*Alkuun
Teesejä ja opillisia tiivistelmiä ** Poimintoja ajan virrasta ** Lähetyskoti Ruskola ja Lp-seurakunta ** Suuhusi Pasuuna -lehti Keskustelupalsta: Kysymyksiä ja vastausia ** Posti


P o i m i n t o j a . a j a n . v i r r a s t a

(Reino Marjakangas)

Aika kuluu. Aika virtaa. Kello käy. Päivät, kuukaudet ja vuodet vierivät. Eräänä päivänä oma ajankellomme lyö viimeisen lyöntinsä. Silloin alkaa uusi aika, joko hyvän Jumalan yhteydessä tai oman valintamme mukaisesti suljettuna ulkopuolelle Hänestä.

Me olemme tässä ajan virrassa mukana, tahdomme sitä tai emme. Elämämme ensimmäisiä asioita, joita kohtasimme, olivat äidin kasvot, hänen äänensä ja hoivaavat kädet. Ne ovat jättäneet pysyvät jäljet elämäämme. Kun kasvoimme, ajan myötä kohtasimme myös ikäviä ja ahdistavia asioita. Kokemuspiirimme karttui. Toiset asiat ovat jääneet mieleen, toiset ovat unohtuneet. Toisista asioista haluamme pitää valikoivasti kiinni, toisiin emme halua edes katsettamme kiinnittää. Otamme myös kantaa. Useimmiten kannanottomme jää vain omaan sisäiseen mieleemme, joskus ilmaisemme sen muille. Laajemmille piireille kannanilmaisumme jää usein viestittämättä.

Tällä palstalla otamme kantaa joihinkin ajan ilmiöihin sitä mukaa, kuin ne eteemme tulevat, joskus päivittäin, joskus viikoittain, aina tarjoutuvan tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Tietenkin hengelliseen elämään vaikuttavat asiat ovat päällimäisenä, mutta mitään inhimillisen elämän aluetta emme kaihda jättää käsittelemättä, jos aihetta ilmenee.

Tervetuloa siis näissä merkeissä kanssani kohtaamaan ja pohtimaan ajan ilmiöitä!

 


11.2.2001

Seurasin televisiosta koostetta Suomen katolisen kirkon piispanvihkimyksestä. Toimitus tapahtui luterilaisessa Johanneksen kirkossa ja oli ulkonaisessa komeudessaan juhlava ja vaikuttava. Pappien ja piispojen asut olivat upeita, ohjelma rituaaleineen ja suitsutussavuineen mieltä ylentävä ja tunnelma todella häkellyttävän voimakas. Raamatunlauseita oli riittämiin ja esirukouksia pyydettiin runsaasti myöskin rajan takaa edesmenneiltä kuolleilta tai tarkemmin sanottuna enemmän tai vähemmän pyhiltä tai ihmisten ja kirkkojen toimesta pyhimyksiksi julistetuilta ihmisiltä ja taivaan joukoilta. Vaikuttavalta tuntui myöskin se, että piispaksi, "Jumalan kuvaksi" ja "Kristuksen ylimmäispapillisen viran osajakajaksi" (tai sinne päin, en ihan tarkkaa sanamuotoa kirjannut muistiin, mutta asiasisltö oli tämä!) vihittävä yliopiston professori makasi suuren nöyryyden osoituksena rähmällään maassa kardinaalin jalkojen juuressa parhaimpaan ja kalleimpaan samettiin verhottuna kuin olemme nähneet kuninkaallisten tai suurten valtiomiesten arkut siunaustilaisuuksissaan. Ei ihme, että tällaisen mökkiläisen "vanha lihakin" innostui pyhittymään ja kohoamaan arjen harmaudesta todella "taivaallisiin" ja "jumalallisiin" korkeuksiin, kun sellaisetkin arvovaltaiset kuin Helsingin evlut. piispa Eero Huovinenkin "korkeasti pyhitettyjen ja autuaitten" kanssaveljiensä ortodoksien arkkipiispa Johanneksen ja metropoliitta Leon kanssa ilmeistä päättäen näyttivät kovasti innoittuneilta. Kieltämättä olin näkevinäni hivenen kateuttakin, mutta samalla toivoa: "Tuota korkeaa veljesyhteyttä mekin tarvitsemme ja pian pääsemmekin yhdessä jakamaan, onhan ekumeeninen keskustelu edennyt virkakysymystenkin suhteen jo niin pitkälle, että jäljellä pääasiallisesti on enää omien kirkkojen "lampaiden" kesyttäminen ja vakuuttaminen asiasta".

Seuratessani tätä vaikuttavaa näytelmää, häiritsi vain pari asiaa korkealle virittynyttä tunnelmaani. Tunnistetaanko näistä komea-asuisista piispoista ja kardinaaleista sen Jeesuksen seuraajia, joka arkipuvussaan seisoi rannalla pyytäen Johannes Kastajalta kastetta sanoen: "Näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus" ja joka "alensi itsensä, otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi" eikä suinkaan tullut "palveltavaksi, vaan palvelemaan"? Totuutta janoava sisimpäni tiesi jo vastauksen: "Ei tunnisteta!"

Toiseksi nousi voimakkaasti mieleeni Jeesuksen sana: "Mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus." Niinpä kävikin, että lopullisesti minut varisti korkeista lihallisen ihmiseni pyhittyneistä tunnelmista vaimoni realistinen huudahdus keittiön hellan äärestä: "Voi, kuinka hyvää ja kaunista huonekalukangasta meneekin hukkaan! Pitäisi panna kierrätykseen!"

Kiitos Jumalalle tällaisesta elämänkumppanista, joka osaa palauttaa takaisin maanpinnalle saarnamiehenkin! Tarpeettomat tavarat tulee panna kierrätykseen, luovuttaa kirpputorille uusiokäyttöön. Silloin niistä voi olla jollekin vähempiosaiselle hyötyäkin. Tarpeettomat rihkamat ja kulissit hengellisessäkin elämässä tulisi riisua kirpputorikäyttöön ajoissa, jotta sen alta voisi paljastua ja tulla esiin uusi ihminen, joka seuraa ainoaa, oikeata Hyvää Paimentaan, Herraa Jeesusta, julistaen Hänen ihmeteltäviä tekojaan. Ilman vanhan ihmisen kuolemaa, ristin tietä tämä ei valitettavasti onnistu - ei edes katolisen mahtikirkonkaan toimesta! RM.

 

16.1.2001

Työntekijäviikonlopputapahtuma Kempeleessä, Lähetystalo Ruskolassa, Sammonkuja 2:ssa 12-14.2001 onnistui hyvin, vaikkei kovin monta osallistujaa päässytkään tulemaan. Parhaimmillaan väkeä oli 18 henkeä. Herra kohtasi ja uudisti monia. Erityisesti fil.tri Maria Suutalan raamattutunti "Siunattu elämä" koettiin hyvin antoisaksi ja hengellistä ihmistä rakentavaksi. Harvinaista sekin, että Turun Akatemiassa tutkijana toiminut ja tällä hetkellä Turun ja Oulun yliopiston dosentti, kirjailija ja korkeasti oppinut filosofi julistaa sanomaa Kristuksen rakkaudesta Hengen voitelussa puhuen välillä kielillä ja profetoiden.

Seuraavia periaatteita pyrimme tämän tapaisissa kokoontumisissamme noudattamaan:

Kunnioitamme toistemme mielipiteitä. Emme halua kyseenalaistaa kenenkään kutsumusta. Emme manipuloi emmekä käännytä toisiamme. Emme pyri värväämään omiin joukkoihimme, jos sellaisia on. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, vaikkemme kaikki samaa mieltä olisikaan. Tältä pohjalta toistemme sanoman arvostelukin on sallittua rakkaudessa, muistaen että lopullisen tuomion Herransa edessä (joko seisoen tai kaatuen, Rm 14:4) kantaa itsekukin meistä aikanaan. Me saamme harjoitella paluuta ensi rakkauteen, mitä Herramme osoitti sietäen jopa Juudasta palvellen häntäkin, julkisesti leimaamatta, loppuun saakka.

Meillä on luja luottamus siihen, että Totuus itse, Herra Jeesus Kristus, voi meidät ajallaan tehdä vapaiksi. Hänen Sanansa yksin on voimallinen johtamaan meidät kaikkeen totuuteen.“Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä” (Fil 3:16) Jeesus on tämä tie.

Kun olemme tiellä, emme ole vielä perillä. Siksi noudattakaamme kehoitusta keskinäiseen kokoontumiseen Jeesukseen Kristukseen, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone (oikos, talo) ja toisaalta uskovina kohtaamaan ja näkemään (katanoeoo nähdä, ei valvoa, “vahtia”, kuten suom. käännös!) toisia uskovia, rohkaisemaan ja kehoittamaan toinen toistamme kestävään uskon kilvoitukseen aina lähestyvään Herran tulemuksen päivään saakka (Hepr 10:19ss.).

 

2.4.1999

Ehtipä vastoin suunnitelmiamme vierähtää pitempi tovi joulun ajasta aina pääsiäisaikaan saakka, ennen kuin saamme ajan virrasta kirjattua seuraavan kommentin. Tällaista elämä on, aika rientää, asiat ja tapahtumat vaihtuvat, suunnitelmat muuttuvat, mutta Herran armo pysyy samana! Voimme ja meillä on lupa jatkaa siitä, missä tällä hetkellä olemme.

Tänä pitkäperjantaina Helsingin Sanomien NYT-liitteessä oli arkkipiispa Jukka Paarman lausumana hätkähdyttävä, joskin ajan teologista virtausta kuvastava viesti: "En minäkään Raamattuun usko!" Haastattelu kysymyksineen ja vastauksineen on tietenkin moniselitteisempi ja siinä kumarrellaan ja kosiskellaan vähän joka suunnalle ja teologin viisaudella jätetään tulkintavarauksia puoleen ja toiseen, mutta tavallinen kirkkokansa ja suomalainen epäilemättä tulkitsee viestin vain yhdellä tavalla: Raamattu on tavallinen, ristiriitainen ja sinänsä epäluotettava, ihmisten kirjoittama kirja, ei niinkään välttämättä pyhä, mutta kuitenkin kristillisen elämän normi, ohje, kun ei parempaakaan ole tarjolla!

Kuinka toisenlaisen näkemyksen antaakaan Jeesus jo Vanhan Testamentin kirjoituksista, kun Hän sanoo, että "jos te Moosesta uskoisitte, te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" (Jh 5:46-47). Jeesuksen opetuksen mukaan Jeesuksen luokse ei tulla muuta kuin Isän vetämänä ja Taivaallinen Isämme vetää meitä juuri Vanhan Testamentin kirjoitusten kautta (Jh 6:44-45)! Jeesukseen tulee uskoa, "niinkuin Raamattu opettaa" (Jh 7:38), ei muuten! Entä Paavalin opetus, kun hän sanoi uskovansa kaiken, "mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa" (Apt 24:14). Oikea, pelastava usko Jeesukseen edellyttää uskomista koko Raamatun, sekä Vanhan että Uuden Testamentin kattavaan ja riittävään ilmoitukseen Jumalan Sanana!

Sinänsä sympaattisen ja ilmeisen vilpittömän arkkipiispa Jukka Paarman olisi syytä linjata lausuntonsa uudestaan, sillä tämän näkemyksen varassa hän kuuluu Suomen Siionissamme pahimman lajin eksyttäjiin!

27.12.1998

Tänään sunnuntaina heti tapaninpäivän jälkeen kaupat olivat auki ja ihmiset rynnistivät sankoin joukoin alennusmyynteihin ja ostoksille. On vakava ajan merkki, ettei enää Suomessa edes uskovatkaan muista Jumalan käskyn "Muista pyhittää lepopäivä" olevan olemassa ja jopa, että se on vielä voimassa! Elämme suurta luopumuksen aikaa, mikä enteilee Herran päivän tuloa ja antikristuksen ilmestymistä (2 Ts 2:3). Sunnuntai sopii Jeesuksen seuraajien pyhittää nykyisten yhteiskunnallisten olojen vuoksi samalla oikeudella, kuin israelilaiset saivat viettää olosuhteiden niin vaatiessa jopa pääsiäisenkin toiseen aikaan kuin se normaalisti kuuluisi viettää (4 Ms 9:10-11; 2 Ak 30:2-3). Jos lepopäivää ei pyhitetä, on se merkki mm. siitä, että uskovat eivät odota oikein Jeesuksen tulemusta, jolloin tuhatvuotinen sapatti alkaa täällä maan päällä.

Itse henkilökohtaisesti en mene kauppoihin sunnuntaina, vaan pyhitämme sen perheeni kanssa lepäämällä ja keräämällä voimia arkeen ja ennenkaikkea, että saamme silloin rientää Sanan kuuloon ja etsimään Herran kasvoja. Tämän saamme tehdä iloisessa sisäisessä vapaudessa eikä lain alla suorituskristillisyyden piiska selän takana. Jos nyt sattuu niin, että tarvitaan maitotölkki hakea kioskista tai kaupasta, haemme sen kyllä hyvällä omalla tunnolla pyhänäkin, mutta varsinaiset ostoksien teot ovat aikaaviepinä toimituksina pennin venytyksineen todellista rasittavaa työtä, joka kuuluu arkeen.

Mitä taas rentoutumiseen tulee, millä monet uskovat perustelevat pyhähyppyjään, ei täytä varsinaisen lepopäivän pyhittämistarkoitusta. Rentoutumalla ei saada lepoa omista teoista, siihen tarvitaan etsiytymistä niihin edeltävalmistettuihin tekoihin, mitkä Herra Jeesus on meille hankkinut. Rentoutumiseen liittyy aina määrättyä itsekkyyttä, kun taas lepopäivän pyhittämisellä pyrimme huolehtimaan paitsi itsestämme, ennen muuta lähimmäisistämme, että hekin saisivat levon ja mahdollisuuden etsiä todellista lepoa Jumalassa. Perusteleehan Herra käskyssään, että "palvelijasi, jopa juhtasikin saisi levätä"!

25.12.1998

Jouluaamusta sopii aloittaa. Kuuntelen puolella korvalla radiosta ja televisiosta kuuluvia jumalanpalveluksia ja muuta ohjelmaa. Joku laulaa hyvin hartaasti, kuinka Jeesus on jälleen syntynyt Betlehemin seimeen. Tämä on merkillinen eri kirkkojen suosima harhaoppi! Kerran Jeesus syntyi Betlehemissä ja se oli sellainen tapahtuma, johon taivas reagoi voimallisesti. Tämä tapahtuma ei tule koskaan historiassa enää toistumaan. Omassa elämässämme meillä on mahdollisuus kokea tämän tapahtuman tuomat seuraukset, jos huudamme tätä Seimen Lasta avuksemme ja annamme Hänen syntyä omaan sydämeemme!

Merkillinen logiikka kuuluu jouluaamun luterilaisen jumalanpalveluksen synninpäästöliturgiaan. Tunnustetaan Jumalalle, ettei olla rakastettu Häntä, uskottu Häneen, seurattu Häntä, ei toteltu Häntä, eletty jumalattomasti jne. ja tämähän on ihan ok, synnit tulee tunnustaa, mutta, mutta...! Kun lueteltuja syntejä pyydellään anteeksi, eikö samalla rukoilijan tulisi ilmaista, että haluaa muuttaa mielensä ja asenteensa ja pyrkii vastaisuudessa elämään toisin. Ilman mielenmuutosta, parannuksen tekoa (kreik. metanoeoo) rukoilija on vain vaatimassa itsensä kaikinpuolista hyväksymistä haluamattakaan kääntyä Jumalaa vihaavaisesta asenteestaan sekä teoissaan että ajatuksissaan. Kun pappi sitten ilmaisten esiintyvänsä Jumalan palvelijana ja ristinmerkkiä tehden julistaa Jumalan puolesta synninpäästön, tämä päästö ei ole evankeliumin mukaista. Se on vain ja ainoastaan virkapapin päästö, taivaassa sitä ei noteerata! Evankeliumiin kuuluu, ei ainoastaan anteeksianto - sehän on syntiselle Jumalan edessä valmiina ja omistettavissa ilman erityistä päästön julistustakin! - vaan siihen kuuluu irtipäästön julistus perkeleen, maailman ja oman lihan hallintavallasta, kuten vanhat opettivat! Tie tähän on jatkuva parannuksenteko eli mielen muuttaminen oman ajatusmaailmansa ja suuntautumisensa suhteen, kuten Sana kehoittaa. Toisaalta Jumalan palvelijana ei olla eikä siksi tulla kirkollisen viran puolesta eikä kolttu päällä. Toki siihen tarvitaan paljon enemmän, nimittäin taivaallinen kutsumus ja tehtävän anto! "Minkä te päästätte maan päällä, on oltava päästetty taivaassa!" Ktso teesi nro 7!

Kaikesta huolimatta hyvää joulun jatkoa kaikille ja myös kirkon papeille! Rientäkäämme kaikki seimen äärelle! Se on uudensyntymän paikka kaikille uudessa liitossa vaeltaville.

Ota kantaa!

 

Takaisin ylös


Copyright Lähetyspalvelu - Mission Service ry