Suuhusi Pasuuna


NUMERO 6 (1/2000)

Lehden etusivulle * lehti 1 lehti 2 lehti 3 lehti 4 lehti 5 lehti 6 lehti 7 lehti 8 lehti 9 lehti 10

·         Etusivu

·         Teesejä ja opillisia tiivistelmiä

·         Poimintoja ajan virrasta

·         Lähetyskoti Ruskola ja Lp-seurakunta

·         Suuhusi Pasuuna -lehti

·         Keskustelupalsta: Kysymyksiä ja vastauksia

·         Posti

·         Rajankäyntiä Kysymyksiä ja vastauksia
– Jahve-nimen merkitys
– Kuka Jeesus on?
– Kolmiyhteyden harha
– Ennusteluja ja profetioita
– Eräälle veljelle Raamatun tutkimisen periaatteista
– Jobin kirjan Elihun teologia spiritististä
– Avain Jobin kirjaan
– Eksegeettiset tiedot tarpeellisia
– Lisääntyykö valo lopun ajan lähetessä
– Mikä on Vanhan ja Uuden Testamentin välinen suhde? Korvaako UT VT:n uudessa liitossa?
– Eräitä toimituksellisia periaatteita

Vuoden 2000 näkymiä

“Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.” (Jer 1:10)
“Tiedätkö, että fariseukset suuttuivat sinuun, kun puhuit noin?” Hän vastasi: “Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, revitään juurineen pois”. (Mt 15:12-13)
Olemme siirtyneet uudelle vuosituhannelle. Siirtymään on ihmisten mielissä liittynyt monenlaisia pelonsekaisia odotuksia ja tunteitä, mutta myös toiveikasta eteenpäin katsomista. Kun vihdoinkin tämä uusi Suuhusi Pasuuna – lehden (6.) numero pääsee ilmestymään, olemme pyrkineet tarkastelemaan kokonaistilannetta Jumalan Sanan valossa Herralta näkökykyä ja viisautta anoen, että voisimme jotain todellista ja profeetallista tuoda lukijoillemme tänä monessa suhteessa historiallisestikin merkittävänä aikana. Kuinka olemme tässä onnistuneet, jää se jälleen lukijoiden arvioitavaksi.
Ylläolevat profeetta Jeremian ja Jeesuksen lausumat Herran sanat edellyttävät, että asioista puhutaan rohkeasti, henkilöön katsomatta. Tämä merkitsee myös sitä, että joudumme arvostelemaan hyvinkin terävästi kristillisessä kentässä esiintyviä ilmiöitä ja virtauksia. Kun jotkut loukkaantuvat, eivätkä tätä arvostelua hyväksy, miettikööt, mitä ylläolevat Raamatun sanat, jos niitä toteutetaan, merkitsevät. Väärä konsensus joudutaan tällä linjalla lyömään kerta toisensa jälkeen hajalle – valitettavasti. Mutta samalla olemme velvolliset myös puhumaan rakentavasti, niin että siellä, missä multa pöllyää, rakennettaisiin ja istutettaisiin uutta, Jumalan tahdon mukaista istutusta.
Suosittelemme, että tätäkin lehtemme numeroa, kuten aikaisempiakin, säilytettäisiin ja käytettäisiin myöhemmin lähteinä niissä käsiteltyihin asioihin. Kirjoitukset sisältävät paljon tutkittua asiatietoa ja vaikkei kaikista asioista voitaisikaan olla samaa mieltä, antanevat ne ennakkoluulottomalle lukijalle paljon pohtimisen aihetta.
Lopunajan profetiassa Elian ohjelmaan (Mal 3:24) kuuluu “lasten”, so. uskovaisten kääntyminen “isien” eli Kirjoitusten taitajien puoleen, joskin myös nämä kirjanoppineet ovat velvolliset kääntymään lasten puoleen, eli taipumaan kuuntelemaan Hengen ääntä yksinkertaisten mutta hengellisesti valistettujen suusta. Tämä kaksisuuntainen “Eliaan Hengen” eli Pyhän Hengen toiminta velvoittaa meitä kiinnittämään huomiota erityisesti siihen, kuinka tärkeää ja välttämätöntä on elävä yhteys Herraan, todellinen uudestisyntyminen Jumalan lapseksi oli sitten kysymyksessä riviuskova tai ns. “kirjanoppinut”. Raamatun tuntemus ei ole joka miehen. Siksi tarvitsemme seurakunnassa Raamatun opettajia, mutta nämä eivät saa viedä “tiedon avaimia” eli ryhtyä hallitsemaan Jumalan lapsia. Uskovien tulee myös nöyrästi tämä tarve omalle kohdalleen tunnustaa ja kuunnella mitä heillä on sanottavaa. On varottava suoralta kädeltä leimaamaan harhaoppiseksi sellaista opettajaa, joka ei tulkinnoissaan kaikessa noudattele perinteistä linjaa. Ei sellainen vielä harhaoppinen ole. Harhaoppinen on sellainen, joka ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi, lihaan, ihmiseksi tulleksi, kaiken uskonelämän perustaksi. Harhaoppinen ei pelastu, ellei tee parannusta, mutta jokainen, joka rakentaa Kristus-perustalle, vaikkapa huonoistakin värkeistä, niin että rakentamansa mökki palaa, pelastuu silloinkin ikäänkuin tulen läpi (1Kr 3:15).

Mitä on odotettavissa vuosituhannen alkaessa? Jeesus ei tule vielä takaisin. Ylösotto ei tapahdu vielä lähiaikoina! Aika ei ole kypsä siihen. Paljon etsiviä ja eksytettyjä ihmisiä, joita Herra rakastaa ja haluaa, että tulisivat tuntemaan totuuden, on vielä pelastuksen ulkopuolella. Sen vuoksi uskon ja rohkenen toivoa, että Herra antaa vielä syvällekäyvän ja vanhanaikaisen herätyksen. Kun näyttää siltä, että uskovat eivät laajemmassa määrin näytä haluavan taipua parannukseen ja mielenmuutokseen (ks. profetiaa SP-lehdessä nro 4) Herran edessä, Herra tulee mitä ilmeisimmin kääntymään köyhien, kurjien ja jumalattomien puoleen ja ottamaan sieltä omalle nimelleen kansan, joka tulee tekemään myös parannuksen soveliasta hedelmää.
Rauhasta sopiminen Lähi-Idässä ja Israelin alueluovutukset ja sopiminen vaikkapa Jerusalemista, eivät enteile antikristuksen tuloa eikä luopumusta, niinkuin väitetään. Tämä luopumus asuu ihmisten sydämissä ja saa lähtönsä sieltä! Sovinnon ja rauhan tekeminen ja syntyminen ihmisten välillä on aina jumalallinen ja Kaikkivaltiaan siunaama teko. Se on myös ainoa tie, kuten Jaakobin tie Jabbok-virran “painiottelun” jälkeen veljeänsä Eesauta kohtaamaan – ei itsetietoisena Jumalan valittuna, vaan syntinsä tunnustavana, Jumalan heikoksi ja nöyräksi lyömänä ja myös veljensä oikeudet tunnustavana ja kaikki omat oikeutensa ja voimansa Herran käsiin luovuttaneena. Hänhän puolustaa ja valvoo meidän oikeuksiamme paremmin kuin me itse. Hän valvoo kyllä sekä israelilaisten että arabien oikeuksia ja antaa itsekullekin henkilöön ja syntyperään katsomatta tekojensa mukaan vanhurskaasti ja oikein. Ns. Israelin ystävienkin, joihin toki itsekin luen kuuluvani, tulisi enempi kantaa huolta nykyjuutalaistenkin pelastumisesta kuin maan ja Jerusalemin jakamisesta.
“On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi. Tulkoon rauha ja laupeus niiden osaksi, jotka vaeltavat tämän ohjeen mukaan, koko Jumalan Israelin osaksi!” (Gal 6:15-16)
Toivotan kaikille Suuhusi Pasuuna - lehden lukijoille siunattua alkavaa vuosituhatta meidän Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen yhteydessä!

Reino Marjakangas (reino.marjakangas@lahetyspalvelu.fi)

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA

Reino Marjakangas:

Onko Jumalalla kaksi kansaa, juutalaiset ja kristityt?

“Jumalalla on siis kaksi kansaa, juutalaiset ja kristityt. Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Paavali ajatellut näin”(teol.tri Kari Kuulan johtopäätökset väitöskirjassaan The Law, The Covenant and God's Plan, Helsinki 29.5.1999).

Kysymys juutalaisen kansan asemasta pelastushistoriassa on kautta aikain askarruttanut kristittyjä. Kari Kuula väitteli äskettäin teologian tohtoriksi johtopäätöksin, että Jumalalla on kaksi kansaa: juutalaiset ja kristityt. Hänen ajatuksenjuoksunsa mukaan Jumalan oma kansa, Israel, ei ole enää Jumalan valittu kansa, jos juutalaistenkin on uskottava Jeesukseen pelastuakseen. Jumalahan solmi kansansa kanssa nimenomaan ikuisen liiton eikä siksi ole voinut sitä peruuttaa ja irtisanoutua omasta kansastaan. Jos näin olisi kuitenkin tapahtunut, pelastushistoriaan olisi tullut katkos. “Pohjimmiltaan Paavalin hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on siis huono sanoma juutalaisille.” “'Kristus yksin' julistus loukkaa heitä, koska se piirtää Jumalasta epäluotettavan kuvan. Kuinka sellaista Jumalaa voi palvoa, joka pettää lupauksensa.” Niinpä Kuula päätyykin johtopäätökseen: “On loogista ajatella, että Jumalan liitto Israelin kansan kanssa on ikuinen eikä Jumala ole sitä katkaissut. Jeesus on silloin Jumalan kädenojennus muille kansoille. Ne löytävät pelastuksen Israelin Jumalan yhteydessä Jeesuksen kautta. Tällöin irtaudutaan juutalaislähetyksestä. Mutta se on loogisempi ratkaisu kuin hylätä koko Vanhan testamentin kuva Jumalasta, joka on liitossaan uskollinen”. Niinpä Kuulan mukaan “Kristuksen kautta hän (Jumala) loi itselleen Israelin rinnalle uuden kansan, Kristuksen oppilaat. Jumalalla on siis kaksi kansaa, juutalaiset ja kristityt. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Paavali ei ajatellut näin. Raamattuteologisen kokonaislinjauksen kannalta on kuitenkin parempi irtisanoutua yhdestä varhaiskristillisestä juosteesta, juutalaislähetyksestä, kuin sitoutua näkemykseen, jossa Jumalaa ei voida kutsua vanhurskaaksi, eli uskolliseksi liitoilleen ja lupauksilleen”. (Lainaukset Kuulan artikkelista Kalevassa 30.5.99 ja haastattelusta Kotimaassa 11.6.99)
Tällaisten ns. “tieteellisten” johtopäätösten suhteen ei voi muuta kuin ihmetellä. Nykyään näyttää tohtorinväitöskirjoja syntyvän melkein joka alalla kuin sieniä sateella. Onko niin, että väitöskirja kuin väitöskirja hyväksytään suuremmitta mukinoitta, kunhan vain tutkija on kyennyt osoittamaan jonkinkaanlaista taitoa tehdä tieteellistä tutkimustyötä – olivatpa hänen johtopäätöksensä millaisia tahansa. Ajan trendit, suuntautumiset, olivat ne sitten poliittisia, uskonnollisia tai moraalisia, näyttävät vaikuttavan tutkimustuloksiin jopa totuuden kustannuksella, totuuden, mihin luulisi jokaisen tiedemiehen omassa työssään pyrkivän. Erityisesti raamatuntutkimuksen alalla, jos tutkija vähänkään edes ounastelee, että Raamatun ilmoituksessa saattaisi olla itse Kaikkivaltias Jumala takana, tulisi tässä suhteessa olla erityisen varovainen.
Kuula tutkimuksessaan on antanut – ja varmaan aivan vilpittömästi ja kenties huomaamattaan – ajan eetoksen (eettinen, moraalinen asennoituminen) vaikuttaa ohjaavasti lopputulokseen ja siten liittynyt samoilla linjoilla liikkuvien aikamme teologien koulukuntaan (esim. Borschenius, Niebuhr, Tillich, James Parker, ym.). Onhan juutalaiskysymys aikanamme varsin omiatuntoja kolkutteleva asia Hitlerin kauhuineen ja koko juutalaisen kansan tuhoamisyrityksineen kristillisten kirkkojen seuratessa jopa tukea antaen ja hyväksyen vierestä. Viime vuosikymmeninä olemme saaneet kokea Israelin valtion perustamisen myötä kristikunnan sisällä ns. Israel-ystävyysbuumin (nousukauden), joka toisaalta tärkeällä asialla liikkuessaan, mutta valitettavasti korostuksissaan ja tulkinnoissaan Israelin erikoisasemasta Jumalan omaisuuskansana on mennyt niin pitkälle, että se “omaisuuskansa”, josta esimerkiksi Pietari puhuu (1 Pt 2:9), nimittäin Jeesukseen uskovat eli Jumalan seurakunta Hänen silmäteränään, on jäänyt tykkänään toisarvoiseen asemaan juutalaisuuden rinnalla. Tähän ystävyysbuumiin erityisesti suomalaisessa maisemassa liittyy kuin tilauksesta Kuulan väitöskirja, joka sanoo ääneen sen, mitä laajoissa Israel-ystävyyspiireissä on itseasiassa jo pitkään ajateltu ja opetettu, mutta jota vastaan ei ole sanottavasti uskallettu arvostelua esittää, ettei vain “koskettaisi Jumalan silmäterään”! Toinen syy vaikenemiseen on ollut ns. Israel-ystävien suuri kannattajakunta, joiden suosiollisuus on monen kristillisen piirin elinehto. Tästä johtunee kristillisen lehdistön suuri hiljaisuus, kun ei sanottavasti ole kommentoitu Kuulan tuloksia.
Toinen ajan eetokseen liittyvä asia on mitä ilmeisemmin vaikuttanut Kuulan ajatuksiin. Tarkoitan nykyisen teologisen tutkimuksen korostamaa “suurta löytöä ja oivallusta” siitä, että Raamattua voi, ei ainoastaan tutkia vaan ilman Jumalan pelkoa lukeakin ja tulkita kuin mitä tahansa kirjaa, kuten esimerkiksi Päätalon teosta. Suorastaan hätkähdin taannoin, kun sain Kotimaasta lukea Raamatun käännöskomitean sihteerinä toimineen, teol.tri Aarne Toivasen ilmaisevan ilonsa, että komiteatyöskentelyssään oli oivaltanut sen suuren asian, että Raamattua voi lukea kuin mitä tahansa kirjaa! Muistelen, että Aarne aloitellessamme aikoinaan teologisia opintoja Kuopion kesäyliopistossa, suhtautui paljon suuremmalla pieteetillä Kirjojen Kirjaan.
Ilman tällaista, arvovapaata Raamatun tekstien, tekisi mieli sanoa, häikäilemätöntä käsittelyä ei nuori tutkija olisi uskaltanut syrjäyttää pakanain apostoli Paavalin, tuon “Gamalielin jalkojen juuressa” oppinsa saaneen, korkeasti koulutetun teologin ja juutalaisuuden tuntijan opetukset paikkansapitämättöminä tai ainakin erehdyksenä! Saman tien sadat kristikunnan arvostetut raamattuteologit Martti Lutheria myöten, saatikka monet suomalaiset raamatunopettajat saivat Kuulalta huutia. Samalla opetuksellaan “Jumalan kahdesta kansasta” hän viitoitti, ei ainoastaan juutalaisille, vaan meille kaikille muillekin toisenkin pelastuksen tien, kuin Kristuksen kautta: voihan pakanakin liittyä Israelin kansaan käännynnäisenä ja tätä tietä samantien astella pelastettujen joukkoon!
Kieltämättä tulee mieleen kuunnellessa ja lukiessa monien suomalaistenkin teologien ja tutkijain tekstejä, äskettäin televisiossa haastatellun kuuluisan suomalaisen aivotutkijan toteamus älykkyyden osatekijöistä tähän tapaan: Älykkyyteen ei riitä laaja tietämys, tietotaito ja tunne. Jos arvokategoria puuttuu, ihminen ei kykene omaksumaansa laajaa tieto- ja taitomäärää älykkäästi käsittelemään ja priorisoimaan. Aivotutkijan mielestä tämä arvokategoria puuttuu useimmiten esimerkiksi poliitikoilta. Niin näyttävät arvot puuttuvan tykkänään monilta teologian professoreiltakin ja tutkijoilta sen valtavan tietotulvan edessä, mikä tänä päivänä on erityisesti Raamatun inhimillisestä puolesta saatavilla. Ymmärrys ei tämän kaiken kaman keskeltä enää tavoitakaan Jumalan ilmoitusta ja puhetta. Olisikohan käynyt jo monen kohdalla niin, että “heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi” (Rm 21-22)! Luther sanoi aikoinaan paavin lähettiläästä, korkeaoppisesta Cajetanuksesta, että hän on yhtä taitava käsittelemään hengellisiä asioita “kuin aasi on soittamaan harppua”!
Kun Kuulan mukaan (samoin esim. E. P. Sanders ja Heikki Räisänen) Paavali ei ole ajattelussaan kovinkaan johdonmukainen, vaan on pelastushistorian tulkinnassaan harhautunut ja unohtanut, että Jumala on tehnyt ikuisen ja peruuttamattoman liiton juutalaisen kansan kanssa, on meidän syytä tarkastella asiaa sovituksen näkökulmasta. Jos juutalainen ei tarvitse sovitusta, vaan on pelastettu Jumalan tekemän liiton perusteella, Kuula ja kumppanit ovat oikeassa. Mutta jos hän tarvitsee sovitusta pelastuakseen, jäljelle jää kysymys: katkeaako pelastushistoria Kristuksessa siten, että Jumala on peruuttanut liittonsa Israelin kanssa? Kun Jumala on “luotettava” ja hänen sanansa “osoittautuvat tosiksi” Paavalinkin mukaan (Rm 3:4), näin ei ole tietenkään voinut tapahtua, siitähän olemme Kuulan kanssa samaa mieltä. Ainoaksi vaihtoehdoksi tällöin jää, että Kuula on tulkinnut Jumalan ikuisen liiton Israelin kanssa väärin. Sen vuoksi on syytä tarkastella, mitä sana sovitus pitää sisällään ja mikä on vanhan ja uuden liiton suhde. Hyödynnän tässä teol.tri David Hedegårdin pitämää esitelmää (Karmel-lehti v. 1954) aiheesta

Sovitus juutalaisuudessa ja Uudessa Testamentissa

Ålesundin pohjoismaisessa Karmel-kokouksessa pidetty esitelmä.

“Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2 Kr 5:18-20 KR92).
Tekstin perusteella sovituksen sisällöstä voidaan todeta ensiksi, että se on Jumalan teko. UT ei tunne mitään sellaista, että ihminen voisi itse sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Toiseksi sovitus esitetään jo tapahtuneena tosiasiana. “Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa”. Kolmanneksi sovitus on jotain sellaista, että se voi tapahtua juuri nyt: “Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.”
Sanat sovitus ja sovittaa esiintyvät vain muutamissa paikoissa UT:ssa (molemmat 8 kertaa KR38:ssa). Silti ne kuuluvat Raamatun keskeisimpiin sanoihin. Tämän näemme siitä, että tässä apostoli nimittää apostolista virkaa sovituksen viraksi (diakonia, palvelutoimi). Apostoli oli toki paljon enemmän kuin suuret saarnaajat tai uskonsankarit. Apostoli oli Kristuksen valtuuttama lähetti ja hänen sanansa edusti Kristuksen omaa sanaa. UT:ssa löytyy myös monta muuta sanaa ja lausepartta, jotka ilmaisevat saman ajatuksen. Jos tahdomme tutkia sovitusta UT:ssa, emme voi rajoittua vain niihin kohtiin, joissa on sanat sovittaa ja sovitus.
Sovituksessa edellytetään, että on kaksi osapuolta, joiden suhde on katkennut. Jotta ymmärtäisimme, mitä sovinto näiden osapuolten välillä merkitsee, meidän on tunnettava nämä molemmat osapuolet sekä se, mitä niiden välillä on. Tämä edellyttää, että meidän tulee tietää, mitä UT opettaa Jumalasta ja toisaalta ihmisestä ja synnistä. Kun rupeamme tätä kaikkea tutkimaan, huomaamme, että UT joka kohdassa viittaa VT:iin. Lk 24:ssä kerrotaan Jeesuksen pääsiäissaarnasta. Siinä Jeesus “alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu” (KR38). Tällä tavalla UT viittaa VT:iin. Koko Kristuksen persoona, elämä ja teot löytyvät jo VT:ssa. UT ei itseasiassa tahdo antaa mitään uutta. Uutta on vain se, että kaikki, mikä löytyy VT:ssa, on nyt tullut todellisuudeksi. Siksi meidän on mentävä takaisin VT:iin ja tutkittava, mitä VT opettaa Jumalasta, ihmisestä ja synnistä. Näin opimme ymmärtämään Uutta Testamenttia.
Mutta tämäkään ei riitä. Meidän on lisäksi tutkittava alue, joka on VT:n ja UT:n välillä. Se on juutalaisuus. UT:ssa puhutaan esimerkiksi synagoogasta. Sitä ei mainita VT:ssa. Ei myöskään fariseuksista ja saddukeuksista ole mitään mainintaa VT:ssa.
Jeesuksen ja fariseusten välillä oli jatkuvaa taistelua. Jeesus puhui VT:sta Jumalan pyhänä sanana, mutta taisteli farisealaisuutta vastaan pitäen sitä vääränä oppina. Niinollen näyttää olevan suuri etäisyys vanhan liiton ja farisealaisuuden välillä. Tunteaksemme fariselaisuuden, ei riitä, että luemme, mitä UT siitä sanoo. Tulee lukea myöskin fariseusten omat kirjat. Farisealainen kirjanoppineisuus löytyy järjestelemättömässä muodossa Talmudista. Se on suuri teos, 12 suurta nidettä, 2400 sivua. Sen kieli on sekoitus heprean, aramean ja babylonian kielistä. Juutalaiset sanovat, että Talmud on suuri meri. Joka on urhea, uikoon siinä! Talmud on tärkeä juuri siksi, että siitä tunnemme farisealaisuuden. Sitä ei kuitenkaan ole helppo ymmärtää. Onneksi on teoksia, esimerkiksi tri Odebergin “Farisealaisuus ja kristinusko” ja David Hedegårdin, farisealaisen kirjallisuuden asiantuntijan, teokset ja monet muut, myöhemmin julkaistut, joista saa vähemmällä vaivalla tietoa farisealaisuudesta.

Mitä farisealaisuus sitten on?

Pääsuunnan UT:n sovitusopista tajuaa parhaiten, kun vertaa sen sanomaa sovituksesta farisealaisuuteen. Farisealaisuus puhuu melkein yksinomaa siitä, mitä ihmisen on tehtävä. Sensijaan siinä on hyvin vähän sitä, mihin ihmisen on uskottava. Onhan heillä ns. uskontunnustus, 5 Ms 6:4 “Kuule Israel: Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin” (KR92), mutta juutalainen ei itse pidä sitä tunnustuksena. He sanovat, että kun he tämän jakeen ja seuraavan toistavat, he ottavat päällensä taivaan valtakunnan ikeen, eli sopeutuvat siihen järjestykseen, minkä Jumala on antanut. Itseasiassa fariseuksilla on kaksi opinkappaletta: Jumala on yksi, ja Raamattu on pyhä.
Farisealaisuuden mukaan ihminen on luotu täyttämään Jumalan tahtoa. Se on hänelle mahdollista, koska hänen henkensä on puhdas. Se on jumalallinen kipinä ihmisessä, joka ei ole synnin tahraama. Juutalainen ei tunne oppia perisynnistä. Ei ole mitään kristillistä oppia, mitä juutalainen niin vihaisi kuin tätä oppia perisynnistä. Sitä vihataan enemmän kuin oppia Kristuksen jumaluudesta. Syntiinlankeemuksessa 1 Ms 3 on heidän mielestään ensimmäinen esimerkki ihmisen tottelemattomuudesta. Ihmisellä on vapaa tahto. Siirakin kirjassa, mikä on farisealaisuuden vanhimpia edustajia, sanotaan, että jos ihminen tahtoo, hän voi täyttää lain. Kuuluisa Mooses Maimonides (k. 1204) sanoo: “Ihmiselle on annettu vapaa tahto. Jos hän tahtoo kääntyä hyvälle tielle, hän voi sen tehdä. Jos hän tahtoo valita huonon tien ja olla paha, hän voi senkin tehdä. Ihminen voi siis olla hyvä, mutta itse asiassa ei kukaan voi pitää kaikkia Jumalan käskyjä. Aabraham on kyllä sen tehnyt.” Joskus sanotaan, että myös Iisak ja Jaakobkin. Muutoin esitetään, että kaikki ovat rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan. Jokaisessa synagoogan jumalanpalveluksessa on synnintunnustus. Suurena sovintopäivänä luetaan tällaisia rukouksia aamusta iltaan.

Fariseusten “sovitus”

Fariseukset käyttävät mielellään sanaa “sovitus” (kappara). Jumalasta he opettavat ensinnäkin: Jumala on vanhurskas ja laupias. Hänen vanhurskautensa ei ole kuitenkaan hänen lakiasäätävä ja tuomitseva vanhurskautensa, vaan se on ennenkaikkea hänen hyvyytensä ja että hän on oikeudenmukainen ja antaa jokaiselle, mitä hän ansaitsee. Jumalallinen laki ei ole minkään vaativan vanhurskauden ilmaisumuoto. Sensijaan se on Jumalan rakkauden ilmaisu. Jokaisessa jumalanpalveluksessa kiitetään Jumalaa siitä, että hän rakkaudessaan antoi Israelille lain. Ne jotka eivät ole juutalaisia, ajattelevat, että nuo ankarat lainpykälät ovat raskas kuorma, mikä on kannettava ja että rabbiinit kuormittivat Israelia lailla. Tämä on suuri erehdys. Talmudia lukemalla voidaan oppia, että lain antaminen oli Jumalan suurta hyvyyttä. Kun näet pitää lain, saa etuuksia. Jumala on valmistanut Israelille mahdollisuuksia saada paljon ansioita pitämällä lain. Kun sitten ihminen on rikkonut lain, hän saa sovituksen Jumalan kanssa yksinkertaisesti kääntymällä hänen puoleensa. Jumalan vanhurskaus ilmeni siinä, että hän hyvyydessään antoi ihmisille lain ja Jumalan laupeus ilmeni siinä, että hän antoi syntiselle mahdollisuuden kääntyä. Niinpä jokaisessa synagoogan jumalanpalveluksessa juutalainen pyytää saada kokea kääntymyksen.
Kääntymyksessä on kolme kohtaa. Ensin tulee katua, sitten tunnustaa ja sovittaa synti, jos se on tehty ihmiselle. Kun ihminen katuu, tunnustaa ja sovittaa syntinsä, on aivan selvää, että Jumala ottaa hänet vastaan. On väärä luulo, että Israel vanhoilla ajoilla olisi ottanut synnin köykäisesti. Fariseukset eivät olleet tekopyhiä siinä mielessä, että he olisivat pettäneet itseään tai Jumalaa. Mutta fanaatikkoja he olivat. Heille ei riittänyt, että ihminen ulkonaisesti täyttää lain, vaan hänen täytyy pitää lakipykälät niiden itsensä tähden. Tämä tapahtuu “keskittäytymällä” (kawwana) kaikkine sielunvoimineen Jumalaan täyttäessään lakipykälät. Kun hän rukoilee ja jos vaikka kuningas tulee, hänen ei pidä keskeyttää tervehtiäkseen.
Kuitenkin ihminen tekee joka päivä syntiä. Silloin hänen pitää kääntyä ja sen hän voi tehdä, koska hänellä on vapaa tahto. “Käänny kuolinpäivänäsi”, sanoo Talmud. “Mutta koska emme tiedä, milloin tämä tapahtuu, niin käänny joka päivä”. Edelleen sanotaan, että kun ihminen kääntyy, on päivänselvää, että Jumala antaa anteeksi. Onhan hän Israelin Isä. Jumalaa nimitetään isäksi, mutta fariseusten kirjoissa se tarkoittaa aina, että hän on Luoja. Kun Jumalaa UT:ssa sanotaan isäksi, sillä on aina toinen tausta, nimittäin uusisyntyminen. Jotka uskovat Kristukseen, ovat Jumalan lapsia siksi, että he ovat syntyneet Jumalasta. Juutalainen arvelee, että on itsestään selvää, että Jumala armahtaa, samoin kuin vanhemmat pitävät huolta omista lapsistaan. Koskaan ei epäillä Jumalan anteeksiantoa. Se olisi rikos! H.Heine, joka oli juutalainen, on räikeästi ilmoittanut juutalaisen mielipiteen sanoessaan: “On Jumalan ammatti antaa anteeksi syntejä”.

Uhrin tarpeellisuus

Herää kysymys, eikö synnin tekijän ole tuotava uhri saadakseen anteeksiannon ja eikö odotettu, että Messias tulisi sovittamaan kansan synnit?
Mitä uhreihin tulee, tiedämme, että suuri osa Talmudista kertoo juuri uhreista, miten ne esille tuodaan. Oli tärkeätä, että se tapahtui oikealla tavalla, kun temppeli oli olemassa. Mutta on olemassa kertomus ajasta heti temppelin tuhoutumisen jälkeen. Se kertoo eräästä kaikkein suurimpia juutalaisia kirjanoppineita Joh. Ben-Zakkaista. Hän perusti Jabne-koulun Palestiinaan v. 70 jälkeen ja oikeastaan hänen ansiostaan farisealainen kirjanoppineisuus on jatkanut olemassaoloaan. Hän on yksi juutalaisuuden suurimmista hahmoista. Eräänä päivänä hän kulki, niin kertoo Talmud, rabbi Josuan kanssa tuhoutuneen temppelin ohi, ja silloin hänen toverinsa sanoi: “Voi meitä, kun sovituksen paikka on tuhoutunut!” Mutta hän vastasi: “Meillä on sovitus, joka on samanveroinen kuin tämä, nimittäin almut”.
Farisealaiset kehittivät opin uhrien korvaamisesta. Yksi tapa oli almut, toinen lain tutkiminen. kolmas rukous. Mutta varsinaisin korvike on kääntyminen. Fariseuksien vastaus siihen, miten ihminen tulee sovitetuksi Jumalan kanssa, on tämä: hänen pitää kääntyä. Uhrit vaikuttavat sovittavasti vain sillä edellytyksellä. että ihminen kääntyy. Jerusalemin tuhon jälkeen ei mitään juutalaisia uhreja ole toimitettu. Farisealaiset eivät pidä sitä minään jumalasuhteen esteenä. Kääntyminen korvaa nimittäin uhrit. Edelleen odotettiin Messiasta, mutta ei välittäjänä. Sen todistaa UT. Farisealaisilla ei ole mitään paikkaa välittäjälle. He sanovat, että Jumala on niin hyvä. että Hänen luokseen tullaan välittömästi. On kauhistus sanoa, että ihminen tarvitsisi välittäjää. Toisinaan kyllä puhutaan siitä, että enkelit vievät Jumalan luo rukouksia ja sitten ehkä lisätään tämä, että pitää aina rukoilla hepreaksi, että sen enkelit ymmärtäisivät. Tästä ovat kristityt jumaluusoppineet toisinaan käsittäneet väärin, että enkelit olisivat välittäjiä. Tarkemmin tutkiessa huomaa, että tämä on erehdys.
Farisealaisuuden perusoppi on, että syntinen ihminen saa tulla suoraan Jumalan luo. Tällä tavalla jokapäiväisessä rukouksessa rukoillaan: “Anna meille anteeksi Isä, sillä olemme syntiä tehneet, anna anteeksi, meidän Kuninkaamme, sillä olemme sinua vastaan rikkoneet, sillä sinä olet se, joka annat anteeksi”. Myöhemmissä juutalaisissa rukouksissa on sanottu näin: “Me emme turvaudu enkeleihin, emmekä mihinkään Jumalan poikaan”. Tämä on tullut vasta keskiaikana. Se on vastalause kristittyjen oppiin välittäjästä.
Mutta kristitty kysynee: Eikö juutalainen sitten tunne Jes 53. lukua ja eikö ole aivan selvää, että Herran kärsivä palvelija on henkilö (eikä kansa, kuten juutalaiset ajattelevat), ja eikö sekin ole selvää, että hänen kärsimyksensä on sijaiskärsimystä? Juutalaisen katsantokannan mukaan ei ole näin. Herran kärsivä palvelija on Israel, sanotaan. Tosin ovat muutamat farisealaiset oppineet sanoneet, että tässä luvussa on henkilöllisyyden jälkiä ja että niitä on myös juutalaisessa kirjallisuudessa. Emme voi todistaa, että juutalaiset olisivat muulla tavalla selittäneet tätä lukua, kuin että se viittaa Israelin kansaan.
Näin olemme hahmotelleet pääpiirteet farisealaisten mielipiteistä sovituksesta. Farisealaiset ajattelevat sovituksesta aivan kuten luonnollinen ihminen on taipuvainen ajattelemaan. Farisealaisuus onkin luonnollisen ihmisen uskonto kaikkein hienoimmassa muodossa. Kristinuskon sanoma on alusta loppuun sanomaa Välittäjästä.

UT:n näkemys sovituksesta

Selvimmin näemme UT:n sovitusopin, kun vertaamme sitä farisealaisuuteen. UT:n mukaan on sen ja farisealaisuuden välillä sovittamaton vastakohtaisuus. Mutta tästä vastakkaisuudesta on kaksi poikkeusta:
1) Farisealaiset uskoivat. että synagoogan jumalanpalvelus oli jumalallista alkuperää. Tätä käsitystä ei Jeesus koskaan väittänyt vääräksi. Synagooga on lähtöisin Jumalasta. Farisealaiset opettivat, että synagoogan jumalanpalvelus on saatu Moosekselta. Kolme rukousta päivittäin on säilynyt Moosekselta asti suullisessa lakiperinteessä. Farisealaiset nimittäin käsittävät lain periytyneen kahdessa eri muodossa: kirjoitettu laki (Toora) ja suullinen laki, eli huulten välittämä Toora. Tutkimus on arvellut, että tämä farisealaisten ajattelutapa on väärä. On tapana sanoa, että synagooga syntyi Baabelissa temppelipalveluksen korvikkeena. Minun tutkimusteni tulokset johtavat käsitykseen, että farisealaisten väittämä oli ytimeltään totta. Ne osat temppelipalvelusta, joilla ei ole tekemistä uhrien kanssa, jatkuvat synagoogapalveluksessa. Synagooga ei ole ihmisten mielivaltaisesti säätämä “korvike”. Jeesus ja sittemmin apostolit osallistuivat jatkuvasti synagoogapalveluksiin aina noin vuoteen 100 asti jKr. Silloin “18-rukous” sai lisäyksen (minim Jeesus Nasaretilaiseen uskovien eli “harhaoppisten kirous”), joka vähitellen karkoitti kristityt juutalaiset synagoogista.
Mutta miten saattoivat ensimmäiset kristityt juutalaiset saada ravintoa Kristus-uskolleen synagoogasta? Synagoogan jumalanpalvelus oli raamatullista palvontaa, jonka rukoukset suurimmalta osaltaan olivat Raamatusta saatuja. Sevillan Daavid sanoi: Rukousten kieli on Pyhien Kirjoitusten kieltä. Joka aika luetaan siellä monia psalmeja. Alkuajan kristityt kuulivat Kristuksesta puhuttavan kaikkialla Vanhassa Testamentissa. Kun he kuulivat nimen JEHOVA luettavan ADONAI, koska Jehovan nimeä ei saanut lausua, silloin he siinä kuulivat Kristuksen nimen. Ei kukaan tiedä, miten JHWH, Jehova, Jahve, on äännettävä. Vain ylimmäiset papit sen tiesivät, ja heidän kuoltuaan ei kukaan tiedä sitä. On kenties ilmeistä, että juuri Kristukselle kuuluu tämä pyhä Jumalan-nimi – ensimmäiset messiaaniset juutalaiset sen joka tapauksessa kuulivat kaikkialta VT:n lehdiltä.
Nykyiset messiaaniset juutalaiset seuraavat tässä ensimmäisten kristittyjen esimerkkiä. Vain sitä tietä saatettiin saavuttaa juutalaiset. Uuden Israelin messiaaniset juutalaiset ovat sentähden aivan oikealla tiellä, kun he etsivät yhteyksiä synagoogaan.
Synagooga ja Raamattu ovat kumpikin jumalallista alkuperää ja kuuluvat yhteen. Kaikki vanhan Israelin miehet osasivat rukoukset ja tekstit ulkoa. Pyhässä Maassa oli lapsille “kansakoulu” 5.stä ikävuodesta l3.teen. Heille luettiin Talmudia ja 3. Mooseksenkirjaa (Siphra-alkeiskirja). 3 Ms oli osattava kokonaan ulkoa. Sitten opittiin 4. ja 5. Ms, senjälkeen 2 Ms ja vihdoin 1 Ms. Kymmenvuotiaana osasi juutalaispoika ulkoa koko Tooran, ja lisäksi jumalanpalveluksen psalmeja ja rukouksia. Moniko pappi tai saarnaaja meidän päivinämme osaa ulkoa 5 Ms-kirjan? Juutalaiset tunsivat Pyhät kirjoitukset paremmin kuin kukaan meidän aikamme ihmisistä.
2) Farisealaiset opettivat myös, että Raamattu on sanasta sanaan Hengen ilmoittamaa. Jeesuksella ei ole koskaan mitään huomauttamista tähän käsitykseen. Mutta Jeesus sanoo: “Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta.” Tässä on farisealaisten sydämen päällä oleva peite. He eivät näe Kristusta. Koko Kristuksen persoona ja teot on löydettävissä VT:sta. Se, mitä UT opettaa, ei siis ole mitään uutta. VT:n näyt vain ovat tulleet todellisuudeksi.

Mikä oli Jeesuksen erikoisjulistus?

Mitä sisälsi hänen suullinen opetuksensa? Jeesus puhuu kaiken aikaa vain itsestään. Siinä hän erosi kaikista muista Israelin opettajista. Paavali sanoo: “Me emme julista itseämme”. Mutta Jeesus puhui aina itsestään.
Mutta eikö hän puhunut myös Jumalan valtakunnasta? Mk 11:9 ja 10 ovat rinnakkain “hän, joka tulee Herran nimeen” ja “isämme Daavidin valtakunta, joka tulee”. Valtakunta on vain toinen nimi pelastukselle Kristuksessa.
Mitä taas vuorisaarnaan tulee, se uusi, mikä siihen sisältyy, on juuri kaikki se, mitä Jeesus sanoo itsestään. Miten sitten on laita sen tosiasian, että farisealaisilla oli opetuksissaan aivan samanlaisia ajatuksia kuin on vuorisaarnassakin? Niitä todella oli. Mutta ei Mt 7. lopussa sanota, että kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen erikoisesta tavastaan tulkita lakia, vaan siitä, että “hän opetti heitä niinkuin se, jolla on valta”. Se, joka tuntee kirjanoppineiden selitystavat, huomaa pian eron. Jeesus käyttää erästä sanaa, jota ei koskaan tavata kirjanoppineiden esityksissä: “Minä sanon teille”. Farisealaiset vetosivat aina perimätietoon. Vuorisaarnassa oleva uutuus on siinä, että Jeesus siinä puhuu kuin Jumala itse.

Kuka Jeesus on?

1) Jeesus puhuu siitä, kuka hän on: Jumalallinen persoona. Tämä ei opetuslapsillekaan ollut alusta alkaen selvää. He odottivat Messiasta ihmisenä, Daavidin jälkeläisenä, Israelin pelastajaksi sen ulkonaisesta ahdingosta. Mutta jumalallista persoonaa tai välittäjää Israel ei kertakaikkiaan odota. Vasta Mt 16. luvussa, Pietarin tunnustuksessa, opetuslapset saavat lopullisesti silmänsä auki tajuamaan, kuka Jeesus oli. Pietari sanoo: “Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika”.
UT:n perustotuus on että Jeesus Messias on jumalallinen persoona. Sentähden hänet tuomittiin kuolemaan. Messiastietoisuus ei ollut mikään rikos, mutta kun hän sanoi itseään Jumalan Pojaksi, se oli Jumalan pilkkaa! Hänet tuomittiin sentähden, että hän sanoi olevansa Jumalan Poika.
2) Mt 16:21: “Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti kärsimän paljon”. Senjälkeen kun apostolit tunnustivat Jeesuksen jumaluuden, alkaa aivan uusi jakso. Jeesus alkoi osoittaa heille kirjoituksista, että hänen oli mentävä Jerusalemiin kärsimään ja kuolemaan. Juuri siksi, että hän on Jumalan Poika, on hänen kärsimisellään ja kuolemallaan niin suuri merkitys meidän pelastustamme aikaansaataessa. Miksi oli Jeesuksen kuoltava? Hänen oli pakko mennä Jerusalemiin – se oli väistämätän asia. Se ei ollut ihmisten säätämä pakko, vaan Jumalan itsensä. Se oli kirjoitettu Jumalan iankaikkisessa armopäätöksessä.

Ihmisen onneton tila

Meidän on nyt kiinnitettävä huomiomme ihmisen onnettomaan tilaan. Hän on luonnostaan erossa Jumalasta, synnissä syntynyt. Perisynti on meidän luontomme synnynnäinen turmelus. Olemme taipuvaisia pahaan ja kokonaan kykenemättömiä hyvään. Mutta farisealainen sanoo: “Jumala, minun henkeni on puhdas”. Henki merkitsee hänelle jumalkipinää.
UT opettaa, että me synnymme syntisellä luonnolla varustettuna. Oppi perisynnistä on yhtä selvänä myös VT:ssa. Mutta tässä oli farisealaisten sydämen päällä peite.
Mitä oli Johanneksen kaste? Eikö se käynyt käsiksi perisyntiin? Ei, vaan se liittyi lähinnä käännynnäiskasteeseen, joka toimitettiin silloin, kun pakana kääntyi juutalaisuuteen. Tämä kaste tapahtui vain kerran, ei siis jatkuvasti kuten leeviläiset puhdistuskasteet. (Johannekselle perinpohjainen turmelus ja perisynti oli kyllä selvä, sillä hän puhui, kuinka hänen tuli vähentyä ja Jeesuksen lisääntyä ja kehoitti kääntymyskasteen jälkeen menemään Jeesuksen luo: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” Toim. huom.)
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että mikä on lihasta syntynyt, on liha. Uudestisyntyminen on juutalaisille tuntematon – he kun eivät tunne Hengen työtä. He opettavat, että sitten kun viimeinen profeetta oli julistuksensa lopettanut, Jumalan Henki vetäytyi takaisin. Hän tulee jälleen vasta Messiaan seurassa.
Juutalaiset opettavat, että syntiä ovat vain monet erilaiset rikkomukset. UT opettaa, että syntiä on turmeltunut luontomme, erikoisesti perisynti. Luonnolliset ihmiset ovat kuolleet rikoksiinsa ja synteihinsä eli syntiinsä. Onko kukaan koskaan nähnyt että kuolleella olisi vapaa tahto?
Mutta laki on järkkymätön eikä koskaan raukene tyhjiin. Se, joka yhdessä kohden rikkoo, se joutuu perikatoon. “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa”. 99 % ei riitä! Sillä lain vaatimus on järkkymätön. Tämä on epäfarisealaista. Farisealaiset opettavat,. että noudattamisen halu riittää. Järkkymättömät lainvaatimukset ovat juutalaisten mielestä jumalanpilkkaa. Rosenius tähdentää, että Jumala sanoo: “Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”, eikä: “koska minä haluan, että olette pyhät”. Jos laki pystyisi antamaan voimaa, lakkaisiko Jumala silloin olemasta Jumala?
Miksi siis Messias kärsi kuoleman? Jh 3:16 sanoo: “Jumala antoi ainoan Poikansa (kuolemaan)”. Miksi? Lain vaatimus oli täytettävä. Jumala antoi Poikansa, ainosyntyisensä, jotta hän koko ihmissuvun puolesta kärsisi kuoleman. Sitä pientä järjen hituista, minkä saimme käytettäväksemme elämämme taipaleella, on meidän käytettävä myös Raamattua lukiessamme.
Esiintyykö tämä ajatus sitten VT:ssa? Kyllä. UT:ssa viitataan useimmin Jesajan kohtaan 53:5: “Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi”. Rauha merkitsee tässä sitä, että kaikki on täysin selvitetty, eikä vain jotakin tunnelmaa jossakin sydänsopessa. “Ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”
Paavali sanoo (Gl 3:13): “Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme”, ja niin hän “lunasti meidät lain kirouksesta”. Luther sanoo: “Kaikki meidän syntimme ovat Kristuksen syntejä”. Muuten joutuisimme iankaikkiseen kadotukseen.
Lopuksi kiinnitämme huomiota kahteen Jeesuksen sanaan kärsimyshistoriassa: malja eli “kalkki”, ja “miksi minut hylkäsit?”
Mitä merkitsee tuo “malja”, joka Jeesuksen oli niin vaikea ottaa vastaan? VT:ssa kuulemme usein, että Jumala ojentaa ihmiselle maljan juotavaksi. Silloin on aina kysymys vihan maljasta. Jumalan viha on ensinnäkin hänen pyhää inhoansa syntiä kohtaan ja toiseksi tämän inhon aiheuttamaa syntisen rankaisemista.
Sama sisältö on myös sanalla “hylkäsit”. Siitä kuvastaa sekä Jumalan ehdoton erilläänpysyminen synnistä, joksi Kristus oli ristillä tehty, että syntisen työntäminen pois Jumalan yhteydestä.
Uudentestamentin oppi sovituksesta on lyhykäisyydessään seuraava: Kristus tuli ihmiseksi koko ihmissuvun vuoksi ja täytti Jumalan lain. Syntisen “tehtävä” pelastumisekseen on se, että hän ei yritäkään tehdä mitään sen hyväksi. Eräs sielunhädässä oleva mies kyseli tuskaisena, mitä hänen pitäisi tekemän. Hän sai vastaukseksi: “Olet myöhässä. Se, mikä on tehtävä, tehtiin jo lähes 2000 vuotta sitten. Se tapahtui pitkäperjantaina Golgatalla!”
Meidän osaksemme jää tämän teon vastaanottaminen Jumalan sanasta, uskolla. Vastaanottaminen merkitsee uskoa Jeesukseen. Uskotko sinä Jeesukseen?
Tämän kirjoituksen alkupuoli KARMEL-lehden numeroissa 1 ja 2/1954 on pastori Risto Santalan muistiinpanema. Jälkimmäinen puoli, numeroissa 3 ja 4/1954, on käännetty Norjan KARMEL-lehdessä olleesta selostuksesta.

Vain yksi pelastustie – sekä juutalaisille että kreikkalaisille

Edelläolevan perusteella on jo käynyt selväksi, että kaikki, myöskin juutalaiset tarvitsevat sovitusta pelastuakseen heitä varjoavasta kuolemasta ja saadakseen ikuisen elämän Jumalan yhteydessä. Jumalan anteeksianto on ehdoton ja jokaisen ihmisen tulee kääntyä. Tässä kaikessa juutalaiset ovat erittäin kirkkaasti oikeassa. Jumala on alunpitäen hyvä ja Hänen tykönsä saa syntinen palata milloin tahansa ja Hän antaa anteeksi. Tämä kaikki on luettavissa vanhan liiton kirjoituksista. Kun nykyinen kristillinen julistus, ei ainoastaan lestadiolaisten piirissä, vaan koko kristillisyydessä, on kaventunut anteeksiannon julistukseen ja sen vastaanottamiseen, se ei itse asiassa ole farisealaista juutalaisuutta ja Vanhan Testamentin ilmoitusta pitemmällä. Voipa melkein sanoa, että ehdollistaessaan anteeksiannon vain Jeesuksen nimeen tapahtuvaksi (huomatkaa, että tässä siunatussa Nimessä annetaan paljon enemmän, kuin synnit anteeksi!) he ovat kaventaneet Jumalan suvereenisen hyvyyden ja ihmisrakkauden opilliseen muottiin, joka ei ole yhtäpitävä raamatullisen ilmoituksen kanssa. Koska Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus ovat olleet olemassa alusta pitäen, Hän lähetti Poikansa (Tt 3). Toisinpäin se ei ole tapahtunut!
Anteeksianto ei poista kuoleman välttämättömyyden tosiasiaa ihmisen elämästä. Syödessään hyvän ja pahan tiedon puusta ihminen on auttamattomasti joutunut kuoleman valtojen alaisuuteen, hän on joutunut käärmeen siemenen osallisuuteen, jota perisynniksi (hieman epätarkasti) kutsutaan. Parannuksen teko, kääntyminen ja anteeksiannon omistaminen ei tätä tosiasiaa poista hänen elämästään. Siihen tarvitaan sellainen Jumalan teko, joka mahdollistaa irtipääsyn kuoleman orjuudesta ja tuo uuden elämän tilalle. Tätä logiikkaa ei edes Israelin opettaja Nikodeemuskaan ymmärtänyt (Jh 3) ja vielä tänä päivänäkin se on juutalaisille suuri pahennuksen aihe. Kun on kirjoitettu, että Jeesuksessa meillä “on lunastus, syntien anteeksisaaminen” (Kol 1:14) ja että “hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus” (Apt 13:38), on kysymys enemmästä kuin vain anteeksisaamisesta. Alkukielen sana afesis tarkoittaa irtipääsyä syntisyyden hallintavallasta. Uskominen Jeesukseen merkitsee tätä ja lisäksi uutta elämää kuuliaisuussuhteessa Häneen. Tämä on Jumalan teko ja Jumalan rakkauden ilmestyminen, “että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Jh 3:16).
Tämä on ollut alusta pitäen Jumalan suunnitelma ihmisen pelastamiseksi. Tähän Jeesus-tiehen on juutalaisenkin uskottava pelastuakseen. Kun Jumala solmi liiton Israelin kanssa, tämä ikuinen liitto edellytti tässä liitossa pysymistä ja Jumalan tahdon tekemistä. Tätä liittoa ei ole koskaan peruttu, mutta rikkomalla tämän liiton moni israelilainen kautta aikain on joutunut sen ulkopuolelle. Paluu takaisin tähän liittoon on ollut myöskin mahdollista. Jumalan valinta on aina voimassa. Sen takaa Hänen suuri hyvyytensä ja anteeksiantamuksensa. Mutta täydellisyyteen tässä liitossa päästään vain Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Sitä kautta päästään irti kuoleman valloista ja saadaan uusi elämä.
Tähän Jumalan solmima ikuinen liitto Israelin kanssa tähtäsi alunperinkin ja Jeesuksen tuoma pelastus on tämän ikuisen liiton lopullinen vahvistus. Pelastushistorian katkosta ei ole olemassa. Juutalaisilta ei ole liittoa peruttu. He ovat edelleen Israel, Jumalan valittu kansa, mutta tulevat tosi Israeliksi vasta, kun yksilöinä antavat itse kukin kohdallaan Jumalan solmiman ikuisen liiton vahvistamisen ja täyttymyksen tapahtua Jeesuksessa ja Jeesuksen kautta. Näin pääsee toteutumaan se sana, minkä Herra on puhunut: “Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette (tulette olemaan, fut.) minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja (segullaa mikkol-ha-ammiim, omaisuuteni kaikkien kansojen joukosta); sillä koko maa (maailma) on minun. Ja te olette (tulette olemaan, fut.) minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa (goj)” (2Ms 19:5-6).“Omaisuuteni kaikkien kansojen joukosta, kaikista kansoista” voidaan perustellusti ymmärtää myös, että omaisuuskansa tulee kutsutuksi, ei ainoastaan juutalaisista, vaan kaikista kansoista “sillä koko maa (maailma) on minun”. Siihen viittaa myös pyhästä kansasta käytetty sana goj, mikä yleensä tarkoittaa pakanakansaa.

Sanoma Jeesuksesta ei siis ole huono sanoma juutalaisille, vaan ilosanoma, jonka kautta he pystyvät sanoutumaan irti “turhasta, isiltä peritystä vaelluksesta” (1Pt 1:18-19)). Jumala ei ole pettänyt lupauksiaan. Se on ilosanoma myös meille, muista kansoista kääntyneille ja kääntyville siinäkin mielessä, että olemme saaneet Jeesuksen kautta astua mukaan täysin valtuuksin ja kansalaisoikeuksin tähän ikuiseen liittoon ja kuulumme muun valitun kansan kanssa tosi Israeliin (Ef 2:12-19; Rm 9:6-18)! Näinollen juutalaislähetyksestä ei kukaan kristitty voi sanoutua irti, vaan liittyä Paavaliin, jolla on “suuri murhe ja ainainen kipu” sydämessään ja sanoo rukoilevansa “Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat” (Rm 9:2; 10:1).
Sanottakoon edelläoleva vielä selkeästi toisinkin sanoin. Ns. Jumalan valtakunta ei ole koskaan siirtynyt Israelilta kirkolle. Israelin hengellisiltä johtajilta se on Jeesuksen sanojen mukaisesti otettu pois, koska he hylkäsivät kulmakiven, ja annettu kansalle, joka tekee sen hedelmää (Mt 21:42-45). Mutta tänä päivänä näyttää olevan tosiasia myös se, että Jumalan valtakunta on otettu pois kristikunnan valtaenemmistöiltä, kirkoilta. Hekin ovat hylänneet kulmakiven. Herra Jeesus näyttää liikkuvan sekä Israelin leirin että kirkkojen ja Hänen nimeään enemmin tai vähemmin kantavien seurakuntaliittymien ulkopuolella. Ja Hänen perässään yrittää räpistellä vielä suurimmaksi osaksi tiedostamatta todellista tilannettaan se “vähäinen piskuinen lauma”, Jeesuksen todelliset opetuslapset ja nämäkin, mikä hämmästyttävintä: suurimmalta osaltaan yrittäen vielä sijoittaa ja kotiuttaa itseään edellämainittujen leirien majapaikkoihin ymmärtämättä sanoutua sisäisesti niistä irti ja suunnata kokonaisvaltaisesti katseensa taivaallista isänmaataan kohti, johon heidät on kutsuttu. Näyttää siltä, että vasta ajolähdön edessä tämä pääsee lopullisesti toteutumaan. Toivottavasti ei monen kohdalla silloin ole liian myöhäistä!

 

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA

 

Pasuunan ääniä Siionista

On yllättävää havaita, kuinka rajusti jotkut uskovat reagoivat, kun heidän oppiperustaansa jollakin tavalla järkytetään tai kyseenalaistetaan. Jokin aika sitten sain sähköpostiviestin, jossa minut tuomittiin alimpaan helvettiin ja uhattiin “omin käsin tappaa”, ellen suostu peruuttamaan joitakin kirjoituksiani.

Ei ihminen voi kuitenkaan tehdä omaatuntoaan vastaan. Tämänhän jo Luther aikoinaan totesi oman “tappouhkansa” edessä. Jos ei selvillä Jumalan sanan perusteilla ja muilla tosiasioilla voida osoittaa minun olevan väärässä, en suostu peruuttamaan sanaakaan. Sanon tämän nöyrästi, sillä jokainen ihminen erehtyy joskus, myös minä ja silloin, jos minulle tämä osoitetaan, omantuntoni vaatimuksen mukaisesti olen valmis parannuksentekoon. On kuitenkin enemmän kuin tarpeellista tänä yliekumeenisena aikana, että edes joku uskaltaa olla hengellisissäkin asioissa “toisinajattelija” ja lausua ääneen, mitä muut solidaarisuussyistä toisia kirkkokuntia, herätysliikkeitä tai vuosisataisia perinteitä kohtaan eivät rohkene tekemään muuta kuin salassa ja toisten selän takana. Tällaiset “toisten arvostelijat” asioita ääneen lausuessaan tekevät etikettivirheen rikkomalla yhteisen konsensuksen ja teilataan yhteisin voimin suvaitsemattomasti maan rakoon.
Tärkeintä olisi avoin keskustelu ja ristiriitoja ja vastaväitteitä herättävien asioiden kriittinen tarkastelu ja tutkiminen, “onko asia niin”. Kristillisessä kentässä on paljon muodostunut itsestäänselvyyksiä, joihin pitäisi jokaisen sukupolven pysähtyä uudelleen pohtimaan ja arvioimaan, onko todella niin, kuin on opetettu ja totuttu totena pitämään. Isien perinnäissäännöillä, joita aina pyrkii kertymään, ei pitkälle potkita, jos ne eivät kestä avoimen Raamatun ääressä tutkistelua. Ikuiset totuudet kestävät kyllä kriittisenkin tarkastelun.
Pari helluntailaista veljeä katsoivat aiheelliseksi lähettää “tiedoksi Jumalan sanan kohtia” verraten minua “tapaus Sauliin” (1 Sm 15:22-23), jonka Herra on hylännyt, vääriin profeettoihin (Mt 7:15-16) ja julmiin susiin (Apt 20:29), “jotka eivät laumaa säästä”! Näinkin veljet kirjoittavat: “Et ole julistaja, etkä Raamatun opettaja. Koska väännät pyhiä kirj. kieroon. Olet joutun. Kristuk. pois”.
Tällaisiin perustelemattomiin syytöksiin, suorastaan solvauksiin minulla lienee oikeus ja jopa johtamani Lähetyspalvelun puolesta velvollisuuskin vastata. Kun veljet eivät ole sallineet henkilökohtaisen vastauksen antamista palauttamalla lähettämäni vastauskirjeen moninkertaisin uhkauksin “ei enää minkäänlaisia lähetyksiä, jätä meidät ja muut uskovaiset rauhaan” – tyyliin ja samalla itse katsovat oikeutetuksi lähettää minulle useampia kirjeitään ja jopa heille palauttamani oman kirjeensäkin toiseen kertaan, olen pakotettu vastaamaan tällä palstalla joihinkin kohtiin näin julkisesti. Samalla menee vastaus niillekin, jotka jopa seurakuntien opettajien asemassa antavat lonkalta ja perustelemattomasti huhupuheitten ja juorujen perusteella harhaoppilausuntojaan usuttaen tällaisia “vähempiosaisia” ja jopa sairaita ihmisiä viestinviejiksi itse pysyen visusti piilossa ja taustalla. Mikseivät nämä evankelistat, pastorit, mellerit sun muut totuutta yksinoikeudella hallussaan pitävät tule itse esiin nuhtelemaan avoimesti nokkapaisteella tai muuten julkisesti näyttämään toteen, että olen väärässä. Minulla on kyllä varaa tarvittaessa parannuksen tekoon. Hengellisten johtajien vain oman auktoriteettinsa varaan rakentuvat ohjailevat lausunnot ja harhaoppituomiot ovat kovin vastuutonta yksinkertaisten ihmisten manipulointia. Puskasta ampuvat vain raukat!

Raamattu lyömäaseena
Veljet kirjoittivat minulle “tiedoksi Jumalansanan kohtia”. Nämä kohdat ovat olleet “tiedossani” jo yli 40 vuotta ja olen tutkinut niitä aktiivisesti jo silloin, kun veljet vielä läträsivät viinan kanssa ja vaelsivat synnin poluilla tämän maailman teitä. Hyvähän on toki silti Sanan paikoista muistuttaa meitä itsekutakin matkan varrella. Raamattua ei kuitenkaan ole meille annettu toisten lyömä- ja tappoaseeksi, niinkuin veljillä näyttää se tällä hetkellä käytössä olevan. Kirjoitusten tehtävänä on todistaa meille Jeesuksesta (Jh 5:39) ja niiden kautta Taivaallinen Isä vetää Jeesuksen luo (Jh 6:44-45). Ilman jatkuvaa parannusta, mielen- ja ajattelutavan muutosta ja asenteittemme tarkastelua ja korjaamista kukaan meistä ei voi pysyä Jeesuksen yhteydessä. Siksi on perustavan tärkeää, millaisessa käytössä meillä Raamatun sana on. Se on Jumalan ilmoitusta alusta loppuun ja niin minäkin Paavalin tavoin uskon kaiken, mitä on kirjoitettu (Apt 24:14). Kaikki nekin Raamatun paikat, jotka kirjeessänne luettelitte kenties sanakirjaa apuna käyttäen, uskon täysin enkä omalla kohdallanikaan niitä väistele. Valitettavasti käsitän ohjeellisen Raamatun tekstin ja mainitsemanne paikat monissa kohden aivan toisin kuin miten veljet näyttävät ne lukevan.

Kaksi tapaa käyttää Raamattua
On olemassa lähinnä kaksi vastakkaista tapaa käyttää Raamattua: Joko 1) annamme Raamatun Pyhässä Hengessä valaista ja muuttaa jatkuvasti mieltämme ja käsityksiämme tai sitten 2) pidämme omat käsityksemme, joiden tietenkin uskomme olevan oikeita ja todistelemme ne itsellemme ja toisille oikeiksi Raamatun sanalla. Viimemainittu asenne johtaa siihen, että Raamatusta muodostuu käsissämme lyömäase, jolla “pyhässä vihassa” lyömme veljiämme, jotka eivät ajattele aivan samalla tavalla kuin me, luullen tekevämme “uhripalveluksen Jumalalle” (Jh 16:2). Näin ei saa olla, veljeni! Edellinen tapa, että Raamattu, josta loistaa Kristuksen kasvot, saisi valaista ja muuttaa meitä, jopa vanhoja kristittyjä, käsityksistämme, edellyttää todella nöyrää mieltä ja Raamatun arvovallan tunnustamista myöskin omien oppiemme, luulojemme ja käsitystemmekin yläpuolelle. Näin joudumme paljon parjatun Lutherin kanssa liittymään siihen kristittyjen joukkoon, joiden koko elämä on jatkuvaa parannuksen tekoa. Samalla myönnämme itsellemmekin, että käsityskykymme on jopa niin rajoitettu, että voimme käsittää toisen julistuksen väärin ja teilata hänet tuomion hengellä vääräoppiseksi pelkästään sillä perusteella, että luulemme hänen olevan sitä mieltä, miten olemme itse hänen sanomansa käsittäneet.
Sitten on vielä huomioitava se tosiasia, että Kaikkivaltias Jumala ei ole katsonut tarpeelliseksi varjella Raamatun kirjoituksia niin perusteellisesti, etteikö niitä sieltä täältä olisi päästy peukaloimaan ja muuttamaan alkuperäistä sisältöä. Raamatun sanaan lisäämistä ja poisottamista Jumala on kyllä ankarasti varoittanut, mutta osan vastuusta Hän on jättänyt meidän ihmistenkin kontolle. Tämä näkyy esimerkiksi siitäkin, että masoreettisten tekstienkään kohdalla ei löydy edes kahta täysin samanlaista käsikirjoitusta. Onneksi emme ole silti Kirjoitusten suhteen hukassa, mikä niistä on oikeaa ja mikä väärää, sillä Herra valvoo siten ilmoituksen Sanaansa, että Pyhän Hengen valistamien sanansaattajiensa kautta yhdistettynä tieteellisen raamatuntutkimisen tuloksiin voimme tänäkin päivänä Raamatun lehdiltä kuulla ja ymmärtää Jumalan puheen. Tämä merkitsee sitä, että Raamatun syvempi tunteminen ei ole joka miehen, vaan itsekukin joutuu hengellisen ylpeytensä painamaan maahan ja kääntymään “isienkin” puoleen oikean tiedon hankkimiseksi.
Niin, hyvät veljet, toisaalta melkein kaikki esittämänne Raamatun paikat puhuvat aivan toista asiaa, kuin mitä tukemaan olette ne ottaneet. En käy niitä enää tässä uudelleen käsittelemään, olenhan koettanut monia niistä lukea keskusteluissa teille, selittää ja näyttää toteen, mitä niissä todella on sanottu. Muutamaan kohtaan kuitenkin tässä puutun. En niinkään opillisiin kohtiin, joita olette nostaneet varustukseksenne ja puolustukseksenne selittäen oikeiksi omia asenteitanne, käy puuttumaan enää sen laajemmin. Totean vain vielä kerran, ettette te, eikä kukaan muukaan ole kyennyt minulle näyttämään toteen, että olen väärässä. Niinpä katson sen vuoksi oikeaksi totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.

Helvettikysymyksestä
totean vain sen verran, että sana iankaikkisuus, (iäinen, ikuisuus) ei merkitse Raamatussa vain loputtomuutta. Lukekaapa esimerkiksi Joona 2:7, josta käy ilmi, että Joonalla iankaikkinen kesti vain kolme päivää! Sanonta “aina ja iankaikkisesti” eis tuus aioonas toon aioonoon (2Tm 4:18; Hepr 13:21; 1Pt 4:11; Ilm 20:10 jne.) on epätarkka käännös, sillä “aina”-sanaa ei alkutekstissä ole ollenkaan! Asiallisesti oikein on Saarisalon käännös “maailmanajasta maailmanaikaan”. Esimerkiksi Ilm 20:10 voidaan sanatarkasti kääntää: “heitä vaivataan päivän ja yön (huom. yksikkö!) (ajan) maailmanajasta (toiseen) maailmanaikaan asti (eis)”
Kun olen opettanut, että helvettikin Raamatun ilmoituksen mukaisesti sammuu aikanaan, kun poltettava loppuu, ja Jumala todella osoittaa olevansa kaikki kaikessa, eikö monille uskoville, teillekin, jotka kaikki käyttäydytte ikuisen helvetin puolesta puhujina melkein kuin verenhimoiset shakaalit, riitä, jos kuitenkin helvetti tulineen minunkin opetukseni mukaan, minkä Raamatusta olen saanut, vielä tästä eteenpäin kestää vähintään tuhat vuotta. Kyllä jokaiselle meistä joka tapauksessa annetaan itsekullekin tekojemme mukaan, ei siitä veljienkään pitäisi niin kovasti muka Jumalan puolesta huolta kantaa! Eikä tarvitse odottaa pitkään meistä kenenkään, sillä heti kuolemamme jälkeen olemme välitilassa tuonelassa ja siellä joko tulen helvetissä, vaivan paikassa tai Aabrahamin helmassa paratiisissa. Kannattaa vähän pohtia sitäkin, että rikas mieskin kaikesta päättäen oli uskovainen! Hän vain eli tämän elämänsä itsekkäästi itselleen eikä sen vuoksi tunnistanut Lasaruksessa Herraa Jeesusta, kuten Jeesus opettaa Mt 25:n lopussa.

Toisestakin opillisesta kohdasta, nimittäin
uskovien salaisesta ylöstempaamisesta,
johon kompastuitte, haluan sanoa sen verran, että se on 1500-luvun loppupuolella katolisen vastauskonpuhdistuksen toimeksiannosta jesuiitta Riberan keksimä harhaoppi, jolla torjuttiin Lutherin julistus paavista antikristuksena. Tällä he selittivät, ettei paavi voi olla antikristus, koska uskovien ylösnousemus ei ole vielä tapahtunut, sillä tämän opin mukaan antikristus tulee vasta sen jälkeen! Tutkikaapa vähän enemmän Raamattua, ettei tarvitse tukeutua väärin opettavien ja eksyttäjien oppeihin ja todistella “enemmistöpäätöksillä” oikeassaolemistanne!

Onko sielu kuolematon?
Otitte tueksenne kahdeksan raamatunkohtaa (1Ms 2:7; Job 33:28; Ps 16:10; Saarn 3:11; Mt 10:28; Apt 2:27; Ilm 6:9 ja Ilm 20:4), joilla todistelette, että ihmisellä on iankaikkisuus- siis kuolematon sielu. Yksikään näistä kohdista ei tue tätä näkemystä, joka ei ole suinkaan Raamatusta, vaan hellenistisen filosofian tuotteita. Raamatun kohdassa 1 Ms 2:7 “elävä sielu”, hepr. nefeš chajjaa-sanontaa käytetään täsmälleen samassa muodossa alkukielessä myös 1 Ms 1:20 (eläviä olentoja), 24 (elävät olennot) ja 30 (elävä henki) sekä 2:19 (elävän olennon). Jos siis tämän sanan perusteella väitetään, että ihmisellä on kuolematon sielu, niin silloin eläimillä, kaloilla ja linnuilla (jopa kärpäsillä ja torakoilla!) on samoin, sillä niistäkin käytetään sanontaa nefeš chajjaa, elävä olento, elävä sielu. Ja miksi Herra Jumala ajoikaan ihmisen pois paratiisista! “Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!” Eikö olisi parempi uskoa Raamattuun kuin omiin luuloihinsa! Esimerkiksi Paavali sanoo, että ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus (1 Tm 6:16), tai Jeesus kehottaa pelkäämään Häntä (Kaikkivaltiasta Jumalaa), joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa (kreik. apolesai, kertakaikkisesti tuhota, surmata) helvetissä (Mt 10:28). Ruumiin kuolema on vain osa koko ihmisen kuolemaa ja lopullinen koko ihmisen, myös sielun kuolema tulee varmasti tuomion ja rangaistuksen jälkeen, ellei hänen nimeään löydy elämän kirjasta. Jeesus sanoo sillä, joka uskoo, olevan iankaikkisen elämän (Jh 6:47), ei siis kenelläkään muulla! Mitä veljet mieluummin uskovat, isien perinnäissääntöjä, omia luulojaan vai Raamatun sanaa?

Mikä on “nuoruuden vaimo”?
Toinen asia, johon vielä tässä puutun, koskee käsityksiänne avioliitosta. Vihjaatte sanoillanne ja raamatunpaikoillanne, että eronnut ja uudelleen avioitunut elää huoruudessa. Se on vakava syytös ja koskettaa tänä aikana monia perheitä ja heidän lapsiaan. Se on myös vakava syytös minua vastaan sananjulistajana, niin myös perhettäni ja lapsiani kohtaan, sillä olenhan minäkin avioitunut uudelleen ja teemme perheeni kanssa onnellisessa perheyhteydessä omalla sarallamme Jumalan valtakunnan työtä.
Edelläsanotusta huolimatta nyt olette molemmat osoittelemassa minulle paluuta “nuoruuden vaimon” luo ja itse asiassa erottamassa nykyistä, olemassaolevaa liittoa, joka – siitä saatte olla varma – on Jumalan yhdistämä! Tätähän Jeesus nimenomaan kielsi tekemästä (Mt 19:6). Avioliittojen hajoittajia näyttää löytyvän tätä nykyä enempi ulkopuolisten keskuudesta kuin avioliiton sisältä! Kuka teidät on valtuuttanut tuomareiksi tässä asiassa? Tuomarilla täytyy olla selvät ja varmat faktat asian eri puolista, ennenkuin tuomionsa julistaa. Millaisiin tosiasioihin perustatte luulonne? Tästä kaikesta tietenkin kannatte Jumalan edessä myös seuraukset, sillä Hän ei totisesti katso henkilöön (Rm 2:1; 1 Kr 4:1-5, lue myös luvun päällekirjoitus KR38:sta!).
Mikä sitten on “nuoruuden vaimo”, jota Malakian kirjasta niin mielellään siteerataan, kuten tekin teette? Taustalla on Esran kirjassa kerrottu seka-avioliittojen purku. Tämä ei tapahtunut suinkaan “Herran neuvon mukaan”, kuten Esra 10:3 on virheellisesti käännetty, vaan Esran ja vanhinten neuvon mukaan (Herra ei tässä tarkoita Jumalaa vaan sillä tarkoitetaan Esraa). Pakanavaimojen ja heidän lastensa hylkääminen oli kiihkouskonnollinen, suorastaan julma ratkaisu synnin seurauksiin, kun israelilaiset olivat vastoin Herran varoitusta kevytmielisesti sekaantuneet naapurikansoihin. Juutalainen “siemen” ei Herran edessä ole yhtään sen pyhempää kuin minkään muunkaan kansan siemen, huolimatta siitä, että monet juutalaiset jo Esran ajoista lähtien ja aikaisemminkin ovat niin uskoneet ja se näyttää olevan valtaosiltaan tänä päivänä kristittyjenkin käsitys. Paavali oli kuitenkin sitä mieltä, että ulkonaisesti, siis lihan mukaan syntynyt ei ole vielä oikea juutalainen ollenkaan (Rm 2:28-29). Kaikki ovat samaa “lihaa”, mutta liittyessään avioliiton sitein pakanoihin koko Juuda joutui kansana alttiiksi heidän pakanallisille tavoilleen ja epäjumalanpalvontaan. Näin koko Juudan kansa ikäänkuin avioitui, otti vaimokseen samalla vieraan epäjumalan tyttären ( Mal 2:11, huom! ei monikollisesti tyttäriä, kuten KR38 kääntää) ja loukkasi näin Herran pyhyyttä (ei pyhäkköä, kuten käännös).
Synnin seurauksista ei kuitenkaan päästä yrittämällä eliminoida menneisyydessä tapahtunut virhe. Ei ihminen voi koskaan kääntää ajan pyörää ja muuttaa menneisyyttään. Tähän olivat israelilaiset ennenkin syyllistyneet tuhoisin seurauksin (5Ms 1:40-46; 4Ms 14:39-45). Parannusta voi tehdä vain nykyhetkessä, ei menneisyydessä (“Tänä päivänä, jos te kuulette Hänen äänensä”, Hepr 4:7). Pakanallisista tavoista ja epäjumalanpalveluksesta eivät israelilaiset päässeet irti passittamalla sinänsä laillisesti otetut pakanalliset vaimot lapsineen tiehensä. Tässä Jumalan nimissä rikottiin ihmisyyttä vastaan karkealla tavalla. Ei uutta syntiä tekemällä päästä aikaisemmin tehdyistä irti.
Niinpä Herra herätti profeetan (Malakia) juuri tähän aikaan varoittamaan: “Te teette pahaa myös toisella tavalla” (Mal 2:13-16 KR92, KR38). He ovat “saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä, itkulla ja huokauksilla”! Ja minkätähden? “Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton (kohdellut väärin), vaikka hän on sinun puolisosi (ei puoliso, vaan chavertechaa, toverisi, ystävättäresi), sinun aviovaimosi (ei aviovaimo, vaan eeshet beriitechaa, vaimo, joka kuuluu liiton kansaan kanssasi)” Herra ei siis muistuttanut Israelin miehiä siitä, että olivat lähettäneet pois vaimonsa ja lapsensa, sen he tiesivät muutoinkin. Pätevästä syystä (jotain häpeällistä, 5 Ms 24:1) heillä oli oikeus lähettää vaimonsa pois luotaan, kunhan eivät olleet niin kovasydämisiä, että jättivät antamatta hänelle erokirjan, mikä palautti naisen sosiaaliset oikeudet olla vapaa miehestään ja päättää itse omasta elämästään. Määräämällä erokirjan annettavaksi Mooses nimenomaan halusi suojella naisen sosiaalista asemaa miesten kovasydämisyydeltä ja mielivallalta. Pätevä syy erottamiseen juutalaisen opetuksen mukaan saattoi olla esimerkiksi Siirakin kirjassa (Siir 25:25-26) mainittu asia: “Älä päästä vettä valloillensa äläkä pahaa vaimoa valtaan. Ellei hän seuraa sinun kätesi johtoa, leikkaa hänet irti ruumiistasi.” Sensijaan avionrikkojanaisen kohdalla ei tarvittu erokirjaa, vaan sellainen oli määrätty kivitettäväksi! Esran aikana ja varmaan usein muulloinkin tapahtui, että potkaistiin pois monta sellaista nuoruuden vaimoa, jotka olivat kumppaneita, ystävättäriä samassa Jumalan liitossa kuin he. Tällaiset eivät olleet tuoneet pakanallisia tapoja ja epäjumalanpalvelusta mukanaan, vaan olivat sanoutuneet niistä irti ja liittyneet Israelin kansaan. He eivät kapinoineet miestänsä ja hänen edustamaansa Israelin uskontoa vastaan. He olivat laillisesti otettuja vaimoja, mutta samalla yhteistä iestä kantavia uskonsisaria. Tämä näkyi siinäkin, että tällaiset perusteettomasti hylätyt (shalach lähettää matkoihinsa) itkivät Herran alttarilla eikä epäjumalan alttarilla suruaan. Tällaista perusteetonta poispotkimista, hylkäämistä Herra sanoi vihaavansa. Siitä myös Jeesus varoitti (Mt 19:6). Siinä uskonyhteisö, kiihkouskonnolliset ihmiset painostivat erottamaan, jolloin vain harva uskalsi päätöstä vastustaa (Esra 10:15). Eikö vain tällaista tapahdu tänäkin päivänä monissa hengellisissä liikkeissä Suomen Siionissa!

Ruutin kirjan protesti
Esran ja Nehemian aikoihin saatettiin Tuomarien ajoilta periytyneestä suullisesta perimätiedosta kirjalliseen asuun Ruutin kirja, jota tutkijat yleisesti pitävät kirjoitetun protestiksi juuri pakanavaimojen erottamista vastaan. Siinähän Ruut on mooabilainen, joista Herra oli sanonut, että “älkööt heidän jälkeläisensä edes kymmenennessä polvessa koskaan pääskö Herran seurakuntaan” (5 Ms 23:4). Mutta Ruut sanoutui irti suvustaan ja tavoistaan ja kokosydämisesti liittyi Herran sukukuntaan ja niin hänestä tuli Daavidin isoäiti ja samalla Jeesuksen esiäiti kuten pakanallisesta portto Raahabistakin. Kautta aikain on juutalaiseen yhteisöön otettu juuri tällaisia käännynnäisiä, jotka luopuvat pakanuudesta ja sitoutuvat seuraamaan Israelin Jumalaa.
Näin olen perusteellisesti ja pitkään Raamatun äärellä, Herraa avuksi huutaen nämä asiat käsittänyt ja “luulen, että minullakin on Jumalan Henki” (1Kr 7:40).
Nykyaikaan sovellettuna perustavan tärkeää on Jumalan ilmoituksen sanan pohjalta havainto, että olipa ihmisellä menneisyydessä millaisia asioita tai avioeroja takanaan, sitä asemaa, mikä hänellä laillisissa puitteissa nykyhetkellä on, oli sitten kysymys seurustelusta, avio- tai avoliitosta, on pidettävä Jumalan yhdistämänä eikä siihen ole sivullisilla varsinkaan lupa puuttua. On syytä myös muistaa, että eronneellakin on meidän yhteiskunnassamme laillinen oikeus avioitua uudelleen ja sitä oikeutta Jumalakin kunnioittaa, koska esivalta on Hänen asettamansa (Rm 13:1). Toisaalta jos mies oli hylännyt vaimonsa eikä ollut laillistanut eroa antamalla erokirjan, oli tämä edelleen miehen vaimon asemassa ja rikkoi tämän liiton samoin kuin teki myös hänen uusi miehensä avioiduttuaan toisen miehen vaimon kanssa. Mutta jos vaimo oli saanut laillisen eron mieheltään tai kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa, jossa myös vaimolla oli oikeus erota miehestään, vaimo sopi miehensä kanssa (1Kr 7:11) laillistaen näin eronsa, aviorikosta ei uudelleen avioituessa tapahtunut. Jos vaimo ei ollut laillisesti hankkinut tai saanut eroa miehestään, hänen tuli pysyä naimattomana, koska hänen asemansa aviovaimona entiseen mieheensä ei ollut muuttunut, eli avioliitto oli vielä virallisesti voimassa. Pitäisi kaikille olla selvää, että avioliittoa voi rikkoa vain siellä, missä se on, ei siellä, missä sitä ei ole. Näinkin voi Paavalin ohjeen sopimisesta miehen kanssa tulkita! Vai antoiko Paavali tässä vaimolle vaihtoehtoisen tavan mököttää erossa miehestään vihan ja katkeruuden vallassa tai sitten toisena vaihtoehtona sopia ja palata miehensä luo, vieläpä monessa tapauksessa miehen ehdoilla, vaikka puntarit heiluisivat! Kas, kun riidoistakin sopimiseen tarvitaan aina kaksi osapuolta, ei se vaimon puolelta sopiminen yksin riitä.
Mainittakoon tähän liittyvänä eräästä juutalaisesta kirjoituksesta rekonstruoitu ns. Shem-Tobin hepreankielinen Matteuksen evankeliumin teksti, joka todennäköisesti perustuu vanhaan juutalaiskristilliseen traditioon (ks. Teol. Aikakauskirja 4/1999 s. 345). Siinä Jeesus opettaa avioerosta, että sen, joka jättää vaimonsa, täytyy antaa hänelle erokirja (Mt 5:31-32), mikä vastaa täysin juutalaista käytäntöä. Tämäkin tukee voimakkaasti edellä esittämääni tulkintaa lainvoiman saavuttaneen avioeroprosessin jälkeistä vapautta avioitua hyvällä omallatunnolla myöskin Jumalan edessä uudelleen toisen kanssa.

Presidentinvaalien protesti
Kun ajattelee nykyistä avioliittotilannetta Suomessa, kuinka paljon hätää ja tuskaa rikkoutuneitten suhteitten ja uusien avioitumisien vuoksi on olemassa, ei tätä ahdistusta saisi olla lisäämässä elämän raadollisuuden ja reaalitodellisuuden kieltävällä fundamentalistisella ja väärällä, armahtavan laupeuden ohittavalla tulkinnalla ja julistuksella. Äskettäisissä presidentin vaaleissa en näe naisten ja nuorten aktiivista liikkeelläoloa ja Tarja Halosen nousua avoliittotilanteestaan huolimatta presidentiksi niinkään jonakin aviollisen piittaamattomuuden ja jumalattomuuden esiinmarssina, vaan pikemminkin radikaalina hätähuutona kansan ja erityisesti naisten ja nuorten syvistä riveistä: meillä ei mene hyvin, monet elämän arvot ovat pirstaleina, koemme turvattomuutta ja olemme väsyneet erityisesti kristillisistä piireistä huokuvaan, elämän arkitodellisuutta ymmärtämättömään, tekopyhään ja tuomitsevaan asennoitumiseen, jossa ihanteelliset elämiseen liittyvät vaatimukset eivät vastaa todellisuutta. Niinpä Tarja Halonen nähtiin olevan lähempänä tätä arkitodellisuutta ja siksi häneen oli paljon luontevampaa liittyä, kuin esimerkiksi Esko Ahon ainakin kulisseissa hyvältä näyttävään ja pahemmilta elämän kolhuilta säästyneeseen, amerikkalaistyylisesti kiillotettuun perhekuvaan. Tässä kansa oli ja on aivan oikeassa.
Olisikohan meidän kristityn nimeä kantavien aiheellista tipauttaa itsemme mielissämme väikkyvältä ihannetasolta arkitodellisuuden keskelle, laskeutumaan kärsivien, rikkinäisten ja jopa mielestämme monella tapaa jumalattomina elävien ihmisten tasolle, liittyä heidän rinnalleen todella syntisten pariin tunnustaen Danielin tavoin (Dan 9:20) yhdessä heidän kanssaan syntimme ja kuuntelemaan ja kantamaan heidän taakkojaan ja pohtimaan, miten tästä eteenpäin selvitään. Tämä ei merkitse Jumalan sanan ilmoituksen vesittämistä, vaan kylläkin leipävartaan, kuten on kauniisti sanottu, laskemista niin alas, että syntinen ja heikkovoimaisinkin siihen ylettyy.
On aivan selvää, että avoliitto ei ole normaalitilanne, mutta Jumalan edessä se on avioliittoon verrattava ja siitä eroaminen merkitsee aivan samaa kuin virallisen avioliitonkin purkaminen. Miksei kristillinen julistus ole luopunut moralisoivasta ja elämää ymmärtämättömästä asenteestaan ja riittävän selvästä korostanut asian tätä puolta. Sensijaan pelkästään tuomitsevana se on ruokkinut enenevässä määrin protestina syntyneen avoliittokäytännön lisääntymistä.
Yhtä hyvin pitäisi olla myöskin selvää, että avioliitto ja avo- kuin muutkin parisuhteet eivät ole yksityisasioita, vaan niillä on aina sosiaalinen ja yhteiskunnallinen aspekti. Siksi herätti kovasti ihmetystä, kun presidenttiehdokkaat Aho ja Halonen molemmat korostivat vaalikeskusteluissaan kaikenlaisten parisuhteiden olevan yksityisasioita, eikä kukaan esimerkiksi ns. avioliittoasiantuntijain leiristä kannanottoon puuttunut. Kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus on yksityisasia ja toivottavasti presidentti Halonen säilyttää statuksensa tässä asiassa eikä lähde piispojen ja pappien talutettavaksi. Mutta avioliitot ja siihen verrattavat muut suhteet ja perheasiat ovat myös ja nimenomaan yhteiskunnallinen ja sosiaalinen asia, kuten Martti Lutherkin tätä asiaa korosti. Eihän koko avioliittolaitosta ihmiskunnan historiassa olisi tarvittu ollenkaan, jos asia olisi vain yksityistä laatua. Eikä avioliittolaitos ole vain uskonnollisten ihmisten instituutio, vaan ihmisten alunpitäen ymmärtämä tarpeellinen ja suorastaan välttämätön järjestelmä jonkinkaanlaisten yhteisten pelisääntöjen ylläpitämiseksi. Yhteiselämän suhteen kukaan ihminen ei saa unohtaa, että hänen elämällään, oli se sitten kuinka “itsellistä” tahansa, on vaikutuksensa, joka koskettaa muita lähimmäisiä monella tapaa. Yksistään korkean ja näkyvän yhteiskunnallisen asemansakin vuoksi luulisi ja odottaisi presidentti Tarja Halosenkin “kansakunnan äitinä” näyttävän esimerkkiä ja korjaavan tämän elämässään rempallaan olevan asian. Tokkopa siihen kirkkohäitä tarvitaan, mutta reilu myöntäminen ja tiennäyttö erityisesti nuorille, että tähän suuntaan voimme yksilöinä pyrkiä korjaamaan tätäkin asiaa, olisi varmaan paikallaan. Joka tapauksessa haluamme sanoutua kaikesta moralisoivasta asenteesta irti ja asettua uuden presidenttimme rinnalle tukemaan häntä työssään uuden ja paremman huomisen luomiseksi rakkaalle isänmaallemme ja erityisesti sille kansanosalle, jolla ei tänä päivänä mene hyvin, mutta jonka jokaisella jäsenellä on sama, tasa-arvoinen oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Menneisyyteen ei ole mahdollista palata, se kuuluu Jumalalle, mutta siellä tehdyt synnit voidaan tuoda päivänvaloon, tehdä parannus ja saada anteeksi. Nykyhetken tilannne on kuitenkin se, josta lähdetään eteenpäin ja etsitään Jumalan tahtoa ja ojentautumista uskovien kohdalla niin, etteivät kulje monin tavoin rääkkääntyneiden ihmisten ohi, eivätkä toisaalta ole pahennukseksi ihmisille eikä Jumalan seurakunnalle.

Kristillisyyden näkökyky hämärtynyt!
Presidentinvaalien alla oli kristillisessä kentässä selvää näkemystä ja uskoa, että Esko Ahosta tulee Jumalan tahdosta uusi presidentti Suomeen. Esitettiinpä jopa monia profetioita, että hän on “Jumalan valittu” tähän tehtävään. Kun toisin kävi ja “Jumalan valituksi” kansan suosiollisella myötävaikutuksella tulikin toinen, on syytä pysähtyä pohtimaan, mistä tämä reaalitodellisuuden hämärtyminen Jumalan kansan keskellä johtui, niin että jopa suorastaan väärän profeetallisen hengen ja hurmoksen vallassa ei kyettykään kuuntelemaan tarkasti Herran ääntä. Helppohintaisin ratkaisu tähän tietenkin on toteamalla, ettei Herran tahto päässyt tapahtumaan! Näinhän asia ei ole. Vaaleissa tapahtui nimenomaan Jumalan tahto! Korkein hallitsee Suomenkin tasavaltaa ja viime kädessä antaa presidenttiyden, kenelle tahtoo (Dan 4:14).
Mikä on siis se uskonnollinen harha, mikä Kristillistä Liittoa ja herätyskristillisyyttä myöten vaivaa Suomen Siionia? Harha on siinä, että hengellisessä todellisuudessa eletään illuusioiden ja toiveajattelun maailmassa, miten asiat pitäisi olla ja kieltäydytään näkemästä arkitodellisuutta, miten asiat todellisuudessa ovat. Tottakai jokainen uskova ymmärtää, että esimerkiksi avioliittoasioissa tulisi toki olla toisin, kuin mikä tällä hetkellä on todellisuus, mutta jos samalla ollaan sokeita ja kuuroja ihmisten todelliselle hädälle tämän kaiken sekamelskan keskellä, ollaan eittämättä liitytty farisealaisten tekopyhien joukkoon parempien ja onnistuneitten ihmisten tukijoiksi ja puolestapuhujiksi. Jeesus kuitenkin liikkuu tänäkin päivänä kansan keskellä, syntisten, epäonnistuneitten ja monella tapaa velkaantuneiden ja leimattujen ihmisten parissa pyrkien keskusteluyhteyteen ja kommunikoimaan heidän kanssaan, nostamaan ja auttamaan heitä parempaan elämään. Näin meidän kaikkien tulisi tehdä. Mutta jos suvaitsemattomuuden luudalla lakaisten liikumme ihmisten keskellä, kiellämme heidän ihmisarvonsa unohtaen samalla, että olemme kaikki syntiä tekevinä ja lankeilevina ihmisinä samassa veneessä. Juuri hyvän sanoman julistajien suvaitsemattomuus tänä päivänä on karkottanut ihmiset evankeliumin kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
Tämä sama suvaitsemattomuus leimaa kauttaaltaan nykyistä seurakuntaelämää. Uskovien kokoontumisista ja yhteenliittymisistä on tullut tavalla tai toisella ennakkoon asetettujen vaatimusten ja mitat täyttävien, samaan muottiin siistittyjen ja leivottujen ihmisten jengejä, joiden pariin tullessaan jo tietää, että ehdot on täytettävä, jos mielii seurassa viihtyä! On joko kuuluttava kirkkoon tai sitten ei saa kuulua, kaste ja oppi pitää olla samanlainen ja ajattelu samoin yhteneväinen! Luullaan, että jos suvaitaan toisinajattelijoita, joudutaan tinkimään opista ja elämästä.

Totuudellisuus lisääntyy suvaitsevaisuuden ilmapiirissä!
Kaksi asiaa on syytä pitää mielessä. Ensiksi ihmiset ovat erilaisia. Heidän käsityskykynsä, oppimiskykynsä, taustansa, sielullinen ja henkinen rakenteensa ovat erilaiset. Evankeliumin julistuksen alla kukin etenee omaa tahtiaan. Vain ja ainoastaan evankeliumi muuttaa ihmisiä. Siksi toiseksi on luotettava, että vain ja ainoastaan evankeliumissa on riittävä voima ihmisen muuttamiseen. Jumalan Sanan saarna, julistus riittää, ihmisten manipulointi, painostus, kontrollointi ja vahtiminen ovat asioita, jotka ehdottomasti eivät kuulu seurakunnallisen toiminnan keskelle. Jos myönteinen, hyväksyvä ja suvaitsevainen ilmapiiri saa vallita kristittyjen kokoontumisissa ja yhteyksissä, syntiset, tavalliset ja monin tavoin mittoja täyttämättömät ihmiset uskaltavat tulla ja viihtyä kokouksissamme ja sietävät kyllä kuunnella terävääkin julistusta synnistä ja armosta.
Tällaiseen ilmapiiriin pyrimme Lähetyspalvelun puitteissa käynnistämässämme Lähetyskoti Ruskolan toiminnassa. Eri paikkakuntien lähetyskodeissa toimivissa Lp-seurakunnissa on sijaa ja kasvualustaa eri tavoin ajatteleville ihmisille ja kristityille siitä huolimatta, että julistamamme Raamatun ilmoitukseen pitäytyvä oppi Kristuksen täytetystä työstä pelastukseksemme on yhtenäinen emmekä siitä voi tinkiä. Julistuksemme jopa poikkeaa tietyissä kohdin esimerkiksi luterilaisen kirkon tai joidenkin vapaitten suuntien opeista, vaikka Kristus-perusta onkin ehdottomasti sama. Pidämme kuitenkin luovuttamattoman tärkeänä, että jokainen ihminen yksilöllisesti saa edetä ja kasvaa uskossaan ja muovata mielipiteensä itsenäisesti ja omaehtoisesti ilman painostusta oman yksilöllisen etenemisensä ja aikataulunsa puitteissa.Tämä merkitsee suvaitsevaa suhtautumista ja sietokykyä eri tavoin ajattelevien ihmisten kesken ja sen tosiasian tunnustamista, että Jeesuksen opetuslapseus alkaa jokaisen kohdalla syntisen tasolta alimmilta rappusilta eikä oikeaoppisuuden ja korkean jumalisuuden ylväiltä tasanteilta. Jos tämän todella tajuamme ja hyväksymme hengellisen toimintamme käytännölliseksi perusperiaatteeksi, emme niin helposti kulje Kristuksen ohi, joka tänäkin päivänä vaeltaa keskellämme usein hengellisessäkin mielessä outona, alastomana, kodittomana ja nälissään (Mt 25:31-46)
Tässä hengellisessä työssäni Lähetyspalvelun puitteissa olen törmännyt hämmästyneenä yhä uudestaan ja uudestaan tosiasiaan, että parhaimman hengellisen kuin myös taloudellisen tuen, myötämielisyyden, ystävällisyyden ja rohkaisun olen saanut sellaisilta “vähimmiltä veljiltä ja sisarilta”, joilla ulkonaisesti saattaa olla mitä ihmeellisimpiä opillisiakin käsityksiä ja joiden edessä paremmat ja oikeaoppisemmat kristityt mäiskivät oviansa kiinni. Heitä ilmiselvästi elähdyttää todellinen Kristuksen rakkaus Hänen työhönsä ja Hänen omiinsa. Minun täytyy tunnustaa, että tällaisten parissa viihdyn ja työskentelenkin mieluummin, sillä heihin Herran Sanakin pystyy vielä vaikuttamaan ja muuttamaan ja viemään eteenpäin. Sensijaan menepä omahyväistä kristittyä neuvomaan ja ojentamaan, niin käy, kuin San 9:8 sanoo: “Omahyväistä älä nuhtele, hän vihastuu sinuun, nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua”.Viisaalla ei tässä tarkoiteta tämän maailman viisaita, vaan “mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi” (1Kr 1:28). RM

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA

Rajankäyntiä

Kysymyksiä ja vastauksia

Nimimerkki “Euse” kirjoittaa:
Olen saanut heprean asiantuntijalta seuraavan analyysin: 5 Ms 6:4:sta Siinä lukee (meidän kirjaimillamme ilmaistuna) “Sema Jisrael YHWH Elohenu YHWH echad”. Ensiksi: Elohenu on muodostettu Elohim (Eloah-nimen monikkomuoto) eli “Jumalat”-sanasta liittämällä siihen monikon ensimmäisen persoonan omistusliite. Sana “echad” tarkoittaa kollektiivista (yhdistettyä) yhtä (esim. 1 Ms 2:24) - jechad on absoluuttinen yksi (esim. 1 Ms 22:2,12, Jer 6:26, Sak 12:10). Eli tarkkaan kääntäen jae kuuluu: “YHWH meidän jumalat, YHWH on yhdistetty yksi”.
Lisäksi muistan lukeneeni, ettei “kolminaisuus” ole mikään ongelma juutalaisille oppineille, jotka yhdistivät Mimra'n osaksi jumaluutta lähes Logoksen malliin (sieltähän Filon Logos-ajattelunsa lähtökohdat sai - jotka Johannes sitten selvensi LXX:n kreikkalaisen tekstin pohjalta käsittämään Kristusta). Mainitaanhan Zoharin kirjassakin kolmen olemisesta yksi, että sen voi ymmärtää vaikka suljetuin silmin. Olenko tullut väärin opetetuksi?

Jahve-nimen merkitys
Kiitos kommentista, Euse!
Analyysi 5 Ms 6:4:sta yksittäisten sanojen kohdalla on ihan oikein, mutta sanatarkkuutta tavoitteleva käännöksesi “YHWH meidän jumalat, YHWH on yhdistetty yksi” ei välttämättä ole oikeaan osuva eikä aito juutalainen sitä noin ymmärtäen koskaan lue. Hehän eivät tätä lausetta pidä varsinaisesti uskontunnustuksena, vaan kuten he sanovat, toistaessaan tämän ja seuraavan jakeen (6:4-5), he ottavat päällensä taivaan valtakunnan ikeen, nimittäin sopeutuvat siihen järjestykseen, minkä Jumala on antanut. Itse asiassa fariseuksilla on kaksi opinkappaletta: Jumala on yksi, ja Raamattu on pyhä. Uusi suomalainen käännös, johon on kuultu juutalaisia asiantuntijoita, on tällä kertaa minusta oikeaan osuva: “Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin” eli Jahve on meidän Eloohiimme, Jahve yksin (yksi ainoa). Totta on, että Eloohiim on monikollinen, mutta aina, kun sillä tarkoitetaan suurta, salattua Jumalaa ja Luojaa, siihen mahdollisesti liittyvä verbi on yksikössä. Heprean nominaalilauseen suomennokseen on siis tässä tapauksessa lisättävä olla-verbi lauseen alku- eikä loppuosaan! Silloin sisältö tulee oikein käsitetyksi. Jahve merkitsee “sisäänastuvaa (omaan maailmaansa sisälle, palvelukseen astuvaa, vrt. Jh 1:11; Mk 10:45) , ilmestyvää, elävää Jumalaa” (saks. “eintretende, sich offenbarende, lebende Gott”, Gesenius, Häbreisches und aramäisches Handwörterbuch). Jahve merkitsee siis konkreettisesti omaan, luomaansa maailmaan ilmestynyttä ja läsnäolevaksi tullutta salattua Jumalaa, joka on Henki, kuten Jumala on Henki.

Kuka Jeesus on?
Tämä Jumalan Henki yhdistyi ihmissukuun Jeesuksessa Kristuksessa tullen lihaksi, tosi ihmiseksi. Sen vuoksi Raamattu sanoo, että Hän on Jumalan Poika (ei siis itse salattu Eloohiim, Jahve, vaan Hänen Poikansa. Hän on “ainokainen” (kreik monogenees, ainoa näistä vanhemmista syntynyt). Hän on jumalihminen, “Eel gibboor” “Sankarijumala” (Jes 9:5, käännetty Väkevä Jumala, huomaa: Eel, ei Eloohiim!). Sankaruutensa Hän, Jeesus, osoitti erityisesti Golgatalla saaden voitonkruunun kärsimällä ja kuolemalla meidän edestämme.

Kolmiyhteyden harha
Tietysti on niin, että jos otamme hypoteesiksi, että Jumala on kolmiyhteinen, voidaan edelläolevalla ja yleensä Raamatulla todistella oma olettamuksemme, aivan kuin mikä muu oppi tahansa. Mutta jos annamme Raamatun itsensä Pyhässä Hengessä valaista meitä ja tarvittaessa muuttaa käsityksiämme, voimme nähdä, että meille on täysin riittävää Jeesuksen kristologiaa, kun emme mene “yli Kirjoitusten”, vaan tyydymme uskomaan, mitä Jumala on todistanut Pojastansa ja että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika ja että meillä on elämä Hänen nimessänsä.
En siis näe 5Ms 6:4:n mitenkään antavan tukea kolminaisuusopille, joka on mielestäni yli Kirjoitusten menevää spekulointia ja järkeilyä sellaisesta, mitä meille ei ole ilmoitettu. Mitä sitten tulee messiasodotusta juutalaisten parissa valaisevaan zohar- eli loiste -nimellä tunnettuun kirjallisuuteen, en antaisi sille tässä yhteydessä kovinkaan suurta arvoa. Sehän yhdistetään toisella kristillisellä vuosisadalla eläneen Simon Ben Johain nimeen, mutta kirjallisen muotonsa se sai vasta 8. tai 9. vuosisadalla – siis vasta, kun evankeliumia Jeesuksesta oli jo saarnattu ja johon Zoharin kirjoittajat eivät uskoneet ja selittivät omia mietelmiään VT:sta kristinuskon oppositioasemasta käsin. Zoharin kuvaukset kärsivästä messiaasta, kolminaisuudesta ja messiaasta Jumalan Poikana olisivat todella vaikuttavia ja merkittäviä, jos ne olisi kirjoitettu ennen Jeesuksen tuloa maailmaan. Jälkeenpäin kirjoitettuna ne ovat jälkiviisautta, joiden alkuperää ei kukaan ole voinut jäljittää. On myös mahdollista, että toisinkin päin kolminaisuusopin kehittelijät saivat aineksia Zoharista.
Mielestäni olisi jo aika meidän kristittyinä ja Jeesukseen uskovina ottaa takaisin oppi ainoasta, elävästä Jumalasta niiltä, jotka pitävät “totuutta vääryyden vallassa”, kuten Jehovan todistajilta ja islamilaisilta kuin myös ortodoksijuutalaisilta ja omaksua alkuseurakunnan ja esimerkiksi Paavalin alkuperäinen oppi Jeesuksesta Jumalan Poikana, jossa ainoassa on pelastus. Onhan Totuus Majesteetti, jota meidän tulee kumartaa, tulee se vaikka harhaoppisten leiristä! Herrassa tervehtien, Reino Marjakangas

Ennusteluja ja profetioita
Toivo Berg Loimaalta lähetti runsas vuosi sitten arvioitavakseni joitakin kirjoituksiaan koskien ajan ilmiöitä ja erityisesti ns. torontolaisuutta ja erään veljen profetiaa seurakunnan ylösotosta ja Millaista on elämä 1000-vuotisessa valtakunnassa. “Niin, jään kyselevälle mielelle, mitä ajassamme ja Jumalan ja Kristuksen seurakunnassa tapahtuu”, kirjoittaa Toivo Berg. Vastasin 13.2. 1999 seuraavaa:
Veljeni Kristuksessa! Kiitos kirjeestäsi 28.12.98. Totta on, että varsinkin nykyaikana, jos koskaan, tarvitsemme tarkkaa henkien erottamisen lahjaa, ettemme ajautuisi kaiken virran mukana tuhoon. Raamatun Sanan tunteminen on oleellinen osa tätä lahjaa. Aikoinaan sivullisetkin ihmettelivät, kuinka on mahdollista, että jumalaton ja sydämeltään kääntymätön kuningas Saulkin voi olla hurmoksissa olevien profeettain joukossa (1 Sm 10:11). Tänä päivänä kääntymättömät, parannusta tekemättömät ihmiset touhuavat hurmoksissa paljastaen Saulin lailla alastomuutensa. Kun Raamattu kertoo, että Saul raivosi yrittäen keihästää Jumalan sydämen mukaisen miehen, Daavidin, seinään, on tämä käännös “raivosi” vain osittain oikein. Alkuteksti sanoo selvästi, että Saul oli tehostetusti hurmoksissa (1 Sm 18:10)! Sanaa tuntemattomat kristityt eivät tiedä, että, kuten Jooel 2:28s ja Hepr 6:7-8 sanoo, Jumala vuodattaa Henkeänsä kaiken, siis myös orjantappuroiden ja ohdakkeiden päälle eikä vain hyvän viljan päälle. Tämän Hengen alla ei pelastuta muuta kuin yhdellä tavalla: “Jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu” (Jooel 2:32). Ei siis se vielä pelastu, joka on Hengen sateen alla! Siinä Jumalan valtakunta lähestyy, jolloin ihmiselle kuuluu kutsu mielenmuutokseen, parannukseen. Tällainen ihminen ei jää maaksi, joka tuottaa orjantappuraa ja ohdaketta, siis kelvottomaksi, joka tulella poltetaan.
Edellisen perusteella Jumalan sanan mukaisesti ymmärrämme, ettei yleensä ratkaisu ole siinä, että välillä vaikuttaa saatana, välillä Jumala. On kysymys siitä, että Jumalan Hengen alla ollaan lähellä tulta (Lk 12:49), joka aikaa myöten kääntymättömän ihmisen kohdalla tuhoaa arvostelukyvyn ja hermot ja paljastaa hänen lihalliset, jopa eläimelliset viettinsä. Etupäässä ihminen on itse äänessä ja toiminnassa, kun möyryää ja karjahtelee, käyttäytyy sopimattomasti jopa seksuaalista nautintoa kokien ja siirtää joukkosuggestion vallassa koskettelemalla tai muuten “henkeään” toisiin lähimmäisiin. Näin ei Jumalan Henki toimi, vaan Herra antaa Henkensä niille, jotka Häntä tottelevat (Apt 5:32)! Liian paljon on kristityn nimeä kantavia, jotka luulevat, että kaikki Sanan lupaukset ovat heitä itseään varten, mutta kaikki muu Sana ja Jumalan lupauksiin sisällyttämät ehdot eivät kuulu heille. He eivät ole kuuliaisia Sanalle, vaan ovat uskovia omilla ehdoillaan. Tällainen uskovaisuus ei vie perille, vaan hukuttaa!
Raamatun sanasta vieraantumista kuvastavat monet nykyajan profetiat. Niissä usein annetaan uutta ilmoitusta, niinkuin on selvästi kyse lähettämissäsi profetioissa. Varmaan vilpittömyyttään tämäkin veli on erehtynyt profetoimaan jatkokertomuksia Raamatun ilmoitukselle, vaikka Raamattu sen kieltää sanoessaan: “Ei yli sen, mitä kirjoitettu on” (1 Kr 4:6)! Hän “tietää” 1000-vuotisesta valtakunnastakin sellaisia asioita, mitä Raamattu ei ole ilmoittanut ja mistä se sanoo, että “mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, sen Jumala on valmistanut niille, jotka Häntä rakastavat” (1 Kr 2:9). Jeesus sanoi myöskin - huomaa! - opetuslapsilleen, että “sinä hetkenä, jolloin ette luule, Ihmisen Poika tulee!” (Mt 24:44) Tämä veli kuitenkin luulee tietävänsä ajankohdan (keväällä 1999, jolloin alkaa muutos ja kaikille lähtijöille ilmoitetaan tarkka ajankohta ja Hengen vuodatus tapahtuu muutamia viikkoja ennen ylösottoa!). Onneksi ennustus koskee lähitulevaisuutta, niin että pian tämäkin profetia, niin uskon, paljastuu paikkansapitämättömäksi. Jeesus tulee aikanaan, mutta tämän vuosituhannen vaihde ei ole Hänen tulemisensa ajankohta jo senkään vuoksi, jotta ne tuhannet ennustelijat, jotka tätä aikaa povaavat, paljastuisivat vääriksi profeetoiksi! Jeesus ei tule myöskään minkään herätyksen tai hurmoksen keskelle, sillä näissä liikkuu niin paljon sielullista ja sisältävät koettelematonta uskoa, millä todellisessa uskon kilvoituksessa ei ole viiden pennin arvoa. Jeesuksen tullessa valituilla on sitkeä, yötä päivää avuksi huutava usko (Lk 18:7).
Eräs asia on varmaa profetiaa, joka koskee meitä kaikkia ja erityisesti jo vanhempia ihmisiä, Sinua ja minua: Meidän oma kuolemamme ei ole enää pitkän matkan päässä, elimmepä sitten viikkoja, kuukausia tai vuosia vielä eteenpäin. Olkaamme siis valmiit ja pitäkäämme huoli, että elimmepä tai kuolimme, olemme Herran omat! Pitäkäämme huoli siitä, että sanoudumme nykyisen Baabelin sekoituksen keskellä irti kaikesta sellaisesta, mikä on Jumalan Sanan vastaista. Näin sisäinen irtisanoutuminen säilyttäen sen ohessa, mitä hyvää on, lienee oikeaa Baabelista lähtemistä, ei niinkään ulkonainen jostakin lafkasta eroaminen! Tätä mieltä on veljesi Reino M.

Eräälle veljelle Raamatun tutkimisen periaatteista
Kirjeestäsi huomaan, että pyrit perehtymään Raamatun kirjoituksiin tavallista perusteellisemmin, pohdit niitä, kenties tutkit, luet ja pyrit lisäämään tietomäärääsi monella tapaa, mikä kaikki onkin hyvin tärkeää. Kun Herra kutsuu meidät itsekunkin työhönsä, Hän ei katso meidän ikäämme, vaan kutsuu niin nuoren kuin vanhankin. Kuitenkin jos laiminlyömme lukemisen ja Sanan tutkimisen ja jatkamme silti kehoitus- ja opetustyötämme (1 Tm 4:10-13) tarvitsematta edes koskaan käsityksiämme tarkistaa ja muuttaa, olemme kohta linnoittautuneet omien oppiemme suojamuurin taakse niin, ettei Herrankaan ääni niitä läpäise. Hengellisessä ymmärtämisessä aina on kasvun varaa emmekä valmiiksi tulekaan koskaan. Hankkimamme tietomäärän jäsentäminen ja priorisointi sensijaan vie meiltä kaikilta aikaa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Tämän tosiasian myöntäminen edellyttää tietenkin nöyryyttä, kuin myös jatkuvaa valmiutta muuttamaan tarvittaessa mielipiteitään eteen tulevien tosiasioitten edessä. Järkikullankin käyttö tällöin varsinkin uskonasioissa on kovasti hyödyllinen ja tarpeellinen – sitäkin tarpeellisempi, mitä vähemmän sitä sattuu olemaan! Tämän puuttumiseen galatalaistenkin kohdalla Paavali taisi viitata moittiessaan heitä “älyttömiksi”. Eksyttäjät olivat tulleet heidän luokseen Jerusalemista käsin nimenomaan Raamattu kädessä. Varmaan he lisäksi puhuivat isien uskosta ja kenties kertoivat tuhansien Jerusalemissa käsittävän asian samoin, kuin he nyt opettivat. Lainaanpa tähän Niilo Tuomenoksaa: “Väärin selitetyllä Raamatulla johdetaan kuitenkin omatunto harhaan. Siitä tulee virheellinen kompassi ja väärä tienviitta. Raamatuilla sidottu omatunto on galatalaisopettajien ensimmäinen tavoite. Selittäjän sana käy silloin Raamatun sanasta. Puhe kuuliaisuudesta merkitsee kuuliaisuutta selittäjän sanalle. Kun niin pitkälle on päästy, perustukselta työntäminen käy helposti” (Tuomenoksa, Paavali – vanki vai vapaa, s. 253).
Kun kehoitin julkisesti näyttämään Kirjoituksista toteen mahdollinen väärässäolemiseni, en tehnyt sitä itseriittoisessa ylpeydessä provosoimalla toisia vastaamaan haasteeseen lännen revolverisankarien tapaan. Perinnäisiä käsityksiä varsinkin avioliiton alueelta horjutettaessa, niinkuin olen tehnyt, on luonnollista, että lukijassa herää jopa vilestämällä vastaväitteitä ja raamatunpaikkoja, joilla välittömästi ampuu uusilta näyttävät näkemykset “musta tuntuu” periaatteella alas ikäänkuin vastapuoli ei olisi niitä pohtinut eikä edes huomannutkaan. Senvuoksi halusinkin viestittää arvoisia lukijoitani ottamaan huomioon, että olen tarkkaan harkinnut, mitä olen kirjoittanut. En ole valinnut ainoastaan näkemystäni tukevia raamatunkohtia ja ohittanut hankalammat kohdat ja kysymykset, vaan olen pyrkinyt pitkällä aikavälillä asiaan perehtymään ja kohtaamaan kaikki mahdolliset kysymykset asian tiimoilta asettamatta ennakkoon itselleni minkäänlaista valmista näkemystä. Sensijaan olen antanut Raamatun muuttaa tarvittaessa omia käsityksiäni. Kokonaisvaltaisen Raamatun tutkimisen lisäksi olen erityisen huolellisesti eksegeettisesti tutkinut avioliittoa sivuavat raamatunkohdat (VT 255 + UT 63, yhteensä 322 paikkaa) ohittamatta tietenkään mahdollisuuksien mukaan alaa käsittelevää sosiologista ja teologista kirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa.

Jobin kirjan Elihun teologia spiritististä
Pyysit “yhdessä ymmärtämään” (Job 34:4). Tämä on tärkeä periaate. Sehän edellyttää vuoropuhelua, jossa molemmin puolin otetaan huomioon toisen perustelut ja joko kumotaan ne tai hyväksytään. Silloin tietenkin myös omia mielipiteitä joudutaan tarkentamaan tai muuttamaan. Siteeraamasi Jobin kirjan Elihu on siitä mielenkiintoinen, että hän ei noudattanut omaa ehdotustaan. Sen enempi Jobin ystävien kuin Jobinkaan kanssa ei syntynyt minkäänlaista vuoropuhelua. Kuinka olisi voinutkaan, sillä Elihu esiintyi “täydellisen tiedon” omaavana (Job 36:4) miehenä. Eihän sellainen kaipaa eikä tarvitse enää muitten mielipiteitä! Jobin ystävät pyrkivät “yhdessä ymmärtämään” Jobin kanssa ja viisaasti, siis vapaaehtoisesti eikä kuten väität, “umpikujaan ajautuneina” vaikenivat, kun eivät kyenneet Jobin perusteluja kumoamaan. “Oikeassa oleva” ei pysähdy eikä vaikene minkäänlaisten tosiasiain edessä. Elihu kyllä aloitti nöyristellen ja alhaalta “kehräten”, mutta vauhti kiihtyi aina tuomitsemisiin ja solvauksiin asti, vaikka hänen edessään oli kaikkensa, jopa lapsensa, terveytensä ja sosiaaliset ihmissuhteensa menettänyt mies. Tällä tavoin ei Jumalan Henki toimi. Hän ei lyö lyötyä eikä varsinkaan silloin, kun juuri Jumalan oman aivoituksen vuoksi Job oli annettu saatanan seulaan. Elihu oli täynnä itseään (32:18ss), ei Herran Henkeä! Hän kiivaili jopa suuttui(!) Jumalan puolesta, muttei taidon mukaan (Rm 10:2). Pöyhkeydessään hän kehoittaa Jobia olemaan hiljaa, kun hän opettaa viisautta (33:33), sanoo Jobin turhaan syytävän tyhjiä sanoja (35:16; on siinä muuten kärsivän ihmisen “sielunhoitaja”!), toivottaa Jobille jatkuvia koettelemuksia (34:36) ja jopa syyttää häntä Jumalan pilkkaamisesta (34:7). Elihun teologia on hyvin kyseenalaista, kun opettaa tuhansien enkelien toimivan välittäjinä (33:23), kun taas Job uskoi yhteen ja ainoaan sukulunastajaan (gooel, 19:25; 1 Tm 2:5). Tällainen teologia on spiritististä ja siitä lähtevä kirkkaus on yli Kirjoitusten menevää, saatanallista kirkkautta. Tällainen ei johda Jumalan läsnäoloon, niinkuin siihen ei mennä millään muillakaan konsteilla, ei edes paastoilla, rukouksilla ja ylistyksillä. Jumala tekee itse aina ensin aloitteen ja ottaa yhteyttä, toisin päin se ei pelaa. Sitten kyllä maistuu rukous ja ylistyskin. Ja kun Hän kumartuu ihmisen puoleen, tapahtuu se aina yksin armosta (Ps 40:2-4), ei esimerkiksi jonkun hengellisen tilan tai saavutusten vuoksi.
Kun Herra sitten ottaa Jobiin yhteyttä, Hän ei moiti Jobin, vaan Elihun taitamattomuutta: “Kuka on tämä (ei: sinä), joka...” (38:2, ks. Saarisalo, Jobin kirjan selitys, esipuhe). Herran mukaan Elihu on esiintynyt ja puhunut vastoin omia väitteitään ilman todellista tietoa ja asiantuntemusta (be-miliin bli-da'at “sanoilla ilman todellista tietoa”). Tähän lausuntoon päättyykin Elihun esiintyminen Raamatun lehdillä. Hänen historiansa painuu kuin tähdenlento yöhön. Sensijaan Jobin ystävät, vaikka heiltäkin puuttui todellinen tieto saatanan seulasta, elävät tänäkin päivänä meille Jumalan armollisen huolenpidon ja Jobin esirukouksen kohteina.

Avain Jobin kirjaan
Jobin kirjan selitys on hyvin yksinkertainen. Se löytyy jo kirjan alkuriveltä (1:6-12): Job oli Jumalan sallimuksesta Hänen omien syvien aivoitustensa mukaisesti joutunut saatanan seulaan. Tähän seulaan myös jokainen kristitty joutuu ennemmin tai myöhemmin ja siitä ei kukaan selviydy kovin kunniakkaasti, ehjin nahoin ja parkumatta. Eikä yksikään nuppi edes selviäisi kaatumatta, ellei meillä olisi todellinen Esirukoilija, Herra Jeesus, taivaassa rukoilemassa puolestamme (Lk 22:31-32). Jobilla oli yksi asia, mitä hänen ystävillään ei ollut. Hän ei omassatunnossaan löytänyt syy-yhteyttä tekojensa ja onnettomuutensa välillä. Siksi hän ei puhunut Jumalasta vastoin totuutta (42:7 KR82) eli vastoin sitä tietoa, mikä hänellä sillä kertaa oli. Kun Herra puhui laajalti kuvaillen luomastaan ja tarkoin mittanuoralla suunnittelemastaan luonnosta ja erityisesti virtahevosta ja krokodiilista, jotka rymistävät ja tallaavat alleen kaiken, mitä eteen sattuu, kuin myös tyhmästä strutsista mitättömän kokoisine aivoineen osana luontoa, Hän avasi Jobin silmät ymmärtämään syvemmin elämän salaisuuksia ja käsittämään, että kaikella, jopa vajavaisilla ja tyhmilläkin! on oma paikkansa ja tarkoituksensa vieläpä saatanaa myöten viime kädessä Jumalan renkinä toteuttamassa Hänen perimmäisiä aivoituksiaan. Rajujen luonnonvoimien, virtahepojen ja muiden temmeltäessä ja elämänmeren myrskytessä Jumala kuitenkin valvoo ja sanoo viimeisen sanan: “Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et! (38:11)” Mutta ennenkaikkea Jobin Jumala kasvoi paljon suuremmaksi ja hän itse pienemmäksi. Tämä johti Jobin syvempään itsensä tuntemiseen ja sitä tietä omaehtoiseen omavanhurskaudesta kääntymiseen, mihin Herra tähtää jokaisen omansa kohdalla.

Eksegeettiset tiedot tarpeellisia
Kuten näet, minulla on Elihusta tykkänään toisenlainen käsitys kuin Sinulla. Niin on myös kirjeessäsi esittämiesi muiden perustelujen ja näkemystesi suhteen. Ei niin, ettenkö ymmärrä Sinua, mutta varsinkin eksegeettisissä tiedoissasi on vakavia aukkoja, joita ei koskaan Hengen voitelu voi korvata. Ei Mooseksenkaan kohdalla, jolle appiukon täytyi erämaasta tulla puhumaan järkeä hänen toimintatapansa johdosta (2 Ms:18). Vasta senjälkeen Mooses havaitsi, että Herrakin oli samaa mieltä. Hänellä vain ei ollut siihen saakka korvia kuulla Herran neuvoa. Eksegeettistä tietoa on saatavilla suomenkielelläkin runsaasti ja vaikka niissä on tietenkin omat rajoituksensa, sisältävät ne paljon tutkittua tietoa, josta on se hyöty, ettei tarvitse kantapään kautta kaikkia asioita oppia ja eksyä harhapoluille omaa tietämättömyyttään.
Kun kirjoitin, että “se mikä on vanhempaa, syrjäyttää sen, mikä on myöhemmin tullut (Jh 1:30; Gl 3:17)”, puhuin suulla suuremmalla. Se on mainittuine raamatunpaikkoineen suoraa lainausta Esko Haavan Matteuksen evankeliumin selitysteoksesta. Haapa monien muiden eksegeettien tapaan (ja myös minunkin mielestäni) toteaa, että Jeesus hienovaraisesti huomauttaa fariseusten olevan huonoja raamatunlukijoita jättämällä huomioonottamatta em. periaatteen (sama kysymys myös Mt 12:3,5). Me, jotka tänä päivänä luemme UT:n selostusta tästä keskustelusta, tulee ottaa huomioon, että keskusteluhan koski sitä, onko lupa hyljätä vaimonsa eikä sitä saako miehellä olla yksi tai useampi vaimo. On vakava asia, jos lisäämme Jeesuksen sanoihin sisältöä, mihin Hän ei itse tässä ole kantaa ottanut.
Periaate, että vanhoja tekstejä ei saa selittää siltä pohjalta, miten ne on myöhemmin tulkittu, vaan vanhempien tai samanaikaisten tekstien valossa, on yleisesti hyväksytty tieteellisen tutkimisen periaate, eikä minun keksintöäni. Viittasinkin tästä kirjoittaessani Aarre Lauhan tekstiin. On myöskin selvää, ettei Jeesuksen opetuksia saa mennä karsimaan, kuten väitit minun tekevän. Saat olla varma siitä, että kavahdan sekä lisäämistä, että vähentämistä Raamatun varoituksen mukaisesti. En ole sitä tehnyt enkä tule tekemään, siksi pyhää Raamatun ilmoitus minulle on. Käytä, hyvä Veli arvostelukykyäsi ja ymmärrystäsi enemmän, ennenkuin heität tuollaisia väitteitä. Kirjoittamani tekstit, jos ne huolella luetaan, eivät kyllä anna vähimmässäkään määrin tähän aihetta. Tosiasia on, että VT:n kreikankielinen käännös, Septuaginta, on yli 70 erilläänasuneen kääntäjän ei suinkaan mikään sanatarkka, vaan kompromissien, karsimisten ja aikansa hengen ja silloisen juutalaisen ajattelun myötäilemä teos, jota on luettava vanhempien tekstien valossa. Uuden Testamentin kreikankielisen tekstin melkein kaikki lainaukset on korjattu Septuagintan mukaisesti. Voimme olla aivan varmoja siitä, että Jeesus ei siteerannut ulkomuistista VT:n tekstejä kreikankielisestä Sptuagintasta keskustellessaan arameaksi tai hepreaksi juutalaisten kirjanoppineiden kanssa. Siksi väitän edelleenkin, että sana “kaksi” UT:ssa on myöhempien toimittajien lisäys eikä Jeesuksen käyttämä sana. Vanhemmissa teksteissä sitä ei ole.

Lisääntyykö valo lopun ajan lähetessä
Jeesus ei tullut lisäämään jo annettuun Kirjoitusten ilmoitukseen mitään uutta, vaan oli tullut antamaan jo ilmoitetulle Jumalan Sanan totuudelle oikean tulkinnan (5Ms 29:4) ja vahvistamaan isille annetut lupaukset (Rm 15:8). VT:n opetus, toora on jo totuutta (Ps 119:142), mutta kun Jeesuksesta sanotaan, että armo ja totuus (chesed ve-emet) on tullut Hänen kauttaan, se tarkoittaa, että Hänessä tämä Totuus, Sana, tuli lihaksi, ihmiseksi, ja asui meidän keskellämme. Se valo, mikä Jeesuksessa tuli, oli ollut jo maailmassa ennen Häntä, alusta pitäen (1 Ms 1:3; Jh 1:30). Sen kirkkaampaa Valoa, mikä Jeesuksessa on, ei ole ollut eikä tule olemaan! Suurempaa valoa, mikä meille on annettu Jeesuksessa Kristuksessa, emme tule saamaan, emmekä tarvitse. Ilmoitus ei lisäänny lopun ajalla! Sen vuoksi omaksumasi näkemys, että valo tulee lisääntymään loppua kohden mentäessä, ei pidä paikkaansa, vaan on suuri erehdys! Tietysti okkultinen, eksyttävä “valo” kenties lisääntyy, mutta loppua kohden mentäessä enempi käy Jesajan ennustus “pimeys peittää maan ja synkeys kansat ” (Jes 60:2) toteen kuin myös Jeesuksen toteamus, että Ihmisen Pojan tullessa löytyneekö edes uskoa maan päältä! Jos se valo, mikä meille Jeesuksessa on jo annettu, ei kelpaa eikä saa enenevässä määrin tilaa, hukumme tämän katoavan ja epäuskoisen maailman mukana! Tässä Jeesus-valossa Hänen Henkensä opastamina meidän tulee lukea ja tulkita jo Vanhassa Testamentissa ilmoitettua täydellistä Totuutta, joka ei myöhempiä paranteluja tarvitse! Siihen tarvitaan ja meidän tulee myös käyttää Jeesuksen itsensä avaamaa ymmärrystä (Lk 24:45).

Mikä on Vanhan ja Uuden Testamentin välinen suhde? Korvaako UT VT:n uudessa liitossa?
Uskonpuhdistuksen uudelleen löytämä kallis helmi on, että koko Raamattu (paasa grafee, 2Tm 3:16) on Jumalan Sanaa. VT ja UT muodostavat yhdessä kokonaisen Jumalan ilmoituksen, joista kumpikaan ei korvaa toista. UT:n tulkitseminen ilman VT:a vie yhtä hyvin harhaan kuin VT:n tulkitseminen ilman UT:a. Havainnollisen kuvan antaa meille vanhan liiton papin jumalanvastausten rintakilpi. Siinä tarvittiin kaksi kiveä näyttämään Jumalan vastauksen. Uuriim ve-tummiim, “valot ja täydellisyydet” tarvittiin molemmat näyttämään yhtenevästi samansuuntaista valoa ja siten sopusointuisesti ilmaisemaan Jumalan tahdon. VT on uuriim, siis “valot” ja tummiim on UT, “täydellisyydet”, joka ilmaisee valojen, ilmoituksen täyttymyksen. Septuagintassa nämä sanat ovat kreikaksi deeloosis kai aleeteía, “ilmoitus ja totuus”. Uuriim yksinään ei riittänyt, ei myöskään tummiim yksinään. Olkoon millainen “valo” tahansa, mikä ei ole täyttynyt UT:n ilmoituksessa Jeesuksessa Kristuksessa, se ei ole Jumalasta. Mutta niin myöskin jokainen käsitys tai näkemys UT:n lehdiltä irrallisena poimittuna ilman VT:n ilmoituksen pohjaa johtaa ja on historian aikana monta kertaa johtanut Raamatun “jatkokertomusten” laatimisen linjoille. Juuri tässä on Raamatun varoituksen ydin: Älä lisää mitään, äläkä jätä pois mitään! UT.ssa ei siis ole ilmoitettu mitään valoa ja ilmoitusta, mitä ei löydy jo VT:ssa, mutta UT:ssa löytyy ainoa oikea, täydellistynyt, lihaksi tullut tulkinta VT.n jumalallisesta ilmoituksesta.
Jeesuksen oma esimerkki Hänen suhteestaan VT:iin havainnollistaa VT:n arvon. Sanan, siis VT:n tutkiminen oli Hänelle rakkainta kaikesta, Lk 2:41-52. Jos te Moosesta uskoisitte... Jh 5:46. VT:tä on tutkittava niin, että löydämme niistä Kristuksen. Saddukeuksille: Te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia... Mt 22:29. Niin suuri on Jumalan voima, joka Mooseksessa ja profeetoissa puhuu, että ei väkevinkään voimatyö, ei edes kuolleen palauttaminen tuonelasta ole sitä väkevämpi, Lk 16:31. Voiko VT:n sanan voimaa ja tärkeyttä sitovammin esittää? Raamattua (VT:a) ei voida tehdä tyhjäksi, Jh 10:35. Ennemmin taivas ja maa katoaa, Lk 16:17. Jeesus käyttää VT:n aiheita: Ihmisen luominen, Aabelin veri, Nooan ajat, Sodoma ja Gomorra, Lootin päivät, Aabraham, Jumalan ilmestyminen Moosekselle, manna, vaskikäärme, Daavidin historia, Salomon kunnia, Saaban kuningatar, Elia ja Elisa, Jesaja, Joona ja Niiniveen miehet, Sakarian veri, jne.. Kirjoitettu on, sanoo Jeesus usein. Tämä kirjoitus on käynyt toteen. Mitä laissa (toorassa) on kirjoitettu, Kuinka luet, Käskyt tiedät, Ettekö ole lukeneet? Jeesuksen käyttämät tärkeät käsitteet ovat kotoisin VT:stä: Jumalan valtakunta, Ihmisen Poika, paimen ja lammas, ylkä ja morsian, isä ja poika, viinimäki ja viinipuu, puu ja hedelmä, elämän vesi, leipä, ihmisen elämä verrattuna tiehen jne.. Jeesus liikkui VT:n ajatuspiirissä ja Hän edellyttää kuulijoiltaan VT:n tutkimista ja tuntemista. Vanhat uskovat olivatkin “väkeviä raamatuissa”. Ylösnoussut Jeesus aloitti Mooseksesta ja profeetoista ja selitti heille kaikki kirjoitukset Lk 24:27, 25, 32. On syytä kysyä, minkä merkityksen tämä Jeesuksen menettely antaa VT:n kirjoituksille! Hän antaa väkevän aseen juuri evankeliumin julistajain käsiin! Siinä sydämet tulivat palaviksi VT:n kirjoituksia selitettäessä. Kaikki pitää käymän toteen, mitä... Lk 24:44-47. Getsemanessa Jeesus käytti Ps 43:5 sanaa: Minun sieluni on syvästi murheellinen... Samoin ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi... Ps 22:2. Katso lisäksi Ps 119:160; 2 Tm 3:15-17; 2 Pt 1:19-21.
Vanhan Testamentin arvo perustuu yksinkertaisesti siihen, että se on Jumalan Sanaa. Siellä alati toistetaan: Näin sanoo Herra! Tältä pohjalta ei ole yhdentekevää, mitä se opettaa esimerkiksi avioliitosta. Jeesus ei totisesti tullut niitä opetuksia kumoamaan eikä tuomaan asiaan jotakin uutta ilmoitusta. Hän tuli Kirjoitusten sanoman vahvistamaan ja, kuten olen monta kertaa perustellut, antamaan sen ilmoitukselle oikean tulkinnan. Siksi Jeesuksen antamat opetukset on tulkittava VT:n ilmoitusta vasten – muutoin olemme lisäämässä Raamattuun sellaista, mitä se ei opeta. Pyhässä Hengessä Hän avaa meidänkin ymmärryksemme niitä käsittämään, edellyttäen että haluamme totella ja olla kuuliaiset Hänen Sanalleen (Apt 5:32, Mt 7:24). Myös keskinäinen ymmärtämyksemme on tästä kiinni, eikä niinkään Baabelin sekoituksesta rakentamisemme yhteydessä, mihin viittasit kirjeessäsi, että “Jumala ei salli toisen ymmärtää toista”, jos rakennamme Hänen tahtonsa vastaisesti. Kyllä oma tottelemattomuutemme, kovakorvaisuutemme ja pahuutemme, kuten Baabelinkin kohdalla, on perimmäinen syy, että Pyhä Henki, Kristuksen Henki ei saa sijaa meissä luodakseen yhteyttä ja keskinäistä ymmärtämystä. On hyvä vielä huomata, että uudessa liitossa väärinkin rakentanut (jos ei sitä tahallansa tee!) pelastuu, vaikka rakentamansa “mökki” palaakin, jos vain perusta on oikea (1 Kr 3:15). Mielenmuutosta me kaikki tarvitsemme jatkuvasti, ettemme olisi vääriä rakentajia.
Niinpä niin, Veljeni, en löydä kirjoituksestasi kestäviä perusteluja muuttaa mieltäni esimerkiksi siihen, mitä olen opettanut avioliitosta. Päinvastoin olen sillä aluella täysin vakuuttunut, että näin sanoo Herra.

Eräitä toimituksellisia periaatteita
Olen lähtenyt tätä lehteä toimittaessani siitä ja luvannut Herralleni, että julistan koko totuutta kaikilta sellaisiltakin alueilta, mihin tiedän ihmisten kompastuvan ja samantien heittävän tämän tekosyyn nojalla muutkin julistamani asiat menemään, kuin vanhan rukkasen. Minulla ei ole varaa etsiä ihmisten suosiota puhumalla korvasyyhyyn ja vaikenemalla asioista, jotka tiedän vääriksi. Eikö se, että Elian tullessa hän asettaa kaiken kohdallaan ennen Jeesuksen tulemusta, merkitse sitä, että kaikki eivät ole nimenomaan uskovien kohdalla kohdallaan! Kun niitä kohdalleen asetellaan, tullee moni muukin asia kirpaisemaan vielä laajoja kristillisiä piirejä, ennenkuin morsiusjoukolle selkiytyy kaikilta osin Herran tahto.
Toivotan kaikkea hyvää ja Herran siunausta!
Veljesi Reino Marjakangas

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA

© Copyright Lähetyspalvelu - Mission Service ry