Suuhusi Pasuuna


NUMERO 7 (2/2000)

Lehden etusivulle * lehti 1 lehti 2 lehti 3 lehti 4 lehti 5 lehti 6 lehti 7 lehti 8 lehti 9 lehti 10

  • Pääkirjoitus: Kaikkien leirien ulkopuolella
  • Reino Marjakangas: Irroittautuminen Baabelista
    Mikä on Baabel?
    Missä on Baabel?
    Miten lähdetään ulos?
    Pilaantuneen rypäleen siunaus
  • Reino Marjakangas: Vedestä ja veden kautta
    – Realistinen oppi ihmisestä
    – Vesilähde erämaassa
    – Veden merkitys

    – Kasteen sisältö
    Yljän Nimi saadaan jo kihlauksessa
    – Kastetaanko kolminaisuuden vai Jeesuksen tai Jeshuan nimeen?
    – Johanneksen kaste oli Jumalan tahto
    ja se tapahtui Jeesuksen Nimeen!
    – On olemassa ykseyden silta veden yli
    – Eräitä käytännön johtopäätöksiä edelläolevasta

·         Pasuunan ääniä Siionista
– Ennusteluja tempauksesta
– Joulun vietosta
– Sapatin vietto

Pääkirjoitus: Kaikkien leirien ulkopuolella

“Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle” (2Kr 7:1).

Kirkot ovat rajanneet kristillisiksi yhteisöiksi ja kirkoiksi sellaiset, jotka hyväksyvät viidellä ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla sovitut opilliset linjaukset. Niihin sisältyvät kolminaisuusoppi, kolme uskontunnustusta sekä lisäksi erityisesti kasteen ja ehtoollisen käsittäminen sakramenteiksi. Kuten kirjoituksistani lehtemme eri numeroissa on käynyt ilmi, en hyväksy kolminaisuusoppia, en uskontunnustusten tähän oppiin liittyviä linjauksia, enkä liioin sakramenttioppia. En ole silti areiolainen ja sanoudun myöskin irti ns. Jeesus -yksin opin kannattajista (Oneness Pentecostals, ykseyshelluntailaiset, aika suuri joukko USA:ssa ja entisen Neuvostoliiton alueilla). Minulle riittää, mitä Raamattu opettaa Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. On Isä, on Poika ja on Pyhä Henki, mutta eihän tämä eikä heidän yhtäaikainen esiintymisensä eräissä Raamatun paikoissa (esim. Jeesuksen kasteen hetkellä) merkitse samaa kuin kolminaisuusoppi!
Edelliseen liittyen kuitenkin totean, että minut Lähetyspalvelun ja Suuhusi Pasuuna – lehteen kirjoittamieni linjausten vuoksi on automaattisesti suljettu nykyisen kristikunnan ja siinä vaikuttavien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen leirien ulkopuolelle. Tämä opillinen rajaus on yksipuolinen, sillä omalta puoleltani hyväksyn kristityiksi veljikseni ja sisarikseni kaikki eri kristillisissä kirkoissa ja yhteisöissä ja näiden ulkopuolella olevat Jeesusta seuraavat ja Häneen Raamatun ilmoituksen mukaisesti ainoana pelastustienä turvaavat uskovat. Heidän kanssaan tunnustan koko Raamatun Jumalan sanaksi ja ylimmäksi ja ainoaksi auktoriteetiksi uskonelämää ja oppia arvioitaessa. Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja Hän on Herrani ja Vapahtajani. Haluan uskoa Häneen niinkuin Raamattu opettaa (Jh 7:38 Saarisalon käännös), ja siksi varaan itselleni oikeuden arvostella ja kyseenalaistaa kirkkojen joitakin jopa vuosisataisia opetuksia ja perinteitä.
Tiedän hyvin, että esimerkiksi kolminaisuusopin hyljätessäni asetun samalla kirkon pitkää perinnettä vastaan. En silti jaksa uskoa, että Nikean kirkolliskokouksessa 300-luvulla sinne “kruunun kyydillä” kuskatuilla etupäässä paikallisseurakuntien johtajilla, joita piispoiksi kutsuttiin, hengen valo olisi ollut paljon korkeampaa, kuin esimerkiksi Paavalilla. Hänhän sanoi saaneensa suoraan ilmestyksessä, mitä evankeliumi Jeesuksesta pitää sisällään, muttei silti puhunut eikä opettanut Jumalan kolminaisuudesta yhtään mitään. Hänen kristologiansa (oppi Jeesuksesta) on kaikkea muuta kuin kolminaisuusoppia tukevaa. Paavalikin olisi siis Nikean kirkolliskokouksessa heitetty kerettiläisenä menemään. Kovin korkeaa hengen valoa ei niinikään todista esimerkiksi, että Nikeassa vaadittiin papeilta pidättäytymistä yhteiselämästä vaimojensa kanssa. Nämä kolminaisuusopin muotoilijat tekivätkin päätöksen, että papit, jotka olivat naimisissa, saivat jatkaa, mutta pappi ei saanut enää vihkimyksensä jälkeen mennä avioliittoon! Kolminaisuusoppi tehtiin muita harhaoppeja vastaan, siis uusi harhaoppi vastustamaan muita harhoja. Miksei harhaoppeja tyydytty vastustamaan Raamatun sanalla, vaan täytyi mennä yli Kirjoitusten “tietämään” Jumalasta sellaista, mitä Hän ei ole Sanassaan ilmoittanut?
Vaikkeivät perinnekirkot ja kaikki niihin tavalla tai toisella liitoksissa olevat muut satelliitit sitä hevin myönnä, ovat he virkaa, pappeutta, vanhemmistoja ja sakramentteja korostaessaan luoneet valtavan pastorien ym. välittäjäarmeijan Kristuksen ja tavallisen uskovan välille. Onpa lisäksi Maria-kultti vertaansa vailla olevana uutena “kirkollisena” ilmoituksena kiilaamassa välittäjäksi jopa ns. vapaittenkin suuntien mielissä. Kasteesta on tässä lehdessä erillinen artikkeli.
Täytyy tunnustaa, että kaikkien leirien ulkopuolelle joutuminen ei minua huoleta ollenkaan. Päinvastoin koen suurta levollisuutta, rauhaa ja iloa tästä tilanteesta. Kehoittaahan heprealaiskirje meitä lähteämään Hänen luokseen leirin ulkopuolelle ja uhraamaan alati kiitosuhria Jumalalle:

“Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään (Hepr 13:13-15).

Allekirjoittaneen uskonelämän ratkaisuissa on pikemminkin ollut leimaa-antavana enemmän kuin lähteminen tai eroaminen jostakin kirkosta tai paikallisseurakunnasta, se suunta, mistä Jeesus ennusti opetuslapsilleen: “He erottavat teidät synagoogistaan. Tätä poispotkituksi tulemisen onnea olen saanut kokea aikanaan luterilaisen kirkon eri suuntien sisällä, sitten myöhemmin Vapaakirkossa, josta minut seurakunnan minua kuulematta erotettiin ja myöhemmin erottaminen kirjallisesti peruutettiin, silti myöntämättä, että jotain virheitä olisi tullut tehtyä. Vapaakirkon hallitus saneli, mitä paikallisseurakunta sai tehdä ja mitä ei. Niinpä sanoin itseni koko kirkkokunnasta irti. Helluntaiherätykseen minut olisi otettu ehdolla, että olisin luopunut Herralta saamastani Lähetyspalvelunäystä. Nyt olen ollut irti jo kymmeniä vuosia kirkoista ja lahkoista kaikkien leirien ulkopuolella “Hänen pilkkaansa kantaen” eikä minun ja Herran Jeesuksen välillä ole muitakaan “jumalia” erottamassa Hänen rakkaudestaan. Sensijaan en ole irti niistä kaikista Herran omista, jotka ovat eri kirkkokuntien ja yhteisöjen sisä- tai ulkopuolella. Niihin haluan olla yhteydessä ja uskon, että meidät kaikki tullaan kokoamaan yhteen, kuten kirjoitettu on:

Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset (Jh 11:51-52).

Toivotan kaikille lehtemme lukijoille siunattua ja hedelmällistä aikaa Jeesuksen yhteydessä! “Jumalaa peläten pyhittäkäämme elämämme kokonaan hänelle”!

Reino Marjakangas (reino.marjakangas@lahetyspalvelu.fi)

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA


Reino Marjakangas:

Irroittautuminen Baabelista

“Pois, pois, lähtekää Babylonista! Saastaiseen älkää koskeko, lähtekää pois sieltä, pitäkää itsenne puhtaina, te Herran pyhien astioiden kantajat! Mutta nyt teidän ei tarvitse lähteä hätäillen, ei pakopaikkaa etsien, sillä teidän edellänne kulkee Herra, Israelin Jumala seuraa suojananne” (Jes 52:11-12).
“Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle” (2Kr 6:16-18–7:1).

Jokainen Raamatun ilmoituksen vakavasti ottava on yhtä mieltä siitä, että “Baabelista” on lähdettävä. Mielipiteet eroavatkin seuraavissa asioissa: Mikä ja missä on Baabel? Mikä on lähtöajankohta: hetikö vai jossain myöhemmässä vaiheessa? Vastausten sisältö näihin kysymyksiin ratkaisee itsekunkin uskovan käyttäytymismallin.

Mikä on Baabel?
Baabel merkitsee sekoitusta. Paavalin sanoja (2Kr 6:14ss) käyttääksemme, siellä kannetaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa, vanhurskaus ja vääryys elävät sovussa saman katon alla, valkeus ja pimeys ovat sekaisin hengellisessä elämässä, Kristusta sovitetaan yhteen mitättömyyksien (= Beliar) kanssa, kuten esimerkiksi kirkolliset toimitukset ex opere operato, toimitus toimituksen vuoksi. Uskovien ja uskottomien välille ei saa vetää minkäänlaista rajaa ja Jumalan huoneeseen on tuotu vaikka minkinlaista epäjumalaa, todellinen välittäjäin armeija jumalallistettuine organisaatioineen pimentämään Jumalan kirkkauden valoa, joka loistaa Kristuksen kasvoista. Tällaisista on todellisen Jumalan temppelin, Jeesukseen uskovien ihmisten sanouduttava irti, lähdettävä ulos ja tehtävä selvä pesäero, ennenkuin se on liian myöhäistä. Hengellä valistettu Jeesuksen seuraaja ymmärtää kyllä tämän omalla kohdallaan välttämättömäksi.
Raamatun käsky on selvä: On lähdettävä ulos Baabelista. Käsky on myös selvästi osoitettu määrätylle ihmisryhmälle, Herran omalle kansalle. Käskyä tulee myös noudattaa. Perusteettomasti ei kenenkään tarvitse lähteä: “Ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi”, eli tarkemmin alkutekstin mukaan “ette olisi yhdessä osallisia hänen synteihinsä”. Tämä merkitsee sitä, että Baabelissa jo ollaan osallisia Baabelin synteihin eikä vasta jouduta ottamaan osaa, niinkuin uusi käännöskin liian kapeasti asian ilmaisee. Tämä tekeekin asian paljon vakavammaksi. Baabelista ei lähdetä joskus myöhemmin, kun se virallistuu maailmankirkoksi ja Antikristus ilmestyy. Lähtökäskyä on noudatettava ennen tätä. Antikristuksen ilmestyessä ei ole edes kukaan lähtökäskyä antamassa, sillä Pyhän Hengen kutsuva aika on ohi.
Olemme kiihtyvällä vauhdilla menemässä Ilmestyskirjan ennustamaa suuren Babylonin lopullista muotoutumista ja tuhoa kohti. Kirkkojen traditiot ja kaikenlaiset perinnäissäännöt on nostettu Raamatun yläpuolelle ja peittävät siinä olevan Jumalan ilmoituksen. Kaikenlainen kultillinen, suorastaan pakanallinen sekasotku ja epäjumalanpalvelu täyttävät nykyisen kristillisen jumalanpalveluselämän melkein laidasta laitaan. Tämä on valhekristillisyyttä, joka on lopullisesti järjestäytymässä maailmanlaajuiseksi porttokirkoksi. Tästä kehityksestä uudestisyntyneiden Herran Jeesuksen seuraajien tulee jo nyt sanoutua irti.

Missä on Baabel?
Se on tärkeä kysymys. Tähän on vastattava: Missä löytyy Baabelin syntejä, siellä on Baabel! Joku kristillinen kirkko tai uskonyhteisö ei itsessään ole Babylon, mutta jos siellä kaiken oikean ja siunaavan lisäksi suositaan sellaista, mikä on Jumalan itsensä tuhon omaksi vihkimää (cheerem), siellä on Baabelin henki tekemässä työtään. Raamatun opetuksen mukaan silloin koko kirkkokunta ei muinaisen Israelin tavoin Aakanin tähden” (ks. Joos 7) ole turvassa eikä kestä taistelussa.
Otettakoon esimerkki nykypäivän todellisuudesta. Islamilaisuutta ja juutalaisuutta (tarkoitan sellaista juutalaisuutta, joka ei tunnusta Jeesusta Kristusta) kuin myöskään esimerkiksi Jehovan todistajia ei nykypäivän kristikunta pysty voittamaan niin kauan kuin kirkoissa pidetään kiinni kolminaisuusopista, joka tuhon omaksi vihittynä cheereminä (ks. SP nro 3) heikentää taistelussa niiden edessä, jotka selkeästi tunnustautuvat yhteen ainoaan Jumalaan.
Baabelin henki on tunkeutunut kaikkialle kristittyjen eri piireihin. Baabelin synneistä on sanouduttava irti, sillä osallisina niistä joudutaan Baabelin tuomion alaiseksi. Irtisanoutumisen tulisi olla jatkuva prosessi, mutta kirkkohistoria osoittaa, että uskovat sopeutuvat pitkiksi ajoiksi maailman henkeen, niin että vain uskonpuhdistusaikojen kaltaisten rajujen tuulien on mahdollista aika ajoin puistella uskovat irti Baabelin kahleista. Nyt olemme tulleet kirkkohistorian viimeiselle puomille, jossa on ratkaisu tehtävä, lähteäkö ulos vai jäädäkö sisään.

Miten lähdetään ulos?
Eroamallako kirkosta tai jostakin yhteisöstä tai paikallisseurakunnasta? Näin ei päästä Baabelista irti! Jos eroaja ei ole sisäisesti sanoutunut irti Baabelin synneistä, ne seuraavat mukana. Kirkkoihin kuulumattomien joukko, kuten monissa piireissä tästä toitotetaan, ei vielä takaa eroa Baabelista. On vain syntynyt uusi, joko nimetön tai nimellinen Baabelin tytär entisten lisäksi. Puhutaan myös ns. hengellisestä siionismista uskovien vapautusliikkeenä ratkaisuna Baabelista irtautumiseen. Tähän on sanottava, että uskovia ei tee vapaaksi ero kirkkokunnista, vaan mielenmuutos (parannuksen teko) henkilökohtaisella tasolla sellaisista asioista, jotka ovat Baabelin syntejä. Johonkin kirkkokuntaan tai yhteisöön kuuluminen ei sitä ole, mutta näissä yhteisöissä tapahtuva Baabelin syntien usein äänetön hyväksyminen sitä sensijaan on. Totta on, että jossain vaiheessa väistämätön seuraus todennäköisesti on ulostulo tavalla tai toisella näistä yhteisöistä, mutta ennen henkilökohtaista irtisanoutumista ja parannusta Raamatun vastaisista ja vääristä asioista on erosta enempi vahinkoa kuin hyötyä.
Todettakoon, että ulos Baabelista merkitsee yksinkertaisesti ns. uskonpuhdistusta, reformaatiota. Esimerkiksi luterilaisuuden historia osoittaa, että uskonpuhdistuksen tiellä ulkopuolelle ajaudutaan jossain vaiheessa, haluttiinpa eroa tai ei. Kun tänä päivänä luterilaiset pyrkivät takaisin, mistä ovat lähteneet, osoittaa se vain, että uskonpuhdistus, Baabelista, sekoituksesta lähtemisen prosessi on loppunut Lutherin iskulauseesta ecclesia semper reformanda est (kirkkoa on alati uudistettava) huolimatta. Täällä Suomessa helluntailaisuudessa on tapahtumassa sama asia ja esimerkiksi Vapaakirkossa ollaan jo vielä pitemmällä. Valitettavasti tämä on karvas totuus!
On siis ensisijaisen tärkeää, että jokainen kohdallaan sanoutuu sisäisesti ja tarvittaessa myös julkisesti irti kaikesta omassa elämässään tai yhteisössään olevista Raamatun vastaisista ja omaatuntoa loukkaavista opeista ja asioista. Tähän riittää jokaisen oma ymmärrys ja johdatus eikä siihen tarvita teologista tai muuta pätevyyttä. Parempi on tyhmyyttään erehtyäkin jossain asiassa, kuin jättää reagoimatta vääriin asioihin millään tavalla. Aikaa myöten kyllä tällainen ihminen joutuu ympäristönsä ja yhteisönsä hylkimäksi, hänet heitetään perusteettomasti ja syyttä muiden riitaisten, sopeutumattomien ja vääräoppisten jne. joukkoon. Tätä ei pidä pelätä, sillä Herra kyllä pitää huolen antaen aikanaan oikean todistuksen ja johdattaen meidät itsekunkin elävien vetten lähteille ja auttaa jopa tyhmänkin omista erehdyksistään ulos. Jumalan silmissä erehdykset ja arviointivirheetkin ovat kallisarvoisempia, jos ne on tehty vilpittömin mielin Sanaa totellen kuin jääräpäinen jurraaminen ja kiinnipitäminen oman mukavuutensa vuoksi asioissa, jotka kokee vääriksi. Tärkeintä on Jumalaa peläten ja rakkaudesta Häneen uskoa Hänen Poikaansa ja riippua Hänessä kiinni totellen Häntä. Jeesus on tie Isän luokse. Joka on tiellä, ei ole vielä perillä! Mutta joka pysyy tiellä, hän pääsee myös perille!
Monet ovat tänä aikana rakentamassa uutta seurakuntaa ja Siionia sen perustuksen varaan, että ovat eronneet kirkoista tai muista hengellisistä yhteisöistä. Tämä on pettävä perustus! Baabel on seurannut mukana, sillä meidän eroamisemme ja liittymisemme ei asiaa paranna, jos vielä olemme kiinni sen synneissä. Jos seuraat jotain ihmistä ja johtajaa, olkoon sitten kuka tahansa etkä peseydy puhtaaksi Golgatan veressä ja uskomalla Sanaan seuraten Jeesusta, olet edelleen vielä Baabelin synteihin osallinen ja hukut sen mukana. Jos sensijaan vaikka yksin, seuraat Karitsaa, minne ikinä Hän menee, olet turvassa ja löydät Hänen laitumiltaan myös toisia, joiden kanssa on hyvä rakentaa Hengen yhteyttä.
Todettakoon siis asia vielä näinkin päin: Jokaisen on henkilökohtaisesti tehtävä parannus myös Baabelin synneistä. Sitähän ei toinen voi puolestasi tehdä. Tämän jälkeen sinut kyllä työnnetään ja pakotetaan tarvittaissa, jos et itse sitä ymmärrä tehdä “Simon Kyreneläisen seurassa” lähtemään ulos Karitsan askelissa Hänen ristinpuutaan kantaen.

Pilaantuneen rypäleen siunaus
Näin sanoo Herra: Niinkuin sanotaan rypäleestä, jos siinä on mehua: “Älä hävitä sitä, sillä siinä on siunaus”, niin teen minä palvelijaini tähden, etten kaikkea hävittäisi (Jes:65:8).
Tämä Raamatun paikka auttaa meitä suhtautumaan oikein niihin kirkkoihin ja yhteisöihin ja yksityisiin kristittyihin, joiden parista olemme joutuneet Baabelin hengen vuoksi ottamaan etäisyyttä tai peräti irtautumaan. “Jos pilaantuvassa rypäleessä on vielä mehua, siinä on siunaus!” Tämä tarkoittaa sitä, että jos kirkkokunnassa tai yhteisössä tai yksityisissä kristityissä edes joillakin alueilla Jumalan sanaa pidetään kunniassa, niissä on siunaus ja siltä osin ne ovat ainakin toistaiseksi Jumalan suojeluksen merkin alla, kuin murhamies Kain aikoinaan.
Todettakoon tässä yhteydessä laajemminkin, että ei ainoastaan kristikunnan piirissä, vaan kaikissa kansoissa näyttää pätevän tämä jumalallinen sääntö. Otettakoon esimerkiksi miljardikansa Kiina ja eräät muutkin kaukoidän kansat. Heidän keskuudessaan pakanuudesta huolimatta pidetään kunniassa neljäs käsky: “Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.” Yhdenkin Jumalan käskyn pitäminen kunniassa näyttää pitävän suurenkin kansakunnan pystyssä. Kiina selvisi Maon ajan kauhuista ja on saanut ehkä tätä nykyä suurimman herätyksen osakseen, mitä maailmassa on. Islamia tunnustavat pitävät ensimmäisen käskyn yhdestä Jumalasta voimassa ja miehet sumeilematta yksissä joukoin tunnustautuvat punastelematta uskovaisiksi (muslimeiksi) samalla kun suurin osa kristityn nimeä kantavista häpeävät tunnustaa Jeesusta. Mainittakoon vielä esimerkiksi Jehovan todistajat, joita me muut aiheellisesti karsastamme heidän Jeesus-tulkintansa ja jumalankuvaksi korotetun järjestönsä vuoksi. He tunnustautuvat yhteen Jumalaan ja vaativat puhdasta ja kunniallista elämää jäseniltään, ja toteuttavat sitä myös käytännössä, mikä on suuri kristillinen hyve. Kristillinen julistus ei ole pystynyt heitä kukistamaan, vaan he etenevät voimallisesti eteenpäin. Kun voimme todeta, että kaikissa pakanauskonnoissakin on paljon hyvää ja heidän uskonnonharjoituksessaan löytyy ns. kristillisiäkin hyveitä vieläpä monta kertaa parempilaatuisina kuin kristittyjen keskuudessa, tämä ei tietenkään merkitse sitä, että he olisivat pelastuksen tiellä. Mutta Jumalan pitkämielisyyden merkin alla he vaeltavat odottaen kristittyjen parempaa todistusta Herrastaan pelastuakseen. Kristillinen todistus on kuitenkin voimatonta, koska tuhonomaksi vihitystä (cheerem) eli Baabelin synneistä ei sanouduta irti.
Ihmisiä on kyllä varoitettava vakavasti, mutta heille ei saa mennä Baabelin hävitystuomiota langettamaan, sillä Jumalan pitkämielisyys vielä odottaa heidän kääntymistään. Jos rypäleessä on pilaantumisen merkkejä, voidaan siitä osa vielä käyttää, kunhan terävällä veitsellä leikataan pilaantunut osa pois. Jos emme itse kykene kristillisissä viitekehyksissämme tätä operaatiota tekemään, parasta on ottaa etäisyyttä, mutta samalla tarkkaan varoa, ettemme itse siirtyessämme ulkopuolelle leirin, rupea mädäntymään joltain muulta laidalta! Tässä pätee se, mistä Raamattu varoittaa: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi samalla tuomiolla!” Niinkuin Herra on ollut sinulle armollinen ja avannut silmäsi näkemään ja korvasi kuulemaan, niin että olet osannut lähteä liikkeelle, aivan samoin vielä moni muukin tulee aikaa myöten tekemään. Tällä hetkellä on valitettavasti vielä suurin osa Herran omaa kansaa, aitoa rypäleen käymätöntä ja pilaantumatonta mehua, mädännäisyyden keskellä, minkä Herra aivan varmasti tulee tavalla tai toisella puristamaan erilleen. Olkaamme siis varovaisia arvioinneissamme!
Tässä onkin Jumalan kansalla suuri vaikeus. Kuinka noudattaa oikeaa suvaitsevaisuutta ja samalla erottautua ja puhdistautua Baabelin hengestä.
Väärä suvaitsevaisuus merkitsee vaikenemista ja hiljaista hyväksymistä, kuten kaunista kirkkouskollisuutta kuvaava sanonta kuuluu: “Pysytään kirkossa niin kauan kuin siellä rukoillaan Isä meidän -rukous!” Vastuu työnnetään näin yhteisön harteille. Jumala edellyttää kuitenkin jokaiselta omaa henkilökohtaista parannuksentekoa. Kirkko tai seurakunta ei voi sitä puolestasi tehdä. Hyväksyessäsi olet osallinen muiden mukana Baabelin synteihin ja tuhoudut. Herra itse kostaa Baabelille sen rikokset (Jer 51:6, 45)!
Toisaalta on vaara, mihin monet leirien ulkopuolelle siirtyneet ovat ajautuneet. Uudesta asemastaan käsin ei tyydytäkään arvostelemaan ja varoittamaan asiallisesti oikeassa hengessä, vaan röykytetään kirkkoja ja seurakuntia lihan käsivarsin lopullisen tuomion hengessä unohtaen, että siellä on siunausta eli Herran omia, jotka voivat vielä pelastua. Lopullinen tuomio tarkoittaa, että sanomme katolisen tai jonkun muun kirkon olevan jo Baabel. Vaikka siellä mädännäisyys olisi kuinka pitkällä tahansa, näin ei silti välttämättä vielä tarvitse olla. Tämän viimekäden arvioinnin ja tuomion Jumala on pidättänyt itsellään.
Kolmas tie onkin ainoa tie. Oikeaa, armahtavaa suvaitsevaisuutta meidän tulee osoittaa lähimmäisiämme kohtaan, olivat ne millaisia ja keitä tahansa. Tämä ei merkitse heidän syntiensä hyväksymistä. Meidän Ylipäällikkömme on itse antanut tämän käskyn, sanoessaan: “Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen rakastanut teitä”. Rakkauden käsky sinänsä ei ollut uusi, mutta se esimerkillinen tapa, mitä Jeesus oli juuri edellä osoittanut pestessään myöskin Juudaksen jalat, oli uusi. Se merkitsee sitä, että meidän tehtävämme ei ole eikä saa olla, että rupeamme diskriminoimaan kaikki petturit, harhaoppiset ja väärät ympäriltämme esimerkiksi “paremman hengen tuntemuksemme” perusteella tai muuten, kuten seurakuntia, ryhmäkuntia ja veljesyhteyksiä nykyäänkin siivoillaan milloin missäkin. Näitä mielestään “paremmilla” hengen- ja sanantuntemuksilla varustettuja “poliisikomisarjuksia ja kamariherttuoita” liikkuu nykyäänkin keskuudessamme pyydystäen ja paljastellen eksytyksiä ja vääriä henkiä, ainoina vaikuttiminaan, ei suinkaan seurakunnan puhdistaminen, vaan paremman ja arvostetumman aseman ja kunnian saavuttaminen.
Jumalan rakkaus odottaa ja vetoaa viimeiseen asti, että syntinen kääntyisi. Niin Jeesus teki. Hän osoitti “rakkautta viimeiseen asti” myös Juudasta kohtaan vedoten vielä antamallaan leipäpalallakin häneen. Näin meidänkin tulee tehdä. Jos tämä ei tehoa, juntturat kyllä lähtevät Juudaksen kanssa “yöhön” tai sitten tulevat kääntymykseen. Toisen ihmisen leimaaminen on ennenaikaista tuomitsemista, josta meidätkin tuomitaan aikanaan. Kunpa tämä tie ei olisi liiankin kaita monille. Toivon ainakin niin.

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA


 

Reino Marjakangas:

VEDESTÄ JA VEDEN KAUTTA

1 Ms 1:1-2, 26-28
1. Alussa loi Jumala (
Eloohiim) taivaan ja maan.
2. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui (
merachefet liikkuu) vetten päällä.
26. Ja Jumala sanoi: “Tehkäämme ihminen kuvaksemme (
be-tsalmeenuu), kaltaiseksemme (kii-dmuuteenuu); ja vallitkoot (ve-jiirduu) he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat”.
27. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi (
zaachaar uu-nekeevaa uros ja naaras) hän loi heidät.
28. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi (
kivshuuhaa 'ottakaa se valtaanne'); ja vallitkaa (uu-reduu) meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”.

1 Ms 2:4b-7
4. Siihen aikaan kun Herra Jumala (Jahve Eloohiim) teki maan ja taivaan,
5. ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä,
6. vaan sumu (
eed lähde) nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.
7. Silloin Herra Jumala teki (
jiitser muovasi) maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen (nishmat chajjiim), ja niin ihmisestä tuli elävä sielu (le-nefesh chajjaa eläväksi olennoksi).

Jumalan Henki liikkuu alusta lähtien vetten päällä. Kun tähän liikkeeseen yhdistyy Jumalan Sana (1:3), alkaa syntyä elämää. Pimeyden keskelle tulee valo. Taivas kutsutaan erottamaan vedet vesistä (1:6-7). Näin ikäänkuin 'taivaalliset' erotetaan 'maallisista'.
Kuiva maa tulee vedestä näkyviin (1:9) ja rupeaa tuottamaan kasvillisuutta (1:11) ja niitä aineksia, joista aikanaan leipä (lechem) tullaan puristamaan kokoon.
Taivaalle kutsutaan (1:14) valot merkeiksi (oot) osoittamaan aikoja, päiviä, vuosia, antamaan valoa, hallitsemaan (maashal) päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä.
Tämän jälkeen ilmestyy vesiin ja ilmaan elämää (1:20- 22), joka siunataan lisääntymään. Siunaus merkitsee erityistä Jumalan Hengen kosketusta. Niinpä kalat ja linnut olemassaolollaan todistavat salatun Jumalan kaikkivaltiudesta ja luomisvoimasta luomakunnassaan.
Nyt määrätään maa tuottamaan elävät olennot (nefesh chajjaa, 1:24-25). Vihdoin Jumala luo ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen hallitsemaan (raadaa, 'polkea viinikuurnaa, hallita, kukistaa, rangaista') kaloja, lintuja ja koko maata eläimineen. Ainoastaan yön ja päivän hallitsemista (maashal-sanan tavoin, sanalla!), valkeuden ja pimeyden erottamista, ei annettu tässä vaiheessa ihmisen tehtäväksi! Huomaamme kuitenkin, että eläinkunnalle ei tullut erillistä siunausta, vaan se kytkettiin yhteen ihmisen saaman siunauksen (1:28) kanssa. Näin ihminen asetettiin erityiseen vastuuseen ympärillään olevasta luonnosta. Tätä vastuuta Nooa aikanaan kantoi ottaessaan eläimien edustajat mukaansa arkkiin. Muutoin tätä vastuuta ei ensimmäinen ihmiskunta (eikä myöhempikään) ole jaksanut kantaa. Kun hyvä ja paha saivat vapaasti versoa maasta, taistelu olemassaolosta ja ravinnosta oli kohta käynnissä elämän ja kuoleman kautta koko luomakunnassa. Tästä taistelusta ei ensimmäinen ihmiskuntakaan välttynyt, vaan itse Jumala, tuo salattu Eloohiim, oli sen siihen asettanut.
Aadamkaan Eevansa kanssa ei aikanaan kyennyt hallitsemaan ja erottamaan valkeutta pimeydestä, hyvää pahasta, kun tämä pahuus käärmeen muodossa astui heidän eteensä (3:1). Vasta uusi ihminen, alastomuutensa Kristukseen verhottuna oli saava tämän tehtävän. Sitä varten suurenmoisina, Jumalan asettamina ennusmerkkeinä, olivat aurinko ja kuu (Kristus ja seurakunta, Ylkä ja morsian) taivaalla.

Realistinen oppi ihmisestä
Genesiksen (1 Mooseksen kirja) ensimmäisessä luvussa Jumala (Eloohiim) loi miehen ja naisen samanaikaisesti. Toinen luku kertoessaan, että Aadam luotiin ensin, puhuukin paljon myöhemmistä tapahtumista. Aadam ei siis ollut suinkaan ensimmäinen ihmiskunnan edustaja maan päällä, mutta hän oli ensimmäinen ihminen, josta Jumala aloitti pelastushistorian. Herra Jumala (Jahve Eloohiim) muovasi Aadamin maan tomusta ja puhalsi häneen elämän henkäyksen. Jahve tarkoittaa omaan luomaansa maailmaan sisälle astunutta ilmestyksen Jumalaa. Kun Aadam näin henkilökohtaisella tavalla tuli eläväksi olennoksi (nefesh chajjaa), erotti tämä hänet muista elävistä olennoista, kuten eläimistä, jotka myös ovat nefesh chajjaa. Jahve Eloohiimin henkilökohtaisesti puhaltama elämän henkäys (nishmat chajjiim) antoi Aadamille sellaisen elämänvoiman, että vaikka hän tarvitsikin ravintoa syödäkseen, hän kykeni uudistumaan jatkuvasti niin, että luonnossa tapahtuva luonnollinen rapistuminen ja kuolema ei päässyt hänessä voitolle. Ollessaan tottelematon Jumalalle hän sai elimistöönsä todellisen kuolemantaudin, käärmeen siemenen, niin ettei vahvinkaan ihminen ole pystynyt saavuttamaan ikuista elämää omalla voimallaan, vaan ihmiskunnan osaksi tuli pakollinen häviämien solujen ja elimistön tuhoutumiselle ja kuolemalle. Samalla Jumalan Hengen ohjauksesta irtaantuneen ihmismielen itsekkyys ja pahuus ja kapinamieli Jumalaa ja Hänen lakejaan vastaan saivat hirvittävän vallan.
Vain tällaisen ihmiskäsityksen taustaa vasten voimme ymmärtää sen, mitä kirjanoppinut Nikodemuskaan ei ollut tajunnut, että ihmisen täytyy syntyä uudesti, ylhäältä, voittaakseen pysyvän, ikuisen elämän itselleen.
Taivaat ja samoin maa syntyivät vedestä ja veden kautta Jumalan Sanan voimasta (2 Pt 3:5) Jumalan Hengen liikkuessa vetten päällä. Jeesus totesi, että kuoleman alaisen ihmisenkin on synnyttävä uudesti vedestä ja nimenomaan tuulen tavoin liikkuvasta Hengestä (Jh 3:5,7,9), kun Hän käväisee humisevana ihmisen päällä. Vesi ei siis tässä merkitse jotain elämää välittävää kastevettä, vaan kääntymistä ja palaamista alkuun, missä vanha ihminen hukutetaan, niinkuin vanha maailma oli peittynyt alussa vesien alle (1 Ms 1:2 ja peittyi Nooan aikana uudelleen, 1 Ms 7) ja uusi ihminen Sanan voimasta nousee esiin (Rm 6:4ss). Näin voimme ymmärtää, että ihmisen uudestisyntymässä on kysymys 'taivaallisista vesistä', mitkä luomistapahtumassa erotettiin 'maallisista'. Tähän liittyy esimerkiksi Efesolaiskirjeen sana, että Jumala on siunannut ja siunaa Kristuksessa olevia ihmisiä “taivaallisissa” ja on asettanut heidät “taivaallisiin” (Ef 1:3; 2:6).

Vesilähde erämaassa
Millainen oli tilanne Aadamia luotaessa? Oliko vesi silloin välittömästi läsnä? Aadamhan muovailtiin maan tomusta ja Jumalan Henki oli puhalluksen muodossa liikkeellä.
KR33:n teksti puhuu sumusta, joka “nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan”. Tämä on väärä käännös, sillä alkukielen sana eed ei merkitse sumua, vaan makean veden lähdettä (ks. Salonen, Sumeri ja sen henkinen perintö, s. 123). Uudessa käännöksessä tämä onkin korjattu ilmauksella “maasta kumpusi vettä”. Selkein käännös olisi ollut: “Lähde kumpusi maasta”. Silloin se liittyisi paremmin Jeesuksen puheeseen iankaikkisesta elämästä asti kumpuavasta lähteestä (Jh 4:14).
On tunnettua, että kuivassa erämaassa ei ole sateita, sillä vasta kasvillisuus ja erityisesti metsät tuovat sateet mukanaan. Niinpä Eedenissä, idässä, oli erämaan olosuhteet, sateita ei ollut eikä maa kasvanut mitään.
Eeden merkitsee heprean kielessä suloisuutta, mutta se voidaan myöskin tulkita sumerin kielen sanaksi edinu, erämaa. Tämä saattaa hyvinkin olla alkuperäisempi merkitys.
Aadam siis muovailtiin pulppuavan lähteen äärellä, erämaassa, kosteasta maan tomusta. Mielenkiintoista onkin todeta, että aivan viimeisimmät tutkimustulokset (lehtitietojen mukaan) ovat päätyneet samaan: ihmisen alkuperä on savessa!

Veden merkitys
Vedellä on laaja ja moninainen merkitys Raamatussa. Erityisesti seuraavat 14 kohtaa ovat huomionarvoiset:

1) Vedestä ja veden kautta on luotu taivaat ja maa ja kaikki, mitä siinä on, siis myös ihminen (1 Ms 1-2; 2 Pt 3:5).
2) Vesi merkitsee mielenmuutokseen, kääntymykseen (parannus), sisälletulemista, jotta puhdistuttaisiin synnistä ja saastaisuudesta (Hes 36:25; Mk 1:4; Apt 22:16) ja
3) katumista (1 Sm 7:6; Val 2:19). Edelleen vesi merkitsee
4) hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta (1 Pt 3:21),
5) tuomiota (Lk 17:27; Juud 5) ja
6) omaan ja Kristuksen kuolemaan kastamista (Lk 12:50; Rm 6:3,4), mihin itse asiassa ihminen kääntymyksen tielle lähdettyään on jo suostunut.
7) Vettä käytetään uudestisyntymisen yhteydessä (Tt 3:5) ja
8) sitä seuraavan vaelluksen yhteydessä, kun matkan liat uudistuvasti pestään pois (Jh 13:5,8; vrt. Hb 12:1).
9) Vielä vesi merkitsee elämää (Ilm 22:1,17).
10) Itse Herra (Jahve) on elävän veden lähde (Jer 17:13; 2:13). Vesi kuvaa myös
11) Pyhän Hengen virtoja (Jh 7:38) ja
12) Herran tuntemusta (Jes 11:9). Kun vielä luetteloon lisäämme veden merkitsevän
13) Jumalan sanan opetusta ja sen käyttöä sanan kautta (5 Ms 32:2; Ef 5:26), huomaamme, että
14) veden symbolinen merkitys kattaa kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan (2 Pt 1:3).

Voimme todeta edelläolevan perusteella, että veden vaikutuspiirissä on koko ihmisen elämä kehdosta hautaan saakka. Siitä eteenkinpäin sen vaikutus yltää ylösnousemuksen kautta aina uusiin (alkutekstin mukaan uudistettuina, tuoreina esiinastuviin) taivaisiin ja maahan. Viimeksimainitusta Johannes kirjoittaa:

“Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta” (Ilm 22:1).

Kun vesi symbolisoi näin monia, merkittäviä, kristilliseen elämään ja vaellukseen liittyviä asioita, voimme todeta, että vesi on tässä mielessä hyvinkin runsaassa käytössä kristikunnan keskuudessa. Eri ryhmittymissä korostetaan vain eri asioita. Jossakin on parannuksen teko, katuminen, jossakin taas hyvän omantunnon pyytäminen, kohtalonyhteys Kristuksen kanssa, tai uusi syntyminen, jokapäiväinen vaellus, Pyhä Henki tai joku muu asia erityiskorostuksen kohteena.
Jos tämä eri näkökohtien korostaminen nähtäisiin rikkautena eikä erottavana tekijänä, voisivat kristityt paljon enemmän vaihtaa uskonkokemuksia toistensa kanssa ja oppia toisiltaan. Onhan kuitenkin kysymys yhteisestä vesilähteestä (Jumalasta) pulppuavasta vedestä. Vedestä, jonka merkitys kattaa kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan! Toisaalta 'oikeassa olemisen' suhteen voisi olla nöyrempikin asenne paikallaan, sillä täällä

“me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin” (1 Kr 13:12).

Kasteen sisältö
Kasteen merkitystä ja sisältöä ei ole tajuttu silloin, kun rajoitetusti puhutaan vain joko lapsi- tai uskovien kasteesta. Köyhäksi asian ymmärtäminen kaventuu myös tuijotettaessa vain esimerkiksi kreikankielen aoristimuotoja! Kieliopista on kyllä hyötyä, muttei siitä kannata mennä ammentamaan kovin pitkällemeneviä hengellisiä syvyyksiä. Sitäpaitsi kreikankielikin on tarkasti ottaen Raamatun alkukielen suhteen käännöskieli heprean rinnalla!
Veden yhteyteen ihminen tulee tietoisesti silloin, kun Jumalan Henki kutsuu häntä kääntymykseen. Veden vaikutuspiirissä hänen on senjälkeen pysyttävä koko elämänsä ajan.
Johannes saarnasi parannuksen kastetta (Mk 1:4). Vesi merkitsee siis aina mielenmuutosta, parannusta. Se on kaikkien ihmisten tehtävä (Apt 17:30) ja siinä pysyttävä.
Pitäisi olla päivänselvää, että vain mielenmuutokseen, kääntymykseen tullut ihminen tulee elävän veden luo ja siis vain hänet on mielekästä kastaa. Johdonmukaista edelleen on, että kaste tapahtuu upottamalla. “Koko maan pinta” oli märkää, kun Aadam muovattiin tomusta (1 Ms 2:6s). Alkukielten ilmaus edellyttää myös tätä (hepr. hitbiil ja kreik. baptídsoo merkitsevät molemmat ensisijaisesti upottamista).
Kaste jäisi vain Johanneksen kasteeksi (Apt 19:3), ellei samalla kohdattaisi itse Elämän Herraa ja liityttäisi Häneen. Sen vuoksi vedellä on myös elämän merkitys. Niinpä kun tullaan Elämän Lähteelle, kohdataan siellä itse Elämän Herra, – mutta ei suinkaan sattumalta eikä ensi kertaa. Häneen on rakastuttu jo aikaisemmin ja matkan varrella Hän on vaikuttanut uskoa ja elämää. Vesi ja Henki ovat olleet vaikuttamassa jo aikaisemmin. Nyt seistään ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta vedessä, Herra ja ihminen. Mikä autuaallinen hetki! Ylkä ja morsian, jotka julkistavat kihlauksensa!
Todettakoon tässä yhteydessä mielenkiintoinen asia, minkä Shalom Ben-Chorin tuo esille kirjassaan Jesus, Bruder Jesus – der Nazarener in jüdischer Sicht. Mt 3:3:ssa ja Lk 3:4:ssä puhutaan huutavan äänestä erämaassa. Tässä on käännösvirhe, joka on olemassa jo Septuagintassa. (Uusi suomalainen käännöskään ei ole tätä korjannut!) Oikea käännös kuuluu (Jes 40:3 mukaisesti):

“Huutavan ääni: 'Erämaahan (erämaassa!) valmistakaa Herralle tie. Tehkää arolle (arolla!) tasaiset polut meidän Herrallemme'!”

Eedenin erämaassa, arolla (edinu), Herra (Jahve) seisoi kerran lähteen äärellä ja loi Aadamin. Profeetta Jesaja ilmoittaa Herran palaavan uudestaan nimenomaan erämaahan! Siellä vertauskuvallisesti pakkosiirtolaisuudesta palaava Jumalan kansa saa kohdata Herransa, joka tulee johdattamaan heidät elämän vetten äärille, uuteen Jerusalemiin. Vanha jätetään taakse ja uusi on edessä. Vanhan jättäminen ei ole kuitenkaan hyvien päätösten varassa. Vanhan ihmisen osa on kuolema. Se tapahtuu joka tapauksessa aikanaan. Mutta kun Elämän Herra on tullut mukaan, tämän vanhan kuolevan tomun Hän on ottanut muovattavakseen ja Hänen elämän henkäyksensä on liikkeellä varmistaen uuden ihmisen kasvun. Tämä prosessi, minkä Herra itse uskon kautta pääasiallisesti vaikuttaa ihmisessä, kestää vanhan ihmisen kuolemaan saakka. Tämä on nimenomaan kasteprosessi ja sen vuoksi kasteen merkitys ei siis ole kastetoimituksessa. Toimitus ei ole mikään Jumalan teko sinänsä. Sen suorittaa aina ihminen itse ja sen arvo riippuu siitä ja yksinomaan siitä, mitä hän itse sillä haluaa ilmentää.

Yljän Nimi saadaan jo kihlauksessa
Mitä tapahtumaa siis kaste ilmentää? On kysymyksessä uuden Eevan luomisprosessi. Hänet rakennetaan Pyhän Hengen läsnäolossa (ékstasis) miehensä kylkiluusta ja ohjataan Hänen luokseen. Siinä yhteydessä Mies tunnustaa hänet omakseen ja antaa hänelle oman nimensä.
Kuvatkaamme asiaa toisin sanoin ja kuvin! Herra on palaamassa tänne synnin ja kuoleman erämaahan ja on juuri löytänyt omansa. Nyt Hänen läsnäolonsa ilmenee morsiamessa Pyhän Hengen läsnäolon kautta.
Morsian antaa upottaa itsensä veteen merkkinä siitä, että hän näin julkisesti ilmoittaa sanoutuneensa kaikesta menneestä aina uskonnollisuuttaan myöten kertakaikkisesti irti ja sitoutuu kohtalonyhteyteen sekä elämässä että kuolemassa Ylkänsä Jeesuksen, Messiaan kanssa (Rm 6:5,8). Morsian saa Ylkänsä nimen. Sen vuoksi kaste tapahtuu nimenomaan Jeesuksen Kristuksen nimeen (Apt 10:48; 19:5).
Sulhanen itse on mennyt valmistamaan sijaa (Jh 14:3) ja tulee takaisin temmatakseen morsiamensa, joita on paljon kaikista kansoista ja kielistä, itseänsä vastaan yläilmoihin (1 Ts 4:16s). Sitten ovatkin häät edessä (Ilm 19:7).
Kastetoimitusta voi siis verrata kihlaukseen, mikä julkistetaan veteenupotuksen yhteydessä. Kihlajaislahjana on Pyhän Hengen sinetti, etukäteen annettu “käsiraha”, joka on perinnön, lopullisen 'avioitumisen', vakuutena (Ef 1:13s). Se saatetaan saada jo ennen kastetoimitusta, kastetoimituksen hetkellä tai myöhemmin. Pyhällä Hengellä täyttyminen, hengelliset lahjat ja Hengen hedelmät ovat sulhasen, matkan aikana antamia lahjoja ja vaikutusta.

Kastetaanko kolminaisuuden vai Jeesuksen vai Jeshuan nimeen?
Kaste kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei ole alkuperäinen kastetapa. Se on kiteytynyt vasta 300-luvulla kirkon käytännöksi oppiriitojen jälkeen ja lisätty Matteuksen lähetyskäskyyn! Samalla hävitettiin muut käsikirjoitukset polttamalla. Ainoastaan Eusebiuksen tekstivariaatio on tästä jäljellä (ks. Haapa, Matteuksen evankeliumi, s 343). Siinä Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä ei mainita lainkaan, ei myöskään kasteesta siinä puhuta, vaan kaikki sisältyy Jeesuksen opetusten pitämiseen. Eusebiuksen käyttämä tekstivaihtoehto on sujuvaa kreikkaa, sensijaan nykyinen hyväksytty tekstimuoto, jota Jeesus itse, ottaen huomioon Hänen muun opetuksensa, ei ole voinut koskaan käyttää, on alkukielen kannalta tökerö! Alkuperäinen Matteuksen kohta siis kuuluu Eusebiuksen mukaan: “Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimessäni ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan täyttymykseen asti.” Tämä Jeesuksen lupaama läsnäolo on välttämätöntä, että ns. kasteprosessi pääsee toteutumaan ihmisen elämässä, kunnes ylösnousemus tapahtuu ja lopullinen uusi luominen on saatettu päätökseen.
Tiedän nyt kuitenkin astuneeni alueelle, missä jo kuulen oikeaoppisuuden kumeaa jyrinää. On kuin vanha demiurgi alkaisi syvyydestä käsin urahdella uhkaavasti. Uskallapas astua tälle alueelle! Tästä on kysymys nimenomaan silloin, kun kajotaan kolminaisuusoppiin. Jeesuksen neitseestäsyntymisen ja ruumiillisen ylösnousemuksen, nämä suoraan Raamatusta luettavat totuudet, voivat papit ja teologit nykypäivänä kieltää virkaansa menettämättä, mutta menepä kajoamaan kolminaisuusoppiin, tuohon kanoonisen Raamatun jälkeen vuosisatojen perästä sorvattuun järkeisoppiin, niin kyllä meteli syntyy! Onneksi tämä ääni on ihmisestä eikä Jumalasta lähtöisin! It dinna veit dajanna”, “on tuomio ja Tuomari myös”, kuuluu Jumalan omaan oikeuteen vetoava aramealainen sanonta (Santala, Kristinuskon juuret II). Hurskas juutalainen korjaa heti mahdollisen valheensa nämä sanat kuultuaan. Meidänkin tulisi korjata ne tulkintavirheet ja suoranaiset totuuden salailuun perustuvat valheet, mitkä eivät tule kestämän iankaikkisen Tuomarin tutkivien silmien edessä. Totuus on Majesteetti ja sen edessä tulee kumartua, vaikka se järkyttäisi taivaita ja maata!
Kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei toki sinänsä ole ketään helvettiin vienyt, onhan siinä kysymys jonkinlaisesta opillisesta keskiarvosta, joka on jättänyt itsekullekin uskovalle liikkumavaraa omakohtaiseen hengelliseen tajuamiseen pelastuksestaan Kristuksessa. Selkeillä vesillä tässä ei kuitenkaan pelastuksen asiassa olla, jos ei jakseta uskoa, että Jumalan ainosyntyisen Pojan, Jeesuksen Messiaan Nimeen kastaminen on riittävä suuren Jumalan yhteyteen pääsemiseksi. Onhan tämä Poika, vaimon siemen, ainoa tie Isän tykö (Jh 14:6). Ainoastaan tässä nimessä on pelastus (Apt 4:12). Kaikkivaltiasta Luojaamme ja Isäämme kunnioitetaan parhaiten tunnustamalla kirkkaasti Hänen itse asettamansa pelastusjärjestys: Pojan – eikä kenenkään muun – kautta saadaan elämä ja tullaan Isän tykö. Pelastukseen ei riitä ihmisen järjen, 'logiigan riemuvoitto', niinkuin kolminaisuusopin oivaltamista on kutsuttu. Siihen tarvitaan ilmoituksen Sana, jonka takana on itse ilmestyksen Henki. Lutherkin opetti, että sellainen oppi, mikä ei perustu ilmestyksen Sanaan, on hylättävä. Niitä raamatullisia asioita, mitkä on sisällytetty kolminaisuusnimikkeen alle, ei tarvitse eikä saakaan kolminaisuusopin kanssa hylätä, vaan ne voidaan opettaa, pitää ja jopa ymmärtääkin selkeämmin muissa yhteyksissä. Mutta itse kolminaisuusoppi on yli Kirjoitusten menevänä järjen päätelmänä ja Kristus-keskeisen pelastustien hämärtäjänä syytä hylätä ja ryhtyä sitä selkeämmin puhumaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä niillä nimikkeillä, terminologialla ja sisällöllä, mitkä Raamattu meille ilmoittaa. Yli Kirjoitusten kurkkiminen ja Jumalasta tietäminen, olkoon se kuinka viisaan tuntuista tahansa, on spiritismiä (tai spiritualismia, kuten ao. harrastajat itse mieluummin uskontoaan kutsuvat).
Onko sitten pätevämpää ottaa, kuten monet ovat tehneetkin, Jeesus-nimen tilalle hepreankielen muoto Jeešuua (engl. kielen transkriptio Jeshua). Ensinnäkin Jeešuua-sanan viimeinen kirjain ei ole a, vaan ajin, jonka oikeaa ääntämistä kukaan ei varmuudella tiedä. Jemenin juutalaisten käyttämä ääntäminen ei onnistu vähällä kummalla länsimaalaiselta, mikä sekin on olettamus oikeasta ääntämistavasta eikä suinkaan todistettu asia. Ne, jotka ovat ottaneet hepreankielen Jeshua-nimen käyttöönsä ja kiivailevat sen puolesta, lausuvat lisäksi kovin kirjavalla tavalla tämän nimen, kuten eräskin Jeshua- nimen käytön puolesta kiivaileva saarnamies (Lindeman) kaseteillaan puhuu toistuvasti Jessuasta! Jos tavoitellaan alkuperäistä, äännettäköön se sitten mahdollisimman tarkasti oikein – eihän muuten ole ollenkaan vakuuttavaa ottaa toisen kielikulttuurin edustajana “ainoaa oikeaa nimeä” käyttöön! Miksi sitten kreikankieleen ja sitä kautta meille suomalaisillekin tuli käyttöön muoto Jeesus? Siihen on yksinkertainen vastaus, jonka kyllä Raamatun kielenkäyttäjät ilman muuta ymmärtävät, mutta jossa yksinkertaiset tässäkin tapauksessa ovat tulleet johdetuksi harhaan. Kreikassa, kuten myös latinassa Jeshua - nimi mielletään naisen nimeksi ja siksi Jumalan Pojasta puhuttaessa pitää lausua Jeesus! Näin myös latinassa esim. Junia on naisen nimi ja Junias miehen nimi!
Todettakoon että esimerkiksi Suomenniemellä kautta vuosisatojen on Jeesus-nimessä pelastuttu ja niin tapahtuu vastedeskin. Ei siihen ole hepreanmuotoista nimeä tarvittu. Vastaavasti Jehovan todistajatkin myöntävät, että käyttämänsä Jehova-nimi ei välttämättä ole oikein äännetty, kuten Jahve-muotoakaan ei ole voitu todistaa välttämättä oikeaksi. Tästä huolimatta he eivät ole luopuneet Jehova-muodosta aivan perustellusti, sillä se on kuitenkin nimi, niinkuin Jumalalla oman ilmoituksensa mukaan on nimi (ha-shem). Tämä perustelu riittää kyllä meillekin Jeesus-nimen kohdalla.
Kastetoimitus suoritetaan siis apostolien esimerkin mukaisesti Jeesuksen Kristuksen (Messiaan) nimeen. Muussa nimessä ei ole pelastusta!

Johanneksen kaste oli Jumalan tahto – ja se tapahtui Jeesuksen Nimeen!
Kastetoimituksella sinänsä ei ole pelastavaa merkitystä, kuten edellä totesimme. Sillä on voimakas symbolinen merkitys, johon kyllä liittyy pelastuksen säilyttämisen osatekijöitä. Se on tunnustustoimi, julkinen tunnustautuminen liittymisestä kohtalon yheyteen sen Herran kanssa, joka on sanonut:

Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa” (Mt 10:32s).

Kastetoimitus merkitsee todella radikaalia sanoutumista irti kaikesta menneestä, koski se sitten ihmisen menneisyyteen kuuluvaa ulkonaista elämää tai entistä uskonnollista elämää. Se merkitsee täydellistä menneisyyden siltojen polttamista, leirin ulkopuolelle menoa, Kristuksen pilkan ja häväistyksen päälle ottamista. Tästä on erinomaisena esimerkkinä Johanneksen suorittama kaste, jonka Jeesus sanoi olevan Jumalan aivoitus ja tahto:

“Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.” (Lk 7:30).

Se on sitä vielä tänäkin päivänä. Tämä edellyttää kuitenkin hieman laajempaa perustelua.
Jeesukselta, joka ei ollut saanut maallikkona toimintaansa varten minkäänlaista valtuutusta sen ajan hengelliseltä johdolta, ei pappisvihkimystä (ordinaatio) sen paremmin kuin kutsua virkaan (vokaatio), tulivat nämä 'kirkolliset johtajat' kysymään valtuutuksia:

"Ja kun hän oli mennyt pyhäkköön, tulivat hänen opettaessaan ylipapit ja kansan vanhimmat hänen luoksensa ja sanoivat: “Millä vallalla sinä näitä teet? Ja kuka sinulle on antanut tämän vallan?”Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä vallalla minä näitä teen. Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?” (Mt 21:23-25).

Miksi Jeesus esitti vastakysymyksen? Sentähden, koska Johannes oli samalla tavalla ilman 'kirkollisten viranomaisten' valtuuksia vaatinut jokaista kääntymään entisestä elämäntavastaan, muuttamaan mielensä ja sanoutumaan irti kaikesta entisestä, myöskin uskonnollisista tukipylväistä, joista tärkein oli valittuun kansaan, Aabrahamin lapsiin kuuluminen. Ne eivät riitä Jumalan tahdon tekemiseen. Senvuoksi niistä on sanouduttava kertakaikkisesti irti. Kaste Jordanissa oli tästä ulkonaisena merkkinä. Tämä oli Jumalan vaatimus valittuun kansaan, sen ajan uskoviin nähden ja se merkitsi punaista vaatetta, kuin taisteluhansikkaan heittämistä vasten ylipappien ja vanhinten kasvoja. Johanneksen toimintahan leimasi heidät opettajina ja Jumalan tahdon välittäjinä vääriksi opettajiksi! Ainoastaan, jos he olisivat tunnustaneet Johanneksen (tai Jeesuksen) Kristukseksi, Eliaaksi tai profeetaksi, josta Mooses oli puhunut (Jh 1:25, 5 Ms 18:18s), olisivat he voineet säilyttää kasvonsa. Mutta sitähän he eivät suostuneet tekemään. Jeesuksen oli siis turha ruveta näille hengellisen elämän johtomiehille perustelemaan valtuuksiaan, jotka olivat suoraan taivaasta, koska nämä eivät sitä tunnustaneet Johanneksenkaan kohdalla.
Mutta Johanneksen kaste oli taivaasta. Se oli Jumalan vaatimus ja tahto silloisille valitun kansan jäsenille, Jumalan lapsille ja sitä se on vielä tänäkin päivänä.
Miksi sitten erotetaan ns. kristillinen kaste ja Johanneksen kaste toisistaan? Tänä moninaisten kasteopetusten todella sameitten vesien aikana on syytä selkeyttää määrättyjä linjoja tässä asiassa. Se kyllä merkitsee todella radikaalia sanoutumista irti nykyisestä sakramenttiopista, jonka kautta esimerkiksi kastetoimitus vaikuttaa maagisena toimituksena ilman parannuksen tekoa, ilman katumista ja kääntymistä vain persoonattoman toimituksen kautta, jonka pappi jonkinlaisen noidan asemassa toimittaa. Tämä on ristiriidassa yleisen moraalilainkin kanssa. Siteeraan vain kuuluisaa sosiologia, Edward Westermarkia:

“Kasteeseen ja ehtoolliseen yhdistettyä pelastavaa vaikutusta ei voida osoittaa moraalisesti oikeutetuksi. Vanhurskas Jumala ei anna anteeksi syntiselle, jollei hän kadu, ja jos hän katuu, hän saa anteeksi ilman mitään ulkonaisia menoja. Katumuksesta ei puhuta paljoakaan näitten sakramenttien yhteydessä. Kasteen yhteydessä sitä toivottiin aikaisemmin käännynnäisiltä... Kun käyttöön otettiin lasten kaste, ei katumusta voitu tietysti nimellisestikään vaatia siltä, joka aiottiin kastaa” (Westermark, Kristinusko ja moraali, s. 279s).

Tällaiseen sekaannukseen on jouduttu, kun Johanneksen kaste ja kristillinen kaste on asetettu toistensa vastakohdiksi, jopa toisensa poissulkeviksi. Jos otamme todesta Jeesuksen sanan, että Johannes julisti Jumalan vaatimusta ja tahtoa kastaessaan ihmisiä, meidän ei ole lupa hyljätä Johanneksen kastetta, vaan Raamatun ilmoituksesta käsin etsittävä vastausta siihen, mikä todella on Jumalan tahto kasteasian kohdalla. Jos lähdemme siitä, että uuden liiton kansalle ei ole määrätty mitään taianomaisesti, maagisesti vaikuttavia rituaaleja, joiden kautta Jumalan armo saavutetaan, vaan että saamme konkreettisesti tarttua Jumalan lupauksiin ja kohdata uskon kautta elävän Jumalan vaikutuksen elämässämme, voimme luomiskertomuksesta käsin tulkita järjellisesti ja ilman pakanallisia noitamenoja Raamatun ilmoitusta. Onhan kirjoitettu:

“Sillä ei ole noituutta Jaakobissa eikä tavata taikuutta Israelissa” (4 Ms 23:23) ja “Tämä on teidän järjellinen (logigon looginen) jumalanpalveluksenne” (Rm 12:1).

Asiaan saamme valaisua Apostolien tekojen 19. luvusta, missä tämä ongelma on esillä. Jos hyväksytään yleisesti vallalla oleva lukutapa, jonka mukaan Paavali kastoi noin 12 miestä uudelleen, meidän on samalla hyväksyttävä kastetoimitusrituaali todella jokaisen kohdalla välttämättömäksi pelastuksen ehdoksi. Mutta silloinhan jopa Jeesuksen valitsemat apostolitkin jäävät pelastuksen ulkopuolelle, sillä Johanneksen kasteen jälkeen yhtäkään heistä ei kastettu uudestaan Jeesuksen nimeen! Ei ainakaan Raamattu (eikä myöskään perimätieto) kerro tällaisesta. Mutta on toinenkin lukutapa! Ns. Kaarle XI:n selitysraamatussa (Stockholm 1865, tredje delen) Apt 19:n luvun jakeet 2-7 on selitetty näin:

2. Och han sade till dem: Hafwen I fått den helige Ande*, sedan I trodden? sade** de till honom: Wi hafwa icke ens hört, om någon helig Ande är till#. Joh 7:39. Apg 10:44.
*detta bör förstås om Andens synnerliga och underbara gåfwor, såsom att tala med åtskilliga tungomål, helbregdagörelsens gåfwa, hwilka, efter Christi himmelsfärd, gåfwos åt de trogna i synlig måtto, k. 2:38; 8:17; 9:17; 10:44; 1 Cor 12:9,f., efter Christi löfte, der ordetAndesålunda tages, k. 1:5; Joh 7:39.
**Gr.: “men de sade”; sammaledes v. 3.
#detta förstås ingalunda om Gud den helige
Andes wäsende och person, utan om Hans synliga undergåfwor; emedan Paulus frågade om Andens synliga gåfwa svarade de, att de ännu icke woro underrättade, om den helige Ande i måtto war utgjuten, v. 6. Eljest kunde den helige Andens person icke wara dem okunnig, emedan de uti den heliga Treenighetens namn woro af Johannes döpta, se Matt 3:11; Joh 3:5, och hade hört det, som propheterna hafwa talat genom de helige Andes ingifwelse, 2 Sam 23:2.

2. Ja hän sanoi heille: “Saitteko Pyhän Hengen* silloin, kun te tulitte uskoon?” Niin he sanoivat** hänelle: “Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan#”.
*tällä tulee ymmärtää Hengen erikoisia ja ihmeellisiä lahjoja, kuten puhumista monilla kielillä, terveeksitekemisen lahjaa, mitkä Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen annettiin uskollisille näkyvällä tavalla, 2:38; 8:17; 9:17; 10:44; 1 Kr 12:9ss, Kristuksen lupauksen mukaan, missä sana “Henki” siten käsitetään, 1:5; Jh 7:39.
**kreik. “mutta he sanoivat”; samoin j. 3.
#tällä ei suinkaan ymmärretä Jumalan Pyhän Hengen olemusta ja persoonaa, vaan Hänen näkyviä ihmelahjojaan; koskapa Paavalin kysyessä Hengen näkyvistä lahjoista, niin he vastasivat, ettei heille vielä ollut annettu tietoa, josko Pyhä Henki sillä tavoin oli vuodatettu, j. 6.
Muuten Pyhän Hengen persoona ei ollut heille tuntematon, kun kerran Johannes oli kastanut heidät pyhässä Kolminaisuuden nimessä, ks. Mt 3:11; Jh 3:5, ja he olivat kuulleet, mitä profeetat olivat puhuneet Pyhän Hengen vaikutuksesta, 2 Sm 23:2.


3. Och han sade till dem: Hwarmed ären I döpta*? De sade: Med Johannis döpelse**. Matt 3:11. Mark 1:4,8. Luk 3:16. Joh 1:26. Apg 1:5. 11:16.
*Gr.: L. “hwartill ären I döpta”? d.ä. när I genom döpelsen ären upptagna i församlingens gemenskap, uti hwilken lära, af hwem och hwartill ären I underwisade, och hwartill bekänden I eder ? 1 Pet 3:21.
**Gr.: till “Johannis Döpelse”, d.ä. efter Skriftens sätt att tala, 1 Kor 10:2, af Johannes, hwilken hade underwisat dem om Messie tillkommelse, och stadfästat sin lära med döpelsen, v. 4, och dessa woro i detta lika med Apollos, k. 18:25.

3. Ja hän sanoi: “Millä kasteella te sitten olette kastetut*?” He vastasivat: “Johanneksen kasteella**”.
*kreik. “mihin olette kastetut”? so. kun te kasteen kautta olette otetut seurakunnan yhteyteen, missä opissa, kenestä ja mihin teidät on opetettu, mihin te silloin tunnustaudutte? 1 Pt 3:21.
**kreik. “Johanneksen kasteeseen”, so. Kirjoitusten mukainen tapa puhua, 1 Kr 10:2, Johanneksesta, joka oli opettanut heitä Messiaan tulosta ja vahvistanut oppinsa kasteella, j. 4, ja nämä olivat tässä yhtäläisiä Apolloksen kanssa, 18:25.


4. sade Paulus: Johannes döpte* med bättringens döpelse och sade folket, att de skulle tro den, som komma skulle efter honom**, det är Christus Jesus#.
*Gr.: “Johannes döpte väl”; af deras ord och swar anställer Paulus en nogare underwisning om Johannis döpelse, icke att han wille gifwa dessa lärjungar något twifwelsmål om densamma, till att låta sig ånyo döpa, utan han fast mera upphöjer och beprisar här Johannis döpelse, såsom ett kraftigt salighetsmedel, af Gud instiftadt, Matt 21:25, hwilken såsom den af apostlarne förrättade döpelsen, skedde i Christi namn, Gal 3:23, ehuru i Johannis tid, hwarpå icke följde Andens underbara utgjutelse, hwilken war förwarad till dess Jesus war förklarad, Joh 7:39.
**som väl allaredan war född, men straxt derefter offentligen skulle anträda det embetet, till hwilket Han war kommen i werlden och uppenbara sig, k. 1:5; 11:16; Matt 3:11; Mark 1:8; Luk 3:16; se Joh 1:26,27.
#Johannes, såsom Christi förelöpare, sedan han genom sina botpredigningar hade beredt menniskornas hjertan och fört dem till en sann syndakännedom, Luk 1:76,77, lärde han dem ock om Guds lam, som skulle borttaga werldens synder, Joh 1:29, och syndernas förlåtelse, Luk 24:47.

4. Niin Paavali sanoi: “Johannes kastoi* parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä**, se on, Jeesukseen#”.
*kreik. “Johannes kastoi tosin”; heidän sanojensa ja vastauksensa johdosta Paavali panee toimeen tarkemman opetuksen Johanneksen kasteesta, ei, että hän tahtoo näille oppilaille antaa mitään epäilystä sen suhteen, että antaisivat kastaa itsensä uudelleen, vaan hän pikemminkin korottaa ja ylistää tässä Johanneksen kastetta voimallisena, Jumalan asettamana pelastuksen välineenä, Mt 21:25, mikä apostolien toimittamana kasteena tapahtui Kristuksen nimeen, Gl 3:23, joskin Johanneksen aikana sen jälkeen ei seurannut Hengen ihmeellistä vuodatusta, mikä oli säilytetty siihen saakka, kunnes Jeesus oli kirkastettu, Jh 7:39.
**joka tosin oli jo syntynyt, mutta pian tämän jälkeen tulisi julkisesti ryhtymään siihen palvelustehtäväänsä, mihin Hän oli saapunut maailmassa ja silloin ilmestyäkseen, 1:5; 11:16; Mt 3:11; Mk 1:8; Lk 3:16; ks. Jh 1:26,27.
#Johannes, Kristuksen edelläkävijänä, sitten kun hän parannussaarnojensa kautta oli valmistanut ihmisten sydämiä ja johtanut heitä tosi synnintuntoon, Lk 1:76,77, opetti hän heitä myöskin Jumalan Karitsasta, joka tulee ottamaan pois maailman synnit, Jh 1:29, ja syntien anteeksiantamuksesta, Lk 24:47.

5.
Och de* det hörde, täto de döpa** sig i Herrans Jesu namn#.
*Gr.: “men de som detta hörde”, neml. de som kommo för att höra Johannis predikan och woro hans lärjungar, de blefwo af honom döpta, ty här, v. 5, förmäler ännu Paulus, hwad döparen i sin tid wid döpelsens förrättande iakttagit, neml. huru han först underwisade sina åhörare om den, som skulle komma, v. 4, genom händers påläggande meddelade den helige Andes undergåfwor, såsom det skedde, k. 8:15-17; se k. 11:15-17.
**Gr.: “blefwo de döpta”, neml. af Johannes, v. 3.
#se k. 8:16; d.ä. att de wille erkänna densamme Jesus, som Johannes förehöll dem, för sin salighets begynnare och fulländare, Hbr 12:2.

5. Sen kuultuaan he* ottivat kasteen** Herran Jeesuksen nimeen#.
*kreik. “mutta ne jotka tämän kuulivat”, nimittäin ne, jotka tulivat kuulemaan Johanneksen saarnaa ja olivat hänen opetuslapsiaan, ne hän siten kastoi, sillä tässä, j. 5, Paavali vielä kertoo, mitä kastaja aikanaan kastetta toimittaessaan on ottanut huomioon, nimittäin kuinka hän ensin opetti kuulijoitaan siitä, mikä piti tulla, j. 4, kätten päällepanemisen kautta tiedotti Pyhän Hengen ihmelahjoista, kuten tapahtui, 8:15-17; ks. 11:15-17.
**kreik. “he tulivat kastetuiksi (pass.)”, nimittäin Johanneksen toimesta, j. 3.
#ks. 8:16; so. että he tahtoivat tunnustaa saman Jeesuksen, josta Johannes muistutti heitä, oman pelastuksensa alkajaksi ja täyttäjäksi, Hb 12:2.


6. Och Paulus lade händerna dem*, kom den helige Ande öfwer dem**, och de begynte tala med tungomål# och propheterade##. Apg 2:4. 6:6. 8:17. 10:46. 11:15.
*neml. dessa Ephesier och med bönen för dem hos Gud anhöll, k. 8:17, men han döper dem icke ånyo, ty det är allenastett dop”, Eph 4:4.
** besynnerligt sätt uti sina gåfwor, k. 10:44.
#d.ä. främmande språk, hwilka den helige Ande uti ett ögonblick lärde dem, k. 2:4.
##d.ä. utlade prophetiska skrifter, talande om trons höga hemligheter, 1 Kor 11:4; 14:1.

6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen*, tuli heidän päällensä Pyhä Henki**, ja he puhuivat kielillä# ja ennustivat##.
*nimittäin näiden efesolaisten päälle ja rukouksin pyysi heille Jumalalta, 8:17, mutta hän ei kasta heitä uudelleen, sillä on ainoastaan “yksi kaste”, Ef 4:4.
**erityisellä tavalla lahjoissaan, 10:44.
#so. vieraita kieliä, joita Pyhä Henki silmänräpäyksessä opetti heille, 2:4.
##so. selittivät profeetallisia kirjoituksia, puhuen uskon korkeita salaisuuksia, 1 Kr 11:4; 14:1.

7. Och alla dessa woro wid tolf män.
7. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.

*

Tässä ns. Kaarle XI:n selitysraamatun lukutavassa on siis Apt 19:5 5 "Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen" ymmärretty Paavalin puheen jatkoksi ja selostukseksi Johanneksen toiminnasta. Loppulainausmerkki kuuluu siis vasta tämän jakeen loppuun. Tämä lukutapa on täysin oikeutettu, sillä alkuperäisissä käsikirjoituksissa ei ole välimerkkejä eikä lausejakoa, jopa sanatkin on useimmiten kirjoitettu samaksi pötköksi. Mutta tästä lukutavasta seuraa, että Paavali ei välttämättä kastanut miehiä uudelleen. Hän antoi syvemmän ymmärtämyksen Johanneksen kasteesta ja kelpuutti sen täysin riittäväksi ns. kristilliseksi kasteeksi, kunhan se tapahtuu Jeesuksen nimeen! Tähän nimeen itse asiassa Johanneskin kasteensa toimitti, vaikkei se tapahtunutkaan jonkin “käsikirjan” mukaisella kaavalla ja lauserakenteilla, vaan yksinkertaisella opetuksella kehoittaen uskomaan Häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä.
Paavalin selventävää opetusta seurasi se, mistä Johannes oli opettanut: “Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä” (Mk 1:8). Tästä Johanneksen lauseesta näkyy vesikasteen ja Pyhän Hengen kasteen ero. Vesikaste tapahtuu ihmisen tekemänä: Johannes sanoo: Minä kastan vedellä”, kun taas Hengen kaste tulee Jeesukselta: Hän kastaa Pyhällä Hengellä”. Vesikaste on siis ihmisen teko, muttei mitenkään silti turha, sillä se on parannusta ja uskoa seuraava teko. “Usko ilman tekoja on kuollut” (Jk 2:26). Teot eivät ketään pelasta (Rm 4:5). Niinpä ei vesikastekaan ole pelastava teko, mutta teot ovat luonnollinen seuraus elävästä uskonyhteydestä Jeesukseen. Ryövärin teko ristillä ei voinut tulla ilmi kasteen ottamisena, mutta se ilmeni siinä, että hän (eräitten luotettavien käsikirjoitusten mukaan) tunnusti Jeesuksen Häntä julkisesti pilkkavan toisen ryövärin kuullen Herraksi (Kyrios) ja uskoi Jeesuksen kuolleistanousemiseen. Hänhän pyysi Jeesusta (jota siis puhutteli eräiden käsikirjoitusten mukaan Herraksi!) muistamaan itseään, kun Hän tulee valtakuntaansa, siis nousee ylös. Nämä ryövärin uskon teot riittivät ja ovat riittäneet aina ja kaikkialla jokaisen ihmisen pelastukseen, kuten Paavali tästä kirjoittaa:

“Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Rm 10:9)!

Johanneksen kastetoimintaan liittyi vielä eräs selventävä piirre. Johannes sanoi tulleensa vedellä kastamaan, että Jeesus tulisi julki Israelille (Jh 1:31). Johannes ei voi tarkoittaa tässä pelkkää vesikastetoimitusta, vaan laajemmassa mielessä koko sitä opetusta, minkä keskeinen sisältö oli todistus Jumalan Karitsasta, joka tulee ottamaan pois maailman synnin (Jh 1:29). Kastetoimitus sinänsä, sen paremmin uskovien kuin lapsikastekaan ei ole koskaan saanut taivaita aukenemaan, sillä silloin olisi Pyhällä Hengellä täytettyjä ihmisiä kirkot täynnä ja maailma olisi aikoja sitten käännytetty. Sakramentaaliset toimitukset ex opere operato (toimitus toimituksen vuoksi) kuuluvat pikemminkin pakanuuden puolelle kuin uuden liiton elävään seurakuntaan, missä tulee elää konkreettisista, lihaksitulleista todellisuuksista eikä maagisesti vaikuttavista rituaaleista.
Mutta kun aika oli täytetty, avautuivat taivaat ja Pyhä Henki kyyhkysen muodossa laskeutui pysyvästi Jeesuksen päälle juuri Johanneksen kastetoimituksen hetkellä vahvistaen näin Johanneksen opetuksen Jumalan Karitsasta, “joka ottaa pois maailman synnin”, olevan taivaasta. Jumalan Valittu (Jh 1:34 “Jumalan Poika” tulee kääntää tässä tällä sanalla) tuli ilmi Israelille nimenomaan Pyhän Hengen näkyvän ilmestymisen kautta. Niin myös todelliset Jeesuksen opetuslapset tulevat 'ilmi' sellaisen kasteopetuksen alla, missä Jeesus konkreettisesti pääsee kastamaan Pyhällä Hengellä, niin kuin Johannes edeltä sanoi.

On olemassa ykseyden silta veden yli

”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste”. (Ef 4:5)

Juutalaisessa jeshiva-koulussa, bet hamidrash'issa, “tutkimisen talossa” eräs Raamatun tutkimisen periaate kuuluu: “Kun kaksi päänäkemystä näyttää olevan ristiriidassa keskenään, teidän on pantava ne väliaikaisesti syrjään ja toivottava, että lopulta löydetään kolmas näkökanta, joka on sopusoinnussa näiden kahden kanssa” (Zwirn, RABBI JA MESSIAS).
Tunnettua on, kuinka suuret ja sovittamattomat näkemyserot vallitsevat lapsi- ja uskovien kasteen kannattajien välillä. On aivan ymmärrettävää, ettei kumpikaan puoli halua lähteä kompromissien tielle. Edellä käsitelty kolmas näkökanta, joka korostaa kasteen merkityssisältöä ja siinä tapahtuvaa jatkuvaa Jumalan työtä läpi uskovan elämän, antaa ratkaisun tähän ongelmaan.
Efesolaiskirjeen kohtaa “Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste” on kasteen kohdalla tulkittu yleensä vain siten, että Paavali tarkoittaa ainoastaan kerran suoritettavaa kastetoimitusta, jota ei saa Jumalan työnä mennä uusimaan. Tämän korostamisessa on eksytty väärille teille. Paavali ei tässä puhu kastetoimituksen, vielä vähemmän uskon lukumäärästä, vaan hän puhuu kasteen sisällöstä ja merkityksestä. Kreikankielen yksi-sana, heís, merkitsee paitsi ”yksi”  myössam”' (ks. Lk 12:52, Rm 3:30). Aivan kuten kreikan sanalla ánoothen on kaksi merkitystä, jotka molemmat näkyvät myös käännöksessä ('uudesti' ja 'ylhäältä', Jh 3:3), tulisi myös tämä heís-sana kääntää niin että molemmat merkitykset näkyvät, sanaparilla “yksi ja sama”. Paavali puhuu siis tässä Efesolaiskirjeen kohdassa koko kasteen prosessista, että se on yksi ja sama. Se on koko ihmisen ajallisen elämän kattava, Jumalasta käsin tapahtuva pelastusteko, mikä tulee erityisesti ilmi kristillisen seurakunnan keskellä yksityisen ihmisen ja koko seurakunnan uskossa. Näin ollen pelastusehdoksi tuleekin kasteen sisällön toteutuminen uskon kautta ihmisen elämässä eikä varsinainen “oikein, oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä” suoritettu kastetoimitus. Sitä juuri Markuksen 16:16 “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” viestittää. Joka uskoo niin, että kasteprosessi toteutuu hänessä Jumalan toimesta (kreik. baptistheís “kastetaan” on passiivimuoto, pass. 1. aor.), tulee pelastetuksi (kreik. soothéesetai “pelastuu” on futuurissa, pass. fut.), muutoin siis, joka ei usko näin, tuomitaan kadotukseen.
Itse asiassa Markuksessa oleva Jeesuksen lähetyskäsky (Mk 16:15ss) on hyvin ohjelmallinen ja varoittava. Se ei ole vain ajallisuutta koskeva ja siihen sidottu käännytyskäsky, vaan lopunajallinen, ylösnousemukseen ja lopulliseen tuomion jälkeiseen pelastuksen aikaan tähtäävä julistuskäsky. Kreikan sanaa keerýssoo (julistaa, saarnata, kuuluttaa) ja siitä muodostettua substantiivia keérygma (julistus, saarna) VT:n kreikankielisessä käännöksessä Septuagintassa, missä nämä sanat muuten ovat suhteellisen harvinaisia, käytetään ennustuksissa tulevista tuomioista ja Herran päivästä (Hoos 5:8; Jooel 2:1; Joona 3:2). Käsky “saarnatkaa (kreik. keerýksate) evankeliumia” koko luomakunnalle sisältää evankeliumin 'julkihuutajille', airueille (kéeryks) kehotuksen julistaa evankeliumi varoittavasti täysipainoisena niin, että siihen uskova ei ilman sitoutumista kohtalonyhteyteen Kristuksen kanssa, ilman vanhan ihmisen kuolemaa, voi pelastua. Joka siten uskoo, että antaa vanhan ihmisensä kuolemaan eli suostuu ottamaan joka päivä ristinsä seuraten Jeesusta, sitä uskoa seuraavat myös merkit. Sensijaan toimitususkoa ne eivät seuraa! (Vrt. Kreikan kansalaiset olivat ékkletoi, airuen ulos ja yhteen kutsumat, ékklesia “uloskutsuttu” tarkoitti näiden yhteen kutsuttujen kokousta. UT:ssa ékklesia tarkoittaa seurakuntaa ja se on vastine heprean kahal-sanalle, joka tarkoittaa myös kokoonkutsuttua kokousta.)
Etsimättä tulee mieleen ryövärin pelastuminen ristillä. Hän tuli kastetuksi Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ilman ulkonaista kastetta. Kasteen sisältö, mikä on aina Jumalan teko, toteutui hänen elämässään siten, että hän mielenmuutoksen ja kääntymyksen kautta, uskomalla Jeesuksen ylösnousemukseen, tuli vedestä osalliseksi. Toisin sanoen voimme ilmaista asian niinkin päin, että ilman kastetta ryövärikään ei päässyt paratiisiin!
Niin kauan kuin varsinainen kastetoimitus, olipa se sitten lapsikaste, uskovien kaste tai upotuskaste ja näissä käytettävä liturginen kaava mikä tahansa, nähdään pelastuksen ehtona, ollaan umpikujassa. Lapsikasteen kannattajat ovat kautta aikojen tuominneet perusteettomasti ja väärin uudestikastajiksi uskovien ja upotuskasteen kannalla olevat, vaikka hekin yleensä ovat opettaneet vain yhtä ainoaa kastetta, jota ei tarvitse uusia. Tällaisen herjan heittäminen ja toisaalta vetoaminen pappien auktoriteettiin ja valtakirkkojen kastekäytäntöön ei ole koskaan edistänyt kasteesta käytävää keskustelua varsinkaan niiden kohdalla, jotka haluavat pitäytyä yksin Raamatusta saamiinsa opetuksiin. Mutta uskovien kasteen kannalla olevat eivät ole myöskään huomanneet, että heillä lapsikasteen kannattajien kanssa on itse asiassa sama oppi, ainoastaan kastekäytännössä ja sen sijoittamisessa uskon jälkeen on eroa. He yleensä opettavat samoin kastetoimituksen pelastavaa merkitystä ja että kastetoimitus on portti seurakuntaan. Opissa perisynnistä on tietenkin eroa. Siinä lieneekin yksi syy, miksei yhteistä säveltä ole löytynyt. Mutta kun oppi kastetoimituksen merkityksestä on pääosiltaan sama ja itseasiassa istutaan samassa veneessä, toiset tosin keulassa, toiset perässä, kummallakaan ei ole perusteita turhentaa toistensa toimituskäytäntöä. Yhtä huteralla pohjalla ovat molemmat tieten tai tietämättään pitäessään yllä tällaista, kasteeseen liitettyä maagista, rituaalipohjaista merkityskäytäntöä. Sanottakoon vielä kerran: Ei konsteilla eikä tempuilla, olkoot ne kuinka pyhän tuntuisia tahansa, saada aikaan pelastusta, – siihen tarvitaan elävä usko, jota seuraavat konkreettiset uuden elämän ilmentymät ja vaikutukset. Ne taasen eivät ole niin salattuja, etteikö asianomainen ja myös ympäristö voisi niitä tuntea ja kokea todeksi.
Kastetoimitus on ihmisen puolelta suoritettu teko. Siitähän Pietarikin sanoo selvästi (1 Pt 3:20-21), että se on hyvän omatunnon pyytämistä Jumalalta. Ei siinä Jumala ole pyytämässä keneltäkään eikä kenellekään hyvää omaatuntoa, vaan ihminen! Ja kun ihminen pyytää, se on ihmisen teko eikä Jumalan. Tässä Pietarin kirjeen kohdassa itse asiassa ei kuvatakaan itse kastetoimitusta Nooan ja hänen perheensä kohdalla, yhtäkään heistä ei upotettu veteen, ei vihmottu eikä valeltu. Löydettyään armon (chen), astui Nooa perheensä kanssa arkkiin ja pelastui sen avulla rutikuivana hukuttavien vetten yli uuden elämän aamuun, samalla kun vanha maailma vertauskuvana vanhan ihmisen kuolemasta tekoineen peittyi veden alle ja hukkui. Armon löytäminen ja arkkiin astuminen kuvaa parannusta ja uskoa. Se, että uhrilihan tuoksu miellytti Herraa, merkitsi, että sovituksen kautta Nooa vielä tämän arkkioperaation, ”toimituksen” jälkeenkin osoitti olevansa niitä, jotka tarvitsevat pyytää hyvää omaatuntoa niin kauan kuin tässä vanhassa synnin ruumiissa eletään. Näin Nooa kelpaa erinomaiseksi esikuvaksi uskovasta ihmisestä, joka on suostunut Jumalan työn alle, jossa Jumalan aikaansaama ja vaikuttama kasteprosessi riisuu vanhaa ihmistä omasta pyhyydestään, teoistaan ja rituaaleistaan ja ajaa turvautumaan armoon ja pyytämään hyvää omaatuntoa Jumalalta. Se on mahdollista saada vain todellisen Jumalalle kelvanneen “suloisen tuoksun” (1 Ms 8:21), Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja kuolleista nousemisen kautta. Uskon kautta astutaan tuohon ainoaan pelastuksen arkkiin, Jeesukseen Kristukseen ja noustaan Hänen kanssaan sitten aikanaan uuteen ylösnousemuksen aamuun, jolloin kaikki vanha on kadonnut ja uusi sijaan tullut.
Siis vielä kerran: kastetoimituksella sinänsä ei ole pelastavaa merkitystä, se on ihmisen teko eikä sen käytännöstä saa tehdä pelastuksen ehtoa. Kasteen sisällön toteutuminen ihmisen elämässä sen sijaan on pelastuksen ehto ja uskon kautta tapahtuva Jumalan teko, niinkuin sitä tarkoittavat 1 Pietarin kirjeen sanat:

“Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta” (1 Pt 3:21-22).

Kun kasteen sisällön toteutuminen jo uskovan ihmisen elämässä varmistaa lopullisen pelastuksen, on itsestään selvää, että kastetoimitus ei ole mikään portti tai ovi seurakuntaan. Kristuksen ruumiiseen, Jumalan seurakuntaan, jota Herra itse rakentaa, ei liitytä eikä siihen liitetä millään toimituksella, vaan siihen synnytään. Uudestisyntynyt Kristukseen uskova voi kuitenkin valvomattomuutensa ja epäuskonsa tähden jäädä taipaleelle. Jos oksa ei pysy viinipuussa, niin kuin Jeesus varoitti (Jh 15:4ss), elämä karkaa ja risut jäävät jäljelle. Kasteprosessin toteutuminen varmistaa lopullisen pelastuksen ja on todella ahdas portti ja kaita tie uuteen, ylösnousemuksen jälkeiseen elämään.
Kuinka sitten pienten lasten käy? Lapsi on syntymästään saakka syntynyt myös Kristuksen sovitustyön yhteyteen ja kutsuttu opetuslapseuteen aivan samoin kuin käärmeen vaikutuksen ja synnin alaisuuteen. Tämän vuoksi häntä ei Kristuksen sovitustyön yhteyteen tarvitse erikseen varsinaisella kastetoimituksella siirtää. Hän on jo siinä! Toista Golgataa ei tarvita. Tätähän evankeliumin sisältö on. Jokainen ihminen, nuori ja vanha, riippumatta, kuka hän on, olipa hän tehnyt hyvää tai pahaa, aina linnan kundeista siivosyntisiin ja vanhurskaihin saakka, on päästetty Jumalan Pojan verellä synneistään (Ilm 1:5) jo lähes 2000 vuotta sitten ja saavat (vastaanottavat, kreik. labeín 'ottaa vastaan', ks. esim. Jh 13:20) uskomalla Häneen synnit anteeksi (so. irtipääsyn syntisyytensä hallintavallasta ja kasteprosessin päätöksenä lopullisen vapautumisen turmeltuneesta luonnostaan) ja perintöosan pyhitettyjen joukossa (Apt 26:18). Evankeliumiin sisältyy, että uskon kautta saadaan ottaa vastaan jo aikaisemmin valmiiksi hankittu asia. Silloin kun lapsi Jumalan sallimuksesta kuolee ennen aikaansa, pienenä, ennen ulkonaista kastetoimitusta, tulee hän tästä huolimatta kastetuksi Kristuksen kuolemaan, sillä Kaikkivaltiaan teko hänen kuolemansakin on. Henkilökohtaista kääntymistähän lapsi toisaalta ei tietenkään tarvitse, sillä hän on sellaisenaan Jumalan kuninkuuden, valtakunnan alainen, kuten Jeesus tämän asian ilmaisi (Mt 19:14). Sehän merkitsee sitä, että kasteprosessi, vanhan perityn turmeluksen riisuminen tapahtuu hänessä Jumalan tekona ilman ulkonaista kastetoimitusta.
Tässä yhteydessä on hyvä todeta kaksi asiaa. Lukuisille lapsikasteen kannalla oleville Herra on antanut Pyhän Henkensä ja toisaalta ne, jotka ovat kastattaneet itsensä ja samalla kieltäneet lapsena saadun kasteensa merkityksen, ovat myöskin täyttyneet Pyhällä Hengellä. Näin ollen Jumala ei ole sulkenut taivastaan kumpaistenkaan kohdalla eikä 'kuumaa kiveä' heidän niskaansa heittänyt. Onpa jopa runsaasti siunannut molempien työtä ja väkeviä Jumalan ihmisiä löytyy kummastakin leiristä. Löytyypä esimerkkejä jopa useammankin kerran kastetuista Jumalan ihmisistä. Mainittakoon tässä erityisesti maailmankuulu evankelista Billy Graham, joka oman elämäkertansa mukaan kastettiin ainakin kolme kertaa eikä hänen silti tarvinnut parannusta tehdä ylimääräisistä kasteistaan. Jumala on siitä huolimatta tunnustautunut hänen työhönsä aina näihin päiviin saakka! Vilpittömällä mielellä, ei tahallaan, eri leireissä, saman Raamatun äärellä, puolustetaan omaa näkemystä! Onko Jumala siis suurpiirteisesti hyväksynyt molemmat kastetavat. Tästä ei ole kysymys. Tähän on syytä lainata edellä viitattu 1 Ms 8:21-22:

"Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: “En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.
Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.”

Huolimatta siitä, että ihmisten ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, Herra ei välittömästi puutu kaikkiin heidän edesottamuksiinsa. Kylväminen ja leikkaaminen saavat jatkua riippumatta menetelmistä ovatko ne hyvät tai huonot. Ihmisen oma asia on, jos hän jatkaa sirpillä vielä senkin jälkeen, kun viikate tai puimuri on keksitty. Tämä pätee myöskin hengelliseen työhön nähden. Jos näemme, että hengellinen työ takeltelee eikä etene, jos taivas pidättää satonsa, on syytä etsiä Jumalan Sanasta ja rukouksesta ohjausta, mihin suuntaan tulee suunnistaa, missä parannusta tehdä tai korjata kurssia eikä vain jäädä junnaamaan omissa perinteissään.
Onkin syytä kysyä, eikö ihmisten kesken olisi syytä harjoittaa sallivampaa asennoitumista toisiaan kohtaan? Varsinkin, kun näiden jyrkkien rintamalinjojen välistä on löydettävissä yhteinen silta, ilman että kummankaan tarvitsisi tuntea lähteneensä kompromissien tielle? Sitä siltaa ovat menneitten aikojen monet pyhät kulkeneet perille saakka huolimatta oikeaoppisesta tai vähemmän oikeaoppisesta kastetavasta. Jopa ilman ulkonaista kastetoimitustakin ilmeisesti jotkut muutkin kuin ristin ryöväri ovat päässeet perille. He ovat suostuneet kohtalonyhteyteen Kristuksen kanssa sekä kuolemassa että elämässä ja kulkeneet näin kaitaa tietä ja ahtaan portin kautta uuden elämän aamuun. Todellinen kaste, Jumalan toimittamana, on päässyt toteutumaan heidän elämässään. Tietysti oman kastetoimitustavan väärien korostusten myöntäminen voi monille olla vaikea kompastuskivi. Kuitenkin ylösnousemuksen jälkeen ei tätä asiaa tarvitsisi sitten enää käsitellä, sillä aivan epäilemättä molempien käytäntöjen edustajia tulee kerran tapaamaan toisensa taivaassa! Tokkopa heistä yksikään on siellä sillä perusteella, että on ollut täällä oikeassa. Eikö paremminkin sillä perusteella, mitä “elävä vesi” on saanut heissä aikaan!
On siis olemassa yhdistävä silta. Se on ykseyden (kreik. henótees) silta. Kreikankielen yksi-sana, heís, merkitsee myöskin “yksi ja sama” (Lk 12:52, Rm 3:30). Niinpä kaikille ristin tien kulkijoille, Jeesuksen, taivaallisen Ylkänsä seuraajille, on yhteisesti kirjoitettu:

“Yksi ja sama Herra (nimittäin Jeesus), yksi ja sama usko (nimittäin Jeesuksen usko), yksi ja sama kaste (nimittäin Jeesuksen Nimeen)”
...”kunnes me kaikki pääsemme ykseyteen (henótees) uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään”
(Ef 4:5,13).

Todellinen ykseyskin tämän sanan perusteella saavutetaan. Se vain ei ole hallinnollista, valtapyyteistä piispa- ta vanhimmistojohteista ykseyttä eikä missään tapauksessa vanhan ihmisen keskinäistä solidaarisuutta ja tekopyhäistä veljeyttä. Se on ykseyttä uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Se ei merkitse myöskään valmiiksi saavutettua tilaa, vaan pyrkimystä eteenpäin päämääränä ykseys aina täyteen miehuuteen asti. Täysi miehuus Jumalan Pojan tuntemisessa taas edellyttää, että vanha ihminen tekoinensa siirtyy uuden tieltä historiaan.

Eräitä käytännön johtopäätöksiä edellä olevasta
Jumalan lapseksi tullaan uskon kautta, ei kasteen kautta! Parannusta kastetoimituksen uusimisesta ei pidä keneltäkään vaatia. Ei olisi ollenkaan vaarallista eikä vääräoppista, jos tänä hengellisesti monella tapaa sekavana ja Jeesuksen tosi seuraamisesta luopuneena aikana uskovat, olivatpa kastetut aikuisena tai lapsena, uskovina tai uskomattomina, uudistaisivat liittosuhteensa omalta puoleltaan Herran kanssa sanoutumalla hengellisestä sekasotkusta ja kirkollisesta tai kirkottomasta menneisyydestään irti siten, että antaisivat upottaa itsensä kirkkaasti Jeesuksen Kristuksen nimeen ja julistaisivat näin toisille ja koko maailmalle henkivaltoja myöten, että vaikka heidän tähänastinen vaelluksensa Herran Jeesuksen seurassa on ollut ontumista puolelle ja toiselle, he tästä lähin haluavat sitoutua yksin Jeesukseen ja Hänen ristiinsä.

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA


Reino Marjakangas: Pasuunan ääniä Siionista

Suuhusi Pasuuna -lehden numero, joka on kädessäsi, jatkaa valitsemaansa linjaa käydä “Kotkan lailla Herran temppeliä vastaan”! Ymmärrämme tässä Herran temppelillä laajassa mielessä koko maallistunutta kristillisyyttä, jota on syytä ravistella hereille puhdistautumaan ja laittamaan lamppunsa kuntoon.

Ennusteluja tempauksesta
Netissä alkaa olla uskonnollista ja kristillistäkin tarjontaa moneen lähtöön. Eräs lappeenrantalainen, itsensä profeetaksi julistanut on ilmoitellut pitkin syksyä aina uusia päivämääriä, jolloin ylöstempaaminen tapahtuisi. Jostain syystä ne ovat aina osoittautuneet paikkansapitämättömiksi. Silti hänellä on otsaa kehottaa seuraamaan itseään luvaten vievänsä sakkinsa taivaaseen “Jerusalemista sovittaessa”. Jo vuonna 1986 hän ilmoitti, että antikristus tulee juhannuksena 1986 ja kesäkuun lopulla ylöstempaaminen tapahtuu. “Sanon näin tarkasti koska tiedän: 2.7. myöhäistä!” (suora lainaus hänen traktaatistaan)
Tämän väärän tietämisenkin jälkeen hän jatkuvasti esiintyy profeettana milloin ilmoittaen Gorban tulevan allekirjoittamaan valerauhan sopimusta, milloin mitäkin ihmeellistä tapahtuu, joka ei sitten pidäkään paikkaansa. Allekirjoittaneen mielestä suurinta ihmettelyn aihetta herättää kuitenkin se, että monet järkevänkin tuntuiset ihmiset, jopa saarnamiehet seuraavat jännittyneinä näitä profetioita, töllistelevät pelokkaina taivaalle lamautuneina ja itseään ilmeisesti Herralle valvovana uskovana esitellen, ettei vain jäisi kelkasta pois. Laskeskellaan aikoja ja hetkiä, joita sitten todistellaan jopa vanhojen juutalaisten salaistietojen ja gematrioiden pohjalta oikeiksi. Eikö Raamatun ilmoitus Kristuksen Hengessä tulkittuna enää riitäkään oikean tien löytämiseksi.
Raamatun mukaan profeetta, joka puhuu paikkansapitämättömiä, on yksinkertaisesti väärä. Sellaista ei pidä uskoa, ei pelätä eikä missään tapauksessa seurata. Jos taas on kysymyksessä mieleltään sairaasta tai järkkyneestä ihmisestä, sellaista ei saisi rohkaista tukea antamalla jatkamaan. Profetoiminen on vajavaista, muttei tämän lausuman tiliin saisi panna vääriä ilmoituksia. Jos sellaiseen erehdymme, niin kuin se on täysin mahdollista ja inhimillistä, muuta tietä väärästä profetoimisesta ei ole kuin parannuksen teko. Jos on julkisesti profetoinut väärin, on se myös julkisesti tunnustettava ja myönnettävä: “Minä olen väärä profeetta, kun puhuin sellaista, mikä ei pitänyt paikkaansa!” Tällaisia tämän hetken profeettoja, hyvin tunnettujakin sellaisia on maassamme monia. Merkillistä, ettei näille kunnia anna periksi missään vaiheessa perua puheitaan silloin, kun on tullut pötyä puhutuksi, vaan aina löytyy uusia selityksiä ja – uusia aikamääriä. Ja jos he ovat “sammakkoprofessorin” tavoin joskus jossain osuneet oikeaan, niin eivät nämä poloiset ymmärrä, ettei sellainen vielä ihmisestä ennalta näkijää tee. Tämän tasoiseenhan pystyy jokainen. Sanoutukaa hyvät ihmiset tällaisista vääristä ennustelijoista ajoissa irti!
Tällainen epäraittius, missä unohdetaan henkilökohtainen parannuksen teko ja valmistautuminen, mikä on parhainta Jeesuksen tulemuksen vartoamista ja sen sijaan töllistellään pelonsekaisesti taivaalle laskien päiviä ja hetkiä ja kuunnellen korvat hörössä profetioita ja ennustuksia, todistaa vain yhdestä asiasta: Et ole vielä valmis Karitsan häihin! Täytyy myöntää, että tällaista katsellessa ja omankin sydämensä tuntien tekee mieli päinvastoin parkaista sydämensä pohjasta: Herra, älä ihan vielä tule, että ehtisin suorittaa edes tarpeelliset valmistelut. Ja jos lisäksi mahdollista, että voisin edes vielä jollain tavoin vaikuttaa läheisteni ja yleensä hukkuvien sielujen pelastumiseksi!

Joulun vietosta
Jeesuksen syntymäjuhlan viettämiseen löytyy uuden liiton kansalle raamatulliset ja hengelliset perusteet. Raamattu ennustaa Jeesuksen syntymän, se kertoo Hänen syntymästään Betlehemissä ja siihen liittyvistä tapahtumista. Sana tuli lihaksi, ihmiseksi, Jumalan Poika otti orjan muodon ja asui meidän keskellämme sovittaen meidät Isänsä kanssa. Kun taivaallinen sotaväkikin juhlisti läsnäolollaan Hänen ihmiseksi syntymänsä tapahtumaa, sopii meidänkin tätä vuosittain juhlien muistella. Siksi en ymmärrä niitä, jotka pyrkivät leimaamaan joulun pakanalliseksi ja epäraamatulliseksi. Tässä he ovat pahasti eksyksissä.
Kirjoitin SP-lehden numerossa 5 laajan artikkelin joulun kristillisyydestä ja pakanallisuudesta. Kannattaa arvoisien lukijoiden lukea artikkeli uudelleen. Perustelin historiallisesti ja hengellisesti myöskin kristikunnassa yleisesti vietettävän joulun ajankohtaa 25.12.. Jumala on historian, mutta myös koko luomakunnan Herra. Taivaan kappaleetkin, nimittäin Jupiterin ja Saturnuksen Hän pani ennakoivasti Jeesuksen syntymän aikoihin, jopa eräiden tutkijoiden (esim. Ideler, Pritchard ja Encken) mukaan jopa kolme kertaa (touko-, syys- ja joulukuussa) samana Jeesuksen syntymävuonna kohtaamaan toisensa Kalojen tähtikuvion kohdalla. Itämaan tietäjätkin lähtivät todennäköisesti syyskuussa matkalle ja “iloitsivat ylen suuresti” nähdessään kolmannen kerran taivaallisen merkin joulukuisella Betlehemin taivaalla. Tämä taivaallinen konjunktio esiintyessään kolme kertaa, todisti, että jotain ainutlaatuista oli tai on tapahtumassa pienessä Juudean maassa. Näin ajan täyttymistä tähtitaivaskin osaltaan oli julistamassa, mutta Jeesuksen täsmällistä syntymähetkeä ne eivät tietenkään ilmoittaneet.
Pohjoisella pallonpuoliskolla sopii tätä kotien ja erityisesti lasten juhlaa viettää juuri joulukuun loppupuolella. Sensijaan ei varmaankaan ole tulkittu Vanhan Testamentin juhla-aikoja oikein, kun kovasti kiivaillaan ja vaaditaan Palestiinan olosuhteissa ajoittuvien kylvö- ja sadonkorjuujuhlien viettämisestä täsmälleen samoihin aikoihin täällä Pohjolassa, missä meillä on toisenlaiset olosuhteet kuin siellä. Mitä taas Raamatun kirjaimellisuuteen tulee, juutalaiset viettivät esimerkiksi temppelin vihkimisen muistojuhlaa ja monia muita pienempiäkin juhlia, joista ei toorassa ole erityistä määräystä. Viettäkäämme mekin joulua rakkaan Vapahtajamme kunniaksi valon ja elämän ilmestymisen juhlana täällä kuoleman varjon maassa siihen saakka, kunnes Jeesus saapuu. Meidän ei toki tule viettää sitä yhteisrintamassa pakanuuden kanssa, pukkien ja tonttujen kera, vaan selkeästi kutsumalla joulupöytäämme kunniavieraaksi itse päivänsankarin. Älkäämme uskonnollisessa kiihkossamme riistäkö kodeilta ja lapsiltamme viimeisiäkin rippeitä ilosta, joka on vuosisatoja kyennyt yhdistämään perheitä ja hakeutumaan edes päiväksi pariksi viihtymään toistensa seurassa.

Sapatin vietto
Kolmannen käskyn kohdalla on livetty aikanamme, kiitos kirkollisten vapaamielisistä tulkinnoista, niin kauas Jumalan tahdon tieltä, ettei ihme, jos julkijumalattomuus kaikkine ilmiöineen on saavuttamassa sen rajan, josta väistämättä on seurauksena Jumalan tuomiot kansamme ylle. Sanottakoon selvästi: Jeesus ei kumonnut sapattikäskyä, niin kuin ei muitakaan käskyjä. Viikoittainen lepopäivä kuuluu ihmiselle luomisesta asti. Jos sitä eivät määräaikana, mikä
nyky-yhteiskunnallisessa tilanteessa on sunnuntai, jotkut työ- tai muiden olosuhteiden vuoksi voi samana päivänä pitää, varmistakoon yhteiskunta lepopäivän säännöllisen viettämisen jonain muuna viikon päivänä. Tämä kuuluu luonnonjärjestykseen ja on syvempi kuin joku uskonnollinen kysymys. Niin myös ihmisten pakollinen kolmivuorotyö, joka rikkoo ihmisen luontaista elämänrytmiä ja vaikuttaa koko psyykeen, tulisi lailla kieltää. Tietenkin tällainen edellyttää aivan uutta ajattelua, joka rajoittaisi ihmisen luontaista ahneutta, mutta elintaso varmasti nousisi lisääntyneen terveyden ja ennen kaikkea taivaallisten siunausten muodossa vähintään entiselle tasolle. Lauantaisapatin sijaan lepopäivää voimme myös uskovina viettää sunnuntaina, sillä jo erämaavaelluksen aikana ja myöhemminkin, jos olosuhteet niin vaativat, saatiin määräyksistä juhlapäivien ja sapattien suhteen poiketa. Mutta koskaan niiden vietosta ei kansaa ole vapautettu. Kristittyinä olemme mekin velvolliset kunnioittamaan Jumalan luomisjärjestystä ja näyttämään hyvää esimerkkiä pitämällä sapatin. Se on paitsi elämää suojeleva määräys, myös iloinen etuoikeus. Samalla käytöksellämme todistamme uskovamme parempaan huomiseen, jolloin Jumalan luomistyö tässä maailmassa ja ihmiskunnassa saatetaan päätökseen ja todellinen sapatinlepo astuu voimaan.

Takaisin ylös

ANNA PALAUTETTA


© Copyright Lähetyspalvelu - Mission Service ry