineenä tällainen kyllä palvelee erinomaisesti.

Todellista alaikäisyyttä on, kun hyväksytään jos jonkinmoiset rituaalit ja järjettömyydet, kuten veden pyhittämiset, ikonit ja kuvat, joiden uskotaan olevan täynnä jumalallista voimaa ja armoa, Maria-kultit, ristinmerkit ja kaikenkarvaiset kynttiläin sytytykset pyhän savun leyhytellessä ilmassa. Taikuus jopa noituus on pesiytynyt ja saanut kotipaikan todella monessa muodossa hengellisen elämän sisällä.

Edellämainittu Teinonen selostaessaan kirkkonsa opetusta Marian perisynnittömästä, tahrattomasta sikiämisestä, ikuisesta neitsyydestä ja hänen ottamiseensa taivaaseen ruumiineen ja sieluineen, huomauttaa näistä itsekin omaksumistaan "hurskaista opeista", kuten hän niitä nimittää, samaan hengenvetoon: "Nämä muuten eivät ole biologisia, vaan teologisia totuuksia. Kyllä viisaat teologit ovat tämän aina tajunneet" (Teologinen Aikakauskirja 1995, s. 341). Mitä tällainen "teologinen totuus" on, joka ei ole sopusoinnussa suuren Luojan muun käsialan kanssa? Jumalan luomaahan biologinen totuuskin on eikä Hän koskaan ole järjettömyyksiä vaatinut uskomaan. Vai tarkoittaako "viisaitten teologien" viisaus sitä, että yksinkertaiselle rahvaalle ja mummoille ei sovi kertoa kaikkea "totuutta", ettei heidän perinteinen uskonsa järkkyisi. Ja vielä pahempaa, jos he kaikkoaisivat koko kirkkolaitoksista omille teilleen, sillä juuri näiden "yksinkertaisten" läsnäolon varassahan riippuu pappien ja kirkkoruhtiaiden sekä leipä että valta!

Tällaista älyllistä epärehellisyyttä itse asiassa nykyään suuri joukko, (liekö jo enemmistö!) Suomen luterilaisen kirkon pappeja harjoittaa, kun eivät usko Jeesuksen ylösnousemukseen, mutta toimittavat silti tämän näkemyksen kanssa ristiriidassa olevia "pyhiä toimituksiaan" ja samalla uskovat esimerkiksi oman pappisvihkimyksensä jumalalliseen voimaan. Tällaisilla papeilla on kyllä kirkkokunnaltaan saama virka ja valta, mutta itse asiassa he ovat Kristuksen ruumiin ulkopuolella, koska he eivät usko eivätkä pelastu (Mk 16:16; Rm 10:9). Hans Küng, katolinen, oman kirkkonsa hylkimä teologi, on ilmaissut tämän näin: "Uskova, jolla ei ole mitään virkaa, on kristitty ja Kristuksen kirkon jäsen; viranhaltija, jolla ei ole uskoa, ei ole kristitty eikä kirkon jäsen."

Kristinuskolle vieraan, hierarkisen, kristittyjen välistä eriarvoisuutta korostavan pappiskultin yllättävän voimakas esiinmarssi loisteliaine pukuineen ja kaapuineen jopa Martti Lutherinkin nimeä kantavissa kirkoissa on vakava ja varoittava merkki jokaiselle Jeesuksen omalle. Todella aiheellinen on kysymys, minkä kirkkoneuvos Eetu Rissanen esittää kirjassaan Kirkon herrat: "Kuinka on mahdollista, että orjan muodossa ilmestynyt Kristus on saanut niin ylhäisiä seuraajia kuin kaikkialla näemme?" Edelleen hän jatkaa: "Olisiko Jumala perustanut virkoja ja virkojen ketjun, johon valta ja loisto perustuu, vihkimykseen perustuvan säätyjärjestelmän, jossa Uuden testamentin Jumalan kansa on jaettu pappeihin ja maallikoihin?" Hengellisen viran haltijan pukeutuminen loistoon ja kunniaan antaa kyllä arvovaltaa ja inhimillistä kunniaa, mutta se ei ole kristillistä. "Jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, ylennetään" (Lk 18:4).

Liturgisten vaatteiden käyttöä ei voi perustella Uudella testamentilla. Niillä onkin hyvin maallinen alkuperä. Kasukat ja kuorikaavut ovat kehittyneet roomalaisten käyttämästä sadeviitasta, perinteinen papin virkapuku neljännen vuosisadan roomalaisten puvusta ja on siis 1600 vuoden takaista pysähtynyttä muotia, messupaitojen (albat ja stikarit) lähtökohta toisaalta on Rooman konsulin vaateperintöä, toisaalta keisarien käyttämä pitkä ohut vaate, tunika, jota nämä arvon herrat käyttivät mm. yöpaitanaan, kuten historiallisista filmeistäkin voi todeta. Stoola (n. 10 cm leveä ja n. 2,5 m pitkä niskasta eteen laskeutuva vaate), millä papit, piispat ja diakonit erottuvat tavallisesta kansasta, oli alkuaan nenäliina.

Hienon hieno symboliikka, mikä näihin kirkollisiin asuihin on keksitty ja mistä tavallinen kirkkokansa ei tiedä tai ymmärrä yleensä mitään, kehittyi vuosisatojen kuluessa sitä mukaa, kuin niiden maallinen alkuperä unohtui. Sen ohessa niillä alettiin ilmaista valtaa ja arvoa. Niinpä ortodoksipiispan päässä nähtävä loistelias mitra eli hiippa on Bysantin keisarin kruunusta jäljitelmä, millä aikanaan bysanttilaisille ilmaistiin, että keisarin pyhä valtuutus jatkuu nyt kirkon päämiehessä. Rooman paavi edustaa myös vuosisatojen saatossa veristen taistelujen myötä hankittua maallista valtaa, minkä merkkinä on piispallinen kruunu, tiara. Ei tällaisista herroista voi tunnistaa orjan muodossa tulleen Kristuksen seuraajia, Kristuksen, jonka alhainen muoto ja palvelijan mieli on vaihtunut värien loistoon, vallan tavoitteluun ja hallussapitoon.

Uskonpuhdistuksen aikaan monien mielestä katolisen kirkon liturgiset vaatteet olivat Rooman piispan tyrannian symboleina inhottavina hyljättävä. Pietismin ja valistuksen ajan myötä aito luterilaisuus hylkäsi liturgiset vaatteet. Vielä 1940- ja 50-luvulla Suomessa oli pappeja, jotka eivät kehdanneet pitää liturgisia "kolttuja" päällään ja papin pukuunkin pukeutuminen oli joillekin vaikeaa. Oli myös piispoja (esim. Kares), jotka kieltäytyivät käyttämästä vallan merkiksi miellettyä piispan sauvaa. Nyt on sauva jokaisen piispan kädessä ja komeilunhalu vaatii papistoa pukeutumaan aina vain näyttävämpään asuun. Ja nykyiset kulkueet ristisaattoineen ja kirkon kiertämisineen jumalanpalveluksien alussa eivät palvele kenenkään hengellisiä tarpeita, mutta kylläkin siihen osallistuvien näytteillä oloa, komeilunhalua ja vallan loistetta. Eikö tällaisia Jeesus käskenyt juuri varomaan:"Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskentelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etummaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa ... he saavat sitä kovemman tuomion" (Mk 12:38ss).

Eikä komeilunhalu koske vain suurten kirkkojen pappeja. Vapaitten suuntien saarnaajat ovat jo omineet pastorin ja paimenen (= piispa) tittelit ja niihin liittyvät roolit, jotka ovat kaukana alkuseurakunnan opetuksista ja käytännöstä. Mielellään he esiintyvät esimerkiksi punaisessa takissa erottuakseen muusta kansasta. Onpa joku aikaansa seuraava miessaarnaaja osoittanut valistuneisuuttaan keksimällä erottua muista saarnaajatovereistaankin rei’ittämällä renkaan korvaansa. Naispastorithan ovat jo pitemmän aikaa korviksilla ja muilla koruilla näyttäneet vapautunutta esimerkkiään, vaikka israelilaiset erämaassa Herran Hengen vaikutuksesta luopuivat niitä pitämästä välttyäkseen uudelleen laulamasta ylistystä kultaiselle sonnipatsaalle. Niin myös herätyspuhujat mielellään pukeutuvat vitivalkoisiin, niinkuin Rooman keisarien ja diktaattorienkin on ollut tapana. Liikkuessa vapaitten suuntien kokouksissa ei voi välttyä huomiolta, että jyrkkä säätyero vallitsee saarnaajien, vanhemmiston jäsenten ja toisaalta tavallisten seurakuntalaisten välillä. On eliittiä ja on rahvasta. Ja vallankäyttö on suorastaan uskomatonta. Monissa seurakunnissa opetetaan, että seurakunnan johtajaa tai vanhemmistoa on toteltava niinkuin itse Kristusta. Sinänsä tuttu aihe kirkkohistoriasta, mutta hirvittää, että juuri elävän kristillisyyden puitteissa vapaissakin suunnissa markkinoidaan tällaista diktaattorimaista "johtajuutta".

Pelastusarmeijalaisten komeat virkapuvutkaan eivät nykyisin todista, että niiden kantajat ovat Kristuksen sotilaita. Siinä puvussa he eivät ole häiriöksi kenellekään eikä heitä vainota, vaan asu on kaikkialla jumalattomienkin keskuudessa yleisesti hyväksytty tavaramerkki ja sen kantajille pysyvän leivän tuoja. Joulupataan antaminen on muodostunut arvaamattoman monille ainoaksi "kirkolliseksi" rituaaliksi, mikä kummasti rauhoittaa vähäksi aikaa pikkujouluissa tai muussa jumalattomuudessa verille rääkkääntynyttä omaatuntoa. Jeesus kyllä varoitti: "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää" (Lk 6:26)! Pelastusarmeijan hierarkista arvojärjestelmää ei voi myöskään Raamatulla perustella. Kauas on etäännytty armeijan perustajan Boothin ratkaisusta, kun hän osti armeijan ylijäämävarastosta puvut kadulta pelastuneille, köyhille laitapuolen ihmisille ja entisille pultsareille. Hän pani heidät viemään evankeliumia kaduille ja aitovierille, kun hienot ylhäisörouvat ja herrat nyrpistelivät nenäänsä eivätkä sietäneet kirkoissaan heidän pahaa hajuaan ja kehnoa vaatetustaan.

Suorastaan surkuhupaisaa on todeta, että luterilaisessakin kirkossa Oulun piispa Rimpiläinen, joka on niittänyt mainetta Suomen herätyskristillisissä piireissä vastustaessaan naispappeutta Raamatun sanaa puolustavana, "raamatullisena?" piispana, on ottanut uudelleen käyttöönsä 16. vuosisadalla epäraamatullisena poistetun piispan hiipan (Onko se sen niminen, joka tapauksessa hänellä on pappeja, "piispan poikia" vihkiessään jonkinlainen törppö päässään!). Mutta Oulun piispan hyvin korkeakirkollisessa käsityksessä piispan ja papin virasta ja vihkimyksessä eli ordinaatiossa saatavasta, tavallisesta kirkkokansasta erottavasta pysyvästä "luonnosta" ja asemasta on jo itsessään suuria epäraamatullisia ja pakanallisia piirteitä. Saa ihmetellä, onko Hengen tuntemus herätyskristillisissäkin piireissä vajonnut sille asteelle, ettei edes Henkeä ja "konjakkilasin äärellä leijuvaa tupakansavua" kyetä erottamaan toisistaan!

Sanottakoon selvästi: pappi, edusti hän mitä kirkkokuntaa tahansa ja oli arvoltaan mikä tai kuka tahansa, ei ole saanut vihkimyksessään mitään jumalallista luonnetta eikä omista virka-asemansa nojalla tai jonkin apostolisen seuraannon, suksession perusteella mitään Jumalalta saatua hengellistä valtaa. Heidän asemansa ja valtansa on vain ja ainoastaan maallista, instutionaalista, ei Herran määräämää ja asettamaa. Tällaisen laitokselta saamansa vallan nojalla he eivät todellisuudessa pysty Pyhässä Hengessä ketään sitomaan eikä päästämään eikä heitä sen vuoksi tarvitse pelätä, ei herrotella eikä kumarrella. Itse asiassa koko pappisjärjestelmä nais- ja miespappeineen on epäraamatullinen ja väärä. Uudessa liitossa ei ole kuin yhdenlaisia pappeja, kaikki Jeesukseen uskovat ovat hengellisiä pappeja, muita pappeja ei lisäksi tarvita. Tätä uskovien hengellisen pappeuden valtuutusta ei saada jonkin viran mukana, vaan se saadaan uskon yhteydestä Herraan. Paavalikaan ei saanut valtuutustaan työhönsä pakanain apostolina jonkin apostolisen seuraannon perusteella, vaan suoraan uskon yhteydestä Herraan. Siten hän Herralta saamansa kutsun nojalla oli täysin riippumaton ihmisten määryksistä ja auktoriteeteista (Gl 1:1) ja siitä syystä vapaa. Paavalin mukaan tämä valtuutus suoraan Herralta tulee olla kaikilla muillakin työntekijöillä.

Kirkoissa suunta on toinen: työntekijät sidotaan vihkimyksessä (jopa valan velvoituksin) ihmisiin. Niinpä Rimpiläisen vihkimät papit ovat kuuliaisuusvalaansa sidottuja "Rimpiläisen poikia", ei Herran pappeja. Tämä on tietysti hyvinkin rajusti sanottu, mutta me suomalaiset olemme niin tottuneet tähän Jumalan armoa monella tapaa yksinoikeudella (tunnustuksen mukainen yksinoikeus saarnaan, sakramenttien ja avaimien käyttöön, ym.) jakavaan pappiskulttiin, ettemme päänsilityksellä herää tajuamaan, millaisen välittäjien armeijan olemme hyväksyneet itsemme ja Kristuksen välille, vaikka Herra Jeesus on ainoa välimies Jumalan ja ihmisten välillä.

Jumalan ensimmäinen käsky kieltää pitämästä muita jumalia. Alkutekstissä sanotaan sanatarkasti: "Älköön sinulla olko muita jumalia (vallan käyttäjiä, voimia) Minun Kasvojeni edessä (peittämässä Kasvoni)". Jumalan Kasvot on Kristus ja Hänen ja uskovan ihmisen välissä ei saa olla mitään eikä ketään. Jos todella rakastamme Herraa yli kaiken, niinkuin käsky kuuluu, meidän tulisi kiireen vilkkaa sanoutua Hänen Sanansa vastaisista asioista irti, muuten petämme itseämme ja toisiamme. Mutta tämähän merkitsee väistämättä leirin ulkopuolelle menoa "Hänen pilkkaansa kantaen". Se hinta lienee useimmille liian korkea, niin liikuttavan rakkaiksi ja Herran Jeesuksen edelle ajaviksi ovat monille muodostuneet isien kirkon tai oman uskonyhteisön meininki ja tavat.

Seksuaalisuuden väärä, Raamatun ilmoituksen vastainen vapautuneisuus alkaa olla jo jokapäiväistä leipää Jeesuksen omiksi tunnustautuvienkin keskuudessa. Hyvän ja pahan tiedon puun myötä saatua saatanallista luovuutta ei edes ymmärretä yleisinhimilliseksi kyvyksi, jonka avulla saadaan syntymään vaikka millaisia perverssi-ilmiöitä himojen ja halujen tyydyttämiseksi. Selkeinä esimerkkeinä tästä ovat pornolehdet ja moninaiset lehtien palstoilla tarjonnassa olevat seksipuhelinpalvelut, joissa mielikuvien avulla luodaan toimivia, monille todellisiksi muuttuneita fantasioita.

Ensimmäisessä Suuhusi Pasuuna - lehden numerossa (1/95) julkaisimme analyysin sosiaali- ja terveysministeriön yli kymmenen vuoden ajan jokaiselle 16-vuotiaalle lähettämästä kuvitetusta seksikirjeestä, jolla nykyinen alle kolmikymppinen suomalainen nuori sukupolvi on aivopesty noudattamaan kristinuskolle ja Raamatulle täysin vierasta arvomaailmaa seksuaalimoraalisessa käyttäytymisessään. Se on jo nyt vaikuttanut uskon sisältöön, kuten on käynyt kirkon historiassa usein ennenkin: ensin syntyy käytäntö ja kun se on yleisesti hyväksytty, muutetaan uskon tulkintaa uuden tradition mukaiseksi. Tällainen on mahdollista, kun etäännytään Raamatun arvomaailmasta eikä uskota sen ilmoitukseen. Otamme pari esimerkkiä, joista näemme, kuinka olemme etääntyneet kauas Raamatun alkuperäisestä ilmoituksesta. Lukija huomaa sen hyvin pian itsekin omista reaktioistaan lukiessaan tätä tekstiä eteenpäin. Emme kuitenkaan esitä tässä omia käsityksiämme, vaan harjoitamme yksinkertaista Raamatun "sisälukua" panemalla kulttuurimme asettamat silmälaput hetkeksi syrjään ja katsomalla, mitä uskomme ylin auktoriteetti Raamattu asiasta sanoo. Myöhemmin tulemme palaamaan aiheeseen laajemmin.

Vanha Testamentti on tunnetusti monivaimoisuuden hyväksyvä eikä liiton kansaa Jumalakaan tästä käytännöstä koskaan moittinut. Monivaimoisuus ei ollut eikä saanut olla vallattomuutta. Jokaisen miehen tuli olla uskollinen vaimoilleen, hänen tuli kohdella heitä tasavertaisesti eikä hän saanut heitä perusteettomasti hyljätä. Vaimojen, jopa sivuvaimojen eli omissa talouksissaan elävien, tuli olla ehdottoman uskollisia omille miehilleen. Aabrahamilla oli useita vaimoja (perimätiedon mukaan 6!), mutta silti hän kelpasi uskon isäksi, jonka lapsia kaikki Jeesukseen uskovat ovat. Koko Israelin kansa on syntynyt monivaimoisuudesta ja silti Jumala valitsi sen omaisuuskansakseen. Daavidia ei Herra nuhdellut monista vaimoista (perimätiedon mukaan noin 300!), vaan siitä, että hän teki synnin, josta Mooseksen kautta saatu laki määräsi molemmille osapuolille kuolemanrangaistuksen: hän koski toisen vaimoon ja rikkoi näin toisen avion, ei omaansa. Tästä Daavid teki perusteellisen parannuksen, niin ettei hän koskaan myöhemminkään siihen syntiin enää langennut. Uudessa liitossakaan pelisäännöt eivät ole muuttuneet. On ero synnin vakavuudessa, kosketaanko toisen vaimoon tai vastavuoroisesti, antautuuko vaimo miehensä eläessä toiselle miehelle ja taasen sen välillä, onko mies sukupuoliyhteydessä aviovapaan naisen kanssa.

Edellisessä tapauksessa uskova ei jumalallisen lain määräämästä kuolemanrangaistuksesta pääse irti vain anteeksiannon julistuksella, vaan hänen on tehtävä itsellensä selväksi, että tästä synnistä on tehtävä kertakaikkinen ero koko loppuelämäksi. Jo toisen kerran langettuaan hänellä on vaara menettää Pyhän Hengen osallisuus, elämän yhteys Herraan (Jh 8:11 "äläkä tästedes enää syntiä tee"), mitä Daavidkin omalla kohdallaan pelkäsi (Ps 51:13). Ei Jeesus antanut eettisesti liian korkeaa normia ja mahdotonta vaatimusta miehelle, kun Hän sanoi: "Jokainen, joka katsoo naista (alkutekstin mukaan toisen vaimoa) himoiten (tavoitellen) häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin (rikkonut avion) hänen kanssansa" (Mt 5:28).

Jäkimmäisessä tapauksessa olipa kysymyksessä neitsyt tai "käytetty", mies on yhtyessään häneen nostanut hänet vaimon asemaan ja on velvollinen julkisesti kantamaan sen mukaisen vastuun. Uskova mies ei siis tällaisessa tapauksessakaan pääse parannuksen teossa vain sillä, että hän esimerkiksi korvaripissä asian tunnustaa ja ottaa vastaan anteeksiannon vakuutuksen, mutta ei ota vastuuta toisesta, vaan hylkää hänet ja heittää menemään näin säilyttäen oman maineensa. Tällainen puolitieparannukseen saatettu synti rasittaa monen saarnamiehen ja papinkin elämää, eivätkä he ole Herran edessä puhtaat ja vastuusta vapaat. Katolisen kirkon piirissä tässä suhteessa ulkokultaisuus on viljelty huippuunsa. Selibaattilupauksen tehneistä papeista 7 10:stä elää tänä päivänä salaisen vaimon kanssa. Paavin perustama ja suojeluksessa oleva leski- ja orporahasto maksaa heidän ja syntyneiden lasten elatusmaksut sillä ehdolla, että vaimot eivät kerro julkisuudessa elävänsä katolisen "isän" kanssa! Ortodoksikirkossa lienee "taloudenhoitajajärjestelmä" hyväksi havaittu malli kielletyissä suhteissa (esimerkiksi leskipiispahan ei saa heidän oppinsa mukaan uudelleen avioitua!).

Vanhan Testamentin taustaa ei sovi unohtaa, jos halutaan Jeesuksen opetukset avioerosta ja laittomista suhteista ymmärtää oikealla tavalla. Hän ei tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan täyttämään ja antamaan niille oikean tulkinnan (5Ms 29:4 KR33). Ei hän myöskään luonut uutta yksiavioisuuden teologiaa, niinkuin esimerkiksi piispa Nikolainen väittää (Kohti uutta elämäntyyliä, 1968, ss. 64, 78). Hän ei puuttunut käytössä olevaan monivaimoisuuteen (huom! aivan eri asia kuin moniavioisuus), vaan siihen, että fariseukset olivat ottaneet Mooseksen salliman erokirjan kevytmielisesti käyttöönsä päästäkseen entisestä vaimosta irti. Jeesus kielsi heitä vakavasti hylkäämästä entistä vaimoaan uuden kustannuksella. Niinpä Hän selitti hylätyn vaimon olevan edelleen aviosuhteessa erokirjan antaneeseen mieheensä. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että erotettu vaimo mennessään toiselle miehelle rikkoi avion, mutta hänet hylännyt mies joutui vastaamaan myös siitä, että on saattanut hänet tekemään huorin (Mt 5:32) ja uusi mies ottaessaan hyljätyn rikkoo tälle erokirjan antaneen miehen avioliiton.

Hylkääminen on Raamatussa suuri synti. Sitä Jumala vihaa (Mal 2:16). Vaimon hylkääminen uuden tieltä on juuri sitä ihmisen toimesta tapahtuvaa erottamista, minkä Jeesus kielsi sanoessaan: "Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Mt 19:6). Mutta sitä on myöskin, jos vaimo hylkää miehensä sillä perusteella, että miehellä on toinen. Koska tässä vaiheessa ei välttämättä vielä ole kysymys miehen puolelta hylkäämisestä, tämä yksin ei (valitettavasti) tee vaimoa vapaaksi miehestään, jos koko Raamatun ja siihen liittyen Jeesuksen ja Paavalin opetuksista pidetään kiinni. Jo tämän tosiasian tiedostaminen olisi estänyt monta uskovien välistä avioliittoa rikkoontumasta.

On kuitenkin tehtävä selkeä ero hylkäämis- ja avioerokäsitteiden välillä. Hylkääminen kyllä johtaa avioeroon, mutta eivät kaikki avioerot lähestulkoonkaan johdu tästä kovasydämisyyssynnistä. Kovasydämisiä ja todella sydämettömiä ovat sensijaan ne ihmiset, joilla on valmius vain sen perusteella, että toista on kohdannut avioero-onnettomuus, lausua tuomio: Olet hylännyt vaimosi (miehesi)! On olemassa yllin kyllin muitakin syitä avioeroon kuin hylkääminen tai uskottomuus, eivätkä ne läheskään kaikki ole edes aviopuolisoiden itsensä aiheuttamia, vaan monista muista heistä riippumattomista ja hallitsemattomista syistä johtuneita. Sellaisissa tapauksissa Jumala eikä ihminen toimii erottajana. Vaikka tämä on sekä teologinen että terveillä järkisyillä perusteltavissa oleva totuus, sitä on kautta aikain ihmisten ollut kaiken elämän surkeuden keskellä vaikeaa tajuta ja itselleen myöntää. Jos tässä sallitaan tämän artikkelin kirjoittajan poiketa omaan henkilökohtaiseen kokemukseensa, minulta meni yli 30 vuotta, ennenkuin pystyin oman avioliittoni kohdalla tämän tosiasian oivaltamaan. Kun mitkään rukoukset, parannuksenteot jopa tekemättömistäkin synneistä, saatikka mitkään muutkaan asiat eivät vuosikymmenien saatossa tuoneet muutosta, vaan 34 vuotta kestänyt saarnamiehen avioliitto kariutui maineen perusteellisen mustaamisen myötä, päädyin vakaaseen näkemykseen: kun ihminen ei mahda asioille mitään eikä omallatunnolla ole syntiä, mistä pitäisi parannusta tehdä, on Jumala silloin asialla eikä ihminen. Se oli kohdallani kaikesta huolimatta Hänen käsittämätön, mutta hyvä tahtonsa. Joka tapauksessa tämän taistelun seurauksena minulla on yli 20 vuotta kestänyt tutkimus avioliitosta Raamatun valossa likipitäen valmiina ja aion julkaista sen, jos Herra suo, heti, kun saan siihen tarvittavat varat. Nyt olen onnellisesti uusissa naimisissa ja iloitsen, että Herra, sydänten tuntija, ei ole missään vaiheessa pistänyt työstään sivuun ihmisten tuomioista huolimatta ja edelleenkin saan jatkaa Hänen elopellollaan . Tämä olkoon rohkaisuksi niille monille, joiden elämä on raunioitunut rikkoontuneen avioliiton tai muun mahdottoman asian edessä. Jumalan ajatukset ovat erilaiset kuin ihmisten.

Jumala ei siis erota aviopuolisoita vain kuolemassa. Parantumaton sairaus, vakavat mielenterveydelliset häiriöt, luonnevikaisuus, väkivaltaisuus, kyvyttömyys, perinnölliset rasitteet, vain muutamia tässä mainittuina, joihin ei rukoukset eivätkä mitkään keinot tuo muutosta, ovat Jumalan sallimia ja Hänen hyväksinäkemiään päätöksiä, ymmärsimme me niitä tai emme. Sellaiset, joskus kohtuuttomatkin kärsimykset on tulkittava Kaikkivaltiaan Jumalan erityisen rakkaiksi puhutteluiksi ja kutsuiksi kääntymykseen. Sellaisten läpikäymät uskonsa säilyttäneet ihmiset saavat olla syyllisyydestään Herran edessä tässä suhteessa täysin vapaita eikä heidän avioeronsa estä myös menemästä uusiin naimisiin, kunhan se tapahtuu Herrassa.

Tässä yhteydessä on syytä lopuksi todeta, että länsimaissa vallalla oleva yksiavioisuus on pakanallisen Kreikan ja Rooman lainsäädännön perua. Oliko heillä siis nykyisen, kristillisenä pidetyn käytännön mukaan korkeampi moraali kuin Jumalan omaisuuskansan jäsenillä? Vai onko totuus toisenlainen: kaksinaismoraali ja elostelu rehoittaa länsimaisessa kristikunnassa ainakin yhtä suuressa määrin kuin muinaisen Rooman valtakunnassa, joka tuhoutui omaan moraalittomuuteensa. Kun vielä näemme aikanamme homoseksualismin tulleen yhteiskunnallisestikin yleisesti hyväksytyksi, ei voi muuta kuin todeta: kristillisyys on jo nyt vajonnut Sodoman asteelle ja on kypsä tuhoon. Ja tuho tulee, ellei parannusta tahdota tehdä (Lk 13:3,5).

Alkoholijuomien yleinen hyväksyminen uskovienkin keskuudessa ja sitä myötä täysraittiuden hylkääminen vanhanaikaisena ja suorastaan vääränä, muka Raamatun äärellä väärin tulkittuna elämäntapana on todella huolestuttavaa. 1800-luvulla "oli koko Lappi hukkua viinaan", mutta Laestadiuksen aloittamaan raittiustyöhön vastattiin taivaasta tulleella herätyksellä. Nyt koko Suomi hukkuu viinaan, elleivät uskovat tässä asiassa tahdo parannusta tehdä! Täysraitista pilkataan, vaikka Raamattu sanoo, että juopottelu kuuluu pakanalliseen menoon (1Pt 4:3), juomarit eivät peri taivasten valtakuntaa (1Kr 6:10), uskova ei saa juopotella (Rm 13:13), sellaisen harjoittaja, jos ei tahdo parannusta tehdä, on suljettava uskovien yhteydestä (1Kr 5:11), seurakunnan työntekijä ei saa olla juomari (1Tm 3:3) ja juomingit ovat kadottavia lihan tekoja (Gl 5:21).

Paavali sanoo, että jotka elävät lihan, so. turmeltuneen luontonsa mukaisesti, "eivät voi olla Jumalalle otolliset" (Rm 8:8ss). Edelleen hän jatkaa, että "jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa". Jos nyt joku väittää, että hän humalassa ollessaan on Kristuksen Hengen hallinnassa eikä lihansa vallassa, hän rakentaa uskonelämänsä uskottelun ja itsepetoksen varaan. Alkoholin vaikutuksen alla ollaan lihan vallassa eikä Pyhän Hengen johdettavina eikä siis voida olla Hänen omiaan (Rm 7:5; 8:8-9, 14). Jeesukseen uskovat on kutsuttu vaeltamaan ja kilvoittelemaan Kristuksen Hengen hallintavallan alla aina eikä vain sapattina ja kirkossa. Siksi heille ei kuulu alkoholi. Paavali antoi neuvonsa viinin käyttämisestä lääkkeenä vatsavaivoihin täysraittiille (ei kohtuuden ystävä) Timoteukselle, ei hän muuten olisi sanonut, että "käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi" (1Tm 5:23). Alkuseurakunnassa suositeltiin täysraittiutta kaikille uskoville. Nykyään suositellaan kohtuullisuutta, mikä suurimmalle osalle ihmisistä karvaitten kokemusten perusteella on täysi mahdottomuus. Taivasosuutta siinä ollaan erityisesti monen heikon kohdalla kaupalla.

Uskonnollinen nautiskelu on leimaa-antava piirre nykyisissä uskovien kokoontumisissa. Niissä haetaan helppohintaista, kilvoitusvapaata kokemusta, tunnelmaa ja hekumointia hyvässä ilmapiirissä, terveyttä ilman parannuksen tekoa, Hengellä täyttymistä ilman alamaisuutta ja kuuliaisuutta Vapahtajalle ja Herralle, kaatumisia ja siihen liittyvää "pyhää" naurua, ruumiin liikkeitä ja miellyttävää "pumpuliin vajoamista", ylikorostunutta, useimmiten suorastaan kaiken yli hallitsevaa hengellistä musiikkia, palvontaa ja ylistystä huumeena arjen harmautta vastaan. Kaikista näistä osaa luonnollinenkin ihminen, "vanha Aatu ja Eeva" nauttia, ei siihen hengellistä ihmistä tarvita. Merkillistä kyllä, jumalaton, kääntymätönkin ihminen oppii hetken harjoiteltuaan uskovien palvontamenoja ja ylistystä ja intoutuu mukaan hyvän fiiliksen myötä. Pyhiä kumarruksia ja hurskaita kohteliaisuuksia ihminen on aina osannut suunnata Korkeinta kohti, kunhan vain ei itse tarvitse parannusta tehdä ja suurelle Jumalalle elämänsä hallintavaltaa antaa. Suorastaan hämmästyttävää on todeta, etteivät edes hengellisinä pidetyt kirkkojen ja seurakuntien johtajatkaan kykene erottamaan nykyajan Baalin pappien hurmoksellisia rituaalitansseja aidoista Pyhän Hengen vaikutuksista. Vai eivätkö kenties halua, vetäähän tällainen toiminta väkeä muuten väljähtäneisiin ja hengettömiin tilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin. Kaikki tämä tapahtuu Sanan julistuksen kustannuksella ja korvaa Sanan kuulemisen. Historia kuitenkin toistaa itseään, sillä kunhan ihmiset alkavat hurmoksissa viileskellä itseään, kuten Elian aikana (1Kn 18:28), tai muuten "korpelalaistuvat" harjoittamaan siveettömyyttä uskonnollisissa menoissaan, kyllä silloin yleisen paheksumisen virittyä sanoudutaan kiireen vilkkaa tällaisesta toiminnasta irti. Samalla lentää aito herätyskin, jos sellaista sattuu matkassa olemaan, pesuveden mukana pihalle.

Terveeseen hengelliseen elämään kuuluu kyllä rukous, ylistys ja armolahjojen toiminta tärkeänä osana, mutta hengellinen iloittelu, kuten tapahtui Johannes Kastajankin aikana (Jh 5:35) ja josta Jeesus varoitti (Mt 11:17; Lk 7:32), ilman sanomaan uskomista ja parannuksen tekoa on hengellistä huumetta, epäraittiille poluille ja kadottavaan valvomattomuuteen johtavaa "raskauttavaa päihtymystä" (Lk 21:34) siinä, missä viinan juonti ja huumepillereiden syönti.

Edellä olemme kirjoittaneet eräistä aikamme kristillisyydessä esiintyvistä vakavista ilmiöistä. Ne ovat hälyyttäviä ajanmerkkejä, joiden tulisi herättää tosi Jeesuksen seuraajat arvioimaan tätä aikaa ja tekemään oikeat johtopäätökset. Olemme kiihtyvällä vauhdilla menemässä Ilmestyskirjan ennustamaa suuren Babylonin, Baabelin, lopullista muotoutumista kohti. Kirkkojen traditiot ja kaikenlaiset perinnäissäännöt on nostettu Raamatun yläpuolelle ja peittävät siinä olevan Jumalan ilmoituksen. Kaikenlainen kultillinen, suorastaan pakanallinen sekasotku ja epäjumalanpalvelu täyttävät nykyisen kristillisen jumalanpalveluselämän melkein laidasta laitaan. Tämä on valhekristillisyyttä, joka on lopullisesti järjestäytymässä maailmanlaajuiseksi porttokirkoksi. Tästä kehityksestä uudestisyntyneiden Herran Jeesuksen seuraajien tulee jo nyt sanoutua irti. Tästä enemmän kirjoituksessa "Nyt on Baabelista lähdön aika!"

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA




Nyt on Baabelista lähdön aika!

Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm 18:4).

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani". Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias" (2Kr 6:14-18).

Raamatun käsky on selvä: On lähdettävä ulos Baabelista. Käsky on myös selvästi osoitettu määrätylle ihmisryhmälle, Herran omalle kansalle. Käskyä tulee myös noudattaa. Perusteettomasti ei kenenkään tarvitse lähteä: "Ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi", eli tarkemmin alkutekstin mukaan "ette olisi yhdessä osallisia hänen synteihinsä". Tämä merkitsee sitä, että Baabelissa jo ollaan osallisia Baabelin synteihin eikä vasta jouduta ottamaan osaa, niinkuin uusi käännöskin liian kapeasti asian ilmaisee. Tämä tekeekin asian paljon vakavammaksi. Baabelista ei lähdetä joskus myöhemmin, kun se virallistuu maailmankirkoksi ja Antikristus ilmestyy. Lähtökäskyä on noudatettava ennen tätä. Antikristuksen ilmestyessä ei ole edes kukaan lähtökäskyä antamassa, sillä Pyhän Hengen kutsuva aika on ohi. Siinä vaiheessa tullaan ulos korkeintaan palasina, niinkuin Jeesus ennusti: "Parempi on sinulle, että käsipuolena (tai jalkapuolena) menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet (tai jalat) tallella, heitetään helvettiin" (Mk 9:43ss). Ei taivaassa enää ole käsi- eikä jalkapuolia. Tämä ennustus koskee ajallista elämää, täällä jo mennään elämään sisälle luopumalla kaikesta, mikä viettelee. Erityisesti siis ennustus sopii vainoihin ja antikristuksen ajan kynnykselle. Suuri Babylon (= Baabel) tullaan heittämään niinkuin suuri myllynkivi mereen (Ilm 18:21) ja siinä lentävät pintakristityt sen mukana todelliseen helvetin tuleen. Baabelista on lähdettävä, kun siellä vielä "lampun valo" (= Kristus) edes jossain salotorpan mökissä loistaa, sillä siinä vaiheessa ei kukaan enää osaa lähteä minnekään, kun Kristus-valo on sammunut.

Ei myöskään ulkonainen lähtö riitä. Siitä on hyvänä esimerkkinä Loot ja hänen perheensä. He olivat viimetingan lähtijöitä. Sodoma edusti omalla ajallaan luopunutta "kristillisyyttä". Siitä sanotaan, että se oli syntistä "Herran (=Jahven) edessä". Tämä sanonta paljastaa, että sodomalaiset tunsivat ainoan elävän Jumalan, Jahven, jota Aabraham palveli, mutta he olivat luopuneet Hänestä niin kauas, että Sodoma oli muuttunut todelliseksi Baabelin esikuvaksi. Loot oli kyllä jo aikaisemmin kiusaantunut hurskaassa sielussaan Sodoman menosta, mutta oli silti "kirkossaan" niin kiinni, että vasta enkelien hätyyttämänä pääsi sieltä lähtemään. Hänen vaimonsa tunnetusti oli sisäisesti niin kiinni Sodoman aarteissa, että pakomatka päättyi äkkikuolemalla kuumaan suolasateeseen. Ja millaisen hengellisyyden Loot vei mukanaan! Lootin surressa menetettyä elämäänsä hukuttaen humalaan murheitaan, hänen tyttärensä makasivat hänet. Tästä sukurutsasta, mikä kuului Sodoman "luontovarustuksiin", syntyi kaksi kansaa, ammonilaiset ja mooabilaiset, joista tuli ainaiset pistimet ja okaat israelilaisille aina näihin päiviin asti. Ei ole siis kovinkaan kunniakasta jäädä viivyttelemään viimetingan kristittynä Baabeliin, kun kutsu kuuluu jo nyt: Lähtekää ulos!

Mitä on Baabel? Se merkitsee sekoitusta. Paavalin sanoja (2Kr 6:14ss) käyttääksemme, siellä kannetaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa, vanhurskaus ja vääryys elävät sovussa saman katon alla, valkeus ja pimeys ovat sekaisin hengellisessä elämässä, Kristusta sovitetaan yhteen mitättömyyksien (= Beliar) kanssa, kuten esimerkiksi kirkolliset toimitukset ex opere operato, toimitus toimituksen vuoksi. Uskovien ja uskottomien välille ei saa vetää minkäänlaista rajaa ja Jumalan huoneeseen on tuotu vaikka minkinlaista epäjumalaa, todellinen välittäjäin armeija jumalallistettuine organisaatioineen pimentämään Jumalan kirkkauden valoa, joka loistaa Kristuksen kasvoista. Tällaisista on todellisen Jumalan temppelin, Jeesukseen uskovien ihmisten sanouduttava irti, lähdettävä ulos ja tehtävä selvä pesäero, ennenkuin se on liian myöhäistä.

Missä sitten on Baabel? Se on tärkeä kysymys. Tähän on vastattava: Missä löytyy Baabelin syntejä, siellä on Baabel! Niistä on tässäkin kirjoituksessa puhuttu. Tämän lehden kirjoituksessa Hälyyttäviä ajan merkkejä räikeimpiä niistä on selostettu seikkaperäisemmin. Huomaamme, että Baabelin henki on tunkeutunut kaikkialle kristittyjen eri piireihin. Baabelin synneistä on sanouduttava irti, sillä osallisina niistä joudutaan Baabelin tuomion alaiseksi. Sen tulisi olla jatkuva prosessi, mutta kirkkohistoria osoittaa, että uskovat sopeutuvat pitkiksi ajoiksi maailman henkeen, niin että vain uskonpuhdistusaikojen kaltaisten rajujen tuulien on mahdollista aika ajoin puistella uskovat irti Baabelin kahleista. Nyt olemme tulleet kirkkohistorian viimeiselle puomille, jossa on ratkaisu tehtävä, lähteäkö ulos vai jäädäkö sisään.

Onko perustettava uusi ja parempi pyhien seurakunta? Tämäkin on erittäin tärkeä kysymys. Vastaus on: Ei, sillä se on jo perustettu! Se on Kristuksen ruumis. Uutta ei tarvita, mutta uskovat voivat vapaasti liittyä yhteen ulkopuolella leirin tarpeen mukaan ja toimia tämän seurakuntaruumiin hyväksi ja evankeliumia eteenpäin vieden irtisanoutuneina Baabelin synneistä (ks. teesi n:o 3 lehden takasivulta) pitäen tarpeelliseksi katsomansa järjestäytymiset ja organisaatiot renkeinä eikä herroina.

Baabelista ei voi lähteä, ellei rakasta Herraa ja Hänen Sanaansa yli kaiken. Jos joku muu on rakkaampaa ja ajaa edelle, oli se sitten kirkko, oma yhteisö, totutut tavat tai perinteet, mikä tahansa, silloin ei pääse Baabelista irti. Kun rakastaa Herraa yli kaiken, ilmestyy myös todellinen rakkaus lähimmäiseen. Tästä seuraa, että todellinen ja kestävä kristittyjen yhteys ja ykseys toteutuu vain Baabelin ulkopuolella, sisäpuolelta löytyy vain sielullista rakkautta.

Ja lopuksi. Mistä on luovuttava? Kaikesta, niinkuin Jeesus opetti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pitää luopua esim. jumalanpalveluksesta tai mistään hengellisistä aarteista, mitä Herra on seurakunnan 2000-vuotisen matkan aikana sille lahjoittanut. Uskovien tulee ja on lupa ottaa, niinkuin israelilaiset egyptiläisiltä mukaansa kullat ja hopeat, eli kaikki hengelliset aarteet, kuten hengessä syntyneet laulut, kirjoitukset, hengelliset opetukset, raamatullinen teologia jne., sillä ne ovat kaikkien kristittyjen yhteistä omaisuutta, joita kukaan ei saa omia itselleen. Herra itse on luvannut ottaa tällaiset lähtijät huostaansa ja jopa asuakin heidän keskellään.
RM

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA


© Copyright Lähetyspalvelu - Mission Service ry